Saksan kristillisdemokraattinen unioni

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Länsi-Saksassa ja yhdistyneessä Saksassa vuodesta 1945 toiminutta puoluetta. Toinen Saksan kristillisdemokraattinen unioni toimi Itä-Saksassa 1945–1990.
Saksan kristillisdemokraattinen unioni
Christlich Demokratische Union Deutschlands

Cdu-logo.svg

Perustettu 1945
Puheenjohtaja Friedrich Merz
Pääsihteeri Mario Czaja
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto[3][2]
Toimisto Klingelhöferstraße 8
10785 Berliini
Jäsenmäärä 384 204 (2021)[4]
Liittopäivät
152 / 736
(2021)
Osavaltioiden pääministerit
6 / 16
Euroopan parlamentti[5]
23 / 96
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan kansanpuolue
International Democrat Union
Centrist Democrat International
Kotisivu www.cdu.de

Saksan kristillisdemokraattinen unioni (saks. Christlich Demokratische Union Deutschlands, lyh. CDU) on saksalainen konservatiivinen ja keskusta-oikeistolainen puolue, joka on ollut perustamisestaan lähtien toinen Saksan pääpuolueista sosiaalidemokraattien SPD:n ohella.

CDU:n puheenjohtajaksi valittiin tammikuussa 2022 Friedrich Merz. CDU on Saksan liittopäivien suurin puolue 152 edustajallaan.

CDU perustettiin toisen maailmansodan jälkeen. Sen perustajiin kuului muiden muassa Konrad Adenauer, josta tuli Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittokansleri vuonna 1949.[6] Ludwig Erhardin johdolla CDU omaksui sosiaalisen markkinatalousmallin ajatuksen.[7]

CDU ei toimi Baijerissa, jossa toimii sen sisarpuolue Baijerin kristillissosiaalinen unioni (Christlich-Soziale Union in Bayern, lyh. CSU). Puolueilla on yhteinen puoluekokous ja yhteistyötä liittovaltion tasolla, eivätkä ne kilpaile toistensa kanssa. CDU/CSU:lla on kannattajia katolilaisten, protestanttien ja maaseudulla asuvien joukossa kaikissa yhteiskuntaluokissa.

CDU on Centrist Democrat Internationalin, International Democrat Unionin ja Euroopan kansanpuolueen jäsen. CDU on Euroopan kansanpuolueen ryhmän suurin ryhmittymä 23 europarlamentaarikollaan. Nykyinen Euroopan komission puheenjohtaja, Ursula von der Leyen on CDU:n jäsen.

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CDU perustetiin katolisen Zentrum-puolueen pohjalle, joka yhdisti toimintaansa sekä protestantteja että porvarillisia liberaaleja ja konservatiivisia kannattajia. Kannattajia yhdistävä tekijä oli sosialismin ja vallankumouksen uhan torjunta.[8] Kirkkokuntajaosta vapautunut CDU määritteli arvonsa protestanttisessa vaikutuksessa selkeämmin. Puolue ajoi keskustalaista konsensuksen ja toisiinsa sopeutumisen politiikkaa, joka perustui katoliseen käsitykseen sopusointuisesta yhteiskunnasta, jossa työväestö ja työnantajat pystyvät yhteistyöhön ja kirkolla oli iso rooli sosiaalipalvelujen tuottamisessa.[9]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CDU:n perustamisen taustalla olivat toisen maailmansodan vainoista selvinneet Zentrum-puolueen poliitikot. Zentrumilaiset perustivat yhteiskristillisiä puolueita, kuten CDU:n ja Baijerin kristillissosiaalisen unionin, CSU:n. Katoliseen puolueeseen yhdistyivät protestanttiset toimijat, sekä porvarillisia liberaaleja ja konservatiivisia kannattajia. Kannattajia yhdistävä tekijä oli sosialistisen vallankumouksen uhan torjuminen.[8] Kristillisdemokraateista muodostui suuri oikestolais-keskustalainen sateenvarjopuolue, joissa porvarilliset voimat yhdistyivät kristillisdemokratian ympärille. CDU:n pyrkimys protestanttien mukaan saamiseen ja kristittyjen yhdistämiseen lopetti katolisten ja protestanttien vuosisataiset riidat. CDU on nähty neutraalina ja yhdistävänä, ihmisistä välittävän "sydämen konservatismin" äänenä.[9]

Ajatus aikaisempiin haasteiisin vastaavasta Kristillisdemokraattisesta Unionista toteutui Saksassa sosiaalisena markkinataloutena tunnettuna synteesinä, joka yhdistää liberaalit markkinat ja yhteiskuntajärjestyksen. Kristillisdemokraattinen Unioni syntyi Herman Ehlersin vuonna 1952 perustaman CDU:n ja CSU:n protestanttisen EAK-työryhmän tuloksena. EAK:n toiminnalla oli useita tavoitteita. Työryhmä pyrki osallistamaan protestantteja molempien puolueiden toimintaan. Työryhmän oli määrä perustaa myös foorumi, jossa molempien puolueiden protestanttiset jäsenet voisivat ajaa etujaan katolisten hallitsemissa puolueissa. Lisäksi työryhmän oli tarkoitus laajentaa suhdetta katolisiin kirkkoihin sekä lisätä luottamuksellista yhteistyötä eri tunnustuskuntien välillä.[10]

Perustamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittotasavallan perustamisen jälkeen CDU sai hallitusvastuun ja kristillisdemokraattien Konrad Adenauer valittiin Saksan ensimmäiseksi liittokansleriksi. CDU otti johtavan aseman sodanjälkeisen demokraattisen yhteiskuntamallin rakentamisessa. Kristillisdemokraattien ohjelma yhteiskunnan ja talouden rakentamiselle perustui kristilliseen etiikkaan, tunnustuskuntien rajat ylittävän puolueen rakentamiseen, yhteiseen ay-liikkeen perustamiseen, perustuslailliseen oikeusvaltioon ja demokratian turvaamiseen sekä eurooppalaiseen yhteistyöhön. Politiikan linja oli sosiaalinen markkinatalous, länsisuuntautuneisuus, pyrkimys Saksojen yhdistymiseen, valmius uudistuksiin sekä eurooppalaisen yhdentymisen kehittäminen.[8]

Itä-Saksassa toimineen CDU:n perustajista monet olivat toimineet fasismin vastaisessa vastarintaliikkeessä. DDR:n muodostumisen jälkeen Itä-Saksan CDU:n täytyi taipua miehittäjän tahtoon ja se tunnustautui SED-kommunistipuolueen alle 1952. Jäsenistössä kapinahenki jäi kuitenkin kytemään ja heräsi uudelleen glasnostin ja perestroikan aikaan. Vuonna 1990 Itä-Saksan CDU peruutti sitoumuksensa SED:n johtoasemaan tuomiten sosialismin ja sitoutui sosiaaliseen markkinatalouteen, demokraattisiin uudistuksiin ja Saksojen yhdistymiseen. Pari päivää ennen 3. lokakuuta 1990 tapahtunutta Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymistä Itä-Saksan ja Länsi-Saksan CDU:t yhdistyivät.[11]

Sodan jakamassa Euroopassa CDU:sta tuli eräs eurooppalaista keskinäistä yhteistyötä ajava voima ja Euroopan unionin uranuurtaja. Pyrkimys federalistisista, lainsäädäntöalueisiin jakautuneista, itsenäisistä valtioista ja Euroopan yhteisöstä periytyi siitä, että eri Saksan tai Belgian osia ei haluttu täysin yhtenäistää ja liittää toisiinsa, vaan niille jätettiin itsehallinto, jota keskushallinnon tuli palvella. Vuoden 2008 talouskriisin yhteydessä CDU ajoi tiukan talouskurin politiikkaa.[11]

Merkittäviä poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CDU:n vaalijuliste vuonna 1957 korosti Konrad Adenauerin luotettavuutta.

Helmut Kohl oli CDU:n johdossa vuodesta 1973 aina vuoden 1998 vaalitappioon asti, jonka jälkeen Wolfgang Schäuble nousi puolueen johtoon. Schäuble erosi kuitenkin jo alkuvuodesta 2000 laittomista rahalahjoituksista syntyneen skandaalin vuoksi, minkä jälkeen hänen seuraajakseen valittiin Angela Merkel. Merkel toimi CDU:n puheenjohtajana 18 vuotta ajalla 2000 2018. Saksan liittokansleri hän on ollut vuodesta 2005 lähtien.[12]

Syyskuussa 2017 pidettiin liittopäivävaalit, joissa suurimmaksi puolueeksi tuli taas selkeästi CDU/CSU, joka keräsi yhteensä 33 prosenttia äänistä ja sai liittopäiville 246 paikkaa. Edustajia liittopäiville valitaan yhteensä 709.[13] Koska kumpikin hallituspuolue hävisi vaaleissa, uuden hallituksen muodostaminen oli vaikeaa. Lopulta maaliskuussa 2018 muodostettiin taas liittokansleri Angela Merkelin johtama suuri koalitio eli kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien yhteishallitus. Liittokanslerina siis jatkoi Angela Merkel.[14]

Annegret Kramp-Karrenbauer valittiin CDU:n puheenjohtajaksi joulukuussa 2018.[15] Kramp-Karrenbauer ilmoitti helmikuussa 2020, ettei ole käytettävissä liittokansleriksi. Kramp-Karrenbauer myös ilmoitti, ettei aio johtaa puoluetta vuoden 2021 vaaleihin.[16] Tammikuussa 2021 Kramp-Karrenbauerin seuraajaksi valittiin Armin Laschet, joka erosi syksyllä 2021 puolueen kärsittyä tappion parlamenttivaaleissa.[17]

Friedrich Merz äänestettiin 62,1 prosentin kannatuksella uudeksi puheenjohtajaksi joulukuussa 2021. Vastaehdokas Norbert Röttgen sai äänistä 25,8 prosenttia. Valinta vahvistettiin puoluekokouksessa tammikuussa 2022.[18]

Puheenjohtaja Kausi
Konrad Adenauer 1950–1966
Ludwig Erhard 1966–1967
Kurt Georg Kiesinger 1967–1971
Rainer Barzel 1971–1973
Helmut Kohl 1973–1998
Wolfgang Schäuble 1998–2000
Angela Merkel 2000–2018
Annegret Kramp-Karrenbauer 2018–2021
Armin Laschet 2021–2022
Friedrich Merz 2022–

Vaalihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittopäivävaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit Johtaja Kannatus Paikat +/– Hallitus
Äänet %
1949 Konrad Adenauer 5 978 636 25,2 %
115 / 402
Hallitus
1953 10 016 594 36,4 %
197 / 509
Nousua 82 Hallitus
1957 11 875 339 39,7 %
222 / 519
Nousua 25 Hallitus
1961 11 283 901 35,8 %
202 / 521
Laskua 21 Hallitus
1965 12 387 562 38,0 %
202 / 518
Nousua 1 Hallitus
1969 Kurt Georg Kiesinger 12 079 535 36,6 %
201 / 518
Laskua 1 Oppositio
1972 Rainer Barzel 13 190 837 35,2 %
186 / 518
Laskua 15 Oppositio
1976 Helmut Kohl 14 367 302 38,0 %
201 / 518
Nousua 15 Oppositio
1980 12 989 200 34,2 %
185 / 519
Laskua 15 Hallitus
1983 14 857 680 38,1 %
202 / 520
Nousua 17 Hallitus
1987 13 045 745 34,4 %
185 / 519
Laskua 17 Hallitus
1990 17 055 116 36,7 %
268 / 662
Nousua 83 Hallitus
1994 16 089 960 34,2 %
244 / 672
Laskua 24 Hallitus
1998 14 004 908 28,4 %
198 / 669
Laskua 46 Oppositio
2002 Angela Merkel 14 167 561 29,5 %
190 / 603
Laskua 8 Oppositio
2005 13 136 740 27,8 %
180 / 614
Laskua 10 Hallitus
2009 11 828 277 27,3 %
194 / 622
Nousua 14 Hallitus
2013 14 921 877 34,1 %
254 / 630
Nousua 61 Hallitus
2017 12 445 832 26,8 %
200 / 709
Laskua 54 Hallitus
2021 Armin Laschet 10 451 524 22,5 %
152 / 736
Laskua 48 Oppositio

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konrad-Adenauer-Stiftung: Christian Democracy: Principles and Policy-Making. Handbook for the European and International Cooperation of the Konrad-Adenauer-Stiftung. Sankt Augustin/Berliini: Konrad-Adenauer-Stiftung, 2011. ISBN 978-3-942775-30-4. (englanniksi)
  • Esa Erävalo: Yhteinen hyvä - Johdatus kristillisdemokratiaan. Helsinki: Ajatuspaja Kompassi ry, 2018. ISBN 978-952-7289-03-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Germany Parties and Elections in Europe. Viitattu 3.5.2015. (englanniksi)
  2. a b Kansainvälisen keskusta-oikeistolaisen allianssin jäsenet idu.org. Viitattu 12.6.2020.
  3. Germany: Political parties nsd.no. Norsk senter for forskningsdata. Viitattu 4.9.2019. (englanniksi)
  4. Mitgliederschwund bei CDU und CSU - Grüne legen zu ZEIT ONLINE. Deutschen Presse-Agentur (dpa). Viitattu 18.1.2022. (saksaksi)
  5. MEPs: Germany europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 2.9.2019. (englanniksi)
  6. Chase, Jefferson: What you need to know about Angela Merkel's CDU dw.com. 24.9.2017. DW. Viitattu 4.9.2019. (englanniksi)
  7. The CDU and the "Social Market Economy": Düsseldorf Guidelines for Economic Policy, Agricultural Policy, Social Policy, and Housing (July 15, 1949) ghdi.ghi-dc.org. German History in Documents and Images. Viitattu 4.9.2019. (englanniksi)
  8. a b c Erävalo 2018, s. 31
  9. a b Erävalo 2018, s. 33
  10. Christian Democracy 2011, s. 17-22
  11. a b Erävalo 2018, s. 35
  12. Bundeskanzlerin | Biography www.bundeskanzlerin.de. Viitattu 24.2.2020.
  13. Tässä on Saksan liittopäivien paikkajako ja lopullinen vaalitulos: Populisteille lähes sata paikkaa Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
  14. Saksan uudet ministerit julki – perheministeriksi nousee Berliinin ongelmallisen trendialueen pormestari, terveysministeriksi Merkel-kriitikko Yle Uutiset. Viitattu 24.2.2020.
  15. Merkelin seuraajaksi kaavailtu Annegret Kramp-Karrenbauer ei ole käytettävissä liittokansleriksi Yle.fi. Viitattu 29.11.2020.
  16. Saksan valtapuolue CDU:n uusi puheenjohtaja on Annegret Kramp-Karrenbauer Yle.fi. Viitattu 29.11.2020.
  17. Saksan kristillisdemokraateille jälleen uusi johtaja Yle.fi. 17.12.2021. Viitattu 1.8.2022.
  18. Merkel-kriitikko nousi Saksan CDU:n uudeksi puheenjohtajaksi Iltalehti. 22.1.2022. Viitattu 23.1.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]