Siirry sisältöön

Katolinen kirkko

Muokkaa linkkejä
Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee katolista kirkkoa. Katolisuudesta yleisenä käsitteenä katso katolisuus.
Katolinen kirkko
Paaviuden tunnus: kolmikerroksinen tiara ja taivasten valtakunnan avaimet.
Paaviuden tunnus: kolmikerroksinen tiara ja taivasten valtakunnan avaimet.
Hallinto episkopaalisuus
Johtaja Paavi Leo XIV
Perustettu 1. vuosisata,
Rooman valtakunta
Kirkkoon yhdistyneet Uniaattikirkot
Idän katoliset kirkot
Kirkosta irtautuneet luterilaiset
anglikaanit
reformoidut
anabaptistit
vanhakatoliset
Hiippakuntia Arkkihiippakuntia: 640
Hiippakunnat: 2851
Seurakuntia 221 700
Jäseniä 1,285 miljardia (2017)[1]
Aiheesta muualla
La Santa Sede (italiaksi)

Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on maailman suurin kristillinen kirkko. Katolisuus on yksi kristinuskon kolmesta pääsuuntauksesta protestantismin ja ortodoksisuuden ohella.[2] Katolista kirkkoa johtaa Rooman piispa eli paavi. Hänen asemansa katsotaan perustuvan apostoliseen perinteeseen. Katolisen kirkon keskus on Vatikaanissa Roomassa. Katolisen kirkon mukaan alkukirkosta alkaen piispojen yhteisö on muodostanut yleisen kirkon (kreik. katholikos).[2] Katolinen kirkko katsoo, että sekä Raamattu että kirkon perinne muodostavat kristillisen uskon perustan.[3]

keskiajalla Rooman kirkko sai sekä maallisen että uskonnollisen vallan läntisessä Euroopassa. Katolisella kirkolla oli suuri vaikutus länsimaisen taiteen ja kulttuurin kehitykseen.[2] Katolinen kirkko tunnustaa ortodoksiset kirkot todellisiksi kirkoiksi, koska niillä on katolisen kirkon mukaan apostolinen seuraanto ja sakramentit. Katolinen kirkko ei sen sijaan tunnusta kirkoiksi 1500-luvun reformaation aikana siitä irronneita suuntauksia vaan kutsuu niitä ”seurakunnallisiksi yhteisöiksi”. Protestanttisilta kirkoilta puuttuu katolisen kirkon mukaan apostolinen seuraanto, pappeus ja tästä syystä myös oikea ja pätevä ehtoollinen. Katolinen kirkko tunnustaa protestanttisen kasteen.[4]

Katolinen kirkko tunnustaa seitsemän sakramenttia: kaste, parannus eli rippi, ehtoollinen, avioliitto, pappeus, vahvistus ja sairaanvoitelu. Jumalanpalveluksen perusmuoto on messu eli ehtoollisjumalanpalvelus.[3] Katolisen opin mukaan ehtoollisen leipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.[5] Katoliseen hartauselämään kuuluu myös pyhimysten kunnioitus, missä erityinen asema on Neitsyt Marialla.[3][6] Vain miehet voivat toimia pappeina, mutta naiset voivat omistautua uskonnolliselle elämälle nunnina.[3] Kirkossa toimii yli 400 000 pappia, piispaa tai diakonia sekä yli neljä miljoonaa muuta työntekijää.[7] Kirkon hierarkiaa on arvosteltu lasten seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi.[8][5]

Vuonna 2024 katolisia kristittyjä arvioitiin olevan maailmassa ainakin 1,28 miljardia, mikä on noin puolet maailman kristittyjen kokonaismäärästä.[9][7] Katolisen kirkon tilastojen mukaan kirkolla oli noin 1,4 miljardia jäsentä, noin 17,8 prosenttia maailman väestöstä. Jäsenistä asui 48 prosenttia Amerikassa, 20 prosenttia Afrikassa, 20 prosenttia Euroopassa ja 11 prosenttia Aasiassa.[7] Katolisen kirkon kasvu oli nopeinta Afrikassa, jossa jäseniä oli 288 miljoonaa. Euroopan väestöstä 39,7 prosenttia oli katolisia.[7] Eri maista eniten katolisia asui Brasiliassa (182 miljoonaa).[10] Vuoden 2026 kyselytutkimuksessa Puolan, Italian, Filippiinien ja Meksikon asukkaista 66–92 prosenttia sanoi olevansa katolilaisia.[11] Suomessa katolilaisia oli 16 734 vuonna 2023.[12]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkelit: Katolisen kirkon historia ja Paaviuden historia
Pietarinkirkko, Vatikaani.

Katolisen kirkon tarkkaa perustamisajankohtaa ei voida määritellä. Vaikka kristinuskon historia ulottuu jo ensimmäiselle vuosisadalle, institutionaaliset rakenteet kehittyivät ajan myötä. Katolista kirkkoa ei myöskään voida erottaa erilliseksi perinteeksi ennen kuin se eriytyi muista kristillisistä perinteistä, kuten ortodoksisuudesta tai protestantismista.[2]

Nikean kirkolliskokous vuonna 325 oli ensimmäinen apostolien jälkeisen ajan kristillisen yhteisön ekumeeninen eli yleiskirkollinen kokous. Kirkon johtajat muodostivat kokouksessa yleisesti tunnustetun uskontunnustuksen. Konstantinopolin ensimmäinen kirkolliskokous vuonna 381 täydensi ja vahvisti Nikean uskontunnustusta, jonka tuloksena syntyi kristillisten kirkkojen maailmanlaajuisesti käyttämä versio.[2]

Monien historioitsijoiden mukaan paavi Leo I (440–461) oli ensimmäinen, joka vaati maailmanlaajuista kirkon yleistä tuomiovaltaa. Khalkedonin kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 451 orientaaliortodoksit erosivat omaksi suuntauksekseen.[2]

Kirkon itäisellä ja läntisellä haaralla oli pitkään erimielisyyksiä teologisten, kulttuuristen, kielellisten ja kirkko-opillisten kiistojen vuoksi. Suuri skisma huipentui vuonna 1054, jolloin kirkon itäinen ja läntinen haara erosivat virallisesti. Käsite roomalaiskatolinen on tullut yleiseen käyttöön vasta protestanttisen uskonpuhdistuksen eli reformaation jälkeen. Jotkut historioitsijat pitävät Trenton kirkolliskokousta (1545–1563) katolisuuden sisällä tapahtuneena keskittämisliikkeenä, joka vahvisti Rooman auktoriteettia.[2]

Oppi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opin perusta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolinen kirkko perustaa oppinsa Raamattuun ja traditioon eli perinteeseen. Tradition uskotaan perustuvan ennen Raamatun kirjoitusta alkaneeseen aitoon apostoliseen traditioon, joka jatkuu kirkossa. Kirkko katsoo, että Jeesus on antanut sille opetusviran, jonka ansiosta kirkolla on valta tulkita Raamattua ja traditiota.[13] Tradition vaikutus kirkon määrittelemään oppiin näkyy selvimmin kirkolliskokouksissa, joita on kirkon historian aikana pidetty yhteensä 21.[14] Viimeisin niistä oli Vatikaanin toinen kirkolliskokous 1962–1965.

Katolisen kirkon katekismus on arvovaltaisin esitys kirkon uskosta ja opetuksesta.[15] Katekismuksen mukaan uskon päätotuuksia ovat Jumalan kolmiyhteisyys ja Jeesuksen uhrilahja. Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen, kärsi ja kuoli ihmisen syntien sovittamiseksi ja nousi ylös kuolleista.[16] Kirkon opinkappaleet eli dogmit ovat sisällöltään muuttumattomia, mutta muutosta voi tapahtua niiden ymmärtämisessä ja kirkollisessa merkittävyydessä.[17]

»Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhän katolisen kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen. »
(Apostolinen uskontunnustus[18])

[19]

Oppi kirkosta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pietro Perugino, Taivasten valtakunnan avainten luovutus, 1482.

Kirkon yhteyden perustana on kolme asiaa: yhden uskon tunnustaminen, yhteisen jumalanpalveluksen ja sakramenttien vietto sekä usko apostoliseen suksessioon. Apostolinen seuraanto tarkoittaa ensiksi, että Raamatun mukaan Jeesus asetti apostoli Pietarin johtamaan seuraajiaan ja toimimaan sijaisenaan. Toiseksi kirkon perinteen mukaan ensimmäisen Rooman piispan eli Pietarin jälkeen nimitettiin aina seuraava tähän tehtävään.[20] Paavius on kirkon ylin opetusvirka ja paavi voi halutessaan julistaa koko kirkkoa sitovia dogmeja.[21]

Katolinen kirkko ei väitä, että ainoastaan katolilaiset voivat pelastua, mutta varmimmin pelastuksen voi saavuttaa olemalla sen piirissä ja elämällä sen opetuksen mukaan.[22] Pelkkä kirkkoon kuuluminen ei kuitenkaan takaa pelastusta.[23] Katolinen kirkko ei poissulje muiden uskontojen tunnustajien mahdollisuutta pelastukseen.[24]

Pyhimykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pyhä Tuomas Akvinolainen käsissään kirkko ja Raamattu. Carlo Crivelli, 1476.

Katoliset kunnioittavat hartaasti pyhimyksiä esikuvinaan kristillisestä elämästä[25] mutta katolinen kirkko on kuitenkin tarkka opettaessaan, että ainoastaan kolmiyhteistä Jumalaa on lupa palvoa.[26][27]

Pyhimyksiä ei myöskään rukoilla kuten Jumalaa rukoillaan, vaan heiltä voi pyytää esirukousta. Tätä verrataan kirkossa siihen, kun uskova pyytää ystävää rukoilemaan puolestaan.[28]

Kirkko on ”pyhien yhteys”: Lainaus katekismuksesta kohta 962: ”Uskomme kaikkien Kristukseen uskovien yhteyden: niiden, jotka ovat pyhiinvaelluksella täällä maan päällä; niiden, joita puhdistetaan maallisen elämän päätyttyä; ja niiden, jotka nauttivat taivaan autuutta; he kaikki yhdessä muodostavat yhden kirkon.”

Maria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnioittaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fatiman Neitsyen juhlan kulkue New Yorkissa.

Marian, Jeesuksen äidin kunnioittamiseen pätevät samat säännöt kuin muidenkin pyhimysten kunnioittamiseen, mutta hänellä on katolisessa kirkossa ja sen opissa erityinen asema. Kirkko kunnioittaa häntä Herransa Äitinä ja omana Äitinään[29] Teologian aluetta, joka tutkii Neitsyt Mariaa ja hänen asemaansa pelastusjärjestyksessä kutsutaan mariologiaksi.[30] Kirkon mukaan Eevan jälkeläisistä Jumala on valinnut Neitsyt Marian Poikansa äidiksi. Jumalansynnyttäjä, autuas Neitsyt Maria on myötävaikuttanut ihmisten pelastukseen ja kuuliaisuudellaan Mariasta on tullut uusi Eeva, elävien äiti[6].

Marian kunnioitus saa ilmauksensa Marialle omistetuissa liturgisissa menoissa ja rukouksissa Marialle – esimerkiksi ruusukossa eli ruusunauharukouksessa, joka on evankeliumin yhteenveto.[31]

»Koska ruusukko perustuu evankeliumiin ja pitää keskuksenaan ihmiseksi tulemisen ja ihmisten pelastuksen salaisuuksia, on sitä pidettävä täysin kristologisia tunnuksia kantavana rukouksena. Sen luonteenomainen piirre, litaniamainen enkelin tervehdyksen ’Terve Maria’ toistaminen, tuo lakkaamatta kunniaa myös Kristukselle, johon viime kädessä kohdistuu enkelin sanoma ja Kastajan äidin tervehdys: ’siunattu sinun kohtusi hedelmä’ (Luuk. 1:42). Sanojen ’Terve Maria’ toistaminen on enemmänkin – se on kuin kangas, jolla salaisuuksien mietiskely kehittyy. Kristus, johon jokainen enkelin tervehdys viittaa, on nimittäin sama Kristus, jonka peräjälkeen lausutut salaisuudet osoittavat Jumalan Pojaksi ja Neitsyen Pojaksi.»
(paavi Paavali VI[32])

Oppi synnittömyydestä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mariaanisiin dogmeihin kuuluu Marian ikuinen neitsyys: Jeesus sikisi Neitsyt Marian kohdussa pelkästään Pyhän Hengen voimasta.[33] Kirkon liturgia ylistää Mariaa ”ainaisena Neitsyenä”.[34] Jeesus on Marian ainoa lapsi, mutta Marian hengellinen äitiys sen sijaan ulottuu kaikkiin ihmisiin, joita pelastamaan Jeesus tuli.[35]

Raamatussa puhutaan Jeesuksen veljistä ja sisarista, mutta kirkon mukaan ne eivät tarkoita Marian muita lapsia. Jaakob ja Joosef, joita kutsutaan ”Jeesuksen veljiksi” (Matt. 13:55), ovat sen Marian lapsia, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja jota kutsutaan ”toiseksi Mariaksi” (Matt. 28:1). Vanhasta testamentista tutun ilmaisun mukaan näissä kohdissa on kyse Jeesuksen läheisistä sukulaisista.[36]

Kirkkoisien mukaan Maria tuli ensimmäisenä osalliseksi voitosta, jonka Kristus sai synnistä: hänet varjeltiin puhtaana kaikista perisynnin tahroista ja Jumalan erityisestä armosta hän ei tehnyt koko maallisen elämänsä aikana yhtään syntiä.[37] Kirkko näkee, että sen takia kun Maria oli valittu Vapahtajan äidiksi, Jumala tätä tehtävää varten varusti hänet tarvittavilla lahjoilla. Marian luokse tullessaan enkeli tervehtii häntä sanalla ”armoitettu”.[38].

»Se, että sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä lähtien Maria varustettiin ainutlaatuisella pyhyyden loistolla, koituu hänelle yksinomaan Kristuksen tähden: ’Poikansa ansioiden perusteella hänet ylevämmällä tavalla lunastettiin’. Isä on siunannut häntä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa enemmän kuin ketään muuta luotua persoonaa. Jumala on valinnut hänet ennen maailman luomista, jotta hän eläisi pyhänä ja moitteettomana Jumalan edessä rakkaudessa.»
(Vatikaanin toinen kirkolliskokous[39])

Koska Maria oli lunastettu jo sikiämisessään, paavi Pius IX julisti tahrattoman sikiämisen dogmiksi vuonna 1854: ”– – autuas Neitsyt Maria on sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä alkaen kaikkivaltiaan Jumalan erityisen armon ja etuoikeuden kautta Kristuksen Jeesuksen, ihmiskunnan Vapahtajan ansioiden tähden tullut varjelluksi kaikesta perisynnin tahrasta.”[40]

Marian taivaaseenottaminen ruumiineen ja sieluineen on katolisen kirkon mukaan ainutlaatuista osallisuutta hänen Poikansa ylösnousemukseen ja toisten kristittyjen ylösnousemuksen ennakointia.[41] ”Lopuksi tahraton Neitsyt, jonka Jumala oli varjellut kaikelta perisynnin tahralta, otettiin maallisen vaelluksen päätyttyä ruumiineen ja sieluineen taivaan kirkkauteen, ja Herra korotti hänet kaikkien kuningattareksi, jotta hän yhä enemmän tulisi Poikansa, herrain Herran sekä synnin ja kuoleman voittajan, kaltaiseksi.” (Lumen gentium, 59.)

Sakramentit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seitsemän sakramenttia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirkko opettaa, että Kristus on asettanut uuden liiton seitsemäksi sakramentiksi kasteen, vahvistuksen, eukaristian eli ehtoollisen, parannuksen eli ripin, sairaanvoitelun, vihkimyksen ja avioliiton.[42] Eukaristian sakramentilla on erityisasema sakramenttien sakramenttina.[43]

Katolisessa kirkossa painotetaan sakramenttien tärkeyttä ja uskovaisia kannustetaan osallistumaan sakramentteihin mahdollisimman usein. Aktiivisesti uskontoaan harjoittavat katolilaiset osallistuvat säännöllisesti messuun eli ehtoollisjumalanpalvelukseen ja käyvät ripillä.[44]

Kaste

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pappi toimittaa kastetta vastasyntyneelle lapselle.

Katolinen kirkko uskoo kasteen olevan kristillisen elämän perustus, joka avaa oven muille sakramenteille. Kastevesi siunataan pääsiäisyön liturgiassa. Kasteen voi toimittaa piispa ja pappi, sekä latinalaisessa riituksessa myös diakoni. Kirkon opin mukaan myös kaste on välttämätön pelastukselle, mutta esimerkiksi kastamattomina kuolleiden lasten tapauksessa kirkko painottaa luottavansa Jumalan suureen armahtavaisuuteen. Kirkon opin mukaan kaste on myös häviämätön ”Herran sinetti”. Katolinen kirkko katsoo myös muiden kristillisinä pitämiensä yhteisöjen kuten ortodoksisten ja protestanttisten kirkkojen kasteen päteväksi, eikä tällaisen kasteen saanut saa uutta kastetta katoliseen kirkkoon liittyessään.

Vahvistus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latinalaisessa riituksessa eli vahvistuksen sakramenttia vietetään kasteesta erillään, kun taas bysanttilaisessa riituksessa vahvistus vietetään välittömästi kasteen jälkeen. Ennen varsinaista vahvistusta toimitetaan pyhän krisman vihkiminen kiirastorstain krismamessussa. Vahvistuksen sakramentissa uudistetaan kasteen lupaukset ja tunnustetaan usko. Latinalaisessa riituksessa krismalla voidellaan otsa ja bysanttilaisessa riituksessa otsan lisäksi esimerkiksi silmät ja selkä. Vahvistuksen jakaa ensisijaisesti piispa, kuitenkin joissakin erityistapauksissa myös pappi voi sen toimittaa.

Eukaristia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katolinen piispa toimittaa messua.

Ehtoollinen eli eukaristia on katolisen elämän keskeisin tapahtuma ja kaikki muut sakramentit ovat sidottuja siihen. Eukaristia on keskeisin osa katolista messua ja sitä pidetään Jeesuksen uhrin sakramentaalisena läsnäolona. Lainaus katolisen kirkon katekismuksesta:

»Viimeisellä ehtoollisella sinä yönä, jona hänet kavallettiin, meidän Vapahtajamme asetti ruumiinsa ja verensa eukaristisen uhrin. Hän teki sen jatkaakseen ristin uhria kautta aikojen siihen asti, kunnes hän tulee, mutta myös uskoakseen kirkolle, rakkaalle morsiamelleen, muiston kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan: laupeuden sakramentin, ykseyden merkin, rakkauden siteen, pääsiäisaterian, jolla Kristus nautitaan, mieli täyttyy armolla ja meille annetaan tulevan kirkkauden pantti”»
([45])

Katoliset uskovat ehtoollisen asettamisessa eli konsekraatiossa viinin muuttuvan niin kutsutussa transsubstantiaatiossa, kirjaimellisesti Jeesuksen vereksi ja ehtoollisleivän kirjaimellisesti Jeesuksen ruumiiksi vaikka niiden ulkoiset muodot eivät muutu. Lainaus katolisen kirkon katekismuksesta: ”Kristus itse on leivän ja viinin konsekroiduissa muodoissa läsnä elävänä ja kirkastettuna, todesti, todellisesti ja substantiaalisesti, ruumiissaan, veressään, sielussaan ja jumalallisessa luonnossaan.”[46]

Papit ovat hyvin huolellisia, ettei pisarakaan siunattua viiniä putoa maljasta, mistä syystä on yleistä, ettei katolisella ehtoollisella jaeta viiniä seurakuntalaisille. Pitkään viiniä ei jaettu ollenkaan, mutta Vatikaanin toisesta kirkolliskokouksesta lähtien sitä on alettu jakamaan uudelleen. Siunattu ehtoollisleipä on Jeesuksen ruumis ja sitä käsitellään hyvin huolellisesti ja kunnioituksella ja säilytetään kirkossa sitä varten varatussa tabernaakkelissa. Katolilaiset näkevät Jeesuksen olevan ruumiillisesti kirkossa ja tästä syystä he myös polvistuvat tai kumartavat kunnioitusta osoittaen tabernaakkelin suuntaan.

Joskus ”alttarin kaikkein pyhin sakramentti” voidaan asettaa esille hyvin näyttävässä kehyksessä, jotta uskovaiset voivat rukoilla ja palvoa siinä fyysisesti läsnä olevaa Jeesusta[47][48]

Katolilaiset vastaanottavat ehtoollisen ensimmäisen kerran tavallisesti noin 11–12-vuotiaana eli kyetessään jo ymmärtämään kasteen ja eukaristian merkityksen. Tämä poikkeaa esimerkiksi ortodoksisesta käytännöstä, missä eukaristia annetaan heti kasteen jälkeen.[49] Ensimmäinen ehtoollinen on katolisen lapsen elämässä suuri asia ja lapset puetaan sitä varten parhaimpiinsa.

Ainoastaan katolisen kirkon silmissä papiksi vihitty voi suorittaa eukaristian uhrin eli käytännössä vain katolisen papin asettama ehtoollinen on pätevä. Koska ortodoksikirkolla myös on apostolinen jatkumo ja se tunnustaa Kristuksen todellisen läsnäolon ehtoollisessa, katolisella voi erityistapauksessa olla lupa osallistua ortodoksisen kirkon ehtoolliselle. Sen sijaan katolinen kirkko kieltää jäseniään osallistumasta reformoitujen kirkkojen ehtoolliselle.[50][48]

Ehtoollisen voivat vastaanottaa ainoastaan armon tilassa (eli ilman kuolemansyntiä) olevat katolilaiset. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uskovaisen on käytävä säännöllisesti ripillä osallistuakseen ehtoolliselle. Ehtoolliselle on valmistauduttava paastolla (vähintään yksi tunti ennen messua)[51]. Yleensä ei-katolilainen ei voi osallistua katoliseen ehtoolliseen. Poikkeuksia ovat esimerkiksi ortodoksit tietyissä tilanteissa.[52]

Kirkko velvoittaa katolilaisia osallistumaan messuun joka sunnuntai sekä juhlapäivinä. Ehtoollista kirkko ei velvoita vastaanottamaan kuin kerran vuodessa, sillä ripille kirkko velvoittaa jäsenensä vain kerran vuodessa eikä ehtoolliselle voi osallistua kuin ripittäytymisen jälkeen.

Velvoitteen lisäksi kirkko kuitenkin suosittelee ”painokkaasti”, että jäsenensä ottaisivat ehtoollisen vastaan joka kerta messuun osallistuessaan eli vähintään joka sunnuntai ja pyhäpäivä tai vieläkin useammin, jopa päivittäin.[53]

Parannus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Giuseppe Molteni, Tunnustus, 1838.

Tätä sakramenttia kutsutaan myös ripiksi eli synnintunnustuksen sakramentiksi, koska syntien eli kristillisen moraalin vastaisten tekojen tunnustaminen papille on keskeinen osa tätä sakramenttia. Se on kuitenkin myös anteeksiantamuksen sakramentti, sillä pappi antaa ripittäytyjälle ”anteeksiannon ja rauhan”. Tämän sakramentin tarkoitus on tuoda synnin kautta etääntynyt ihminen takaisin Jumalan luo.[54] Rippisalaisuus on ehdoton, eikä katolinen pappi voi missään tilanteessa rikkoa sitä. Tähän sakramenttiin liittyy myös parannuksen tekeminen, jonka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi rukous, paasto ja almujen antaminen. Kirkko korostaa kuitenkin, että pappi ei anna syntejä anteeksi vaan Jumala, ja näin ollen pappia pidetään Jumalan rakkauden välikappaleena. Tähän sakramenttiin liittyvät myös aneet.

Sairaiden voitelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Sairaiden voitelu

Tämä sakramentti on säädetty vahvistamaan sairaita. Koska tämä sakramentti tulee usein ajankohtaiseksi vasta kun ihminen alkaa olla sairauden tai iän vuoksi kuolemanvaarassa, se tunnetaan usein nimellä ”viimeinen voitelu”. Sakramentti toimitetaan voitelemalla otsa ja kädet erityisesti tätä tarkoitusta varten vihityllä niin kutsutulla sairasten öljyllä. Sakramenteissa käytettävät pyhät öljyt vihitään krismamessussa Pyhän Viikon torstain eli kiirastorstain aamuna. Suomessa krismamessua vietetään Pyhän Viikon tiistaina, käytännön syistä. Vain papit ja piispat voivat toimittaa sairaiden voitelun sakramentin. Katolisia suositellaan ottamaan vastaan tämä sakramentti esimerkiksi ennen leikkausta.

Vihkimys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihkimys käsittää kolme astetta: diakonaatin, piispuuden ja pappeuden. Latinalaisessa riituksessa sakramentin voivat vastaanottaa ainoastaan miehet, jotka elävät naimattomina. Kuitenkin pysyvän diakonin vihkimyksen voi saada myös jo naimisissa oleva mies. Kirkossa käytiin keskustelua aiheesta sen jälkeen kun anglikaaninen kirkko oli vihkinyt naisia papeiksi. Paavi Johannes Paavali II julisti naispappeuden olevan kirkon erehtymättömän opetuksen mukaan mahdotonta kirjeessään Ordinatio sacerdotalis vuonna 1994.[55]

Bysanttilaisessa riituksessa myös papit voivat, ortodoksien tapaan, olla naimisissa mikäli ovat solmineet avioliiton ennen vihkimyksen vastaanottamista. Kuitenkin myös bysanttilaisessa riituksessa piispan täytyy olla selibaatin valinnut mies. Näin ollen selibaattivaatimus perustuu nimenomaan kirkkojärjestykseen.lähde?

Avioliitto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Avioliittoon vihkiminen filippiiniläisessä kirkossa.

Katolinen kirkko tunnustaa eri uskontokuntien avioliiton pätevänä mutta ainoastaan kahden kastetun, miehen ja naisen välinen avioliitto voi olla myös sakramentti.[56]

Mikäli katolinen haluaa mennä muuhun uskontokuntaan kuuluvan henkilön kanssa naimisiin, tulee hänen saada siihen nimenomainen lupa kirkolliselta auktoriteetilta (piispalta). Tämän luvan edellytys on lupaus lasten kasvattamisesta katoliseen uskoon.[57]

Tämän sakramentin jakavat puolisot toisilleen ilmaisemalla kirkon edustajien edessä aviosuostumuksensa[58]. Avioliiton solmiminen ei vaadi papin toimitusta, vaan sen jakamista voi avustaa myös diakoni. Normaalioloissa avustajana on pappi,[59] sillä katolisen avioliiton solmiminen suositellaan viettämään messun yhteydessä[60]. Katolinen vihkimisseremonia onkin messun takia selkeästi pidempi kuin esimerkiksi luterilainen, ja vihkipaikkana on katolinen kirkko.

Koska avioliiton liturginen solmiminen on pyhittävä sakramentti, suositellaan aviopuolisoita vastaanottamaan parannuksen sakramentti eli käymään ripillä.[61] Itäisissä kirkoissa on sakramentin pätevyyteen saatava papin siunaus.[58]

Katolinen avioliitto on purkamaton, eikä kirkko tunnusta avioeroa, eikä siten myöskään voi hyväksyä avioeronneen uudelleen avioitumista vaan pitää tätä moniavioisuutena[62].

Lainaus katekismuksesta, kohta 1649: ”On kuitenkin olemassa tilanteita, joissa aviollinen yhteiselämä käy hyvin erilaisista syistä käytännössä mahdottomaksi. Näissä tapauksissa kirkko sallii aviopuolisoille eron fyysisestä yhteiselämästä ja heidän yhdessä asumisensa päättymisen. Erillään elävien puolisoiden avioliitto pysyy kuitenkin Jumalan edessä voimassa; he eivät ole vapaat solmimaan uutta avioliittoa. Tällaisessa vaikeassa tilanteessa paras ratkaisu olisi sovinto, jos se vain on mahdollinen. Kristillinen yhteisö on kutsuttu auttamaan näitä ihmisiä elämään tässä tilanteessa kristillisesti, uskollisina avioliitolleen, joka on purkamaton.”

On myös olemassa tilanteita, jolloin katolinen avioliitto joudutaan mitätöimään. Avioero ei siis ole mahdollinen mutta hiippakunnan tribunaali voi mitätöidä solmitun avioliiton jos sen ehdot eivät ole solmimisen hetkellä täyttyneet. Vuonna 2013 mitätöitiin maailmanlaajuisesti 47 150 avioliittoa.[63]

Kirkon organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavi Leo XIV.

Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Jo ensimmäisellä vuosituhannella muusta kristikunnasta erosivat eräät nestoriolaiset ja monofysiittiset kirkot, muun muassa Egyptin koptilainen kirkko. Vuonna 1054 katolinen ja ortodoksinen kirkko erosivat toisistaan muun muassa Pyhää Henkeä koskevan oppiriidan (filioque) vuoksi. Protestanttiset kirkot erosivat katolisesta kirkosta reformaation aikana, vuodesta 1517 lähtien.[64]

Katolisella kirkolla on näistä kirkoista nykyisin parhaat yhteydet ortodoksiseen kirkkoon, jonka kanssa oppierot ovat vähäisiä verrattuna protestanttisiin kirkkoihin eli ”kristillisiin yhteisöihin”. Erot luterilaisen kirkon kaltaisiin protestanttisiin kirkkoihin ovat suurempia. Niillä ei muun muassa katolisen opin mukaan ole vihkimyksen sakramentissa apostolista seuraantoa, eivätkä ne siten ole katolisen kirkon näkemyksen mukaan voineet säilyttää täydellistä eukaristian salaisuuden todellisuutta. Protestanttisilta liikkeiltä puuttuu lisäksi sakramentaalinen pappeus.[65][66] Kuitenkin ekumenian avulla on löydetty yhteisiä näkemyksiä keskeisistäkin uskonkysymyksistä kuten vanhurskauttamisesta.[67]

Yksi keskeisimpiä ajatuksia katoliselle kirkolle on ajatus siitä, että Jeesus uskoi apostoli Pietarille kirkon ylimmän esipaimenen tehtävän, jota paavi tämän seuraajana hoitaa.[68] Kirkon ykseyden tärkeimpänä takaajana on tämän vuoksi paavi. Vatikaanin ensimmäinen kirkolliskokous vuonna 1870 määritteli paavin erehtymättömyyden, kun hän puhuu viran puolesta (ex cathedra) uskon tai moraalin asioista. Kirkon oppi ja seitsemän sakramenttia ovat kaikkialla peruspiirteiltään samat. Liturgian eli jumalanpalvelustoimituksen luonne kuitenkin vaihtelee maantieteellisesti. Latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä eli riitusta käyttävien paikalliskirkkojen lisäksi katoliseen kirkkoon kuuluu 22 idän katolista osakirkkoa, joiden hengellinen perintö, kirkkojärjestys ja liturginen elämä ovat pitkälti samankaltaisia ortodoksisen kirkon kanssa.

Katolinen kirkko jakaantuu yleensä maantieteellisten alueiden mukaan hiippakunniksi, joiden johdossa on piispa. Kirkossa on yli kaksituhatta hiippakuntaa, kymmenkunta patriarkaattia, kuusisataa arkkihiippakuntaa sekä melkein kolmesataa hiippakuntaan rinnastettavaa paikalliskirkkoa. Tavallisesti maassa toimivien hiippakuntien piispat muodostavat piispainkokouksen, joita kirkossa on runsaat sata.[69]

Katolisessa kirkossa on vuoden 2002 tilastojen mukaan 405 058 pappia ja 4 695 piispaa.[70]

Katolisen uskon mukaan piispoilla on Kristuksen pappeuden täyteys ja he ovat apostolien seuraajia, koska itse piispuus palautuu piispanvihkimysten katkeamattoman ketjun kautta suoraan apostoleihin. Kirkon opetuksen mukaan sitä johtavat apostoli Pietarin seuraaja, Rooman piispa eli paavi, sekä hänen yhteydessään olevat piispat.[71] Perimätiedon mukaan Pietari kärsi marttyyrikuoleman Roomassa ja hänen erityistehtävänsä on siitä lähtien välittynyt aina seuraavalle Rooman piispalle, jota kutsutaan paaviksi. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanissa.

Katolinen kirkko katsoo tunnusmerkeikseen yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen. Kirkko katsoo olevansa yksi ainut perustettu kirkko, pyhä, koska se on pyhyyden lähde ja sakramenttien vartija, katolinen (”yleinen”, ”yleismaailmallinen” kreikaksi) ja apostolinen apostolisen perimyksen perusteella.

Kannatus ja tukialueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katolilaisten osuus maailmassa vuonna 2011.

Katolinen kirkko on suurin kristillinen yhteisö.[72] Vuonna 2024 katolisia kristittyjä arvioitiin olevan maailmassa ainakin 1,28 miljardia, mikä on noin puolet maailman kristittyjen kokonaismäärästä.[9][7] Katolisen kirkon tilastojen mukaan kirkolla oli noin 1,4 miljardia jäsentä, noin 17,8 prosenttia maailman väestöstä. Jäsenistä asui 48 prosenttia Amerikassa, 20 prosenttia Afrikassa, 20 prosenttia Euroopassa ja 11 prosenttia Aasiassa.[7] Suurin katolinen väestö asui Brasiliassa (182 miljoonaa).[10] Katolisen kirkon kasvu oli nopeinta Afrikassa, jossa jäseniä oli 288 miljoonaa. Euroopan väestöstä 39,7 prosenttia oli katolisia.[7] Vuoden 2026 kyselytutkimuksessa Puolan, Italian, Filippiinien ja Meksikon asukkaista 66–92 prosenttia sanoi olevansa katolilaisia.[11] Suomessa katolilaisia oli 16 734 vuonna 2023.[12]

Seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset katolisessa kirkossa

Vuodesta 2002 alkaen julkisuuteen tulleet seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset katolisessa kirkossa ovat vaikuttaneet merkittävästi kirkon asemaan. Yksin Saksassa satojatuhansia ihmisiä erosi katolisesta kirkosta. Kirkon nauttima auktoriteetti yhteiskunnassa väheni muun muassa Irlannissa. Hyväksikäytöstä tehtiin tutkimusraportteja useissa maissa. Rikoksia on luultavasti tapahtunut paljon enemmän kuin on ilmoitettu. Kirkollisista arkistoista havaittiin puuttuvan tietoja, joita siellä pitäisi olla. Monissa maissa piispat ovat peitelleet hyväksikäyttöön syyllistyneiden pappien tekoja ja siirtäneet heitä uusiin seurakuntiin. Joissakin tapauksissa uhreja on vaadittu vaikenemaan hyväksikäytöstä.[73] Muun muassa Irlannissa ja Puolassa poliisit ovat siirtäneet tapauksia kirkon sisäisesti käsiteltäviksi.[74]

Raporteissa on arvioitu, että papistosta 3–5 prosenttia on syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Yhdysvalloissa kirkko on maksanut miljardien dollarien suuruisia korvauksia hyväksikäytön uhreille. Jotkut hiippakunnat ovat menneet vararikkoon tapausten vuoksi.[73]

Ranskassa vuonna 2021 julkaistu raportti arvioi, että noin 216 000 ranskalaista lasta joutui kirkon työntekijöiden seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi vuosien 1950 ja 2020 välillä. Uhreista joka kolmas oli raiskattu. Kun mukaan luetaan katolisten koulujen opettajien ja muiden kirkon maallikkojäsenten tekemä seksuaalinen hyväksikäyttö, hyväksikäytettyjä oli 330 000. Todellisten lukujen arvioitiin olevan korkeampia.[74]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ The Pontifical Yearbook 2017 and the ”Annuarium Statisticum Ecclesiae” 2015, 06.04.2017 Summary of Bulletin – Holy See Press Office. Viitattu 9.12.2017. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 7 Overview: Roman Catholicism Patheos. Viitattu 16.2.2025. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 Roman Catholicism summary Encyclopaedia Britannica. Viitattu 16.2.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Responses to Some Questions Regarding Certain Aspects of the Doctrine on the Church Congregation for the Doctrine of Faith. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
  5. 1 2 Manos, John K.: Catholicism Ebsco. 2024. EBSCO Information Services. Viitattu 25.4.2026. (englanniksi)
  6. 1 2 Katolisen kirkon katekismus #511.
  7. 1 2 3 4 5 6 7 New data of Annuario Pontificio 2026 shows Catholics growing in Africa Vatican News. 28.3.2026. Viitattu 25.4.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Mercadal, Trudy: Catholic Church Ebsco. 2024. EBSCO Information Services. Viitattu 25.4.2026. (englanniksi)
  9. 1 2 Status of Global Christianity, 2024, in the Context of 1900­ –2050 (PDF) Center for the Study of Global Christianity. Viitattu 15.2.2025. (englanniksi)
  10. 1 2 How many Catholics are there in the world? Vatican releases 2025 statistics Zenit. 22.3.2026. Viitattu 25.4.2026. (englanniksi)
  11. 1 2 Lesage, Kirsten & Miner, William & Leppert, Rebecca: Catholicism has lost people to religious switching in many countries, while Protestantism has gained in some 23.4.2026. Pew Research Center. Viitattu 25.4.2026. (englanniksi)
  12. 1 2 Tilastotietoja Katolinen.fi. Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 7.5.2023.
  13. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #80–86.
  14. ↑ Katolinen kirkko. Uskonnot.fi.
  15. ↑ Katolisen kirkon katekismus Katolinen.fi. Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 28.1.2019.
  16. ↑ Katolinen kirkko. Uskonnot.fi ja http://katolinen.fi/?page_id=5402
  17. ↑ Catholic Encyclopedia 2007.
  18. ↑ Uskontunnustus evl.fi. Viitattu 28.1.2019.
  19. ↑ Rukouksia Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 24.8.2021.
  20. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #815.
  21. ↑ Komulainen 2005, s. 49.
  22. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #836.
  23. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #837.
  24. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #839–845.
  25. ↑ 1. Kor. 11:1
  26. ↑ Lumen Gentium 62, 66.
  27. ↑ 1. Tim. 6:1, 1. Piet. 2:17, 1. Kor. 11:1.
  28. ↑ https://hyviauutisia.net/2007/03/04/pyhien-rukoileminen-ja-kunnioittaminen/ Katolisen teologin blogikirjoitus pyhien kunnioittamisesta.
  29. ↑ Katolisen kirkon katekismus #972
  30. ↑ Mariologia – Ortodoksi.net www.ortodoksi.net. Viitattu 28.1.2019.
  31. ↑ Katolisen kirkon katekismus #971
  32. ↑ Paavali VI, apostolinen kehotuskirje Marialis Cultus (2.2.1974), 42: AAS 66, 1974, 153. http://katolinen.fi/?page_id=5192 (Arkistoitu – Internet Archive)
  33. ↑ Katolisen kirkon katekismus #496.
  34. ↑ Katolisen kirkon katekismus #499.
  35. ↑ Katolisen kirkon katekismus #501.
  36. ↑ Katolisen kirkon katekismus #500.
  37. ↑ Katolisen kirkon katekismus #411.
  38. ↑ Katolisen kirkon katekismus #490.
  39. ↑ Kirkkokonstituutio Lumen gentium, 56 ja KKK 492.
  40. ↑ Pius IX, bulla Ineffabilis Deus: DS 2803.
  41. ↑ Katolisen kirkon katekismus #966.
  42. ↑ Tuomas Ankvinolainen, Summa theologiae, III, 65, 1.
  43. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1211.
  44. ↑ https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002908533.html
  45. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1323
  46. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1413.
  47. ↑ https://www.google.ch/search?q=holy+sacrament+of+the+altar&client=safari&rls=en&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwj28OyfrK3PAhWIPRQKHd8jCIEQ_AUICCgB&biw=1440&bih=860
  48. 1 2 Yleinen teologia : kirkkohistoria www.helsinki.fi. Viitattu 28.1.2019.
  49. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1244.
  50. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1399 ja 1400.
  51. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1385–1386.
  52. ↑ http://katolinen.fi/?page_id=9838 (Arkistoitu – Internet Archive)
  53. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1389.
  54. ↑ Perusteiksi tälle sakramentille kirkko esittää raamatunkohdat Mark. 1:15, Luuk. 15:18, Luuk. 11:4, Matt. 5:24 ja Matt. 16:19.
  55. ↑ Paavi Johannes Paavali II:n apostolinen kirje Ordinatio sacerdotalis (Pappisvihkimys) katolisen kirkon piispoille pappisvihkimyksen varaamisesta yksinomaan miehille Catholic.fi. Viitattu 4.2.2008.
  56. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1633–1642 ja CIC, kaanon 1055,§ 1.
  57. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1634.
  58. 1 2 Katolisen kirkon katekismus #1623.
  59. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1570.
  60. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1621.
  61. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1622
  62. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1638.
  63. ↑ http://www.zeit.de/gesellschaft/zeitgeschehen/2015-09/vatikan-papst-franziskus-ehe-annulierung
  64. ↑ Tulen patsas, totuuden pylväs, Katsaus katoliseen uskoon Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 5.11.2007.
  65. ↑ Kirkkoon liittyviä opinkohtia Uskonopin kongregaatio. Viitattu 24.4.2026.
  66. ↑ Paavi: Protestantit ja ortodoksit vajavaisia (STT, Reuters, AFP, DPA) Kaleva. 10.7.2007. Viitattu 24.4.2026.
  67. ↑ Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista 10 vuotta www.ekumenia.fi. Suomen Ekumeeninen Neuvosto. Viitattu 24.4.2026.
  68. ↑ Matt. 16:18
  69. ↑ Kirkko Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 5.11.2007.
  70. ↑ Vatikaanin tilastot vuodelta 2002 julki: Katolilaisia 1,07 miljardia. Fides, 2004, nro 3. Artikkelin verkkoversio.
  71. ↑ Lumen gentium Vatikaani. Viitattu 5.11.2007.
  72. ↑ Arffman 2004, s. 249.
  73. 1 2 Kylätasku, Taneli: Seksuaalinen hyväksikäyttö repii katolista kirkkoa Kirkko ja kaupunki. 8.12.2025. Viitattu 25.4.2026.
  74. 1 2 Juusela, Pauli: Vallan väärinkäyttö, seksuaalisuuden vääristyminen ja salailu johtivat katolisessa kirkossa hirvittävään lopputulokseen, arvioi tutkija Mikko Ketola Kirkko ja kaupunki. 6.10.2021. Viitattu 25.4.2026.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Havard, Alexandre: Johdatus katolisen kirkon yhteiskuntaopetukseen. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 2004. ISBN 952-9627-34-3
  • Katolisen kirkon katekismus. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 2005. ISBN 952-9627-37-8
  • Kecskeméti, Outi: Katolista terminologiaa. Kirkon liturgiaa, rakenteita ja elämää. Valkeakoski: Amanda-kustannus, 2010. ISBN 978-952-99709-5-7
  • Orlandis, José: Katolisen kirkon historia. (Historia breve del Cristianismo, 1999.) Suomentanut Tuomo Lahdelma, Hannu Kaivonen. Helsinki: Okeanos, 1999. ISBN 952-9804-05-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Katolinen_kirkko&oldid=23982600”