Suomen hallinnollinen aluejako

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen maakunnat.
Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna

Suomen hallinnollinen aluejako pohjautuu maakunta- ja kuntajakoon. Vuonna 2019 Suomessa on 19 maakuntaa ja 311 kuntaa[1]. Tilasto- ja hallinnointitarpeita varten maakunnat on ryhmitelty seitsemän aluehallintoviraston toimialueiksi.[2] Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten eli ELY-keskusten toimialueita on 15 kpl.[3] Myös Suomen vaalipiirit joita on yhteensä 13, koostuvat maakuntien yhdistelmistä.[4]

Yhteinen tilastollisten alueyksiköiden nimikkeistö eli NUTS on Euroopan tilastovirasto Eurostatin alueluokitus. Suomi on jaettu viiteen NUTS-suuralueeseen.[5]

Hallinnollisen aluejaon lisäksi Suomea on jaettu erilaisin perustein moniin muihinkin alueisiin. Tällaisia alueita ovat muun muassa Suomen maisemamaakunnat ja Suomen luonnontieteelliset maakunnat.

Aluejaon historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historialliset maakunnat ja nykymaakunnat.

Suomen läänit olivat 1600-luvulta vuoden 2009 loppuun saakka hallinnollisia alueita, joita johtavat lääninhallitukset toimivat valtion keskushallinnon toimeenpanoeliminä.[6] Lääniä alempiasteisia valtion paikallishallintoalueita olivat kihlakunnat. Ne olivat muun muassa tuomarien ja henkikirjoittajien virkapiirejä.[7]

Suomen historialliset maakunnat on Suomessa yleensä määritelty Ruotsin valtakunnan hallintoalueina myöhäiskeskiajalla olleiden linnaläänien mukaan.[8] Toinen mahdollinen määrittelyperusta historiallisille maakunnille voivat olla kansanomaisina nimityksinä ja joskus myös historiallisia maakuntia vastaavina Suomen kansan ”heimoina” hahmottuvat kulttuurialueet.[9] Historialliset maakunnat ovat Ahvenanmaa, Häme, Karjala, Lappi, Pohjanmaa, Satakunta, Savo, Uusimaa ja Varsinais-Suomi.

Vuonna 2010 perustettiin Aluehallintovirastot ja ELY-keskukset. Niihin siirtyi entisten TE-keskusten, alueellisten ympäristökeskusten, tiepiirien, lääninhallitusten liikenne- ja sivistysosastojen sekä Merenkulkulaitoksen tehtäviä.[3]

Suomessa on tehty vuodesta 1934 lähtien ja varsinkin 2010-luvulla useita kuntaliitoksia.[10] Kuntaliitoksen syinä ovat yleensä taloudelliset ja toiminnalliset, toisinaan myös aluepoliittiset syyt. Aiemmin kunnat ryhmiteltiin 70 seutukuntaan, mutta niistä on luovuttu virallisena aluejakona vuoden 2014 alussa.[5]

Maakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen maakunnat

Suomessa on 19 maakuntaa, joista väkiluvultaan pienin on Ahvenanmaa (27 817 as.) ja suurin Uusimaa (1 429 202 as.). Maapinta-alaltaan pienin on myös Ahvenanmaa (1 552,57 km²), kun taas suurin on Lappi (92 664,60 km²). Väestötiheys on pienimillään 1,98 as./km² (Lappi), suurimmillaan se on 223 as./km² (Uusimaa).

Suomi on verraten harvaan asuttu maa, ja sen 5,4 miljoonaa asukasta[11] keskittyvät pääosin maan etelä- ja keskiosiin.

Maakunta Maakunta-
keskus
Väki-
luku[12]
(31.12.2023)
Ennuste
2040
(2015)[13]
Maapinta-
ala[14]
(km²)
Väestö-
tiheys
(as./km²)
(2023)
Ahvenanmaa, Åland Maarianhamina 30 547

34 441

1 553,90 19,7
Etelä-Karjala, Södra Karelen Lappeenranta 125 190

125 143

5 326,37 23,5
Etelä-Pohjanmaa, Södra Österbotten Seinäjoki 190 543

192 434

13 798,19 13,8
Etelä-Savo, Södra Savolax Mikkeli 129 896

134 523

12 651,54 10,3
Kainuu, Kajanaland Kajaani 70 149

68 369

20 197,26 3,47
Kanta-Häme, Egentliga Tavastland Hämeenlinna 169 575

180 820

5 199,15 32,6
Keski-Pohjanmaa, Mellersta Österbotten Kokkola 67 742

70 136

5 019,98 13,5
Keski-Suomi, Mellersta Finland Jyväskylä 273 319

278 779

16 042,38 17
Kymenlaakso, Kymmenedalen Kouvola 158 636

167 196

4 558,54 34,8
Lappi, Lappland Rovaniemi 176 134

175 166

92 673,82 1,9
Pirkanmaa, Birkaland Tampere 539 339

560 813

13 248,71 40,7
Pohjanmaa, Österbotten Vaasa 177 605

194 996

7 401,34 24
Pohjois-Karjala, Norra Karelen Joensuu 162 312

159 730

18 791,07 8,64
Pohjois-Pohjanmaa, Norra Österbotten Oulu 418 212

440 989

36 828,32 11,4
Pohjois-Savo, Norra Savolax Kuopio 248 176

247 688

17 344,41 14,3
Päijät-Häme, Päijänne-Tavastland Lahti 204 495

202 677

5 713,72 35,8
Satakunta, Satakunda Pori 211 754

213 894

7 821,14 27,1
Uusimaa, Nyland Helsinki 1 760 144 1 913 682 9 099,27 193
Varsinais-Suomi, Egentliga Finland Turku 490 790

500 015

10 666,06 46

Suomen kunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen kunnat

Vuonna 2019 Suomessa on 311 kuntaa.[1] Kuntia jaetaan myös vielä tarkempiin osiin eli taajamiin sekä kunnanosiin, kaupunginosiin tai kyliin. Saman kunnan alueella voi olla käytössä useampia postinumeroita, Luettelo Suomen postinumeroista kunnittain.

Aluehallintovirastojen toimialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Aluehallintovirasto

Suomen lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueellisella tasolla hoitavat aluehallintovirastot. Jokaisella aluehallintovirastolla on tietty toimialue, joka käsittää yhden tai useamman maakunnan.

aluehallintovirasto
toimialueen muodostavat maakunnat
pää-
toimipaikka
muu
toimipaikka
väkiluku toimialueella
(1.1.2010)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme, Uusimaa
Hämeenlinna Helsinki, Kouvola 2 209 677
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Savo, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo
Mikkeli Kuopio, Joensuu 569 840
Lapin aluehallintovirasto
Lappi
Rovaniemi 183 775
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Satakunta, Varsinais-Suomi
Turku Pori 690 400
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa[15], Keski-Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa
Vaasa Tampere, Jyväskylä 1 199 142
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto[15]
Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa
Oulu 471 774
Ahvenanmaan valtionvirasto
Ahvenanmaa
Maarianhamina 27 732

Kirkollishallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on yhdeksän hiippakuntaa: Turku, Tampere, Oulu, Mikkeli, Porvoo, Kuopio, Lapua, Helsinki ja Espoo. Hiippakunnat on jaettu alueellisesti rovastikuntiin, joihin kuuluu 3–13 seurakuntaa.[16] Yhteensä Suomessa on 412 evankelis-luterilaista seurakuntaa.[17]

Suomen ortodoksinen kirkko on jakaantunut Helsingin (8 seurakuntaa), Karjalan (11 seurakuntaa) ja Oulun (5 seurakuntaa) hiippakuntiin.[18] Katolisella kirkolla on koko Suomen kattava Helsingin hiippakunta, joka on jakaantunut seitsemään seurakuntaan.[19]

Maantieteelliset aluejaot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinnollisen aluejaon lisäksi Suomea on jaettu toiminnallisin tai historiallisin perustein monenlaisiin alueisiin, kuten Pääkaupunkiseutu tai Järvi-Suomi. Tällaisia ovat myös Suomen maisemamaakunnat, jotka määriteltiin arvokkaiden maisema-alueiden etsimiseksi ja arvottamiseksi.[20]

Hydrologinen jako perustuu eri jokien valuma-alueisiin ja vesireitteihin.[21] Koska valuma-alueet eivät noudata valtioiden rajoja, monista valuma-alueista osa on Suomen ulkopuolella. Luonnonmaantieteellinen jako perustuu eri kasvien esiintymis- tai menestymisalueisiin (Suomen luonnontieteelliset maakunnat).[22]

Aluepoliittisia aluejakoja on Suomessa kuten muuallakin eri aikoina tehty eri perustein.[23][24] Viime aikoina etenkin paikkatietomenetelmien kehittyminen on mahdollistanut alueellisessa suunnittelussa ja kehittämisessä siirtymisen kuntapohjaisista aluejaoista tarkempiin, esimerkiksi tilastollisiin ruutuaineistoihin perustuviin luokituksiin.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskimäki T & Ylönen S (toim.): Kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot 2015. Helsinki: Tilastokeskus, 2015. ISBN 978–952–244–528–5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 27.9.2015). (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tunnuslukuja väestöstä muuttujina Alue, Tiedot ja Vuosi Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 22.5.2019. [vanhentunut linkki]
  2. Aluehallintovirastojen (AVI) toimialueet ovat maakuntajakoon pohjautuvia. Aluehallintovirasto. Arkistoitu 11.9.2015. Viitattu 19.9.2015.
  3. a b ELY-keskukset ELY-keskus. Viitattu 19.9.2015.
  4. Vaalipiirit vaalit.fi. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 19.9.2015.
  5. a b Kuntapohjaiset aluejaot, kuntanumerot ja kuntien lukumäärät kunnat.net. Viitattu 19.9.2015.
  6. Arkkitehtuurikasvatus Studio Wäkewä. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 19.9.2015.
  7. kihlakunnat YSO - Yleinen suomalainen ontologia. Viitattu 19.9.2015.
  8. Paasi, Anssi: Neljä maakuntaa. Maantieteellinen tutkimus aluetietoisuuden kehittymisestä. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 8. Joensuu: Joensuun yliopisto, 1986. ISBN 951-696-624-1.
  9. Vilkuna, Kustaa: Maakunnat kulttuurialueina. Kotiseutu, 1949, nro 4-5, s. 69-76. Helsinki: Suomen kotiseutuliitto.
  10. Kuntien lukumäärä Kuntaliitto. Viitattu 19.9.2015.
  11. Väestö Suomi.fi.
  12. Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestön ennakkotilasto [verkkojulkaisu.] 25.1.2024. Tilastokeskus. Viitattu 26.1.2024.
  13. Väestöennuste 2015 muuttujina Alue, Vuosi, Sukupuoli ja Ikä Tilastokeskuksen PX-Web tietokannat. Viitattu 22.5.2019. [vanhentunut linkki]
  14. Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2021 1.1.2021. Maanmittauslaitos. Viitattu 13.5.2021.
  15. a b Ministeri Kiviniemen lausuma (Arkistoitu – Internet Archive) Valtiovarainministeriö
  16. Suomessa toimii yhdeksän luterilaisen kirkon hiippakuntaa ja kymmenen piispaa evl.fi. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 27.9.2015.
  17. Kirkko toimii paikallisesti seurakunnissa Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Arkistoitu 18.10.2015. Viitattu 14.10.2015.
  18. + Suomen ortodoksinen kirkko ortodoksi.net. Viitattu 27.9.2015.
  19. Helsingin hiippakunta tänään Katolinen tiedotuskeskus KATT. Viitattu 14.10.2015.
  20. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Ympäristöhallinto. Viitattu 19.9.2015.
  21. Valuma-aluejako paikkatietohakemisto. Viitattu 19.9.2015.
  22. Eliömaakunnat Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 19.9.2015.
  23. Moisio, Sami & Vasanen, Antti: Alueellistuminen valtiomuutoksen tutkimuskohteena. Tieteessä tapahtuu, 2008, nro 3–4, s. 20–31. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.7.2009.
  24. Moisio, Sami: Valtio, alue, politiikka. Suomen tilasuhteiden sääntely toisesta maailmansodasta nykypäivään. Tampere: Vastapaino, 2012. 978-951-768-386-9 (painettu) ISBN 978-951-768-364-7 (verkkojulkaisu EPUB).
  25. Kaupunki-maaseutu-luokitus Ymparisto.fi. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 27.9.2015.