Verotus Suomessa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Verotus Suomessa on Suomen asukkailta ja Suomessa toimivilta yrityksiltä ja yhteisöiltä kerättäviä veroja, joilla rahoitetaan valtion, kuntien, kansaneläkelaitoksen ja eräiden kirkkokuntien ylläpitämiä yhteiskunnan palveluita. Valtion tulovero on progressiivinen, eli enemmän tienaavat maksavat suhteellisesti enemmän veroja.

Verolajeja ovat ansiotuloista maksettavien kunnallisveron ja valtion tuloveron lisäksi kiinteistövero, arvonlisävero, pääomatulovero, lähdevero, varainsiirtovero ja kirkollisvero. Verohallinto kerää noin kolme neljäsosaa veroista ja veronluonteisista maksuista. Myös tulli kerää veroja.

Suomi on kireän verotuksen maa. Vuonna 2015 Suomen bruttoveroaste oli 44,5 prosenttia. Korkeampi veroaste on Tanskassa ja samankaltainen Ranskassa ja Belgiassa.[1] Suomalaiset ovat alentaneet verotusta eroamalla kirkosta, jolloin ei tarvitse maksaa kirkollisveroa.

Verotuksen periaatteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verohallinto kerää noin kolme neljäsosaa veroista ja veronluonteisista maksuista. Keräämänsä verot Verohallinto tilittää yhteiskunnan palveluja ylläpitäville veronsaajille, eli valtiolle, kunnille, Kansaneläkelaitokselle (Kela) sekä evankelisluterilaisille että ortodoksisille seurakunnille. Muita veroja tai veroluonteisia maksuja keräävät viranomaiset ovat Tulli ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.[2]

Suomessa asuvaa tai oleskelevaa henkilöä koskee asumisperusteinen verovelvollisuus. Lisäksi ulkomailla asuvan henkilön Suomesta saadut tulot verotetaan Suomeen.[3] Vuonna 2015 Suomessa maksettiin veroja yhteensä noin 92 miljardia euroa. Tästä valtionverojen osuus oli noin 43 miljardia.[4]

Myös tulli kerää veroja. Vuonna 2015 tulli keräsi 10,4 miljardia euroa. Summa jakaantui: nestemäisten polttoaineiden valmistevero 2,91 mrd., maahantuonnin arvonlisävero 2,35 mrd., sähkön ja eräiden polttoaineiden valmistevero 1,40 mrd., alkoholijuomavero 1,36 mrd. ja autovero 877 milj.[5]

Bruttoveroaste kuvaa, kuinka suuren osan bruttokansantuoteesta kerätään julkisyhteisöille veroina. Suomessa se oli vuonna 2015 noin 44,5 %.[4]

Verotuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pysyvä kruununverotus alkoi 1200-luvulla, vaikka katolinen kirkko oli jo ennen tätä verottanut suomalaisia järjestelmällisesti. Kirjavassa keskiajan verotusjärjestelmässä veroja kannettiin kruunulle, kirkolle, paikalliselle hallinnolle ja oikeudenkäytölle. Veronkanto-oikeus muuttui 1600-luvun kuluessa perinnöllisten sekä osto- ja panttirälssitilojen syntymisen kautta aateliston omistusoikeudeksi, mutta vuosisadan loppua kohti talonpojat palasivat maksamaan veronsa kruunulle aatelismiehen sijaan. Vuoden 1772 hallitusmuodossa hallitsijalle annettiin oikeus päättää kruunun tulojen käytöstä maan hyödyksi. Vuonna 1809, kun Suomi liitettiin autonomisena osana Venäjän keisarikuntaan, perustettiin myös Suomen oma keskushallinto, jonka tehtäviin kuului myös verotuksen järjestäminen. Ensimmäinen autonomian ajan huomattava verouudistus toteutettiin 1840-luvulla, kun monien kirjavien ja ikivanhojen verolukujen tilalle tuli käyttöön yksi ainoa veroluku, verorupla. Toinen merkittävä uudistus verotuksessa autonomian ajalla oli kokonaistulon käsitteeseen ja veronmaksukykyyn perustuvan tuloverotuksen käyttöönotto.[6]

Vuoden 1931 alusta veroja ei voinut enää maksaa muutoin kuin rahana. Vuonna 1943 Suomi jaettiin valtionverotusta varten veropiireihin ja lääninhallitukset alkoivat huolehtia veronkannosta. Tätä ennen veronkanto oli ollut kruununvoudin ja maistraattien vastuulla. Vuonna 1960 toteutui aina vuodesta 1926 alkaen vireillä ollut suuri välittömän verotuksen hallinnon uudistus, jonka seurauksena luovuttiin valtion ja kunnan verotuksen erillisyydestä. Verotuslain tullessa voimaan vuonna 1960 Suomeen perustettiin 215 veropiiriä ja niihin verotoimistot. Useita laajoja, erityisesti henkilöverotukseen liittyviä uudistuksia valmisteltiin 1970-luvun kuluessa, kun taas 1980-luvulla toteutettiin useita yritysverotukseen liittyviä uudistuksia. Laman jälkeen 1990-luvulla verotusta kiristettiin tilanteesta selviämiseksi, ja lakiuudistuksella mahdollistettiin veroehdotuksen käyttöönotto. Seuraavalla vuosikymmenellä keskityttiin monipuolisen asiakaspalvelun kehittämiseen, kun käyttöön otettiin veroilmoituksen ja veroehdotuksen korvannut esitäytetty veroilmoitus sekä erilaisia verkkoasioinnin palveluja. Vuonna 2008 verohallitus ja yhdeksän verovirastoa yhdistettiin Verohallinto-nimiseksi viranomaiseksi, ja vuonna 2010 Verohallitus lakkautettiin kokonaan.[6]

Veronsaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veronsaajia ovat valtio, kunnat, Kansaneläkelaitos (Kela), sekä evankelisluterilaiset että ortodoksiset seurakunnat.[2]

Muut julkisyhteisöt voivat kantaa veroja vain jäseniltään, kun taas valtion tai kunnan veronkanto-oikeus ulottuu kaikkiin sen alueella asuviin asukkaisiin ja tapahtuvaan liiketoimintaan. Vero maksetaan nykyisin vain rahana ja sen perimiseen saa oikeutuksen jonkin lain perusteella.

Verolajit saajan mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiolle

  • Arvonlisävero on kulutusvero, jonka kuluttaja maksaa tavaran tai palvelun hankinnan yhteydessä. Yrittäjä tilittää myyntinsä mukaisen arvonlisäveron valtiolle kuukausittain.
  • Valtion tuloveroa maksetaan ansiotuloista, kuten palkasta, eläkkeestä ja etuuksista. Eduskunta päättää tuloveroasteikosta vuosittain. Veroprosentti on progressiivinen, eli se kasvaa tulojen kasvaessa. Vuonna 2015 alle 16 500 euron tulosta ei maksettu valtionveroa lainkaan, alin veroprosentti oli 6,5 % ja ylin 31,75 %, jota sovellettiin yli 90 000 euron vuosituloihin.[7][8]
  • Pääomatuloveroa maksetaan pääomatuloista. Pääomatuloveroprosentti on kiinteä.
  • Lahjaveroa maksetaan tietyn rajan ylittävästä lahjasta tai ennakkoperinnöstä. Lahjavero määräytyy lahjoitetun omaisuuden arvon ja sukulaisuussuhteen perusteella.
  • Lähdeveroa pidätetään Suomeen enintään kuudeksi kuukaudeksi tulevan ulkomaalaisen Suomesta saamasta tulosta. Myös korkotulosta peritään kiinteän veroprosentin mukaista lähdeveroa.
  • Varainsiirtoveroa maksetaan kiinteistöjen tai arvopapereiden myynnistä.

Kunnille

  • Kiinteistövero on kiinteistön arvon perusteella vuosittain maksettava vero. Kiinteistöveroprosentit päättää kunnanvaltuusto.
  • Kunnallisveroa maksetaan ansiotuloista. Kunnat vahvistavat vuosittain tuloveroprosenttinsa.

Kansaneläkelaitokselle

  • Vakuutetun sairausvakuutusmaksu ja päivärahamaksu tilitetään Kansaneläkelaitokselle.

Seurakunnille

  • Kirkollisvero peritään evankelisluterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäsenten ansiotuloista. Verohallinto tilittää kirkollisveron seurakunnille.

Verojen jakautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veronsaajien osuudet verotulojen nettokertymästä vuonna 2013 olivat[9]

Veronsaaja prosenttia miljoonaa euroa
Valtio 52,6 27 998
Kunnat 38,8 20 641
Seurakunnat 1,9 1 037
Kela 6,6 3 490

Verotulojen saajat ja lähteet vuonna 2013[9]

Veronsaaja veron lähde miljoonaa euroa
Valtio 27 998
ansio ja pääomatulovero + lähdevero 7 955
yhteisövero 3 013
arvonlisävero 14 028
muut valtion verot 3 002
Kunnat 20 641
kunnallisvero 17 966
yhteisövero 1 312
kiinteistövero 1 363
Seurakunnat 1 037
kirkollisvero 932
yhteisövero 105
Kela 3 490
vakuutetun maksut 1 875
työnantajan sotu-maksut 1 615
Metsänhoitoyhdistys 47
Metsänhoitomaksut 47
Yhteensä 53 213

Verolait[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustuslain mukaan valtion ja kuntien veroista säädetään aina lailla. Verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteiden tulee yksiselitteisesti ilmetä laista, ettei hallinnollisilla määräyksillä voida tehdä tärkeitä ratkaisuja lakia käytäntöön sovellettaessa. Lisäksi laissa on oltava säännökset muutoksenhausta verotuspäätökseen, jotta verovelvollisen oikeusturva toteutuisi.

Nykyinen perustuslaki kumosi vuoden 1928 valtiopäiväjärjestyksen, jonka mukaan vuotta pidemmältä ajalta kannettava uusi tai lisätty vero tuli hyväksytyksi, jos sitä kannatti kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Siksi verolait säädettiin yleensä yhtä kalenterivuotta koskevina, koska siihen riitti äänten enemmistö. Nykyisin verolait tulevat hyväksytyiksi muiden lakien tapaan annettujen äänten enemmistöllä.

Myös hallitus voi antaa täydentäviä asetuksia, joissa täsmennetään lainkohtien soveltamista.

Tärkeimmät Suomessa käytössä olevat verolait ovat:

  • tuloverolaki TVL (1535/1992)
  • laki elinkeinotulon verottamisesta EVL (360/1968)
  • maatilatalouden tuloverolaki MVL (543/1967)
  • laki verotusmenettelystä VML (1558/1995)
  • arvonlisäverolaki AVL (1501/1993)
  • ennakkoperintälaki (118/1996)
  • perintö- ja lahjaverolaki PerVL (378/1940)

Varsinaisten verolakien lisäksi merkitystä on osakeyhtiölailla sekä kirjanpitolailla ja -asetuksella.

Verorikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut ihmiset ja yritykset jättävät verot osittain maksamatta. Tällaisia laittomia verottomia markkinoita kutsutaan harmaaksi taloudeksi ja tällainen työ on ns. pimeää työtä. Veropetos toteutetaan ilmoittamalla verohallinnolle väärä veron määräämiseen vaikuttava tieto (aktiivinen veropetos) tai tulotietoja ei ilmoiteta lainkaan (passiivinen veropetos).

Tullirikoksia kutsutaan salakuljetukseksi. Rikosoikeudellinen nimitys sekä vero- että tullirikoksille on veropetos, josta tuomitaan sakkoa tai vankeutta.

Veronalennuksien vaikutus verotuottoon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijat toteavat tieteellisessä julkaisussa vuonna 2005 seuraavaa: on harhaanjohtavaa sanoa, että Suomen veronalennukset ovat lisänneet verotulokertymää. Verotulot ovat kasvaneet myös siksi, että talous ja sitä kautta verotettavat tulot ovat kasvaneet. On olemassa hyviä teoreettisia perusteita ajatella, että veronalennuksilla on kannustinvaikutuksia, jotka nostaisivat verotettavaa tuloa; muista pohjoismaista on olemassa tästä myös empiiristä evidenssiä.[10]

Verotuksen vaikutusta verotulokertymään on Suomessa vaikea tutkia, koska verotusta on 1990-luvulla vähennetty tasaisesti kaikissa tuloluokissa. Kun kaikkien verotus muuttuu samalla tavalla, on vaikea löytää vertailukohtaa, jonka perusteella voisi arvioida, mitä verotettavalle tulolle ja verotulokertymälle olisi tapahtunut, jos verotusta ei olisi muutettu. Tutkijoiden mielestä varmasti väärä on sellainen arvio, joka perustuu vaikka siihen, että samaan aikaan kuin verotus on keventynyt, verotulokertymä on kasvanut. Tällaisessa arviossa on unohdettu, että verotulokertymään vaikuttavat myös talouskasvu ja suhdanteet: ei pystytä arvioimaan mikä osuus verotulokertymän muutoksissa on veronalennusten ansiota ja mikä on talouskasvun ja suhdanteiden ansiota.[10]

Jos kuitenkin puutteellisella suomalaisella aineistolla tehdään kansainvälisten esikuvien mukaisesti laskelma veronalennusten vaikutuksista, niin sen mukaan veronalennuksilla ei ole ollut tilastollisesti merkitseviä käyttäytymisvaikutuksia, jotka olisivat näkyneet verotettavan tulon kasvuna. Laskelma on tehty käyttäen hyväksi JUTTA-mikrosimulointimallia. Laskelman perusteella voidaan päätellä, että veronalennukset eivät maksa itse itseään takaisin[10]

Laffer-käyrää käytetään joskus perustelemaan väitettä, että veronalennukset lisäävät verotuottoja: 1980-luvulla Ronald Reagan perusteli veronkevennyksiä väittämällä, että veroaste oli optimiveron yläpuolella, ja että veronalennukset näin itse asiassa lisäisivät verokertymää.

Verotuksella rahoitetaan julkisia palveluita, veronkevennykset vähentävät julkisiin palveluihin käytettävissä olevaa rahamäärää.[10] Progressiivisella ansiotulojen verotuksella pyritään tasaamaan ihmisten välisiä tuloeroja.

Verotusmenettely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verotuksen toimittaminen on Verohallinnon tehtävänä. Tullitoimenpiteistä sekä valmisteverotuksen toimittamisesta ja valvonnasta huolehtii Tullilaitos. Vuodelta 2000 toimitetusta verotuksesta lähtien joidenkin erikseen nimettyjen verovelvollisten verotuksen on suorittanut Konserniverokeskus. Koiraveron maksuunpanosta huolehtii kunnanhallitus tai kunnan johtosäännössä määrätty viranhaltija. Yksityishenkilöt voivat tehdä sähköisen veroilmoituksen Verohallinnon palvelussa ja yritykset TYVI-palveluiden kautta.

Muutoksenhaku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Verotuspäätökset ovat valituskelpoisia. Mikäli hallinnon sisäinen oikaisumenettely ei tuota tulosta voi verovelvollinen valittaa verotuspäätöksestä alueelliseen hallinto-oikeuteen ja viime kädessä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Myös veronsaajalla on valitusoikeus, jos verohallinto päättää ettei veroa panna maksuun. Valitusmenettelyssä on kyse hallintolainkäytöstä.

Kunnallinen tuloveroprosentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallinen tuloveroprosentti on kunnallisveron veroyksikkö. Suomessa oli aiemmin kunnallisverotuksessa veroyksikkönä veroäyri, joka vastasi yhden markan verotettavaa tuloa. Veroäyristä maksettavan hinnan päätti kunnanvaltuusto. Nykyisin kunnallisverotuksessa käytetään tuloveroprosenttia, jonka suuruuden niin ikään päättää kunnanvaltuusto. Nimitys muuttui vuonna 1997.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://faktabaari.fi/fakta/nordean-paaekonomisti-suomen-kokonaisveroprosentti-toiseksi-korkein-pohjois-korean-jalkeen/
  2. a b Verohallinnon tilastoja ja analyysiä verotulojen kehityksestä Vero.fi. Verohallinto. Viitattu 30.4.2016.
  3. Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus Vero.fi. 30.4.2014. Viitattu 30.4.2016.
  4. a b Julkinen talous: Verot (päivittyvä taulukko sivun alaosassa) Vero.fi. Viitattu 30.4.2016.
  5. https://www.veronmaksajat.fi/ajankohtaista/Ajankohtaista/Uutiset/Tulli-kerasi-veroja-104-miljardia-euroa-veroja-viime-vuonna/
  6. a b Verotuksen historiaa Suomessa Verohallinnon julkaisu (pdf). Vero.fi. Viitattu 2.5.2012.
  7. Tuloverolaki Finlex. Viitattu 30.4.2016.
  8. Valtion tuloveroasteikko 2015 Vero.fi. Viitattu 30.4.2016.
  9. a b Verohallinto, vuosikertomus 2013 Verohallinnon julkaisu (pdf). Vero.fi. Viitattu 2.6.2014.
  10. a b c d Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/2005, s. 421. Artikkeli: Veronalennukset vähentävät verotuloja – 6. Johtopäätökset. Taloustieteellinen yhdistys, 2005. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]