Tämä on lupaava artikkeli.

Suomen lippu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen kansallislippu.

Suomen lippu eli siniristilippu on yksi Suomen kansallissymboleista. Lipussa on valkoisella pohjalla merensininen risti. Ristikuvio pohjautuu pohjoismaiseen ristilippuun ja viestii pohjoismaisesta yhteenkuuluvuudesta ja sitoutumisesta pohjoismaiseen perinteeseen. Lipulla ei ole virallista tunnustuksellista selitystä, mutta joillekin Suomen lipun risti symboloi kristinuskoa. Lipun sininen ja valkoinen väri edustavat monille lunta ja Suomen lukuisia vesistöjä.

Siniristilippu vahvistettiin Suomen lipuksi 29. toukokuuta 1918. Lipusta on käyttötarkoitukseltaan kolme eri tyyppiä: kansallislippu eli tavallinen siniristilippu, suorakaiteinen valtiolippu ja kielekkeinen valtiolippu.

Jokaisella on oikeus liputtaa Suomen lipulla silloin, kun katsoo sen aiheelliseksi. Kansallislippu toimii myös suomalaisen aluksen kansallisuustunnuksena.

Symboliikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lipussa on sininen risti valkoisella pohjalla. Ristikuvio pohjautuu pohjoismaiseen ristilippuun ja viestii pohjoismaisesta yhteenkuuluvuudesta ja sitoutumisesta pohjoismaiseen perinteeseen.[1][2] Lipulla ei ole virallista tunnustuksellista selitystä, mutta risti on kristillinen symboli ja joillekin Suomen lipun risti symboloi kristinuskoa.[3][4]

Suomen lipun sininen ja valkoinen väri edustavat monille lunta ja Suomen lukuisia vesistöjä.[1] Ensimmäisenä tätä värien symboliikkaa toi julkisuudessa esille Zachris Topelius ajaessaan siniristilipun käyttöönottoa Suomen lipuksi 1800-luvun puolivälissä.[5] Ensimmäisen kerran Topelius esitti sinistä ja valkoista Suomen väreiksi vuonna 1854 ilmestyneessä sadussaan Linnake Suomen puolustus, joka ilmestyi lastenlehdessä nimeltä Eos. Sadussa poikien lumisodan kenraali sanoo sinivalkoista lippua pystyttäessään, "Minä sanon teille että valkoinen ja sininen ovat Suomen värit – valkoinen talviemme lumen ja sininen sinisten järviemme vuoksi". Topelius jatkoi sinivalkoisten värien puolustamista ja leijonalipun punakeltaisten värien voimakasta vastustamista 1860-luvun lippukeskustelussa.[6] Historiantutkija Matti Klingen mukaan lojalisti Topelius kannatti sinivalkoisia värejä mahdollisesti siksi, että Venäjän keisarikunnan laivaston lippuna oli siniristilippu. Sen vino risti oli pyhän Andreaksen risti, ja siniseen ristiin naulittu pyhimys oli erityisesti hallitsijahuoneeseen liittyvän Andreaksen ritarikunnan tunnus.[7]

Kansallislippu ja valtiolippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallislippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallislippu.

Kansallislippu on suorakaiteen muotoinen ja sen mittasuhteet ovat:[8]

  • korkeus 11 mittayksikköä
  • leveys 18
  • ristin sakaran leveys 3
  • kenttien korkeus 4
  • tangonpuoleisten kenttien pituus 5
  • ulompien kenttien pituus 10.

Pystysuunnassa kansallislippu siis jakautuu suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:10.

Valtiolippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suorakaiteinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suorakaiteinen valtiolippu.

Suorakaiteinen valtiolippu on muuten samanlainen kuin kansallislippu, mutta ristin sakaroiden leikkauskohdassa on Suomen vaakuna neliönmuotoisella pohjalla. Vaakunan punaisen pohjan ja lipun sinisen ristin välissä on ohut keltainen reunus, jonka leveys on 1/40 ristin sakaran leveydestä (eli 3/40 mittayksikköä).[8]

Suorakaiteista valtiolippua käyttävät Suomen lipusta annetun lain viidennen pykälän mukaan eduskunta, ministeriöt, ministeriöiden alaiset keskushallinnon virastot ja niihin verrattavat virastot ja laitokset (myös poliisin valtakunnalliset yksiköt ja poliisilaitokset), korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus, hovioikeudet, aluehallintovirastot, elinkeino-, liikenne - ja ympäristökeskukset, Suomen ulkomailla olevat diplomaattiset tai niihin rinnastettavat edustustot ja lähetettyjen konsulien johtamat konsuliedustustot, Suomen Pankki, Kansaneläkelaitos, Suomen Akatemia, julkisoikeudelliset yliopistot, rajavartiolaitos sekä valtion alukset.[9]

Kielekkeinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielekkeinen valtiolippu.

Kielekkeinen valtiolippu on yhtä mittayksikköä pidempi kuin suorakaiteinen valtiolippu. Sen ulompien kenttien pituus on 6 ja kielekkeiden pituus 5 mittayksikköä.[8] Kielekkeinen valtiolippu siis jakaantuu pystysuunnassa suhteessa 4:3:4 ja vaakasuunnassa 5:3:6:5.

Kielekkeistä valtiolippua käyttävät puolustusvoimien esikunnat, joukko-osastot, laitokset ja alukset.[10]

Lisäksi on olemassa presidentin viiri ja pieni valikoima erilaisia Suomen lippuun pohjautuvia asevoimien komentoviirejä.

Pursiliput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pursilippu. Tangon puoleiseen yläkulmaan sijoitetaan seuran erikoismerkki.
Pääartikkeli: Pursilippu

Pursiseuraan rekisteröidyssä huvialuksessa voidaan käyttää pursilippua, jossa kansallislipun sinisen ristin päällä on ohut valkoinen risti ja tangonpuoleisessa yläkulmassa veneily-yhdistyksen erikoismerkki.

Värit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CIE:n suositusten mukaisina suureina CIE:n standardivalolähdettä D65 käytettäessä ja mitattuna spektrofotometrilla (Minolta CM-1000), jonka optinen geometria on d/2° (diffuusi valaistus, heijastus mitattu kahden asteen kulmassa näytteen normaalin suhteen), värisävyt ovat seuraavat:[11]

väri valontiheyskerroin[11] (x, y)
-värikoordinaatit[11]
(L*, a*, b*)
-värikoordinaatit[11]
NCS-väri[11]
(likiarvoja)
Pantone-väri[11]
(likiarvoja)
sininen Y = 5.86 (0.1856, 0.1696) (29.06, 7.24, -36.98) 4060-R90B 294C
punainen Y = 10.9 (0.576, 0.312) (39.4, 59.0, 29.6) 1090-Y90R 186C
keltainen Y = 45.7 (0.486, 0.457) (73.4, 14.8, 79.0) 0080-Y20R 123C

Sallitut poikkeamat ovat enintään 4 CIE:n vuonna 1976 määrittelemää ΔE*ab -yksikköä.[11]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lipun historia periytyy aina 1800-luvun puoliväliin saakka, vaikka virallinen Suomen lippu syntyi vasta Suomen itsenäistymisen jälkeen.

Helsingin ylioppilaskunnan lippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylioppilaiden floranpäivän juhlassa Helsingissä 13. toukokuuta 1848 liehutettiin Helsingin ylioppilaskunnan lippua. Se oli juhlaa varten valkeasta silkkikankaasta ommeltu lippu, jonka keskelle oli kuvattu laakerilehvien ympäröimä Suomen suuriruhtinaskunnan leijonavaakuna. Tätä lippua tervehdittiin juhlassa Suomen lippuna eläköönhuudoin. Isänmaalisen juhlan pysyvä anti oli siellä lauletun Maamme-laulun ottaminen Suomen kansallislauluksi.[12]

Purjeveneliput ja pursiseurat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Airiston pursiseuran lippu

Vuodesta 1861 lähtien purjehdusseurat alkoivat käyttää lippua, joka erosi nykyisestä Suomen lipusta vain mittasuhteiltaan. Venäjän vallan ajan lopulla sillä oli jo eräänlainen epävirallinen Suomen lipun asema.[13]

Suomen vanhin pursiseura perustettiin 1856, mutta sillä ei ollut vielä lippua.[14] Helsingin pursiseura perustettiin 1860. Lipukseen se sai Pietarin Jokipursiseuran lipun, joka oli valkoinen siniristilippu, ja vasempaan yläkulmaansa se sai Uudenmaan vaakunan. Porin pursiseura (1866) sai samanlaisen lipun omine vaakunoineen, ja myöhemmin myös muut Suomen uudet pursiseurat.[15] Koska tämä varhainen siniristilippu symboloi Suomen purjehdusharrastuksen yhteyttä keisarilliseen laivastoon, sinivalkoiset värit eivät saavuttaneet vähän myöhemmin lehdistökeskusteluissa yleistä suosiota Suomen kansallisväreinä.[16]

Suomen lipulle tuli käytännön tarve 1862 kesällä Marstrandin kylpyläkaupungissa, kun suomalainen venekunta oli yhtäkkiä varustettava purjehduskilpailuihin. Päätettiin yksimielisesti, että Suomen lipun värien piti olla valkoinen ja sininen. Pursiseuran nuoret naiset tekivät nopeasti suomalaisten veneelle lipun, jonka yläpuoli oli valkoinen, alapuoli sininen, ja yläkulmassa oli Suomen leijona.[17]

1860-luvun lippukeskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen laivanvarustajapiireissä alettiin pohtia 1850-luvulla oman kauppalipun tarvetta.[18] Suomen ensimmäinen suuri lippukeskustelu alkoi maaliskuussa 1862, kun Oulun kaupunginlääkäri Fredrik Nylander ehdotti lehtikirjoituksessaan Suomelle kauppalippua. Saman vuoden heinäkuussa hän hän ehdotti Suomen valtiolipuksi punapohjaista lippua, jossa olisi keskellä Suomen jalopeura. Kauppalipuksi hän ehdotti kahdesta punaisesta ja kahdesta valkoisesta neliöstä koostuvaa lippua.[19] Seuraavana vuonna Helsingin lehdistö aloitti keskustelun lippuasiasta, ja useita ehdotuksia tuotiin esiin. Punaista ja keltaista puolusteltiin tuttuina Suomen vaakunasta, mutta niitä myös vastustettiin samasta syystä. Zachris Topelius otti kesäkuussa 1863 voimakkaasti kantaa sinisen ja valkoisen kauppalipun puolesta. Valkea ja sininen olivat Topeliukselle muun muassa pohjoiset meret sulkevan jään ja avoimen veden värit. Helsingfors Dagblad vastasi Topeliukselle kannattamalla puna-keltaista lippua, ja näiden kahden väriyhdistelmän kilpaileviin joukkoihin keskustelijat jakaantuivat. Keskustelussa ehdotetuissa lipuissa oli leijonan lisäksi vaihtelevasti skandinaavisia ristejä, vaaka- ja viistopalkkeja ja tähtiä.[20] Säätyvaltiopäiville 1863 tiedusteltiin mahdollisuutta tehdä anomus Suomen kauppalipusta, mutta esitystä ei otettu käsiteltäväksi, ja näin Suomi joutui käyttämään Venäjän kauppalippua koko Suomen suuriruhtinaskauden aikana.[21]

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun lippukeskustelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiopäivien jälkeen keskustelu Suomen kauppalipusta tyrehtyi jälleen. Koska esivalta ei kuitenkaan voinut kieltää keisarin vahvistaman vaakunan käyttöä, leijonalippujen käyttö oli yleistä seuraavina vuosikymmeninä.[22] Suurissa tapahtumissa kuten laulujuhlissa ja maatalousnäyttelyissä käytetiin kirjavasti Suomen leijonalippua, sinivalkoista Marstrandin lippua sekä Venäjän kansallislippua, eivätkä viranomaiset puuttuneet asiaan ennen kuin 1890 alkaen. Samalla suomalaiset jatkoivat väittelyä siitä, olivatko maan kansallisvärit sinivalkoinen vain punakeltainen. Suomen Taiteilijaseura kysyi asiasta mielipiteitä tunnetuilta suomalaisilta joululehdessään 1895. Sinivalkoisen kannalle asettuivat esimerkiksi Topelius, Santeri Alkio, Minna Canth ja Otto Donner. Punakeltaista kannattivat esimerkiksi Albert Edelfelt, Axel Gallén ja R. A. Wrede.[23] Keisarin julistus vuonna 1896 kuitenkin määräsi ainoaksi Suomessa käytettäväksi lipuksi Venäjän valko-sini-punaisen kansallislipun, mikä lopetti lehdistökeskustelun Suomen lipun väreistä.[24] Leijonalipusta tuli vastarinnan ja vapaudenrakkauden lippu.[25]

Tukholman olympialaisissa 1912 omalla joukkueellaan kilpaillut Suomi yritti käyttää sinivalkoista lippua avajaisissa, mutta venäläiset vaativat sen poistettavaksi.[27]

Itsenäisyyden ensimmäiset liput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen itsenäistymisen yhteydessä Suomen senaatti asetti lippukomitean 4. joulukuuta 1917. Komitean ehdotus valmistui neljässä päivässä. Se ehdotti Suomen valtiolipuksi punakeltaista vaakunalippua eli leijonalippua, ja senaatti hyväksyi ehdotuksen. Senaatin esitys jätettiin eduskunnalle 5. tammikuuta 1918. Lehdistössä ja senaatissa asiasta keskusteltiin koko ajan hyvin aktiivisesti, ja vastakkain olivat jälleen punakeltaiset ja sinivalkoiset sekä leijonalipun ja ristilipun kannattajat.[28]

Senaatin ehdotus joutui eduskunnassa ulkoasiainvaliokunnan käsiteltäväksi. Ensimmäinen käsittely 14. tammikuuta lykättiin 24. tammikuulle. Leijonalippu ei saanut täyttä kannatusta, joten äänestystuloksen 10–7 kautta päätettiin panna toimeen kilpailu lipusta. Asiaa valmisteleva lippujaosto kokoontui seuraavana päivänä ja päätti kilpailun rahapalkinnoista. Jaosto myös ehdotti, että Suomen väliaikaisena lippuna toukokuun 1. päivään asti olisi sinisestä ja valkoisesta vaakapalkista koostuva lippu. Ulkoasiainvaliokunnassa asia herätti seuraavana päivänä keskustelua ja väittelyä, mutta jaoston ehdotukset hyväksyttiin lopulta lähes täydellisinä.[29] Valiokuntakäsittelyn kuitenkin keskeytti sisällissodan puhkeaminen 28. tammikuuta.[30]

15. helmikuuta 1918 Suomen senaatin kauppa- ja teollisuustoimikunta määräsi, että leijonalippua alettiin toistaiseksi käyttää Suomen kauppalippuna. 27. helmikuuta leijonalippu palautettiin valtiolipuksi, ja kauppalipuksi Vaasan senaatti määräsi punapohjaisen ristilipun, jonka keltainen risti oli reunustettu valkoisella ja sinisellä raidalla.[31][32]

Siniristilippu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan jälkeen toukokuussa 1918 Eduskunta alkoi taas kokoontua ja käsitellä lippuasiaa. Valkoiset voittajat eivät pitäneet punakaartilaisten punaista väriä lippuun sopivana, joten lippuun valittiin äänestyksellä sinivalkoiset värit.[33]

Akseli Gallen-Kallela ehdotti lipuksi sinisellä pohjalla olevaa valkoista ristiä, mutta ehdotus hylättiin koska lipun pelättiin sekaantuvan Ruotsin lipun ja epävirallisen Islannin lipun kanssa. Sen jälkeen Gallen-Kallela ehdotti alaistaan, taiteilija Eero Snellmania valiokunnan tarvitseman luonnoksen valmistajaksi. Snellman suostui ja valmisti luonnokset Bruno Tuukkasen avustamana kovassa kiireessä. Valiokunta hyväksyi luonnokset.[34] Eduskunta käsitteli asiaa 24.–28. toukokuuta, laki valmistui 28. toukokuuta ja vahvistettiin Senaatissa 29. toukokuuta 1918.[35]

Suomen lipuksi säädettiin meren- (ultramariini-) sininen risti valkoisella pohjalla. Valtiolipussa ristin keskellä oli Suomen vaakuna, ja merenkulku- ja kauppalippuna käytettiin valtiolippua ilman vaakunaa. Sotalipuksi määrättiin valtiolippu kolmikielekkeisenä. Luotsi-, tulli- ja postilippujen ylimääräisestä merkistä tuli hallituksen tarkemmin määrätä.[36]

Lipun vaakunan ylle jäi yhä Suomen suuriruhtinaskunnan kruunu, joka jäi paikalleen vielä senaatissa kesäkuussa 1918 pidetyn äänestyksenkin jälkeenkin. Helmikuussa 1920 hyväksyttiin valtioneuvoston päätös kruunun poistamisesta.[37] Samana vuonna vaakuna sijoitettiin lippua varten neliskulmaiselle pohjalle, lukuun ottamatta pohjan pientä ulkonemaa.[38]

Erikoisliput[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1918 lippulain mukaan oli posti-, tulli- ja luotsilippuna käytettävä merenkulku- ja kauppalippua, johon oli lisätty hallituksen vahvistamat näiden laitosten tunnuskuviot.[39] Nämä valtioneuvoston vahvistamat tunnuskuvat sijoitettiin lipun tangon puoleiseen yläkulmaan. Postilipussa oli postitorvi ja kipinäkimppu, tullilipussa Merkuriuksen sauvat ja niiden yläpuolella Suomen vaakuna sekä luotsi- ja merenkulkulaitoksen lipussa ruorirattaan ympäröimä Suomen vaakuna.[40]

Muutoin liputuksesta annetulla asetuksella kiellettiin käyttämästä ilman valtioneuvoston lupaa lisäkuvioilla varustettua Suomen lippua tai Suomen lippua erehdyttävästi muistuttavaa lippua.[41] Suomen Meripelastusseura ja Suomen Ampujainliitto kuitenkin saivat valtioneuvostolta erikoisluvan käyttää järjestölippuinaan Suomen lippua, johon oli lisätty näiden järjestöjen tunnukset.[42]

Lainsäädäntöuudistus 1978[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lippua koskeva lainsäädäntö uudistettiin vuonna 1978. Suomen lippujen muunnelmien nimiksi määriteltiin kansallislippu ja valtiolippu, joista jälkimmäiselle määriteltiin kaksi muunnelmaa. Uudessa lippulaissa kiellettiin laissa erikseen mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta käyttämästä Suomen lipussa mitään lisäkuvioita. Eduskunta päätti äänin 109–29[43], että luotsi-, tulli- ja postiliput oli poistettava käytöstä vuoden 1980 loppuun mennessä.[44] Myös Suomen Meri­pelastus­seura ja Suomen Ampujainliitto joutuivat siirtymä­ajan jälkeen luopumaan siihen saakka käyttämistään lipuista.[42]

Valtiolipun keskellä olevan vaakunan määriteltiin olevan neliön sisällä.[45] Aiemmin neliskulmaisen pohjan alasivulla oli ollut pieni ulkonema.[46]

Hopearaha 2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2008 tuli kuluneeksi 90 vuotta siniristilipun hyväksymisestä. Rahapaja julkaisi sen kunniaksi kymmenen euron hopearahan.[47]

Liputus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Liputus Suomessa

Jokaisella on lain mukaan oikeus liputtaa Suomen lipulla. Valtion virastojen ja laitosten on pakko liputtaa virallisina liputuspäivinä.[48]

Suomessa on vuodessa vähintään kuusi virallista liputuspäivää ja lisäksi kymmenen vakiintunutta liputuspäivää. Myös muina päivinä saa Suomen kansallislipulla halutessaan liputtaa. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta lippu pyritään nostamaan aamulla kello kahdeksan, ja se lasketaan auringonlaskun aikaan mutta viimeistään kello 21. Suruliputuksessa Suomen lippu jätetään tangossa normaalia alemmas.[48]

Käyttöön liittyvät rikokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lipusta annetun lain (380/1978) mukaan se, joka julkisesti turmelee Suomen lipun tai käyttää sitä epäkunnioittavasti taikka luvattomasti ottaa paikaltaan yleisesti nähtäville asetetun Suomen lipun, on tuomittava Suomen lipun häpäisemisestä sakkoon.[49]

Edelleen se, joka oikeudettomasti käyttää tasavallan presidentin lippua tai muuta valtiolippua tai käyttää sellaista Suomen lippua, johon vastoin säännöksiä on sijoitettu lisäkuvioita, tai Suomen lippuna pitää kaupan sellaista lippua, joka väreiltään tai mittasuhteiltaan selvästi poikkeaa lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesta lipusta, on tuomittava Suomen lipusta annettujen säännösten rikkomisesta sakkoon.[49]

Huolto ja hävittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lippua säilytetään laskostettuna niin, että sininen väri on päällä. Kastunut lippu kuivataan sisällä ennen laskostamista.[50]

Suomen lipun voi pestä pesukoneessa lipun mukana olevan pesuohjeen mukaan, ja silittää. Se pitää kuivata sisätiloissa eikä esimerkiksi pyykkinarulla ulkona.[51][50]

Rikkoutuneen lipun voi korjata, jos korjausjälki ei jää näkyviin liputettaessa.[50][52]

Käyttökelvottomaksi kulunut Suomen lippu hävitetään polttamalla tai silppuamalla, minkä jälkeen tunnistamattomaksi leikatut palaset voi laittaa talousjätteeseen.[51][50] Lippua ei saa asettaa mihinkään muuhun käyttöön tai viedä kaatopaikalle. Lipun voi joskus myös toimittaa valmistajalle hävitettäväksi.[52]

Laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen lippua käsittelevät säädökset
Numero Nimi
380/1978[1] (muutettu lailla 588/1995)[2] Laki Suomen lipusta
292/1983 Asetus huvialusten lipuista
383/1978[3] (muutettu lailla 187/1996) Asetus liputuksesta Suomen lipulla
827/1993[4] Valtioneuvoston päätös Suomen lipun väreistä

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kajanti, Caius: Siniristilippumme. Pohjautuu teokseen Suomen lippu kautta aikojen. Helsingissä: Otava, 1997. ISBN 951-1-13552-X.
  • Kajanti, Caius (päätoim.): Suomen lippu kautta aikojen. Helsinki: Siniairut, 1983. ISBN 951-95798-0-X.
  • Klinge, Matti: Suomen sinivalkoiset värit: Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksestä. 3. painos (1. painos 1981). Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-15314-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen lippu Pohjoismaiden neuvosto. Viitattu 20.3.2016.
  2. Klinge 1999, s. 59.
  3. Opetus | Uskontojen maailma www.kansallismuseo.fi. Viitattu 9.4.2016.
  4. Rauhan Tervehdys verkossa - www.rauhantervehdys.fi. Viitattu 9.4.2016.
  5. Kajanti 1997, s. 120–139.
  6. Klinge 1999, s. 7–9.
  7. Klinge 1999, s. 15.
  8. a b c Suomen lipun kuvaus Sisäministeriö. Viitattu 17.2.2016.
  9. Valtiolipun käyttö laajenee poliisiin 25.4.2013. Sisäministeriö. Viitattu 17.2.2016.
  10. a b Lait ja asetukset Suomen lipusta Suomalaisuuden Liitto. Viitattu 17.2.2016.
  11. a b c d e f g 827/1993, Valtioneuvoston päätös Suomen lipun väreistä, annettu Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 1993 Finlex. Viitattu 17.2.2016.
  12. Kajanti 1997, s. 100–104.
  13. Matti Klinge: Suomen sinivalkoiset värit, Kansallisten ja muidenkin symbolien vaiheista ja merkityksistä, Otava 1999, ISBN 951-0-09106-5
  14. Klinge 1999, s. 24.
  15. Klinge 1999, s. 26.
  16. Klinge 1999, s. 29.
  17. Klinge 1999, s. 22–23.
  18. Kajanti 1997, s. 110.
  19. Kajanti 1997, s. 110–114.
  20. Kajanti 1997, s. 120–139.
  21. Kajanti 1997, s. 141–142.
  22. Kajanti 1997, s. 146.
  23. Kajanti 1997, s. 153–163.
  24. Kajanti 1997, s. 164.
  25. Kajanti 1997, s. 164, 172.
  26. Kajanti 1997, s. 165.
  27. Kajanti 1997, s. 177.
  28. Kajanti 1997, s. 193–196.
  29. Kajanti 1997, s. 206–208.
  30. Kajanti 1997, s. 195.
  31. Kajanti 1997, s. 200.
  32. Suomen lippu kautta aikojen, s. 422.
  33. Kajanti 1997, s. 209–210.
  34. Kajanti 1997, s. 210–211.
  35. Kajanti 1997, s. 213, 219–220.
  36. Kajanti 1997, s. 223.
  37. Kajanti 1997, s. 226.
  38. Kajanti 1997, s. 236.
  39. Laki Suomen lipusta 29.5.1918 (40/1918), 4 §
  40. ”Suomen lippu”, Otavan iso Fokus, 7. osa, s. 4004. Otava, 1974. ISBN 951-1-01521-4.
  41. Asetus Suomen lipun virallisesta käyttämisestä sekä julkisesta liputuksesta muunlaisella lipulla 27.4.1934, 5 § 2. mom.
  42. a b ”Hallituksen esitys nro 214 Suomen lippua ja vaakunaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi, yleisperustelujen kohta 2.9: Suomen lipusta muodostetut yhdistysliput”, Valtiopäivät 1977, Asiakirjat A3. Valtion painatuskeskus, 1978.
  43. ”Torstaina 20. päivänä huhtikuuta”, Valtiopäivät 1978, Pöytäkirjat, osa 1, s. 763-764. Valtion painatuskeskus, 1979.
  44. 380/1978: Laki Suomen lipusta (10 § 2 mom.) Finlex.fi.
  45. Lait ja asetukset Suomen lipusta, Suomalaisuuden liitto
  46. Kajanti 1997, s. 236.
  47. Uusi juhlaraha: Suomen lippu 90v 16.11.2007. Kolikot.com.
  48. a b Lippuvalistus, Suomalaisuuden Liitto
  49. a b 380/1978: Laki Suomen lipusta 8 § Finlex.fi.
  50. a b c d Suomen lippu ja vaakuna - Usein kysytyt kysymykset: Lipun huolto ja hävittäminen Sisäministeriö. Viitattu 16.2.2016.
  51. a b Suomen lipun saa pyykätä koneessa Yle uutiset. 12.5.2011. Viitattu 16.2.2016.
  52. a b Kajanti 1997, s. 318.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tepora, Tuomas: Sinun puolestas elää ja kuolla: Suomen liput, nationalismi ja veriuhrit. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-37402-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen lippu.