Esirukous

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Esirukous on rukous toisen ihmisen, ihmisryhmän tai asian puolesta. Kristillisten kirkkojen jumalanpalveluksissa on kirkon alkuajoista lähtien luettu esirukouksia kirkon, seurakunnan, papiston, valtakunnan ja sen hallitsijan, köyhien, sairaiden, leskien, orpojen, maailmanrauhan, sadon ja suotuisten ilmojen puolesta.[1][2]

Raamatussa jo Abraham rukoili kuningas Abimelekin puolesta ja Jumala päästi tämän kirouksesta.[3] Vanhassa testamentissa esirukous oli etenkin profeettojen tehtävä.[4] Uudessa testamentissa kehotetaan pitämään esirukouksia kaikkien ihmisten ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta tyyni ja rauhallinen elämä mahdollistuisi.[5]

Eri kirkkojen jumalanpalveluksiin liittyy yleensä esirukous. Sen paikka jumalanpalveluksessa sekä nimitys vaihtelee. Läntisen perinteen mukaisissa kirkoissa esirukous rukoillaan yleensä saarnan jälkeen messun sanaosan lopussa, ennen ehtoollis-osaa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjassa sen nimenä on "Yleinen esirukous".[6] ja Ruotsin kirkon käsikirjassa "Kirkon esirukous"[7]. Katolinen kirkko Suomessa käyttää siitä nimitystä "Yleiset esirukoukset" [8] Ortodoksisessa kirkossa vastaava rukous on nimeltään "Ektenia".[9]

Kirkkokäsikirjoissa on myös useita valmiita esirukouksia, joita voidaan käyttää sellaisenaan tai muokata esimerkiksi liittämällä siihen ajankohtaisia aiheita. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkokäsikirjassa on ohjeita siitä, mitä yleiseen esirukouikseen voidaan liittää. Se tulisi valmistella yhderssä seurakuntalaisten kanssa erikseen kutakin jumalanpalvelusta varten.[10]Esirukouksessa tulisi rukoilla kirkon ja seurakunan puolesta, esivallan julkisen vallankäytön ja rauhan puolesta. vaikeuksissa olevien ja ajankohtaisten asioiden puolesta.[6] Erityisiä esirukouksen muotoja ovat Pyhä Jumala -rukous (Trishagion) ja litania, joka kuuluu paastonaikaan.[10] Ruotsin kirkon käsikirjassa on ohje, että esirukouksen tulee liittyä seurakunnan tarpeisiin ja tilanteeseen. Sen laatii jumalanpalvelusta johtava pappi yhdessä seurakuntaisten kanssa, jotka voivat myös valmistella rukouksen yksin.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966.
  2. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965.
  3. Ensimmäinen Mooseksen kirja 20:17.
  4. Iso Raamatun tietosanakirja, Raamatun tietokirja 1988, ISBN 951-606-040-4.
  5. Ensimmäinen kirje Timoteukselle 2:1.
  6. a b Messu ja sanajumalanpalvelus kirkkokasikirja.fi. Viitattu 13.1.2023.
  7. a b Ruotsin kirkon käsikirja suomenkielisiä jumalanpalveluksia varten. Osa I, s. 12. Verbum, 2005. ISBN 91-526-5657-8.
  8. Pyhä messu suomeksi katolinen.fi. Viitattu 13.1. 2023.
  9. Arkkimandriitta Arseni: Ortodoksinen sanasto, s. 72. Otava, 1999. ISBN 951-1-15657-8.
  10. a b Esirukous evl.fi. Viitattu 14.1.2023.