Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja
(Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja)
(Josep Borrell) Hearing of Josep Borrell, High Representative Vice President-designate, A stronger Europe in the World (48859228793) (cropped).jpg
Nykyinen
1. joulukuuta 2019 lähtien
Nimittäjä Eurooppa-neuvosto
Euroopan komission puheenjohtajan hyväksynnällä
Kauden pituus 5 vuotta
Perustettu Alkuperäinen virka:
1999 Amsterdamin sopimus
Nykyisessä muodossa:
2009 Lissabonin sopimus
Kotisivut eeas.europa.eu

Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, lyhyemmin korkea edustaja, vastaa Euroopan unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Korkea edustaja johtaa Euroopan ulkosuhdehallintoa ja on virkansa puolesta Euroopan komission varapuheenjohtaja ja Euroopan unionin neuvoston ulkopolitiikkaa käsittelevän kokoonpanon puheenjohtaja. Lisäksi korkealla edustajalla on oikeus osallistua Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Nykyinen korkea edustaja on von der Leyenin komissioon kuuluva Josep Borrell, joka astui virkaansa 1. joulukuuta 2019.[1]

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkea edustaja Federica Mogherini (etualalla sinisessä takissa) tervehtii koululaisia muiden G7-ryhmän ulkoministerien kanssa Japanissa vuonna 2016.

Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virassa yhdistyvät historiansa ja institutionaalisen edustuksensa perusteella kolme salkkua: yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan, Euroopan komission varapuheenjohtajan ja Euroopan unionin neuvostoon kuuluvan ulkoasiainneuvoston puheenjohtajan. Korkea edustaja toimii siten kahdessa Euroopan unionin toimielimessä, komissiossa ja neuvostossa, sekä johtamassaan Euroopan ulkosuhdehallinnossa.[2][3]

Korkealla edustajalla on oikeus osallistua Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Hän myös raportoi säännöllisesti Euroopan parlamentille ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittymiseen liittyvistä asioista.[4]

Ulkoinen edustus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkea edustaja henkilökohtaisesti edustaa Euroopan unionia kansainvälisesti ja osallistuu kansainvälisiin tapaamisiin. Hän osallistuu neuvotteluihin kansainvälisistä sopimuksista ja toteuttaa muutoin Eurooppa-neuvoston ja Euroopan unionin neuvoston ulkopoliittisia päätöksiä. Edustuksellisia tehtäviä hoitaa myös Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, joka edustaa unionia valtion- ja hallitusten päämiesten tasolla. Korkea edustaja voi käyttää Euroopan unionin puolesta puheenvuoron Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa ja jäsenmaan kutsumana turvallisuusneuvostossa.[5] Korkea edustaja osallistuu G7-ryhmän ulkoministereiden kokouksiin, kun taas Eurooppa-neuvoston ja komission puheenjohtajat edustavat ryhmän huippukokouksessa.[6] Korkea edustaja myös koordinoi kansainvälisiin tapaamisiin osallistuvien Euroopan unionin jäsenvaltioiden edustajien toimintaa.[7][8][4]

Euroopan ulkosuhdehallinto on korkean edustajan alaisuudessa. Ulkosuhdehallinto ylläpitää Euroopan unionin edustustoja kolmansiin maihin ja kansainvälisiin järjestöihin.[9] Korkea edustaja ehdottaa neuvoston nimitettäväksi Euroopan unionin erityisedustajat ja johtaa heidän työtään. Euroopan ulkosuhdehallinnon lisäksi korkeaa edustajaa neuvoo Euroopan unionin neuvoston poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea. Komiteaa johtaa korkean edustajan nimittämä henkilö.[8][4]

Korkealla edustajalla on keskeinen rooli Euroopan unionin kriisinhallinta- ja sotilasasioissa. Euroopan unionin sotilasesikunta, Euroopan puolustusvirasto ja Euroopan unionin satelliittikeskus ovat korkean edustajan alaisuudessa, ja korkea edustaja nimittää poliittisten ja turvallisuusasioiden komitean lisäksi edustajansa johtajaksi muun muassa poliittis-sotilaalliseen ryhmään. Korkea edustaja on myös Euroopan unionin turvallisuusalan tutkimuslaitoksen hallituksen puheenjohtaja.[10]

Ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaan ministeri johtaa puhetta neuvoston eri kokoonpanojen kokouksissa. Poikkeuksen tekee ulkoasiainneuvosto, jota johtaa pääsääntöisesti korkea edustaja.[11][12] Kun käsiteltävä on yhteiseen kauppapolitiikkaan liittyvät asiat, puheenjohtajamaan vastuuministeri kuitenkin johtaa puhetta. Puheenjohtajamaan ministerit tukevat korkeaa edustajaa puheenjohtajatoimessaan. Korkealla edustajalla on oikeus tehdä aloitteita ulkoasiainneuvostossa. Korkean edustajan vastuulla on koordinoida eri jäsenvaltioiden ulkopolitiikkaa.[8][13]

Komission varapuheenjohtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkea edustaja on virkansa puolesta yksi komission varapuheenjohtajista. Korkean edustajan vastuulla on koordinoida komission ja muutoinkin unionin ulkoista edustusta koskevat asiat.[4] Junckerin komissioon kuulunut korkea edustaja Federica Mogherini johti Euroopan unionin laajentumisesta ja naapuruussuhteista, kansainvälisestä yhteistyöstä ja kehityksestä, humanitaarisesta avusta ja kriisinhallinnasta sekä kaupasta vastanneista komissaareista muodostettua ryhmää.[14] Von der Leyenin komission korkean edustajan Josep Borrellin salkuksi määriteltiin ”Vahvempi EU maailmannäyttämöllä”.[15]

Nimitys ja erottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuolloin korkeaksi edustajaksi ehdolla ollut Josep Borrell Euroopan parlamentin ulkoasianvaliokunnan kuultavana vuonna 2019.

Euroopan parlamenttivaalien jälkeen Eurooppa-neuvosto valitsee Euroopan komission puheenjohtajan. Euroopan parlamentti kuulee ehdokasta ja hyväksyy nimityksen, jos kokee ehdokkaan sopivaksi. Eurooppa-neuvosto nimittää sitten korkean edustajan määräenemmistöllä. Nimityksellä täytyy olla komission puheenjohtajan hyväksyntä.[1][16][17]

Korkean edustajan valinta ja nimitys on erillään komissaarien valinnasta. Esimerkiksi vuonna 2019 Eurooppa-neuvosto valitsi ehdokkaansa korkeaksi edustajaksi yhtäaikaisesti komission puheenjohtajaehdokkaan kanssa ja nimitti hänet virkaansa ennen kuin hyväksyi luettelon komissaariehdokkaista. Komission on kuitenkin saatava kokonaisuutena Euroopan parlamentin hyväksyntä. Parlamentti kuulee ehdokkaita, myös korkeaa edustajaa. Parlamentti voi sitten hyväksyä tai hylätä esitetyn komission. Korkea edustaja astuu virkaan yhtäaikaisesti uuden komission kanssa parlamentin hyväksynnän jälkeen. Korkean edustajan kausi on sama kuin komission, viisi vuotta.[1][17][18]

Eurooppa-neuvosto voi erottaa korkean edustajan määräenemmistöllä ja Euroopan komission puheenjohtajan hyväksynnällä. Mikäli Eurooppa-neuvoston yksinkertainen enemmistö tai komissio katsovat korkean edustajan syyllistyneen vakavaan rikkomukseen tai ettei hän täytä enää viran velvollisuuksia, se voi pyytää korkeaa edustajaa erotettavaksi. Erotuspäätöksen tekee unionin tuomioistuin.[19]

Euroopan parlamentti voi antaa komissiolle epäluottamuslauseen, jolloin komission on erottava. Korkean edustajan on tällöin erottava tehtävistään komissiossa. Hän jatkaa kuitenkin kaikkissa muissa tehtävissään. Komission puheenjohtaja voi määrätä yksittäisen komissaarin eroamaan, mutta korkean edustajan tapauksessa Eurooppa-neuvoston päätös määräenemmistöllä vaaditaan.[19]

Palkka ja etuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkea edustaja Javier Solana Kaarle Suuri -palkintotilaisuudessa vuonna 2007.

Euroopan unionin neuvosto päättää korkean edustajan ja useiden muiden Euroopan unionin korkeiden viranhaltijoiden palkat. Korkean edustajan peruspalkka on neuvoston asetuksen mukaisesti 130 prosenttia unionin korkeimman eli 16. palkkaluokan kolmatta ikälisää saavan virkamiehen peruspalkasta. Korkean edustajan peruspalkka on siten korkeampi kuin komission muiden varapuheenjohtajien peruspalkka, joka on 125 % edellä mainitun virkamiehen peruspalkasta, mutta matalampi kuin komission puheenjohtajan peruspalkka, 138 % mainitun virkamiehen peruspalkasta.[20] Tammikuussa 2015 korkeimman palkkaluokan kolmatta ikälisää saavan unionin virkamiehen peruspalkka oli 18 517,81 euroa kuukaudessa. Vuonna 2015 korkean edustajan vuotuinen peruspalkka oli 288 877 euroa, kun komission puheenjohtajan peruspalkka oli 306 655 euroa.[21]

Virkaansa astuva korkea edustaja on oikeutettu asettumiskorvaukseen ja korvaukseen aiheutuvista muuttokustannuksista. Korkealle edustajalle ja hänen perheenjäsenille aiheutuvat matkakustannukset korvataan. Korkea edustaja voi olla oikeutettu myös asuntokorvaukseen, perhelisään ja edustuskorvaukseen sekä virkamatkoista aihetuneiden kulujen korvaamiseen. Viran päätyttyä korkealla edustajalla on oikeus uudelleenasettumis- ja siirtymäkorvauksiin sekä eläkkeeseen. Palkasta maksetaan Euroopan unionille vero ja yhteisvastuumaksu.[20][21]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korkea edustaja Catherine Ashton (keskellä) Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn ja Iranin ulkoministeri Javad Zarifin kanssa kolminkeskeisessä tapaamisessa vuonna 2014.

Virka luotiin Amsterdamin sopimuksella vuonna 1999 nimikkeellä ”Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja”. Nimi viittaa Euroopan unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka otettiin käsitteenä käyttöön Maastrichtin sopimuksessa vuonna 1993.[22] Korkean edustajan virka oli yhdistetty Euroopan unionin neuvoston pääsihteerin virkaan. Korkea edustaja oli tuolloinkin useiden virastojen johdossa, ja hän oli Länsi-Euroopan unionin pääsihteeri. Hän ei ollut ulkoasiainneuvoston puheenjohtaja, vaan hänen tehtävänään oli avustaa puheenjohtajamaata. Hänellä ei myöskään ollut virkaa komissiossa, vaan komissiolla oli oma ulkoasioista vastaava komissaarinsa.[2][6]

Ensimmäisenä korkeaksi edustajaksi Amsterdamin sopimuksen voimaantulon jälkeen nimitettiin espanjalainen Javier Solana, joka korvasi neuvoston pääsihteeri Jürgen Trumpfin lokakuussa 1999.[23] Solana oli aiemmin ollut Espanjan ulkoministeri ja Naton pääsihteeri. Solanasta tuli hyvin näkyvä henkilö Euroopan diplomatiassa. Hänen kaudellaan hänen alaisuudessa olevien virkamiesten määrä kasvoi viidestäkymmenestä yli kuuteensataan. Amsterdamin sopimuksen sisältö korkean edustajan tehtävistä ei ollut kirjattu tarkasti, joten Solanan persoonallisuus vaikutti viran sisältöön. Käytännössä neuvosto salli Solanan tehdä enemmänkin kuin mitä sopimus oli hänen tehtävikseen asettanut.[2] Myös tehtävienjako neuvoston puheenjohtajamaan kanssa oli epäselvä, ja tiheään vaihtuvien puheenjohtajamaiden suhtautuminen Solanaan vaihteli. Komission ulkoasioista vastaavia komissaareja hänen kaudellaan olivat Chris Patten ja Benita Ferrero-Waldner. Solanan ja Pattenin lämpimistä suhteista huolimatta neuvoston ja komission virkamiehistöllä oli kiistaa toimielinten tehtävien jaosta.[6]

Sopimuksella Euroopan perustuslaista oli tarkoitus luoda unionin ulkoasiainministerin virka.[24] Sopimus kuitenkin hylättiin, ja osa sen sisällöstä astui muutettuna voimaan Lissabonin sopimuksessa. Ministeriyteen viittaavasta nimikkeestä luovuttiin useiden muiden valtiollisina koettujen symboleiden tavoin.[25] Tästä huolimatta ilmaisua ”Euroopan unionin ulkoministeri” tai muuta samankaltaista nimitystä käytetään toisinaan epävirallisesti tarkoitettaessa korkeaa edustajaa.[11]

Lissabonin sopimus teki useita muutoksia virkaan. Nimike ”Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja” otettiin käyttöön. Yhteys neuvoston pääsihteerin virkaan poistettiin. Aiempaan korkean edustajan virkaan yhdistettiin komission ulkoasioista vastaavan komissaarin ja ulkoasiainneuvoston puheenjohtajan tehtävät. Samalla korkeasta edustajasta tehtiin komission varapuheenjohtaja.[2][8]

Ensimmäinen uusi korkea edustaja nimitettiin Lissabonin sopimuksen astuttua voimaan vuonna 2009. Viranhaltijoiksi oli ehdotettu muun muassa Frank-Walter Steinmeieriä, Carl Bildtia ja Tarja Halosta. Korkeaksi edustajaksi nimitettiin kuitenkin puolueiden voimasuhteiden tasoittamiseksi brittiläinen paronitar Catherine Ashton. Joulukuussa 2009 Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt oli kommentoinut Wikileaksin vuotamassa asiakirjassa, että Ashton on älykäs ja pätevä, mutta ettei hänellä ole kokemusta ulkoasioiden hoitamisesta. Ashtonille tuli tehtäväksi muodostaa Euroopan ulkosuhdehallinto.[8] Ashtonin kaudella alkoi Ukrainan kriisi ja solmittiin Iranin ydinohjelmaa rajoittanut sopimus, jonka neuvotteluissa Ashton oli edustanut ulkovaltoja.[26][27]

Ashtonin seuraajaksi valittiin vuonna 2014 Italian ulkoministeri Federica Mogherini, joka Ashtonin tavoin oli sosiaalidemokraatti. Suomen puolustusministeri Carl Haglund ilmaisi huolensa nimityksen puoluepoliittisuudesta ja siitä, ettei Mogherini ollut tarpeeksi kokenut vaativaan virkaan.[28] Mogherinin kaudella jatkettiin Iranin ydinsopimuksen neuvotteluja ja Ukrainan kriisin selvittämistä.[29][30] Lisäksi kaudelle ajoittui Syyrian sisällissodan syventyminen.[31]

Luettelo viranhaltijoista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo korkeista edustajista[1]
N:o Nimi Europuolue Valtio Virassa
Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja
- Blank portrait, male (rectangular).png Jürgen Trumpf[32] Virkamies  Saksa 1.5.1999–17.10.1999[23]
Virkaatekevä
1. Javier Solana-1.jpg Javier Solana PES  Espanja 18.10.1999[23]–30.11.2009
Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja
2. Baroness Ashton headshot.jpg Catherine Ashton PES  Iso-Britannia 1.12.2009[33]–31.10.2014
Barroson II komissio
3. Federica Mogherini Official.jpg Federica Mogherini PES  Italia 1.11.2014[34]–30.11.2019
Junckerin komissio
4. (Josep Borrell) Hearing of Josep Borrell, High Representative Vice President-designate, A stronger Europe in the World (48859228793) (cropped).jpg Josep Borrell PES  Espanja 1.12.2019[35]
Von der Leyenin komissio

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Cameron, Fraser: An introduction to European foreign policy. Toinen painos. Routledge, 2012. ISBN 9780203128053. (englanniksi)
  • Keukeleire, Stephan & Delreux, Tom: The foreign policy of the European Union. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 2014. ISBN 9781137025760. (englanniksi)
  • Mykkänen, Juri & Paakkunainen, Kari (toim.): Johdatus Euroopan unionin politiikkaan. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014. ISBN 978-952-10-9126-1.
  • Piris, Jean-Claude: The Lisbon Treaty : a legal and political analysis. Cambridge: Cambridge University Press, 2010. ISBN 9780511762529. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d High Representative/Vice President 30.11.2019. Euroopan ulkosuhdehallinto. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
  2. a b c d Piris 2010, s. 243–244, 249
  3. Keukeleire, Delreux 2014, s. 77–78
  4. a b c d Piris 2010, s. 246–248
  5. Keukeleire, Delreux 2014, s. 305, 309
  6. a b c Cameron 2012, s. 48, 53–54
  7. Keukeleire, Delreux 2014, s. 78–79
  8. a b c d e Cameron 2012, s. 65–67
  9. About the European External Action Service (EEAS) 25.11.2019. Euroopan ulkosuhdehallinto. Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  10. Common Security and Defence Policy (CSDP) structure, instruments, agencies 8.7.2016. Euroopan ulkosuhdehallinto. Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  11. a b Mattila, Mikko: Euroopan unionin neuvoston päätöksenteko, äänestykset ja koalitiot, s. 115. Teoksessa Mykkänen, Paakkunainen (toim.) 2014.
  12. Neuvoston kokoonpanot 28.11.2018. Euroopan unionin neuvosto. Viitattu 2.12.2019.
  13. Ulkoasiainneuvosto 4.7.2019. Euroopan unionin neuvosto. Viitattu 2.12.2019.
  14. Vice-presidents to lead teams of commissioners Politico. 10.9.2014. Viitattu 2.12.2019. (englanniksi)
  15. Ursula von der Leyenin komission salkkujako julkistettu 10.9.2019. Helsinki: Euroopan komission Suomen-edustusto. Viitattu 1.12.2019.
  16. Piris 2010, s. 245
  17. a b EU-toimielinten nimitykset Valtioneuvoston kanslia. Viitattu 1.12.2019.
  18. EU:n toimielinten uusien johtajien nimitysprosessi vuonna 2019 1.12.2019. Eurooppa-neuvosto. Viitattu 1.12.2019.
  19. a b Prisi 2010, s. 245–246
  20. a b Neuvoston asetus (EU) 2016/300, annettu 29 päivänä helmikuuta 2016, EU:n korkean tason julkisen viran haltijoiden palkkajärjestelyistä (pdf) Euroopan unionin virallinen lehti. 4.3.2016. EUR-Lex. Viitattu 3.12.2019.
  21. a b Dallison, Paul; Gardner, Andrew; Hirst, Nicholas; Keating, Dave; King, Tim; Kroet, Cynthia; Panichi, James & Taylor, Simon: Companion To The European Commission (pdf) (s. 56–57) European Voice. 2015. Politico. Viitattu 3.12.2019. (englanniksi)
  22. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja EUR-Lex. Viitattu 1.12.2019.
  23. a b c Euroopan unionin neuvosto: Neuvoston päätös, tehty 13 päivänä syyskuuta 1999, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeana edustajana toimivan Euroopan unionin neuvoston pääsihteerin nimittämisestä (pdf) Euroopan yhteisöjen virallinen lehti. 21. 9. 1999. EUR-Lex. Viitattu 1.12.2019.
  24. Sopimus Euroopan perustuslaista (pdf) Euroopan unionin virallinen lehti. 16.12.2004. Viitattu 1.12.2019.
  25. Piris 2010, s. 47, 243
  26. Kataja-Lian, Marika: Ashton: Uusista Venäjä-pakotteista kerrotaan torstaina Yle Uutiset. 22.7.2014. Viitattu 3.12.2019.
  27. Töyrylä, Katriina: Iranin ydinohjelmaa rajoittava sopimus astumassa voimaan Yle Uutiset. 12.1.2014. Viitattu 3.12.2019.
  28. Turunen, Susanna: Haglund arvostelee EU:n nimityspolitiikkaa Yle Uutiset. 17.7.2014. Viitattu 3.12.2019.
  29. Kuusisalo, Mikko & Nordenswan, Hanna: Iranin historiallinen ydinsopu virallisesti julki Yle Uutiset. 14.7.2015. Viitattu 3.12.2019.
  30. Wallius, Anniina & Tuomaala, Erja: EU:n ulkopoliittinen edustaja Mogherini Suomessa: Nykyiset keinot oikeita Ukrainan kriisissä Yle Uutiset. 5.3.2015. Viitattu 3.12.2019.
  31. Stenroos, Maria: EU vetoaa: Väkivallan Syyriassa on loputtava Yle Uutiset. 15.2.2016. Viitattu 3.12.2019.
  32. Jürgen Trumpf CVCE.eu -tietokanta. Luxemburgin yliopisto. Viitattu 1.12.2019. (englanniksi)
  33. Sipilä, Annamari: Kiistelty Lissabonin sopimus tulee voimaan tänään (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 1.12.2009. Viitattu 1.12.2019.
  34. Junckerin komissio aloittaa toimikautensa (pdf) 1.11.2014. Bryssel: Euroopan komissio. Viitattu 1.12.2019.
  35. Euroopan parlamentti hyväksyi von der Leyenin komission 27.11.2019. Euroopan parlamentti. Viitattu 27.11.2019. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]