Angela Merkel
.jpg)
Angela Dorothea Merkel (o.s. Kasner; s. 17. heinäkuuta 1954 Hampuri, Länsi-Saksa[1]) on Saksan entinen liittokansleri (vuosina 2005–2021) ja kristillisdemokraattisen puolueen (CDU) entinen puheenjohtaja (vuosina 2000–2018).
Liittokanslerina Merkel nousi merkittäväksi kansainvälisen politiikan toimijaksi. Jotkut kutsuivat häntä ”Euroopan unionin todelliseksi johtajaksi” ja ”vapaan maailman johtajaksi”.[2][3]
Merkel luopui puolueen puheenjohtajan tehtävästä joulukuussa 2018[4], eikä Merkel asettunut ehdolle Saksan liittokansleriksi vuonna 2021[5]. Merkelin liittokanslerin kauden päättymisen on arvioitu heikentävän Euroopan unionia ja tekevän euron tulevaisuudesta epävarmemman.[6] Merkelin lähdöllä on arvioitu olevan vaikutuksia Euroopan poliittiseen vakauteen[7].
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merkel syntyi Länsi-Saksan Hampurissa, jossa hänen isänsä Horst Kasner opiskeli teologiaa. Angelan ollessa muutaman viikon ikäinen perhe muutti Itä-Saksaan. Seuraavan kerran Merkel kävi Länsi-Saksassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa häissä.
Merkelin isä vihittiin luterilaiseksi pastoriksi Brandenburgissa 1954. Angela Kasner kävi koulunsa Itä-Saksassa ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja kemiaa. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä".[8] Vuonna 1978 hän voitti venäjän kielen kilpailussa matkan Moskovaan.[8][9]
Merkel väitteli tohtoriksi kvanttikemiasta tiedeakatemian fysiikan laitokselta 1986. Vuonna 1977 hän meni naimisiin opiskelutoverinsa Ulrich Merkelin kanssa. Liitto kuitenkin päättyi muutaman vuoden kuluttua vuonna 1982 eroon.[10]
Merkel on säilyttänyt entisen miehensä sukunimen vaikka avioituikin uudelleen vuonna 1998 pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, kvanttikemian professori Joachim Sauerin kanssa, joka toimii Berliinin Humboldt-yliopistossa teoreettisen kemian professorina.[10]
Merkelillä ei ole omia lapsia kummastakaan liitosta, mutta Sauerilla on kaksi poikaa edellisestä avioliitosta. Merkel puhuu äidinkielensä saksan lisäksi sujuvaa englantia ja venäjää.[10]
Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Angela Merkelin poliittinen ura alkoi vuonna 1989, jolloin hän liittyi oppositioliike Demokraattiseen allianssiin (DA) ja pääsi sen riveissä parlamenttiin vapaissa vaaleissa 18. maaliskuuta 1990. Hänestä tuli Lothar de Maizièren yhdistymishallituksen lehdistösihteeri. Liike yhdistyi samana vuonna CDU:hun.
Vuosina 1991–1994 Merkel toimi naisasia- ja nuorisoministerinä Helmut Kohlin kolmannessa hallituksessa ja vuosina 1994–1998 ympäristö-, luonnonsuojelu- ja ydinturvallisuusministerinä.[8] Hänet valittiin kristillisdemokraattisen puolueen pääsihteeriksi vuonna 1998.
Joulukuussa 1999 Merkel oli kaatamassa vaalirahoitusskandaaliin kompastunutta entistä kansleri Helmut Kohlia ja CDU:n puheenjohtaja Wolfgang Schäublea. Merkel sai näin yksin kunnian puolueen maineen pelastamisesta.[11] Hänet valittiinkin puolueen puheenjohtajaksi vuonna 2000.
Syyskuussa 2005 pidetyissä ennenaikaisissa liittopäivävaaleissa CDU:n ja Baijerissa toimivan CSU:n ehdokas Merkel voitti erittäin tasaväkisessä kamppailussa silloisen liittokanslerin, Gerhard Schröderin. Vaalit järjestettiin Saksan perustuslain mukaisesti ennen tavanomaisen vaalikauden loppua liittopresidentin luvalla liittokansleri Gerhard Schröderin toivomuksesta. Monimutkaisen hallituksenmuodostusprosessin jälkeen Merkel nousi Saksan liittokansleriksi.
Alkuvuodesta 2010 CDU:n omat johtajat hyökkäsivät Merkeliä vastaan Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitungissa julkaistulla kirjoituksella, jossa Hessenin, Saksin ja Thüringenin parlamentaarikkojen johtajat syyttivät Merkeliä puolueen laiminlyönnistä oman imagonsa kohottamiseksi.[12]
Lokakuussa 2018 Merkel ilmoitti ettei aio enää asettua ehdolle CDU:n puheenjohtajaksi. Joulukuussa hänen seuraajakseen valittiin puoluesihteeri Annegret Kramp-Karrenbauer.[13]
Merkelin liittohallitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Johtuen tiukasta vaalituloksesta (CDU/CSU 35,2 % ja SPD 34,2 % äänistä) Merkelin I hallitus, joka muodostettiin vuonna 2005, oli Saksalle harvinainen pääkilpailijoiden muodostama kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien suuri koalitio.
Merkelin II hallitus, joka muodostettiin lokakuussa 2009, oli puhdas musta-keltainen, jossa jäseninä ovat CDU:n ja sen Baijerissa toimiva sisarpuolueen CSU:n lisäksi Vapaa demokraattinen puolue FDP.
Vuoden 2013 vaalikampanjassa Merkeliä auttoi kilpailevan puolueen SPD:n hajanaisuus, sillä Merkelin haastaja Peer Steinbrück ei ollut kovin suosittu omiensa keskuudessa. Merkelin huolena taas oli hallituskumppani FDP:n heikko ja vihreiden vahva kannatus.[14] Vaaleissa FDP:n tulos jäi äänikynnyksen alle ja tulosten perusteella ainoa realistinen hallitusvaihtoehto oli jälleen kahden pääpuolueen suuri koalitio. CDU/CSU:n ja SPD:n yhteishallitus Merkelin III hallitus saatiin muodostettua pitkällisten neuvotteluiden jälkeen joulukuussa 2013, lähes 3 kuukautta vaalien jälkeen.
Maaliskuun 2018 alussa Saksan sosialidemokraattisen SPD-puolueen jäsenet hyväksyivät hallitusohjelman puoli vuotta parlamenttivaalien jälkeen. Tämä samalla varmisti Merkelin jatkon liittokanslerina. [15]
Merkelin politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Angela Merkel suhtautuu skeptisesti Turkin EU-jäsenyyteen ja on ollut valmis tarjoamaan Turkille EU-täysjäsenyyden sijasta erityisen kumppanuusaseman. Hän on myös Ranskaa ja sosiaalidemokraatteja transatlanttisempi korostaen yhteistyötä myös Britannian ja Yhdysvaltain kanssa. Merkel on myös profiloitunut usein Venäjällä vieraillutta Gerhard Schröderiä kriittisemmäksi Vladimir Putinin hallinnon suhteen. Merkelillä ja Ranskan entisellä presidentillä Nicolas Sarkozylla oli myös keskinäisiä ristiriitoja. Toisaalta Merkel ja Sarkozy asettuivat yhdessä Turkin EU-jäsenyyttä vastaan.[16]
Merkel oli Euroopan unionin neuvoston puheenjohtaja vuoden 2007 ensimmäisellä puoliskolla, ja kesäkuussa 2007 päästiin sopimukseen uuden perussopimuksen laatimisesta Sopimuksen Euroopan perustuslaista kariuduttua Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestyksiin kesäkuussa 2005. Hän sai Aachenin Karlspreis-palkinnon Euroopan idean edistämisestä vuonna 2008.
Merkel kannattaa Saksan talous- ja sosiaalijärjestelmän suurta uudistusta muun muassa markkinoita vapauttamalla ja säätelyä vähentämällä. Ratkaisuna talousongelmiin hän ehdotti viikoittaisen työtuntimäärän lisäystä ja arveli, että useimmat kansalaiset eivät vastustaisi sen pidennystä kahdella tunnilla.[17]
Merkelin hallitus korotti välittömästi arvonlisäveroa 3 prosenttiyksikköä (16–19 %:iin) tavoitteena leikata maan 35 miljardin euron budjettivajetta, sekä sosiaalidemokraattien vaatimuksesta korotti myös suurempituloisten veroprosenttia (42–45 %). Arvonlisäveron korotuksen nähtiin vaikuttavan eniten pienituloisten asemaan ja "Merkel-verosta" tuli erittäin epäsuosittu ja sen väitetään vähentävän kulutusta. Veronkorotusten ansiosta Saksan budjetti kääntyi vuonna 2007 puolivuotiskaudella ylijäämäiseksi ensimmäisen kerran sitten vuoden 1990.[18]
Merkelin mielestä Saksassa meneillään olevaa ydinvoiman alasajoa pitäisi hidastaa. Vuonna 2010 Merkelin toinen hallitus antoi Saksan vanheneville ydinvoimaloille keskimäärin 12 vuoden jatkoajan. Vuonna 2002 oli päätetty kaikkien Saksan ydinvoimaloiden sulkemisesta viimeistään 2021. Japanin Fukushiman onnettomuuden jälkeen hallitus määräsi kuitenkin seitsemän voimalaa väliaikaisesti pysäytettäväksi. Päätös tapahtui ennen kaksia tärkeitä osavaltiovaaleja.[19][20]
Suomen Kuvalehden mukaan liittokanslerina Merkel on kasvattanut Saksan vaikutusvaltaa kansainvälisessä politiikassa. Merkeliä kuvaillaan asiakeskeiseksi poliitikoksi, joka on parhaimmillaan kriisijohtajana. Hän on muuttanut kristillisdemokraatteja vapaamielisemmäksi puolueeksi ja puhunut tasa-arvon puolesta, vaikka häntä ei mielletä feministiksi eikä uudistajaksi. Toisaalta Merkelin päätöksentekotapaa pidetään jahkailevana, minkä seurauksena saksan kieleen on syntynyt uusi verbi merkeln eli suomeksi merkelöinti. Tämä tarkoittaa päättämättömyyttä tai selkeän mielipiteen puuttumista.[21]
Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bundesverdienstkreuz (Saksa, 2023)[22]
Italian tasavallan ansioritarikunta (Italia, 2006)[23]
Norjan kuninkaallinen ansioritarikunta (Norja, 2007)[24]
Kuningas Abdulazizin ritarikunta (Saudi-Arabia, 2007)[25]
Henrik Purjehtijan ritarikunta (Portugali, 2009)[26]
Stara Planina -ritarikunta (Bulgaria, 2010)[27]
Presidential Medal of Freedom (USA, 2011)[28]
Presidentin mitali (Israel, 2014)[29]
Itävallan tasavallan kunniamitali (Itävalta, 2015)[30]
Vytautas Suuren ritarikunta (Liettua, 2017)[31]
Valkoisen kaksoisristin ritarikunta (Slovakia, 2019)[32]
Marianmaan ristin ritarikunta (Viro, 2021)[33]
.svg){kind=small}
Merkelille on myös myönnetty kunniatohtorin arvo useissa yliopistoissa: mm. Helsingin yliopistossa (2017)[34], Harvardin yliopistossa (2019)[35] ja Leipzigin yliopistossa (2008)[36].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Angela Merkelin kotisivu (saksaksi)
- ↑ Gibbs, Nancy: Why Angela Merkel is TIME's Person of the Year time.com. 9.12.2015. Viitattu 12.8.2021.
- ↑ Mahlamäki, Hanna: Ennakkosuosikki naureskeli tulva-alueella, ja nyt Saksan liittokanslerikisaa johtaakin demari hs.fi. 12.8.2021. Viitattu 12.8.2021.
- ↑ https://yle.fi/uutiset/3-10544241
- ↑ https://www.theguardian.com/world/2018/oct/29/angela-merkel-wont-seek-re-election-as-cdu-party-leader
- ↑ https://www.express.co.uk/news/world/1040097/angela-merkel-departure-eu-euro-eurozone-poland-ukraine-germany
- ↑ https://www.theguardian.com/world/2018/oct/29/angela-merkel-to-step-down-vacuum-eu-politics
- ↑ a b c http://en.rian.ru/analysis/20090715/155532924.html
- ↑ Tiilikainen, Teppo: Salattu nuoruus. Suomen Kuvalehti, 2013, nro 31, s. 22–29. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0039-5552.
- ↑ a b c Merkelin suosio lyö saksalaisetkin ällikällä yle.fi. Yle Uutiset. Viitattu 7.1.2015.
- ↑ Liittokansleri Merkelin kymmenen vallan salaisuutta. (Mediakatsaus) formin.fi. 7.6.2007. Suomen ulkoasiainministeriö. Viitattu 21.7.2007.
- ↑ http://www.elpais.com/articulo/internacional/barones/CDU/atacan/Merkel/elpepiint/20100110elpepiint_6/Tes
- ↑ Ina Kauppinen & Jari Alenius: Angela Merkelin seuraaja valittiin – uusi johtaja vetää tiukkaa maahanmuuttolinjaa Ilta-Sanomat. 7.12.2018. Viitattu 7.12.2018.
- ↑ Elo, Kimmo: Koko Eurooppa odottaa Saksan vaalitulosta. Kanava-lehti, 2013, nro 5, s. 10–14. Helsinki: Otavamedia. ISSN 0355-0303.
- ↑ Uusi Suomi: Angela Merkelin jatkokausi varmistui Uusi Suomi. 4.3.2018. Viitattu 7.3.2018.
- ↑ http://www.jamestown.org/single/?no_cache=1&tx_ttnews[tt_news]=34983
- ↑ (Spiegel Online 18.05.2003)
- ↑ First budget surplus in 17 years dw-world.de. Deutsche Welle. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.guardian.co.uk/world/2011/mar/15/germany-merkel-switches-nuclear-power-off
- ↑ http://www.spiegel.de/international/world/0,1518,750916,00.html
- ↑ Tiilikainen, Teppo: Helmut Kohlin ”tytöstä” kasvoi ”Mutti” – 16 vuotta Saksaa hallinnut Angela Merkel jättää Saksan ja Euroopan politiikkaan ison loven suomenkuvalehti.fi. 9.9.2021. Viitattu 12.9.2021.
- ↑ Großkreuz für Altkanzlerin: Hat Merkel den Orden verdient? ZDF. 17.4.2023. Viitattu 18.4.2023. (saksaksi)
- ↑ Le onorificenze della Repubblica Italiana www.quirinale.it. Viitattu 18.4.2021.
- ↑ Tildelinger av ordener og medaljer www.kongehuset.no. Viitattu 18.4.2021. (norjaksi)
- ↑ Stock Photo - King Abdullah of Saudi Arabia presents German Chancellor Angela Merkel with the 'Abdulaziz-Medal' in Berlin, Germany, 08 November 2007. The Saudi king pays a three-day-visit to Alamy. 2007. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ ENTIDADES ESTRANGEIRAS AGRACIADAS COM ORDENS PORTUGUESAS - Página Oficial das Ordens Honoríficas Portuguesas www.ordens.presidencia.pt. Viitattu 18.4.2021.
- ↑ Dankesworte von Bundeskanzlerin Angela Merkel anlässlich der Verleihung des Ordens "Stara Planina" www.bundeskanzlerin.de. Viitattu 18.4.2021.
- ↑ Medal of Freedom as a tribute to Angela Merkel's life achievement www.bundeskanzlerin.de. Viitattu 18.4.2021.
- ↑ President Peres awards Germany's Merkel Medal of Distinction The Jerusalem Post | JPost.com. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Faymann überreichte Merkel Großes Goldenes Ehrenzeichen Salzburger Nachrichten. 27.8.2015. Viitattu 18.4.2021. (saksaksi)
- ↑ Angela Merkel: Bundeskanzlerin mit höchstem litauischen Orden ausgezeichnet www.handelsblatt.com. Viitattu 18.4.2021. (saksaksi)
- ↑ Pressestatements von Bundeskanzlerin Merkel und dem slowakischen Präsidenten Kiska bei der Verleihung des Verdienstordens der Slowakischen Republik „Orden des Weißen Doppelkreuzes“ Bundesregierung. Viitattu 18.4.2021. (saksaksi)
- ↑ Vabariigi President www.president.ee. Viitattu 18.4.2021.
- ↑ Angela Merkel vihitään Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi Helsingin Sanomat. 7.3.2017. Viitattu 18.4.2021.
- ↑ Harvard awards nine honorary degrees at 368th Commencement Harvard Gazette. 30.5.2019. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
- ↑ Ehrendoktorwürde für Angela Merkel 2008. Universität Leipzig. Arkistoitu 8.12.2008. Viitattu 18.4.2021. (saksaksi)
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Marton, Kati: Merkel: Maailman vaikutusvaltaisimman naisen tarina. (The Chanchellor, 2021.) Suomentanut Ilkka Rekiaro. Helsinki: WSOY, 2021. ISBN 978-951-0-48049-6.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sitaatteja aiheesta Angela Merkel Wikisitaateissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Angela Merkel Wikimedia Commonsissa
- Angela Merkelin kotisivu (saksaksi)
- Nuorena Angela Merkel asui vallatussa talossa eikä tanssinut bileissä – Vaatimaton fyysikko kipusi huipulle älyllä, sinnikkyydellä ja tuurilla. Yle Uutiset 2017.
|
Edeltäjä: Wolfgang Schäuble |
Saksan kristillisdemokraattisen unionin puheenjohtaja 2000–2018 |
Seuraaja: Annegret Kramp-Karrenbauer |
| ||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||
| 1950–1975 |
1950 Richard Coudenhove-Kalergi · 1951 Hendrik Brugmans · 1952 Alcide De Gasperi · 1953 Jean Monnet · 1954 Konrad Adenauer · 1956 Winston Churchill · 1957 Paul-Henri Spaak · 1958 Robert Schuman · 1959 George Marshall · 1960 Joseph Bech · 1961 Walter Hallstein · 1963 Edward Heath · 1964 Antonio Segni · 1966 Jens Otto Krag · 1967 Joseph Luns · 1969 Euroopan komissio · 1970 François Seydoux de Clausonne · 1972 Roy Jenkins · 1973 Salvador de Madariaga |
|---|---|
| 1976–2000 |
1976 Leo Tindemans · 1977 Walter Scheel · 1978 Konstantínos Karamanlís · 1979 Emilio Colombo · 1981 Simone Veil · 1982 kuningas Juan Carlos I · 1984 Karl Carstens · 1986 Luxemburgin kansa · 1987 Henry Kissinger · 1988 François Mitterrand, Helmut Kohl · 1989 Veli Roger (Taizé-yhteisö) · 1990 Gyula Horn · 1991 Václav Havel · 1992 Jacques Delors · 1993 Felipe González · 1994 Gro Harlem Brundtland · 1995 Franz Vranitzky · 1996 kuningatar Beatrix · 1997 Roman Herzog · 1998 Bronisław Geremek · 1999 Tony Blair · 2000 Bill Clinton |
| 2001– |
2001 György Konrád · 2002 Euro-valuutta · 2003 Valéry Giscard d’Estaing · 2004 Pat Cox, paavi Johannes Paavali II (erikoispalkinto) · 2005 Carlo Azeglio Ciampi · 2006 Jean-Claude Juncker · 2007 Javier Solana · 2008 Angela Merkel · 2009 Andrea Riccardi · 2010 Donald Tusk · 2011 Jean-Claude Trichet · 2012 Wolfgang Schäuble · 2013 Dalia Grybauskaitė · 2014 Herman Van Rompuy · 2015 Martin Schulz · 2016 paavi Franciscus · 2017 Timothy Garton Ash · 2018 Emmanuel Macron · 2019 António Guterres · 2020 Klaus Johannis · 2022 Svjatlana Tsih’anouskaja, Maryja Kalesnikava, Veronika Tsapkala |
| ||||||||||||||||||||||||||
