Turkin asevoimat
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Suurin osa lähteetöntä |
| Turkin asevoimat | |
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 209 eaa. alkaen |
| Valtio | Turkki |
| Rooli | Asevoimat |
| Koko |
Aktiivista henkilöstöä 425 000 Sotilashenkilöstöä yhteensä 775 000[1] |
| Komentajat | |
| Nykyinen komentaja | Yaşar Güler |
Turkin asevoimat (Türk Silhlı Kuvvetleri, lyh. TSK) ovat Turkin tasavallan asevoimat.[2] Niiden johtajana toimii kenraali Yaşar Güler[3] ja ne jakautuu kolmeen palvelusalaan: Turkin maavoimiin, Turkin ilmavoimiin ja Turkin merivoimiin.
Presidentti nimittää kenraalipäällikön Turkin asevoimiin.
Maajoukoilla on 4. armeijaa. 1. armeija Marmaran alueella, 2. armeija kaakossa, 3. armeija koillisessa ja Egeanmeren armeija Egeanmeren alueella. Turkki on jaettu neljään sotilassektoriin ulkoisen uhan, strategisten maasto-olosuhteiden, logistiikan ja viestinnän perusteella. 1. armeijan päämaja on Istanbulissa ja heidän tehtävä on puolustaa Instanbulia, Bosporinsalmea, Kocaelin niemimaata ja Dardanellin salmia.
2. armeijan päämaja on Malatyassa ja sen tehtävä on puolustautua Syyrian, Irakin ja Iranin uhkia vastaan.
3. armeijan päämaja on Erzincanissa ja se kattaa Georgian, Armenian ja Azerbaidžanin rajat idästä ja koillisesta.
Egeanmeren armeijan (4. armeijan) päämaja on İzmirissä ja sen vastuulla on puolustaa Egeanmeren rannikkoa Dardannelleilta pohjoiseen Kyprokselle asti. Heillä on tehtävänä myös pitää merireitit ja viestintälinjat auki Egeanmerellä.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Turkkilaisia on kautta aikojen kutsuttu "armeijakansakunnaksi" ja heidän armeijan ensimmäinen järjestelmällinen muodostus tapahtui 209 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Hunni-imperiumin aikana tämän organisaation suurimmat yksiköt olivat 10 000 sotilaan vahvuisia. Nämä jaettiin vielä pienempiin tuhannen, sadan ja kymmenen hengen ryhmiin ja tämä järjestelmä on säilynyt Turkissa pienin muutoksin läpi historian.
Useita sotia voitettuaan Turkin armeija asettui Anatoliaan, kun he olivat voittaneet vuonna 1071 Manzikertin taistelun. Seuraavalla vuosikymmenellä, kun turkkilaiset saapuivat Egeanmeren rannikolle ja Marmaranmerelle heidän oli pakko aloittaa amiraliteetti eli uusi vaihe armeijan organisoinnissa. Turkin armeijan esitteli avomerellä ensimmäisen kerran Çaka Bey amiraalikautensa aikana vuonna 1081. Alanyan ja Sinopin telakoilla valmistuneet laivat saivat aloittaa kampanjoita ulkomailla.
Osmanien valtakunta (1299-1923)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Osmanien valtakunta oli voimakkain Turkin osavaltio Anatoliassa. Se peri seldžukkien sotilasmuodostelman ja toi tiettyjä muutoksia armeijan organisointiin. Orhan Beyn valtakaudella perustettiin sitten pysyvä järjestelmällinen armeija ja se perustui pääasiassa ratsuväkeen ja jalkaväkeen. Vuonna 1327 koetussa İznikin piirityksessä merivoimien tarpeisiin vastasi Karesin suuriruhtinaskunta lähettämällä 24 alusta Beyn komennossa. Osmanien merivoimien alusten rakentamista varten tehtiin Karamürseliin telakka.
Murat I:n hallituskaudella armeija kehittyi edelleen ja provinssijoukkojen lisäksi perustettiin Osmanien armeijan päätaistelujoukkoja, jotka koostuivat pääasiassa feodaalisista ratsu- ja jalkaväkiyksiköistä. Osmanien armeija jaettiin sitten kahteen suureen yksikköön, jotka olivat palkallinen Kapikulun tukikohta ja feodaaliset maakunnan joukot.
Maa- sekä merivoimien kehittyminen sai aikaan parantumisen sotatarviketuotantoon. Tämän alan vaatimusten täyttämiseksi perustettiin Cebecin arsenaali jousien, nuolien, kypärien, miekkojen, ruudin, luotien ja panssarien valmistamista varten. Lisäksi tykistöä varten perustettiin Humbaracın arsenaali tekemään pommeja ja miinoja.
.jpg)
Osmanien valtakunta perusti ensimmäisen strategisen laivastonsa Mehmed II:n (Mehmed Valloittaja) kiihkeän laivanrakennuksen kautta lähinnä Gelipolu-telakalla. Muodostuneella laivastolla oli suuri merkitys Instanbulin valtaamisessa. Osmanien valtakunnan laivasto saavutti vahvimman tilansa, Suleiman Suuri nimitti laivaston komentajaksi Hayreddin Barbarossan. Kun Osmanien valtakunta voitti Prévezan taistelun tuli Välimerestä "turkkilainen järvi".
Turkin sotilasorganisaatiossa ja koulutuslaitoksissa otettiin käyttöön 1700-luvulta lähtien käyttöön tärkeitä uudistuksia. Selim III:n aikana tehtiin Nizam-ı Cedid (uuden järjestyksen) -armeija ja se muodosti modernin Turkin asevoimien sydämen.
Opetusalan tärkeitä uudistuksia oli Keisarillisen laivastotekniikan koulu vuonna 1773 ja Keisarillinen tekniikan koulu vuonna 1794. Muita merkittäviä uudistuksia oli sota-akatemian ja sotaopiston avaamisen.
Maavoimissa tehtyjen uudistusten myötä myös merivoimissa tehtiin uudistuksia. Varsinkin Krimin sodan 1853-1856 jälkeen käyttöön otetut laivanrakennuksen modernisoinnit ovat mainittavia. Potkurin keksiminen, höyrykoneiden käyttö sotalaivoissa, takalatauksisten aseiden keksiminen, rautaisten taistelulaivojen rakentaminen ja vanhoista aseista luopuminen olivat vain osa laivaston kehittymistä. Toinen laivaston uudistus oli laivaston komentajan korvaaminen ministeriöllä 17. maaliskuuta 1867.
Osmanien valtakunnan armeijassa kiinnostuttiin vuodesta 1909 lähtien myös ilmailusta. Tällöin kirjoitettiin maan ensimmäiset ilmailuraportit ja järjestettiin ensimmäiset ilmailunäytökset maassa. 1. kesäkuuta 1911 "Ilmailutoimikunta" liittyi sotaministeriöön ja perusti Turkin sotilasilmailun perustan. Ilmavoimat suorittivat menestyksekkäitä operaatioita Balkanin sodissa, ensimmäisessä maailmansodassa ja Turkin itsenäisyyssodassa.
Pian ilmavoimien perustamisen jälkeen joutui Osmanien valtakunnan armeija, sotilasperinteisiin turvautuen, taistella monella rintamalla ensimmäisessä maailmansodassa. Se käytti sekä maa-, ilma- että merivoimia ensimmäisessä maailmansodassa.
Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Turkin itsenäisyyssota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Osmanien valtakunnan asevoimat pelasti maan katastrofeista kriisien ja kauhistuttavina aikoina. Lisäksi epäitsekäs kansa pisti toimimaan kaikki keinonsa ja saavutti voittoja Kemal Atatürkin johdolla Turkin itsenäisyyssodassa. Turkin armeijan menestys Sakaryan taistelun aikana mahdollisti sen, että Turkki pystyi olemaan itsenäinen valtio.
Turkin tasavalta (vuodesta 1923 eteenpäin)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun ymmärrettiin vahvojen asevoimien tärkeys sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden suojelussa, laitettiin se etusijalle Turkin tasavallassa. Ensimmäiset askeleet vahvojen asevoimien perustamisessa otettiin järjestämällä maavoimat kolmen tarkastuslaitoksen alaisuuteen ja vahvistamalla ne uudella tykistöllä, panssarintorjunta-aseilla ja kevyillä ja raskailla konekivääreillä
Vuonna 1920 ministerineuvoston rinnalle perustettu sotaministeriö nimettiin sotilaalliseksi presidenttikunnaksi 3. maaliskuuta annetulla lailla. Ministeriön asema muuttui presidenttikunnaksi ja siitä tuli itsenäinen organisaatio. Sotaministeriö muutti uusiin tiloihinsa (nykyinen Turkin kenraaliesikunta), jonka Mustafa Kemal Atatürk vihki käyttöön 29. lokakuuta 1931.
Ennen toista maailmansotaa Turkin asevoimissa tehtiin uudelleenjärjestelyjä ja maavoimien tarkastuslaitokset muutettiin asevoimien komentokeskuksiksi. Näin maajoukot muodostettiin kolmen armeijan alle ja Turkin asevoimien taistelukyky maksimoitiin.[4]
Turkin asevoimat on puuttunut Turkin sisäpolitiikkaan kaappaamalla vallan vuosina 1960, 1971 ja 1980.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ https://www.globalfirepower.com/country-military-strength-detail.php?country_id=turkey#viewNotes
- ↑ Leinonen, Anu ym.: Turkki Euroopan rajalla?, s. 401. Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-034-3.
- ↑ NATO: Yaşar Güler, Chief of the Armed Forces of Türkiye NATO. Viitattu 6.10.2022. (englanniksi)
- ↑ BRIEF HISTORY of the TURKISH ARMED FORCES tsk.tr.
| ||||||||||||||