Ursula von der Leyen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ursula von der Leyen
Von der Leyen vuonna 2020
Von der Leyen vuonna 2020
Euroopan komission puheenjohtaja
Von der Leyenin komissio
1.12.2019–
Edeltäjä Jean-Claude Juncker
Saksan puolustusministeri
Merkelin III hallitus
17.12.2013–14.3.2018
Merkelin IV hallitus
14.3.2018–17.7.2019
Edeltäjä Thomas de Maizière
Seuraaja Annegret Kramp-Karrenbauer
Saksan työ- ja sosiaaliministeri
Merkelin II hallitus
30.11.2009–17.12.2013
Edeltäjä Franz Josef Jung
Seuraaja Andrea Nahles
Saksan perhe-, vanhus-, nais,- ja nuorisoministeri
Merkelin I hallitus
22.11.2005–27.10.2009
Merkelin II hallitus
27.10.2009–30.11.2009
Edeltäjä Renate Schmidt
Seuraaja Kristina Schröder
Henkilötiedot
Syntynyt8. lokakuuta 1958 (ikä 63)
Belgia Bryssel, Belgia
Puoliso Heiko von der Leyen (vih. 1986)
Lapset 7
Tiedot
Puolue Saksan kristillisdemokraattinen unioni
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Ursula Gertrud von der Leyen (saks. [ˈʊʁzula fɔn dəɐ̯ ˈlaɪən] Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?, o.s. Albrecht; s. 8. lokakuuta 1958 Bryssel, Belgia)[1] on saksalainen kristillisdemokraattinen poliitikko ja Euroopan komission nykyinen puheenjohtaja. Heinäkuussa 2019 Eurooppa-neuvosto päätti ehdottaa von der Leyenia komission johtoon ja Euroopan parlamentti valitsi hänet tehtävään 16. heinäkuuta.[2][3] Von der Leyen kuuluu Maailman talousfoorumin (WEF) hallitukseen[4].

Opinnot ja työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Von der Leyen syntyi Brysselissä, missä hänen isänsä Ernst Albrecht työskenteli yhtenä Euroopan komission korkeimmista virkamiehistä. Von der Leyen asui 13-vuotiaaksi asti Brysselissä, jolloin perhe muutti Saksaan. Vuosina 1977–1980 hän opiskeli taloustiedettä Göttingenin yliopistossa. Von der Leyen joutui viettämään 1978 yli vuoden Lontoossa, kun hänen perheensä oli saanut tietää äärivasemmistolaisen Baader–Meinhof-ryhmän suunnittelevan hänen sieppaamistaan voidaakseen kiristää perheen isää. Lontoossa von der Leyen käytti peitenimeä Rose Ladson ja opiskeli vuoden ajan LSE:ssä.[5][1]

Palatessaan Saksaan 1979 von der Leyen vaihtoi alaa ja opiskeli lääkäriksi vuosina 1980–1987, minkä jälkeen hän työskenteli Hannoverissa naistenklinikalla kunnes perusti perheen miehensä, professori Heiko von der Leyenin kanssa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 1986. Von der Leyen väitteli lääketieteen tohtoriksi 1991.[6] Tämän jälkeen hän keskittyi pitkälti koko 1990-luvun kotiäitinä olemiseen perheen seitsemän lapsen kanssa. Tänä aikana perhe myös vietti neljä vuotta Kalifornian Stanfordissa.[5][1]

Syksyllä 2015 Der Spiegel kertoi von der Leyenin plagioineen suuren osan väitöskirjastaan. Lehden mukaan yli 40 prosenttia väitöskirjasta olisi ollut ilman lupaa lainattua tekstiä.[7][8] Hannoverin lääketieteellinen yliopisto ilmoitti kuitenkin maaliskuussa 2016, ettei von der Leyen ole syyllistynyt tarkoitukselliseen huijaukseen ja saa virheistä huolimatta pitää tohtorintutkintonsa.[9][10][11]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Von der Leyen liittyi Saksan kristillisdemokraattisen unionin jäseneksi vuonna 1990.[6] Poliittisen uransa von der Leyen aloitti toimimalla Hannoverin alueen paikallispolitiikassa eri tehtävissä vuosina 2001–2004. Hän tuli valituksi Ala-Saksin osavaltioparlamenttiin 2003, mistä hänet nostettiin osavaltion sosiaali-, nais-, perhe-, ja terveysasioista vastaavaksi ministeriksi.[12]

Liittokansleriksi noussut Angela Merkel nimitti von der Leyenin vuonna 2005 liittotasavallan perhe-, vanhus-, nais-, ja nuorisoasioista vastaavaksi ministeriksi. Tämän jälkeen von der Leyen valittiin liittopäivien jäseneksi vuoden 2009 vaaleissa, minkä jälkeen hän toimi Merkelin hallituksen työvoima- ja sosiaaliministerinä vuoteen 2013 asti.[1][12] Perheministerinä von der Leyen pyrki parantamaan perheille suunnattuja tukia, ja hänen ollessaan ministerinä Saksassa ajettiin muun muassa läpi laki päivähoitotakuusta kaikille yli 1-vuotiaille lapsille sekä palkallinen vanhempainvapaa, joka sisälsi vähintään kahden kuukauden isyysvapaan.[6]

Vuonna 2013 von der Leyenistä tuli Saksan historian ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri. Häntä ja puolustusministeriötä syytettiin mahdollisista sääntöjen vastaisuuksista ministeriön tekemien konsulttisopimusten McKinsey & Companyn ja Accenturen kanssa.[13][12]

Ollessaan ehdokkaana Euroopan komission johtoon von der Leyen julkaisi 24-sivuisen ohjelman "Minun agendani Euroopalle". Ohjelmassaan hän kertoi kannattavansa ilmastoneutraalia maanosaa, naiskiintiöitä yritysten hallituksiin, reilua vähimmäispalkkaa kaikille työntekijöille ja rajavalvonnan kohentamista.[14]

Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Forbes nimesi von der Leyenin maailman 4. vaikutusvaltaisemmaksi naiseksi vuonna 2020.[16] Samana vuonna hänelle myönnettiin Global Citizen Prize -palkinto.[17]

Galleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • von der Leyenin sukuvaakuna

  • CDU:n vaalimainos vuodelta 2005, jossa von der Leyen esiintyy

  • Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ja von der Leyen Brysselissä vuonna 2021

  • von der Leyenia vastustava mielenosoitus Saksassa vuonna 2009

  • Suomen pääministeri Sanna Marin ja von der Leyen Helsingissä vuonna 2022

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d Chronologie Ursula von der Leyenin verkkosivusto. Viitattu 11.3.2016. (saksaksi)[vanhentunut linkki]
  2. ↑ EU:n tärkeimpään johtotehtävään nousee kylmäpäinen ”powerfrau”, joka on ottanut yhteen niin Donald Trumpin kuin Saksan asevoimienkin kanssa Helsingin Sanomat. 2.7.2019. Viitattu 2.7.2019.
  3. ↑ Ursula von der Leyen nousee ensimmäisenä naisena EU-komission johtoon – europarlamentti hyväksyi nimityksen Yle Uutiset. Viitattu 16.7.2019.
  4. ↑ https://www.weforum.org/agenda/authors/ursula-von-der-leyen
  5. ↑ a b Controversial at home, lauded abroad: Ursula von der Leyen to head EU Commission 16.7.2019. France24. Viitattu 23.7.2019. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Oltermann, Philip: Who is Ursula von der Leyen, the new EU commission president? The Guardian. 16.7.2019. Viitattu 26.7.2019. (englanniksi)
  7. ↑ Leppänen, Mikko: Saksan puolustusministeriä epäillään väitöskirjansa plagioinnista yle.fi. 27.9.2015. Yle Uutiset. Viitattu 11.3.2016.
  8. ↑ Verteidigungsministerium. Plagiatsjäger beanstanden von der Leyens Doktorarbeit FAZ.net. 26. 9.2015. (saksaksi)
  9. ↑ Kerola, Päivi: Saksan puolustusministeri plagioi osan väitöskirjastaan – sai silti pitää tohtorintutkintonsa yle.fi. 11.3.2016. Yle Uutiset. Viitattu 11.3.2016.
  10. ↑ Lena Greiner, Matthias Gebauer, Verena Töpper: Darum darf von der Leyen ihren Doktor behalten Spiegel Online. 9.3.2016. (saksaksi)
  11. ↑ Tilmann Warnecke, Amory Burchard: Ursula von der Leyen darf Doktortitel behalten Der Tagesspiegel. 9.3.2016. (saksaksi)
  12. ↑ a b c Who is new EU Commission President Ursula von der Leyen? 17.7.2019. Euronews. Viitattu 23.7.2019. (englanniksi)
  13. ↑ Ovaskainen, Teppo: Euroopan komission johtoon nouseva Ursula von der Leyen saa Saksassa kovaa kritiikkiä: ”Heikoin ministerimme, ilmeisesti se riittää nousuun komission presidentiksi” Talouselämä. 3.7.2019. Viitattu 3.7.2019.
  14. ↑ https://www.europarl.europa.eu/resources/library/media/20190716RES57231/20190716RES57231.pdf
  15. ↑ Germany's defmin to get high Lithuanian state award DELFI. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  16. ↑ World's Most Powerful Women Forbes. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  17. ↑ Tania Bryer: European Commission's Ursula von der Leyen wins Global Citizen prize after turbulent year CNBC. 21.12.2020. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

n • k • m
Eurooppa-neuvosto
Auktoriteettitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ursula_von_der_Leyen&oldid=20473758”