Suomen lippu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen kansallislippu.

Suomen lippu eli siniristilippu on Suomen tasavallan kansallistunnus vaakunan ja kansallislaulun ohella. Lipussa on valkoisella pohjalla merensininen risti ja lipun muoto on pohjoismainen ristilippu. Se vahvistettiin Suomen lipuksi 29. toukokuuta 1918[1].

Lipusta on käyttötarkoitukseltaan kolme eri tyyppiä: kansallislippu eli tavallinen siniristilippu, valtiolippu sekä kielekkeinen valtiolippu, aikaisempi sotalippu.

Jokaisella on oikeus liputtaa Suomen lipulla silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi. Kansallislippu toimii myös suomalaisen aluksen kansallisuustunnuksena.

Kansallislippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallislippu.

Kansallislippu on suorakaiteen muotoinen ja sen mittasuhteet ovat:

  • korkeus 11 mittayksikköä
  • pituus 18
  • ristin sakaran leveys 3
  • kenttien korkeus 4
  • tangonpuoleisten kenttien pituus 5
  • ulompien kenttien pituus 10 mittayksikköä.

Pystysuunnassa kansallislippu siis jakautuu suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:10.

Vuoden 1918 lippulaissa nykyisestä kansallislipusta käytettiin nimitystä merenkulku- ja kauppalippu. Tästä nimikkeestä huolimatta se oli alusta lähtien käytössä myös maissa ainoana Suomen lipun muotona, jolla yksityishenkilötkin saivat liputtaa.

Valtiolippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiolippu.

Valtiolippu on joko suorakaiteen muotoinen tai kolmikielekkeinen.

Suorakaiteinen valtiolippu on muuten samanlainen kuin kansallislippu, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja lipun sinisen ristin välissä on ohut keltainen reunus, jonka leveys on 1/40 ristin sakaran leveydestä (eli 3/40 mittayksikköä). Suorakaiteinen valtiolippu on tarkoitettu valtion viranomaisille (esimerkiksi eduskunta, valtioneuvosto, eräät tuomioistuimet, lääninhallitukset, diplomaattiset edustustot ulkomailla ja valtion korkeakoulut) ja valtion alukset ennen liikelaitosuudistusta.

Yksityisessä omistuksessa näitä lippuja on useita; malliesimerkkinä voi mainita ne liput, jotka olivat virkatehtävissä surmansa saaneiden poliisien arkkujen peittona. Liput luovutettiin hautajaisten jälkeen omaisille, mutta heillä ei ole oikeutta liputtaa niillä.

Kielekkeinen valtiolippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielekkeinen valtiolippu.

Kielekkeinen valtiolippu on yhtä mittayksikköä pidempi kuin suorakaiteinen valtiolippu. Kielekkeiden syvyys on 5 mittayksikköä. Kielekkeinen valtiolippu siis jakaantuu pystysuunnassa suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:6:5. Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset. Kielekkeisestä valtiolipusta käytettiin aiemmin nimitystä sotalippu; nykyinen nimitys on peräisin vuoden 1978 lippulaista.

Erikoisliput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komentoliput ja -viirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tasavallan presidentin lippu

Tasavallan presidentti käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu Vapaudenristin pohjakuvio.

Suomen valtionhoitaja Gustaf Mannerheim vahvisti lippukomitean ehdottamat liput ja viirit vuonna 1919. Tällöin vahvistettiin myös valtionhoitajan lippu, jossa vaakunan leijonakuvio oli sijoitettu vasempaan yläkulmaan eikä ristikuvion keskelle. Tämä lippu jäi pois käytöstä kun valtionhoitajan tehtävä lakkautettiin, ja tasavallan presidentille suunniteltiin myöhemmin uusi lippu. Valtionhoitajalle vahvistettu viiri jäi kuitenkin tasavallan presidentin käyttöön.

Tasavallan presidentin lippu Gustaf Mannerheimin toimikaudella 1944-1946

Kun puolustusvoimien ylipäällikkönä toimineesta puolustusvoimain komentajasta, Suomen marsalkka Mannerheimistä oli tullut myös tasavallan presidentti 1944, hän otti käyttöön erikoislipun, jossa oli vapaudenristin tilalla ristikkäin asetetut marsalkansauvat. Heraldisista syistä niitä on kaksi, vaikka Mannerheimilla olikin yksi virallinen marsalkansauva, jonka hän sai tullessaan ylennetyksi sotamarsalkaksi 1933. Lippua säilytetään Mannerheim-museossa Helsingin Kaivopuistossa.

Puolustusministeri käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä kaksi vastakkain asetettua paaluttaista ruskeaa pistinkivääriä vinoristittäin asetettujen keltaisten tykinputkien päälle.

Puolustusvoimien komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä vinoristittäin ruskea-keltainen marsalkansauva ja sinikeltainen miekka, joiden päällä on paaluttain keltainen tykinputki.

Merivoimien komentaja käyttää kielekkeistä valtiolippua, jonka tangonpuoleiseen yläkenttään on sijoitettu erikoismerkkinä paaluttainen sininen ankkuri vinoristittäin asetettujen keltaisten tykinputkien päälle.

Lisäksi on olemassa presidentin viiri ja pieni valikoima erilaisia Suomen lippuun pohjautuvia asevoimien komentoviirejä.

Pursiliput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pursilippu
Pursilippu. Tangon puoleiseen yläkulmaan sijoitetaan seuran erikoismerkki.

Pursiseuraan rekisteröidyssä huvialuksessa voidaan käyttää pursilippua, jossa kansallislipun sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti ja tangonpuoleisessa yläkulmassa veneily-yhdistyksen erikoismerkki. Tästä huvialuksissa käytettävästä pursilipusta säädetään asetuksessa 292/1983, joka on säädetty Suomen lipusta annetun lain 4 §:n nojalla. Lipun piirsivät vuonna 1920 tunnettu venesuunnittelija, NJK:n silloinen rahastonhoitaja Gunnar Stenbäck ja NJK:n paviljongin intendentti, taiteilija Karl Slotte.

Ennen nykyisen pursilipun käyttöönottoa, vuodesta 1861 lähtien purjehdusseurat olivat käyttäneet lippua, joka erosi nykyisestä Suomen lipusta vain mittasuhteiltaan. Venäjän vallan ajan lopulla sillä oli jo eräänlainen epävirallinen Suomen lipun asema.[2]

Poistetut liput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistysliput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 1980 käytössä ollut Meripelastusseuran lippu.

Vuoden 1978 lippulaissa kiellettiin laissa erikseen mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta käyttämästä Suomen lipussa mitään lisäkuvioita. Sitä ennen oli kuitenkin muutamilla yhdistyksillä, kuten Suomen Meripelastusseuralla ja Suomen Ampujainliitolla, ollut järjestöliput, joissa oli Suomen lippuun lisätty järjestöjen tunnukset.[3] Laissa olleen siirtymäsäännöksen mukaan nämä liput oli poistettava käytöstä vuoden 1980 loppuun mennessä.

Suomen Metsästysyhdistys ei saanut vuonna 1978 samanlaisia puoltajia kuin pursilippu, vaan menetti Suomen lippua muistuttaneen pöytälippunsa, jonka perinteet ulottuivat liki sadan vuoden taakse. Tämän lipun pohja oli tosin sama kuin vanhemman pursiseuralipun eli Pyhän Yrjön lippu: valkoisella pohjalla pysty sininen risti, jonka haarat olivat alle puolet Suomen lipun vastaavista, sininen tummempaa ja valkeat laikat saman kokoisia. Ristin keskipisteessä oli yhdistyksen vaakuna.

Yhdistyksen esittämä perustelu että kyseinen pöytälippu oli aikoinaan suunniteltu nimenomaan osaksi routavuosien passiivista vastarintaa ja sellaisena historiallisesti merkittävä, ei tehonnut vaan lippu jouduttiin suunnittelemaan uudelleen. Vuosikymmenien mittaan jaettuja entisiä ei sentään jouduttu hävittämään ja vaihtamaan uudenmallisiin; sitäkin kyllä lainvalmistelijat ehdottivat, mutta presidentti Kekkonen puuttui asiaan: hänelläkin oli kyseisenlainen pöytälippu kokoelmissaan.[4]

Myös Suomen Meripelastusseuralla oli vuoteen 1981 saakka lippunaan lisäkuvioilla varustettu Suomen lippu, joka samasta syystä jouduttiin myös vaihtamaan.[5]

Poistetut virkaliput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki nämä liput poistettiin käytöstä perusteluin "Ajastaan jäänyt, tarpeeton, elitistinen ja epädemokraattinen". Hallituksen vuonna 1977 esittämän uuden lippulain eduskuntakäsittelyn aikana kokoomuksen kansanedustaja Tuure Junnila ehdotti näiden lippujen jättämistä edelleen käyttöön,[6] mutta eduskunta päätti äänin 109-29 poistaa nämä käytöstä[7]

Tullilippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tullilippu.

Tullilippu oli virallinen vuoteen 1978 asti käytössä ollut Suomen lipun variaatio, jota käytti tullilaitos. Lippu oli normaali Suomen lippu, jonka erikoismerkkinä oli tullilaitoksen merkki.

Lippua käyttivät tulliasemat ja tullin veneet, sitä käytettiin muista poiketen myös merkkilippuna kansainväliseen tapaan: kun poliisi- tai vartioalus nosti tämän lipun oikeanpuoleiseen saalinkiin, se tarkoitti kansainvälisten määräysten mukaan pysähdysmerkkiä.

Tästä käytännöstä on säilynyt vähän kuvia; yksi parhaita on elokuvaan Varsovan laulu sisältyvä kohtaus, jossa VMV 11 nostaa tullilipun pysäyttääkseen salakuljetuslaivan.

Ellei tätä lippumerkkiä toteltu, viranomaisilla oli oikeus käyttää harkintansa mukaan voimakeinoja. Harvoin niitä tarvittiin; yksi viimeisiä kertoja oli vuonna 1959, kun vartiolaiva Koskelo pysäytti suurta pirtulastia kuljettaneen troolari Fiskön ensin kiväärillä varoituslaukauksia ampuen ja kun ei tehonnut, aseistetut pidättäjät kyytiin päästäen.

Tullilippu poistui käytöstä lippu-uudistuksen myötä vuonna 1978 (siirtymäaika vuoden 1980 loppuun saakka). Viranomaisten merellä käyttämänä pysähdysmerkkinä sen korvasi keltamusta kansainvälinen signaalilippu L. Tällä lipulla on tarkalleen samat pysäytysoikeudet kuin tullilipullakin eli sen huomiotta jättäminen oikeuttaa lipun nostaneen viranomaisen harkinnanvaraisiin voimakeinoihin.

Merenkulkuhallituksen lippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenkulkuhallituksen lippu.

Merenkulkuviranomaisilla oli oma erityislippunsa vuosina 1920–1980. Se oli tullilipun kaltainen, jossa erikoismerkkinä oli Merenkulkuhallituksen tunnus eli Suomen vaakuna ruorirattaan päällä. Tätä lippua käyttivät kaikki merenkulkuviranomaiset: luotsit, merenmittaajat, jäänmurtajat, väylien rakentajat, tarkastusalukset ja yhteysalukset. Merenkulkuhallituksen pää- ja ylijohtajilla oli omat komentoviirinsä.

Lippu poistettiin vuoden 1978 uudistuksessa. Merenkulkulaitoksen vene- ja komentoviirit tosin säilyivät, koska ne unohtuivat lain laatijoilta. Merenkulkulaitoksen veteraanikapteenit ovat tallettaneet useitakin näistä lipuista museointimielessä. Useita kappaleita on myös Suomen Merimuseossa, yksi näytteillä Merikeskus Vellamossa.

Postilippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Postilippu 1919-1939.
Postilippu 1939-1978.

Postilippu oli Postihallituksen ja vuodesta 1927 Posti- ja lennätinhallituksen virkalippu. Alun perin lipun erikoismerkkinä oli kaksi hirsittäin suut ulospäin asetettua postitorvea. Vuodesta 1939 lähtien erikoismerkkinä oli yksi tankoon päin suunnattu postitorvi ja keltainen salamakimppu sen yläpuolella[8].

Lippua käyttivät postitoimipaikat sekä ne matkustajalaivat, joille oli myönnetty postilaivan arvo eli aluksella oli postipysäkki: huomattavin näistä oli S/S Ariadne.

Yhteysalukset eivät käyttäneet tätä lippua vaan Merenkulkuhallituksen, koska ne olivat tämän laitoksen alaisia ja postipalvelu oli vain oheispalvelua.

Postilippu poistui myös käytöstä vuoden 1978 uudistuksessa. Myös muilla Euroopan valtioilla on tai on ollut käytössä vastaavanlaisia virkalippuja[9], esimerkiksi Englannin ja Walesin majakoita ylläpitävällä Trinity Housella.

Värit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CIE:n suositusten mukaisina suureina CIE:n standardivalolähdettä D65 käytettäessä ja mitattuna spektrofotometrilla (Minolta CM-1000), jonka optinen geometria on d/2° (diffuusi valaistus, heijastus mitattu kahden asteen kulmassa näytteen normaalin suhteen), värisävyt ovat seuraavat:

väri valontiheyskerroin (x, y)
-värikoordinaatit
(L*, a*, b*)
-värikoordinaatit
RGB-väri (epävirallinen[10]) NCS-väri (epävirallinen[11]) Pantone-väri (epävirallinen[12])
sininen Y = 5.86 (0.1856, 0.1696) (29.06, 7.24, -36.98) #18447e (24, 68, 126) 4060-R90B 294C
punainen Y = 10.9 (0.576, 0.312) (39.4, 59.0, 29.6) #b51c31 (181, 28, 49) 1090-Y90R 186C
keltainen Y = 45.7 (0.486, 0.457) (73.4, 14.8, 79.0) #eda700 (237, 167, 0) 0080-Y20R 123C

Sallitut poikkeamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sallitut poikkeamat ovat enintään 4 CIE:n vuonna 1976 määrittelemää ΔE*ab -yksikköä.

Värijärjestelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värisävyjen määrittelyssä on käytetty seuraavia värijärjestelmiä:

  1. Commission Internationale de l'Eclairage -nimisen järjestön (CIE) vuosina 1931 ja 1976 antamat suositukset
  2. ruotsalaisessa standardissa SS 01 91 22 määritelty Natural Colour System (NCS)
  3. Pantone Matching System (PMS)

Suomen lipun historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lipun historia periytyy aina 1800-luvun puoliväliin saakka, vaikka virallinen Suomen lippu syntyi vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Krimin sodan aikainen väliaikainen Suomen kauppalippu, ns. Pyhän Yrjön lippu.

Ensimmäisen kerran tiedetään Suomea varten tehtyä lippua käytetyn floranpäivän juhlissa 13. toukokuuta 1848. Samana päivänä sai ensiesityksensä myös Maamme-laulu. Ylioppilaiden juhlaa varten oli ommeltu valkeasta silkkikankaasta lippu, jonka keskelle oli kuvattu laakerilehvien ympäröimä Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna.

Seuraavan kerran suomalaisille tarkoitettu oma lippu otettiin käyttöön suomalaisilla kauppa-aluksilla, jotka joutuivat Krimin sodan aikana brittiläis-ranskalaisen laivaston kaappaamiksi. Lipussa esiintyi myöhempää Suomen lipun ristiä kapeampi ja tummemman sininen risti ja valkeat laikat olivat saman kokoisia; lippu oli muodostettu Venäjän luotsilaitoksen käyttämästä luotsilipusta, jonka tangonpuoleisessa yläkulmassa oli musta kompassiruusu. Lipun virallinen nimi oli Pyhän Yrjön lippu; sotalaivaston käyttämä ja vuonna 1991 käyttöön palannut sinisellä vinoristillä varustettu lippu on puolestaan Pyhän Andreaan lippu.

Meriseurojen liiton lippu, poistettu käytöstä vuonna 1917.

Sinisellä pystyristillä varustettu lippu otettiin vuonna 1861[13] käyttöön myös suomalaisten huviveneiden lippuna, jolloin sen tangon puoleiseen valkoiseen yläneljännekseen lisättiin veneilijän edustaman purjehdusseuran kotipaikkakunnan tai maakunnan vaakuna. Nämä liput ovat vieläkin käytössä, tosin uusitulla lippupohjalla, ja niiden vanhojen erikoismerkkien erityistuntomerkkeinä ovat erilaatuiset lehvät vaakunan ympärillä, niitä sitova sininen Pyhän Andreaan suurristin nauha ja erilaatuiset kruunut yläpuolella, näitä heraldisia tunnuksia ei enää käytetä nykyaikaisissa oikeaoppista nykyheraldiikkaa noudattavissa pursilippujen erikoismerkeissä. Joissakin näistä erikoismerkeistä, kuten esimerkiksi Kymen Navigaattorit ry:n erikoismerkissä, on nykyaikaisia vaakunoita, mutta nekin ovat ilman kruunua. Joissakin nykyaikaisissa merkeissä saattaa olla kruunu, jos se kuuluu olennaisena osana kerhon nimeen tai siihen kunnanvaakunaan tai sellaisen aiheeseen, joka esiintyy erikoismerkissä. Niinpä Kronoby Båtklubbilla erikoismerkissä on sinisen ruorirattaan puoliskon yläpuolella kunnan nimeen viittaava punainen kruunu.[14]

NJK:n uhmaviiri pursilipun venäläistämisen vastatoimena.
Eräs nimenomaan ruotsinkielisten käyttämä vaihtoehtolippu vuodelta 1905.
Saman lipun suomenkielisten versio.

Vuosina 1910–1916 erikoismerkki oli alaneljänneksessä ja ylhäällä Venäjän lipun värit: venäläiset byrokraatit pelkäsivät että lippua pidettäisiin Suomen lippuna ja siksi siitä haluttiin tehdä selvästi venäläinen; samoin jotkut yhdistykset, muun muassa venäläistämistoimien työkaluksi perustettu Meriseurojen keskusliitto, jonka tarkoituksena oli (onnistumatta) syrjäyttää Suomen Purjehtijaliitto, käyttivät nimenomaan venäläisin kirjaintunnuksin varustettuja lippuja.

Useimmat suomalaiset kylläkin kieltäytyivät käyttämästä tätä "orjalippua" tai Orjan merkki -nimillä kutsuttua venäläistämismuunnosta ja tekivät sen tilalle alkuperäisen lipun kaltaisen mutta huomattavasti normaalia suuremman viirin, niin sanotun uhmaviirin, jota määräys ei koskenut. Sitä pidettiin siihen aikaan maston huipussa. Uhmaviiri poistui käytöstä samalla kertaa kun uusi pursilippu hyväksyttiin. Sitä on säilynyt useita kappaleita museoituna.

Venäläistämisuudistus poistettiin heti helmikuun vallankumouksen jälkeen jolloin erikoismerkki palasi ylös. Vallankumoukselliset venäläiset eivät siitä välittäneet: heillä oli isompia huolia.

Tällaisena se oli aina vuoteen 1919 asti (A purjehdusyhdistyksen lipusta 18.2.1919), jolloin nykyinen malli otettiin käyttöön; alkuperäinen malli olisi liian helposti sekaantunut virkalippuihin. Tunnettu venesuunnittelija, NJK:n silloinen varainhoitaja Gunnar Stenbäck ja NJK:n paviljongin intendentti, taiteilija Karl Slotte piirsivät uuden version, jossa valkoinen risti sijoitettiin Suomen lipun siniristin keskelle; ylänurkkaan tuli kunkin yhdistyksen erikoismerkki. Tulos otettiin vastaan hyvin ja se onkin ollut käytössä siitä pitäen.

Siniristilippua puuhattiin myös Suomen suuriruhtinaskunnan viralliseksi lipuksi vuoden 1863 valtiopäivillä. Helsingfors Dagblad oli ehdottanut Suomen lipuksi sinivalkoista ristilippua 26. elokuuta. Ehdotus kuitenkin raukesi ja siniristilippu jäi vesiliikenteessä käyttöön puolivirallisena Suomen lippuna.

Vuoden 1918 tammikuusta toukokuuhun käytetty valtiolippu mainitaan Jääkärimarssissa: "Sen leijonalippua jääkärien käsivarret jäntevät kantaa...".

Viimeisen kerran ennen itsenäistymistä nousi Suomen suuriruhtinaskunnan lippu laajemman keskustelun aiheeksi vastatoimena 1900-luvun alun sortokausille. Suomen lipuksi esitettiin niin leijonavaakunasta muokattua lippua kuin ristilippua, jonka väriehdotuksina esiintyivät etenkin vaakunasta lainattu punakeltainen ja suomalaisten veneiden käyttämä sinivalkoinen vaihtoehto. Erona voidaan kohtuullisen selvästi pitää kieltä: punakeltainen oli ruotsinkielisten ja sinivalkoinen suomenkielisten kansallisvärit.

Erittäin suosittu oli niin sanottu raitalippu, jossa pohja oli punakeltaisesti raidoitettu ja tangonpuoleisessa yläkulmassa oli nelikulmaisella punaisella pohjalla Suomen vaakuna: jotkut tekivät tästä muunnoksen, jossa raidat olivat sinivalkoisia. Alun perin lipuissa oli vain raidallinen pohja, mutta vaakuna lisättiin vuonna 1904 Bobrikovin murhan jälkeen lisäuhman osoituksena. Mitään standardia ei lipun mittasuhteissa ja raitojen määrässä tai vaakunan koossa ollut, koska liput tehtiin yksilökappaleina.

Myös sitä lippumallia, josta sittemmin tuli Ahvenanmaan lippu, esitettiin Suomen lipuksi.

Suomen itsenäistyttyä käytettiin nuoren valtion ensimmäisinä kuukausina useammankin mallista punakeltaista vaakunalippua, mutta pian sisällissodan jälkeen valittiin Suomen lipuksi sinivalkoinen ristilippu. Valkoiset voittajat eivät pitäneet kukistetusta punaisesta osapuolesta muistuttavaa punaista lippua sopivana sisällissodan jälkeisessä tilanteessa. Lisäsyy oli se, että hiilipolttoisten höyrylaivojen savu mustasi usein lipun ja punapohjainen lippu sekaantui liian helposti kokopunaisen vallankumouslipun kanssa.

5. tammikuuta 1918 alkaen oli Suomen lippuna toiminut Suomen senaatin puna-keltainen lippu, jossa punaisella pohjalla oli keltainen leijona. Koska värit muistuttivat Neuvosto-Venäjän ja Suomen kansanvaltuuskunnan käyttämiä, päätettiin käyttää eriväristä lippua. Siniristilippua olivat aiemmin käyttäneet Suomessa autonomian aikana lähinnä pursiseurat.

Siirtymäaikana 27. helmikuuta – 29. toukokuuta 1918 Suomen väliaikaisena kauppalippuna toimi Vaasan senaatin määräyksestä kompromissiratkaisuna punapohjainen ristilippu, jonka keltainen risti oli reunustettu valkoisella ja sinisellä raidalla.[15] Tämä lippu poistui käytöstä kesäkuun 1918 alusta.

Vaasan senaatin helmikuussa 1918 vahvistama väliaikainen kauppalippu.

Siirtymäaikana vuosina 1918–1920 suosituimmat nimenomaan maalla käytetyt versiot olivat leijonalippu ja sinivalkoiset viirit sen kahta puolta. Tästä esiintyy runsaasti kuvauksia aikakautta käsittelevässä kirjallisuudessa. Eräs tunnetuimpia lienee Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian kakkososa, joka sijoittuu juuri itsenäistymisen ajan kahta puolta.

Lopullisen Suomen lipun esikuvina toimivat Venäjän laivastosta periytyvän lipun lisäksi myös muiden pohjoismaiden ristiliput: näistä vanhin ja alkuperäisin on Dannebrog, 1200-luvulta peräisin oleva Tanskan lippu (joka palautuu johanniittaritarien tunnukseen). Tanskan lipun pohjalta on sommiteltu 1600-luvulla Ruotsin lippu, joka on Suomen lipun välitön esikuva, sekä myöhemmin Norjan lippu. Ristikuvio on ollut suosittu lipputunnus myös monissa muissa maissa, muun muassa Kreikassa ja Englannissa.

Akseli Gallen-Kallela ehdotti lipuksi sinisellä pohjalla olevaa valkoista ristiä, mutta ehdotus hylättiin koska lipun pelättiin sekaantuvan Ruotsin lipun kanssa; lisäksi se oli aivan liian samankaltainen vuoteen 1978 saakka voimassa olleen Kreikan lipun kanssa.

Suomen valtiolippu 1918–1920. Vaakunan päällä suuriruhtinaskunnan kruunu.

Käyttöön tulleen Suomen lipun ovat suunnitelleet taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen. Lippua koskeva laki vahvistettiin 28. toukokuuta 1918. Nykyisin käytössä olevan valtiolipun vaakuna sekä tasavallan presidentin lipussa oleva Vapaudenristi ovat Olof Erikssonin käsialaa. Alun perin lipun värit oli määritelty mallikankaiden avulla. Mallikappaleet kuitenkin haalistuivat, joten värimäärittelyssä siirryttiin nykyiseen järjestelmään.

Suomen valtiolippu 1920–1978. Kruunuton vaakuna lähes neliönmuotoisella pohjalla.

Viimeiset muutokset valtiolippuun ja sen rinnakkaismalleihin tehtiin vuonna 1920, kun vaakunasta poistettiin siihen alun perin kuulunut kruunu yläpuolelta. Samoin vaakuna sijoitettiin nelikulmaiselle pohjalle entisen renessanssikilven sijaan; vain eduskunnassa puhemiehen istuimen takana olevissa valtiolipuissa säilyi vanha renessanssikilpi. Nämä liput olivat käytössä vielä vuonna 1982 presidentti Mauno Koiviston virkaanastumisen aikana.[16]

Lippua koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 1978. Tällöin muutettiin myös lipuista käytettyjä nimikkeitä: aikaisemmasta merenkulku- ja kauppalipusta tuli kansallislippu, vanhasta valtiolipusta suorakaiteinen valtiolippu ja sotalipusta kielekkeinen valtiolippu. Nimenmuutoksista huolimatta itse liput pysyivät ennallaan, samoin kuin suurelta osalta niiden käyttöä koskeneet säännöksetkin, mutta useita erikoislippuja poistettiin käytöstä.

Vuoden 1978 suuressa lippu-uudistuksessa aiottiin alun perin poistaa kaikki muut liput ja viirit paitsi kansallislippu ja valtiolippu, myös presidentin lippu ja viiri, sillä perusteella ettei niitä käytetty muissakaan tasavalloissa. Tällaiset "ylidemokratisoivat" ajatukset herättivät kuitenkin niin lujan vastustuksen, että niistä luovuttiin. Ratkaisevaa oli se, että presidentti Urho Kekkonen asettui vastustavalle kannalle ja poisti huomattavan osan uudistuksista lakiehdotuksesta mielestään liioittelevina.

Toukokuussa 2008 tuli kuluneeksi 90 vuotta siniristilipun hyväksymisestä. Rahapaja julkaisi sen kunniaksi kymmenen euron hopearahan.[17]

Käyttöön liittyvät rikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lipusta annetun lain (380/1978) mukaan se, joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon.

Edelleen hän, joka oikeudettomasti käyttää tasavallan presidentin lippua tai muuta valtiolippua tai käyttää sellaista Suomen lippua, johon vastoin säännöksiä on sijoitettu lisäkuvioita, tai Suomen lippuna pitää kaupan sellaista lippua, joka väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi poikkeaa lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesta lipusta, on tuomittava Suomen lipusta annettujen säännösten rikkomisesta sakkoon.

Pesu, korjaaminen ja hävittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lipun voi pestä ja silittää, pesuohjeet on yleensä painettu lippuun, mutta se pitää aina kuivata sisätiloissa, sitä ei saa ripustaa ulos pyykkinarulle kuivumaan.[18]

Rikkoutuneen lipun voi korjata, jos korjausjälki ei jää näkyviin liputettaessa.

Suomen lippu on tarvittaessa hävitettävä joko polttamalla tai leikkelemällä lippu tunnistamattomaksi, mikäli se on niin kulunut, haalistunut tai likaantunut, ettei sitä voi palauttaa ennalleen.

Laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lippua käsittelevät säädökset
Numero Nimi
380/1978[1] (muutettu lailla 588/1995)[2] Laki Suomen lipusta
292/1983 Asetus huvialusten lipuista
383/1978[3] (muutettu lailla 187/1996) Asetus liputuksesta Suomen lipulla
827/1993[4] Valtioneuvoston päätös Suomen lipun väreistä

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen lippu täyttää 90 vuotta 29.5.2008. Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2008.
  2. Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, Otava 1999, ISBN 951-0-09106-5
  3. Hallituksen esitys n:o 214/77 uudeksi lippulainsäädännöksi, Valtiopäivien asiakirjat 1977
  4. Urho Kekkosen museo
  5. Finlex: Laki Suomen lipusta
  6. Lakialoite 186/77, Valtiopäivien asiakirjat 1977
  7. Valtiopäivien pöytäkirjat 1978
  8. Kajanti: Siniristilippumme, s. 233
  9. Suomen lippu kautta aikojen
  10. Yleisesti nykyään käytössä olevan sRGB-värijärjestelmän mukaisia sävyjä ei ole määritelty, mutta CIE L*a*b* -järjestelmästä voidaan johtaa epäviralliset välille 0..255 skaalatut sRGB-likiarvot. Keltainen väri on todellisuudessa sRGB-väriavaruuden ulkopuolella.
  11. NCS-värijärjestelmän värisävyjen likiarvot
  12. PMS-värijärjestelmän värisävyjen likiarvot
  13. Iso Tietosanakirja, 10.osa (Piemonte-Renovoida) 1930, artikkeli Purjehduskilpailut
  14. Veneilijän lippukirja, s. 64
  15. Suomen lippu kautta aikojen, sivu 422
  16. Suomen lippu kautta aikojen, sivu 537
  17. Uusi juhlaraha: Suomen lippu 90v 16.11.2007. Kolikot.com.
  18. Voiko lipun pestä

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Klinge, Matti: Suomen sinivalkoiset värit: Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksestä. 3. painos (1. painos 1981). Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15314-5.
  • Tepora, Tuomas: Sinun puolestas elää ja kuolla: Suomen liput, nationalismi ja veriuhrit. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-37402-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen lippu.