Ane

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ane vuodelta 1521.

Ane eli lievitys on katolisen uskon mukaan "syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla, joka lunastuksen palvelijattarena on valtuutettu hoitamaan ja jakamaan Kristuksen ja pyhien hyvitystöiden aarretta"[1].

"Yleensä aneiden saaminen edellyttää tiettyjen ennalta määrättyjen ehtojen täyttymistä (ks. kohdat 3 ja 4) ja tiettyjen ennalta määrättyjen tekojen suorittamista. Täydellisen tai osittaisen aneen saamiseksi on välttämätöntä, että uskova on armon tilassa vähintäänkin silloin, kun aneeseen liittyvä teko suoritetaan."[2]

"Täydellinen ane voidaan saada vain kerran päivässä. Sen saamiseksi uskovan täytyy olla armon tilassa, minkä lisäksi edellytetään, että:

  • hän on sisäisesti täydellisesti irrottautunut synnistä, jopa lievästä synnistä,
  • hän on sakramentaalisesti tunnustanut syntinsä,
  • hän on ottanut vastaan pyhän eukaristian (mieluiten osallistumalla messuun, mutta pelkkä pyhän kommuunion saaminen riittää aneeseen), ja
  • hän on rukoillut paavin tarkoitusten puolesta."[3]

"Aneita voi aina käyttää itsensä hyväksi tai kuolleiden ihmisten sielujen hyväksi. Niitä ei kuitenkaan voi käyttää toisten maan päällä elävien ihmisten hyväksi."[4]

Aneiden historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskirkko ei tuntenut anekäytäntöä, vaan se kehittyi 500900-luvulla ja ainoastaan latinalaisessa kirkossa siirryttäessä julkisesta sovittamisesta yksityisen ripin sakramenttiin. Ane tarkoittaa vapautumista syntiä seuraavasta maallisesta rangaistuksesta, kuten esimerkiksi jalkapuusta. Syntien aiheuttama syyllisyys on jo synninpäästön sakramentissa pyyhitty pois. Myös kirkon määräämän katumuksen, esimerkiksi tilapäisen ehtoolliskiellon, pystyi korvaamaan katumustöillä, kuten almuilla tai pyhiinvaelluksilla.

Keskiajalla aneita myytiin rahaa vastaan helpotuksiksi katumusharjoituksiin ja lyhentämään kiirastulessa vietettävää aikaa. Aneita oli mahdollista ostaa myös kuolleiden omaisten puolesta. Anekauppa sai alkunsa ajatuksesta, että hyvillä teoilla saattoi sovittaa pahoja tekoja. Myöhemmin katumustöitä alettiin korvata maksamalla tarpeeksi rahaa – aneiden esikuva oli syntynyt. Myöhäiskeskiajalla katumuksen suorittaminen rahana oli jo hyvin yleistä. 1500-luvulla aneiden myynti alkoi kuitenkin olla yhä selvemmin kirkon liiketoimintaa: vuonna 1517 paavi Leo X antoi määräyksen markkinoida aneita aktiivisesti Pietarinkirkon rakennustöiden rahoittamiseksi. Pohjoismaissa anekauppaa johti Johannes Angelus Arcimboldus, joka toimi samalla kirkkopoliittisena rauhansovittelijana. Erityisen aggressiivisena anekauppiaana tunnettiin Johann Tetzel. Martti Luther sai kampanjasta kimmokkeen kuuluisien 95 teesinsä kirjoittamiseen.

Uskonpuhdistajat John Wycliffe, Jan Hus ja Martti Luther tuomitsivat aneen julkeana Jumalan armon kaupallistamisena. Uskonpuhdistuksen jälkeen anekauppa tyrehtyi, mutta se jatkui vastauskopuhdistuksen aikaan; aneilla ei enää suoritettu katumusta, vaan ihmiset saivat osallistua Pietarinkirkon rakennuskuluihin ostamalla aneita.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Katolisen kirkon katekismus, 1471
  2. Apostolisen katumusoikeusistuimen asiakirja Aneen lahja, 2-3 (2000)
  3. Apostolisen katumusoikeusistuimen asiakirja Aneen lahja, 4 (2000)
  4. Apostolisen katumusoikeusistuimen asiakirja Aneen lahja, 7 (2000)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]