Siirry sisältöön

Angela Merkel

Muokkaa linkkejä
Wikipediasta
Angela Merkel
Merkel vuonna 2021.
Merkel vuonna 2021.
Saksan 8. liittokansleri
22.11.2005−8.12.2021
Presidentti Horst Köhler
Christian Wulff
Joachim Gauck
Frank-Walter Steinmeier
Varakansleri Franz Müntefering
Frank-Walter Steinmeier
Guido Westerwelle
Philipp Rösler
Sigmar Gabriel
Olaf Scholz
Edeltäjä Gerhard Schröder
Seuraaja Olaf Scholz
Saksan kristillisdemokraattisen unionin 7. puheenjohtaja
10.4.2000–7.12.2018
Edeltäjä Wolfgang Schäuble
Seuraaja Annegret Kramp-Karrenbauer
Saksan kristillisdemokraattisen unionin pääsihteeri
7.11.1998–10.4.2000
Edeltäjä Peter Hintze
Seuraaja Ruprecht Polenz
Saksan 3. ympäristöministeri
17.11.1994–26.10.1998
Liittokansleri Helmut Kohl
Edeltäjä Klaus Töpfer
Seuraaja Jürgen Trittin
Saksan 14. naisasia- ja nuorisoministeri
18.1.1991–17.11.1994
Liittokansleri Helmut Kohl
Edeltäjä Ursula Lehr
Seuraaja Claudia Nolte
Kansanedustaja
18.3.1990–
Henkilötiedot
Syntynyt17. heinäkuuta 1954 (ikä 70)
Hampuri, Länsi-Saksa
Ammatti kemisti (fysikaalinen kemia)
ArvonimiDr. rer. nat.
Puoliso Ulrich Merkel (1977–1982)
Joachim Sauer (1998–)
Tiedot
Puolue Saksan kristillisdemokraattinen unioni
Muut puolueet Demokratischer Aufbruch
(1989–1990)
Tutkinnot Leipzigin yliopisto
Uskonto Saksan evankelinen kirkko
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.buero-bundeskanzlerin-ad.de

Angela Dorothea Merkel (o.s. Kasner; s. 17. heinäkuuta 1954 Hampuri, Länsi-Saksa[1]) on Saksan entinen liittokansleri (vuosina 2005–2021) ja kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) entinen puheenjohtaja (vuosina 2000–2018).

Merkel oli Länsi-Saksan Helmut Kohlin "pikkutyttö".[2] Liittokanslerina Merkel nousi merkittäväksi kansainvälisen politiikan toimijaksi. Jotkut kutsuivat häntä ”Euroopan unionin todelliseksi johtajaksi” ja ”vapaan maailman johtajaksi”.[3][4]

Merkel luopui puolueen puheenjohtajan tehtävästä joulukuussa 2018[5], eikä Merkel asettunut ehdolle Saksan liittokansleriksi vuonna 2021[6]. Merkelin liittokanslerin kauden päättymisen on arvioitu heikentävän Euroopan unionia ja tekevän euron tulevaisuudesta epävarmemman.[7] Merkelin lähdöllä on arvioitu olevan vaikutuksia Euroopan poliittiseen vakauteen.[8]

Tausta ja yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkel syntyi Länsi-Saksan Hampurissa, jossa hänen isänsä Horst Kasner opiskeli teologiaa. Angelan ollessa muutaman viikon ikäinen perhe muutti Itä-Saksaan. Seuraavan kerran Merkel kävi Länsi-Saksassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa häissä.

Merkelin isä vihittiin luterilaiseksi pastoriksi Brandenburgissa 1954. Angela Kasner kävi koulunsa Itä-Saksassa ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja kemiaa. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä".[9] Vuonna 1978 hän voitti venäjän kielen kilpailussa matkan Moskovaan.[9][10]

Merkel väitteli tohtoriksi kvanttikemiasta tiedeakatemian fysiikan laitokselta 1986. Vuonna 1977 hän meni naimisiin opiskelutoverinsa Ulrich Merkelin kanssa. Liitto kuitenkin päättyi muutaman vuoden kuluttua vuonna 1982 eroon.[11]

Merkel on säilyttänyt entisen miehensä sukunimen vaikka avioituikin uudelleen vuonna 1998 pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, kvanttikemian professori Joachim Sauerin kanssa, joka toimii Berliinin Humboldt-yliopistossa teoreettisen kemian professorina.[11]

Merkelillä ei ole omia lapsia kummastakaan liitosta, mutta Sauerilla on kaksi poikaa edellisestä avioliitosta. Merkel puhuu äidinkielensä saksan lisäksi sujuvaa englantia ja venäjää.[11]

Uskonnolliselta vakaumukseltaan Merkel on protestantti ja hän kuuluu Saksan evankeliseen kirkkoon. Hän on kertonut uskovansa Jumalaan, ja että uskonto on ollut vakaa osa hänen elämäänsä.[12]

Merkelin 700-sivuinen muistelmateos Vapaus ilmestyi marraskuussa 2024.[13]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministeri Angela Merkel. Kuva vuodelta 1995.

Angela Merkelin poliittinen ura alkoi vuonna 1989, jolloin hän liittyi oppositioliike Demokraattiseen allianssiin (DA) ja pääsi sen riveissä parlamenttiin vapaissa vaaleissa 18. maaliskuuta 1990. Hänestä tuli Lothar de Maizièren yhdistymishallituksen lehdistösihteeri. Liike yhdistyi samana vuonna CDU:hun.

Vuosina 1991–1994 Merkel toimi naisasia- ja nuorisoministerinä Helmut Kohlin kolmannessa hallituksessa ja vuosina 1994–1998 ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerinä.[9] Hänet valittiin kristillisdemokraattisen puolueen pääsihteeriksi vuonna 1998.

Joulukuussa 1999 Merkel oli kaatamassa vaalirahoitusskandaaliin kompastunutta entistä kansleri Helmut Kohlia ja CDU:n puheenjohtaja Wolfgang Schäublea. Merkel sai näin yksin kunnian puolueen maineen pelastamisesta.[14] Hänet valittiinkin puolueen puheenjohtajaksi vuonna 2000.

Syyskuussa 2005 pidetyissä ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa CDU:n ja Baijerissa toimivan CSU:n ehdokas Merkel voitti erittäin tasaväkisessä kamppailussa silloisen liittokanslerin, Gerhard Schröderin. Vaalit järjestettiin Saksan perustuslain mukaisesti ennen tavanomaisen vaalikauden loppua liittopresidentin luvalla liittokansleri Gerhard Schröderin toivomuksesta. Monimutkaisen hallituksenmuodostusprosessin jälkeen Merkel nousi Saksan liittokansleriksi.

Alkuvuodesta 2010 CDU:n omat johtajat hyökkäsivät Merkeliä vastaan Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitungissa julkaistulla kirjoituksella, jossa Hessenin, Saksin ja Thüringenin parlamentaarikkojen johtajat syyttivät Merkeliä puolueen laiminlyönnistä oman imagonsa kohottamiseksi.[15]

Lokakuussa 2018 Merkel ilmoitti ettei aio enää asettua ehdolle CDU:n puheenjohtajaksi. Joulukuussa hänen seuraajakseen valittiin puoluesihteeri Annegret Kramp-Karrenbauer.[16]

Merkelin liittohallitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johtuen tiukasta vaalituloksesta (CDU/CSU 35,2 % ja SPD 34,2 % äänistä) Merkelin I hallitus, joka muodostettiin vuonna 2005, oli Saksalle harvinainen pääkilpailijoiden muodostama kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien suuri koalitio.

Merkelin II hallitus, joka muodostettiin lokakuussa 2009, oli puhdas musta-keltainen, jossa jäseninä ovat CDU:n ja sen Baijerissa toimiva sisarpuolueen CSU:n lisäksi Vapaa demokraattinen puolue FDP.

Vuoden 2013 vaalikampanjassa Merkeliä auttoi kilpailevan puolueen SPD:n hajanaisuus, sillä Merkelin haastaja Peer Steinbrück ei ollut kovin suosittu omiensa keskuudessa. Merkelin huolena taas oli hallituskumppani FDP:n heikko ja vihreiden vahva kannatus.[17] Vaaleissa FDP:n tulos jäi äänikynnyksen alle ja tulosten perusteella ainoa realistinen hallitusvaihtoehto oli jälleen kahden pääpuolueen suuri koalitio. CDU/CSU:n ja SPD:n yhteishallitus Merkelin III hallitus saatiin muodostettua pitkällisten neuvotteluiden jälkeen joulukuussa 2013, lähes 3 kuukautta vaalien jälkeen.

Maaliskuun 2018 alussa Saksan sosialidemokraattisen SPD-puolueen jäsenet hyväksyivät hallitusohjelman puoli vuotta parlamenttivaalien jälkeen. Tämä samalla varmisti Merkelin jatkon liittokanslerina. [18]

Merkelin politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Angela Merkel ja Vladimir Putin (oik.). Kuva vuodelta 2007. Merkel suhtautuu edeltäjäänsä Gerhard Schröderiä kriittisemmin Venäjään.

Angela Merkel suhtautuu skeptisesti Turkin EU-jäsenyyteen ja on ollut valmis tarjoamaan Turkille EU-täysjäsenyyden sijasta erityisen kumppanuusaseman. Hän on myös Ranskaa ja sosiaalidemokraatteja transatlanttisempi korostaen yhteistyötä myös Britannian ja Yhdysvaltain kanssa. Merkel on myös profiloitunut usein Venäjällä vieraillutta Gerhard Schröderiä kriittisemmäksi Vladimir Putinin hallinnon suhteen. Merkelillä ja Ranskan entisellä presidentillä Nicolas Sarkozylla oli myös keskinäisiä ristiriitoja. Toisaalta Merkel ja Sarkozy asettuivat yhdessä Turkin EU-jäsenyyttä vastaan.[19]

Merkel oli Euroopan unionin neuvoston puheenjohtaja vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla, ja kesäkuussa 2007 päästiin sopimukseen uuden perussopimuksen laatimisesta Sopimuksen Euroopan perustuslaista kariuduttua Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin kesäkuussa 2005. Hän sai Aachenin Karlspreis-palkinnon Euroopan idean edistämisestä vuonna 2008.

Merkel kannattaa Saksan talous- ja sosiaalijärjestelmän suurta uudistusta muun muassa markkinoita vapauttamalla ja säätelyä vähentämällä. Ratkaisuna talousongelmiin hän ehdotti viikoittaisen työtuntimäärän lisäystä ja arveli, että useimmat kansalaiset eivät vastustaisi sen pidennystä kahdella tunnilla.[20]

Merkelin hallitus korotti välittömästi arvonlisäveroa 3 prosenttiyksikköä (16–19 %:iin) tavoitteena leikata maan 35 miljardin euron budjettivajetta, sekä sosiaalidemokraattien vaatimuksesta korotti myös suurempituloisten veroprosenttia (42–45 %). Arvonlisäveron korotuksen nähtiin vaikuttavan eniten pienituloisten asemaan ja "Merkel-verosta" tuli erittäin epäsuosittu ja sen väitetään vähentävän kulutusta. Veronkorotusten ansiosta Saksan budjetti kääntyi vuonna 2007 puolivuotiskaudella ylijäämäiseksi ensimmäisen kerran sitten vuoden 1990.[21]

Merkelin mielestä Saksassa meneillään olevaa ydinvoiman alasajoa pitäisi hidastaa. Vuonna 2010 Merkelin toinen hallitus antoi Saksan vanheneville ydinvoimaloille keskimäärin 12 vuoden jatkoajan. Vuonna 2002 oli päätetty kaikkien Saksan ydinvoimaloiden sulkemisesta viimeistään 2021. Japanin Fukushiman onnettomuuden jälkeen hallitus määräsi kuitenkin seitsemän voimalaa väliaikaisesti pysäytettäväksi. Päätös tapahtui ennen kaksia tärkeitä osavaltiovaaleja.[22][23]

Suomen Kuvalehden mukaan liittokanslerina Merkel on kasvattanut Saksan vaikutusvaltaa kansainvälisessä politiikassa. Merkeliä kuvaillaan asiakeskeiseksi poliitikoksi, joka on parhaimmillaan kriisijohtajana. Hän on muuttanut kristillisdemokraatteja vapaamielisemmäksi puolueeksi ja puhunut tasa-arvon puolesta, vaikka häntä ei mielletä feministiksi eikä uudistajaksi. Kautensa lopussa Merkel kuitenkin sanoi julkisesti olevansa feministi, ja hänen on sanottu olevan feministinen ikoni.[24][25][26][27] Merkelin päätöksentekotapaa pidetään jahkailevana, minkä seurauksena saksan kieleen on syntynyt uusi verbi merkeln eli suomeksi merkelöinti. Tämä tarkoittaa päättämättömyyttä tai selkeän mielipiteen puuttumista.[28]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Angela Merkelin kunnianosoitukset

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Angela Merkel | Biography, Education, Political Career, Successor, & Facts Encyclopædia Britannica. 26.4.2024. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  2. ↑ From Helmut Kohl's 'little girl' to the most powerful woman in the world TRT World. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  3. ↑ Gibbs, Nancy: Why Angela Merkel is TIME's Person of the Year TIME. 9.12.2015. Viitattu 12.8.2021. (englanniksi)
  4. ↑ Mahlamäki, Hanna: Ennakkosuosikki naureskeli tulva-alueella, ja nyt Saksan liittokanslerikisaa johtaakin demari Helsingin sanomat. 12.8.2021. Viitattu 12.8.2021.
  5. ↑ Paljon muutakin kuin Merkel 2.0 – CDU saa Annegret Kramp-Karrenbauerista Merkeliä vanhoillisemman johtajan Yle Uutiset. 7.12.2018. Viitattu 27.4.2024.
  6. ↑ Le Blond, Josie: German chancellor Angela Merkel will not seek re-election in 2021 The Guardian. 29.10.2018. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  7. ↑ McGrath, Ciaran: Merkel’s departure ‘weakens EU' Express. 2.11.2018. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  8. ↑ Henley, Jon: Merkel's long goodbye will be severe test for troubled continent The Guardian. 29.10.2018. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Merkel: pastor's daughter, socialist, chancellor Sputnik International. 15.7.2009. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  10. ↑ Tiilikainen, Teppo: Salattu nuoruus. Suomen Kuvalehti, 2013, nro 31, s. 22–29. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0039-5552
  11. ↑ a b c Merkelin suosio lyö saksalaisetkin ällikällä Yle Uutiset. 5.1.2015. Viitattu 7.1.2015.
  12. ↑ So steht Merkel zum christlichen Glauben PRO: Das christliche Medienmagazin. 17.7.2019. Viitattu 27.4.2024. (saksaksi)
  13. ↑ Angela Merkel kirjoitti liki 700 sivun muistelmat – ja mainitsee vain yhden suomalaisen Yle Uutiset. 26.11.2024. Viitattu 26.11.2024.
  14. ↑ Liittokansleri Merkelin kymmenen vallan salaisuutta. (Mediakatsaus) Ulkoministeriö. 7.6.2007. Viitattu 21.7.2007.
  15. ↑ Los barones de la CDU atacan a Merkel El País. 10.1.2010. Viitattu 27.4.2024. (espanjaksi)
  16. ↑ Kauppinen, Ina & Alenius, Jari: Angela Merkelin seuraaja valittiin – uusi johtaja vetää tiukkaa maahanmuuttolinjaa Ilta-Sanomat. 7.12.2018. Viitattu 7.12.2018.
  17. ↑ Elo, Kimmo: Koko Eurooppa odottaa Saksan vaalitulosta. Kanava-lehti, 2013, nro 5, s. 10–14. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0355-0303
  18. ↑ Angela Merkelin jatkokausi varmistui Uusi Suomi. 4.3.2018. Viitattu 7.3.2018.
  19. ↑ http://www.jamestown.org/single/?no_cache=1&tx_ttnews[tt_news]=34983
  20. ↑ Wirtschaftskrise: Merkel fordert längere Arbeitszeit Der Spiegel. 18.5.2003. Viitattu 27.4.2024. (saksaksi)
  21. ↑ First budget surplus in 17 years dw-world.de. Deutsche Welle. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  22. ↑ Harding, Luke: Angela Merkel switches off seven nuclear power plants The Guardian. 15.3.2011. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  23. ↑ Germany to Reconsider Nuclear Policy: Merkel Sets Three-Month 'Moratorium' on Extension of Lifespans Der Spiegel. 14.3.2011. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  24. ↑ 'Yes, I am a feminist,' says Merkel Deutsche Welle. 9.9.2021. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  25. ↑ Petzinger, Jill: Did Angela Merkel Matter for Women? Foreign Policy. 22.5.2024. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  26. ↑ As Merkel Bids Farewell, German Women Wish for More Equality Voice of America. 22.9.2021. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  27. ↑ A reluctant feminist: Germany's Merkel still inspires many women Reuters. 13.9.2021. Viitattu 27.4.2024. (englanniksi)
  28. ↑ Tiilikainen, Teppo: Helmut Kohlin ”tytöstä” kasvoi ”Mutti” – 16 vuotta Saksaa hallinnut Angela Merkel jättää Saksan ja Euroopan politiikkaan ison loven Suomen Kuvalehti. 9.9.2021. Viitattu 12.9.2021.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Marton, Kati: Merkel: Maailman vaikutusvaltaisimman naisen tarina. ((The Chanchellor, 2021.) Suomentanut Ilkka Rekiaro) Helsinki: WSOY, 2021. ISBN 978-951-0-48049-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksan liittotasavallan kristillis-demokraattisen puolueen logo Edeltäjä:
Wolfgang Schäuble 		Saksan kristillisdemokraattisen unionin puheenjohtaja
2000–2018 		Seuraaja:
Annegret Kramp-Karrenbauer
Kaarle Suuren palkinnon saajat
1950–1975
1976–2000
2001–
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Angela_Merkel&oldid=22868131”