Rukoilu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Buddhalaisia rukoilemassa.

Rukoilu eli rukoileminen tarkoittaa uskonnoissa kääntymistä jumalien, henkien tai muiden korkeampina pidettyjen voimien puoleen.[1] Rukous tarkoittaa samaa kuin rukoileminen tai määrämuotoista rukoiltaessa käytettävää lausejaksoa.[1]

Vuonna 1994 tehdyn tutkimuksen mukaan 41% suomalaisista rukoili vähintään kerran viikossa. Niitä, jotka eivät olleet viime vuosina rukoilleet lainkaan, oli 28 %[2].

Rukoileminen eri uskonnoissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rukoilu kristinuskossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaus Magdalan Mariasta rukoilemassa.

Kristillisessä teologiassa rukoilemista on kuvattu ”viipymiseksi Jumalan edessä” ja ”puheeksi Jumalan kanssa sydämessä”. Kristillisessä teologiassa se on nähty välineenä, jonka avulla Jumalan tahto alkaa tapahtua kristittyjen keskuudessa, mutta joka ei kuitenkaan ole automaatti, jonka avulla Jumala pakotettaisiin tekemään, mitä on tahdottu.[3]

Kristilliset rukoukset on jaettu pyyntörukouksiin, esirukouksiin, kiitosrukouksiin ja katumusrukouksiin. Pyyntörukoukset ovat yleisimpiä ja niissä rukoilija pyytää Jumalalta jotakin. Esirukoukset luetaan jonkun toisen puolesta, kiitosrukouksessa kiitetään Jumalaa esimerkiksi ehtoollisesta ja katumusrukouksessa pyydetään syntejä anteeksi. Rukous voi olla joko sanallista tai sanatonta rukousta. Tunnetuimpia lajeja ovat ilta- ja ruokarukoukset, mutta kävellessäkin saatetaan lausua esimerkiksi kävelyrukousta.[4]

Käytännössä rukoilutavat vaihtelevat paljon ja ne ovat myös henkilökohtaisia. Katoliset ja ortodoksit tekevät rukoillessaan ristinmerkin. Perinteisesti kristillinen rukoilu on tapahtunut polvillaan, mutta nykyään helpommat rukoilutavat ovat yleistyneet. Psalmit, virret ja kirkkomusiikki voidaan nähdä myös rukouksena. Lisäksi kynttilän tai tuohuksen liekki ja savu voidaan nähdään rukouksen symbolina.

Kristillisessä mystiikassa rukoileminen nähdään kehittyvänä harrastuksena, joka liittyy ihmisen uskonnollisuuden syvenemiseen. Aluksi rukoilu on itsekästä, sillä tässä henkilö pyytää itselleen jotakin hyvänä pitämäänsä asiaa. Itsekkäästä rukoilusta kehitytään mietiskelevään eli kontemplatiiviseen rukoukseen ja lopulta epäitsekkääseen eli sanattomaan rukoukseen. Mystikkojen mukaan rukoilu johtaa unioon eli syvään uskonnolliseen kokemukseen ja sitä voidaan pitää myös meditaationa. He puhuvat "Jumalassa rukoilemisesta" ja "Jumalaan uppoamisesta".[5]

Martti Lutherin mukaan Isä meidän -rukous on "Raamattu pienoiskoossa". Hänen mukaansa sen rukoileminen on tarpeen uskon vahvistamisessa ja kehittämisessä, sekä voimien saamiseksi esimerkiksi kymmenen käskyn noudattamiseen. Luther korostaa, että Jumalaa on aina huudettava avuksi. Rukoileminen ei hänen mukaansa saa arvoa siitä, että ihminen rukoilee, vaan siitä, että Jumala on ihmisiä siihen kehottanut. Hän korosti erityisesti Isä meidän -rukousta: Rukoilua ei pitäisi tehdä välinpitämättömästi tai ilman luottamusta. Lisäksi Luther katsoi, ettei kaikkia "pälpätyksiä ja hoilaamisia" voida laskea rukoiluksi, vaikka ne on sellaisiksi tarkoitettu.[6]

Rukoilu Islamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Salat
Muslimeja rukoilemassa moskeijassa.

Islamissa rukous, salat, määritellään yhdeksi uskonnon viidestä peruspilarista. Rukoushetkiä on vuorokaudessa viisi ja imaami kutsuu niihin moskeijan minareetista rukouskutsulla resitoiden. Rukoushetket määräytyvät auringon mukaan siten, että vuorokauden katsotaan alkavan auringon laskiessa horisontin taakse ja tällöin auringonlaskun rukous (arab. مغرب‎, maghrib). Pian tämän jälkeen seuraa iltarukous (arab. عشاء‎, isha), kun punainen kajo on hävinnyt ja jäljellä on vain hieman valkeaa kajoa. Aamunkoiton rukous (arab. فجر‎, fajr) alkaa vaalean juovan erottuessa horisontissa ja se on suoritettava ennen auringon nousua.

Auringon saavuttaessa lakipisteensä suoritetaan keskipäivän rukous (arab. ظهر‎, zuhr) ja se on rukoiltava ennen seuraavan rukousajan alkamista. Iltapäivän rukous (arab. عصر‎, asr) alkaa silloin, kun kappaleen varjo on kaksi kertaa kappaleen pituinen ja se suoritetaan ennen auringonlaskua. Rukoukset suositellaan rukoiltaviksi välittömästi rukousajan alettua.

Muslimi puhdistautuu tekemällä rukouspesun ennen rukoilemista. Hän voi käyttää alustaa ja on kääntyneenä Mekkaan päin. Rukoilla voi missä vain puhtaassa paikassa – ei kuitenkaan käymälässä. Perjantain keskipäivän rukous on viikon merkittävin rukoushetki ja sitä varten yleensä kokoonnutaan moskeijaan. Musliminainen voi rukoilla kotona eikä hänen tarvitse rukoilla perjantairukousta moskeijassa. Musliminainen on myös vapautettu rukouksesta kuukautisten ajaksi. Rukous alkaa aina Koraanin ensimmäisellä Avauksen suuralla, jonka muslimi siis resitoi vähintään seitsemäntoista kertaa vuorokaudessa, mikäli hän rukoilee ainoastaan pakolliset rukoukset.

»Kunnia Jumalalle, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, et niiden, joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä.»
(Koraani 1:1–7, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Käytännössä rukoilu voi sattua myös muun toiminnan kuten vierailun aikaan, eikä ole mitenkään tavatonta, että muslimit aloittavat rukoilemaan tässä yhteydessä. Euroopassa rukoilupaikkoja eli moskeijoita ei ole riittävästi ja toisaalta elämänrytmi saattaa estää rukoilemisen oikealla tavalla. Uskonnon sisällä on havaittavissa myös eroja. Esimerkiksi šiialaiset yhdistävät joskus rukouskertoja niin, että he rukoilevat vain kolme kertaa päivässä.[7]

Rukoilu buddhalaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buddhalaisuudessa rukoilutavat vaihtelevat eri suuntauksissa, mutta perinteisesti tätä termiä ei siellä käytetä, vaikka yhtäläisyyksiä esimerkiksi kristilliseen rukoiluperinteeseen löytyykin. Buddhalaisuudessa rukoilun opillisena tarkoituksena on valaistuminen ja kärsimyksestä vapautuminen.[8] Länsimaista rukoilukäsitystä lähellä on Nichiren-buddhismin rukoilutapa, jossa toistetaan resitoiden Lotus sutran säkeitä. Rukousta ei kuitenkaan osoiteta millekään jumaluudelle, vaan sen kohteena on esimerkiksi mandala-kuvio, joka symboloi valaistumista ja buddha-luontoa. Rukoileminen voidaan käsittää tässä prosessiksi, jossa ihmisen itsetuntemus syvenee ja mahdollistaa kehittymisen ihmisenä.[9]

Puhtaan maan buddhalaisuudessa rukouksena lausutaan "Namu Amida Butsu" eli "Turvaan Amida Buddhaan". Rukous voidaan katsoa universaalin buddhaluonnon ilmentymäksi ja se voi yhtä hyvin tähdätä tavallisten toiveiden täyttymiseen tai syvemmin käsitettynä valaistumiseen. Zen-buddhalaisessa rukoilussa ei sanota mitään, vaan siinä pyritään saavuttamaan valaistuminen hiljentymällä ja "vain istumalla" niin, että saavutetaan "ei-minuus". Theravada-buddhalaisuudessa rukoilua ei pidetä välttämättömänä, vaan he korostavat buddhalaisen tiedon merkitystä ja resitoivat pitääkseen sen mielessään.[8]

Tiibetinbuddhalaisuus on kuuluisa pyöritettävistä rukousmyllyistään.[10] Mahayana-buddhalaisuuden suuntauksissa rukoilla voidaan myös temppelissä buddhanpatsaan äärellä polvistuen, jolloin voidaan käyttää myös tuohuksia.[11]

Rukoilu shintolaisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ofuna-pyhäkkö Kamakurassa.

Japanin shintolaisuudessa rukoilla voi esimerkiksi pyhäkössä tai kotona kamidanan eli jumalhyllykön ääressä. Rukous kohdistetaan sille jumaluudelle eli kamille, jonka temppeli tai pyhäkkö on esimerkiksi kyseessä. Tavallisimmat rukousaiheet liittyvät esimerkiksi pahojen henkien karkottamiseen, mutta yhtä hyvin voidaan kiittää kamia tai lausua rukous maailmanrauhan puolesta.

Rukoilu on usein tarkkaan säädelty. Alussa rukoilijan on puhdistauduttava joko kokonaan tai ainakin on pestävä kädet. Kami saatetaan "herättää" soittamalla pyhäkön tai jumalhyllykön kelloa ja lisäksi sille annetaan uhrilahja (esimerkiksi riisiä tai riisiviinaa), jonka jälkeen lausutaan rukous. Kunnioittavat kumarrukset liittyvät vahvasti myös tähän rituaaliin ja jumalhyllykön ääressä rukoillaan tavallisesti polvillaan.[12][13]

Tieteelliset rukouskokeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Francis Galton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles Darwinin serkku Francis Galton oli ensimmäinen, joka tutki rukoilun tehoa ihmisiin luonnontieteellisin menetelmin. Galton totesi, että suuret määrät ihmisiä rukoilivat joka sunnuntai Britannian kirkoissa julkisesti hallitsijaperheen terveyden puolesta. Galton ajatteli, eikö kuningasperheen jäsenten terveydentilan pitäisi olla epätavallisen hyvässä kunnossa niihin verrattuna, joiden puolesta rukoilivat vain läheiset henkilöt. Galton tutki asiaa eikä löytänyt tilastollista eroa. Galtonin tavoitteet saattoivat olla myös satiirisia, sillä hän suoritti rukouskokeita myös sattumanvaraisilla maatilkuilla nähdäkseen, kasvaisiko niillä olevat kasvit nopeammin. Kasvit eivät kasvaneet rukouksista huolimatta nopeammin.[14][15]

Templeton-säätiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristillinen Templeton-säätiö rahoitti 2000-luvulla 2,4 miljoonaa dollaria maksaneen tutkimuksen rukouksen tehosta ihmisiin. Tutkimus toteutettiin kaksoissokkona. Tutkimuksessa potilaat jaettiin satunnaisesti kolmeen koeryhmään. Ensimmäisessä ja toisessa olevat eivät tienneet rukoillaanko heidän puolesta vai ei, mutta toisen puolesta rukoiltiin. Kolmannessa puolestaan tiedettiin, että heidän puolestaan rukoillaan. Näiden kohdalla testattiin psykosomaattisia vaikutuksia, jotka syntyvät siitä, että tietää olevansa rukousten kohteena. Kokeessa rukoilijoille annettiin niiden potilaiden nimet, joiden puolesta he rukoilivat. Tutkimuksessa seurattiin kuudessa sairaalassa 1802 potilasta, joille oli tehty ohitusleikkaus.

Rukoilijat toimivat kolmesta kirkosta käsin. Kaikki kirkot olivat kaukana kuudesta sairaalasta. Rukoukset pyrittiin vakioimaan mahdollisimman pitkälle, joten kaikkia rukoilijoita pyydettiin liittämään rukoukseensa sanonta ”menestyksekäs leikkaus ja nopea parantuminen ilman komplikaatioita”.[15][16]

Kokeen tulokset julkaistiin American Heart Journal -aikakauskirjassa huhtikuussa 2006. Minkäänlaista eroa ei havaittu niiden potilaiden välillä, joiden puolesta rukoiltiin (52 %) ja joiden puolesta ei rukoiltu (51 %). Kolmannen ryhmän, eli niiden jotka tiesivät, että heidän puolestaan rukoiltiin, tulokset puolestaan erosivat kahden ensimmäisen ryhmän tuloksista, jotka eivät tienneet asiasta mitään. Niillä, jotka tiesivät olleensa esirukousten kohteena, oli tilastollisesti merkittävästi enemmän komplikaatioita (59 %) kuin niillä, jotka eivät tienneet siitä (52 %). Kokeen tekijöiden mukaan potilaat, jotka tiesivät olleensa esirukousten kohteena kärsivät lisärasituksesta, ”suorituspelosta”.[15][16]

Randolph Byrd[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääkäri Randolph Byrd järjesti kaksoissokkokokeen San Franciscossa 1988 rukoilun terapeuttisesta vaikutuksesta. Koehenkilönä oli 393 sydäntautipotilasta, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Esirukousta vastaanottanut ryhmä käsitti 192 potilasta ja kontrolliryhmä 201 potilasta. Kristityt rukoilijat toimivat sairaalan ulkopuolella. Kokeen lopussa esirukousta vastaanottaneen ryhmän todettiin olevan terveempi kuin kontrolliryhmän, jonka muun muassa todettiin tarvitsevan useammin antibiootteja ja diureetteja.[17] Arvostelijat ovat huomauttaneet ettei kyseessä ollut täysin asianmukaisesti järjestetty kaksoissokkokoe.[18]

Andrew Newberg[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Andrew Newberg tutki fransiskaaninunnien ja buddhalaisten aivojen toimintaa syvän rukouksen tai meditaation aikana PET-laitteella. Tutkimuksissa kävi ilmi, että fransiskaaninunnien otsalohkot aktivoituivat rukouksen aikana, mutta päälakilohkon toiminta vaimeni, mikä Newbergin mukaan liittyy uskonnolliseen ajasta ja paikasta irrottautumisen tunteeseen ja Jumalan läsnäolon kokemuksiin. Samanlaisia aivotoiminnan muutoksia oli havaittavissa myös buddhalaisilla meditoijilla. Erona oli kuitenkin se, että nunnilla aktivoitui kielellinen alue aivoista, kun taas buddhalaisilla aktivoitui visuaalinen alue, mikä liittyy erilaisiin meditaatio- ja rukoilutapoihin.[19]

Newbergin mukaan hänen tutkimuksensa perusteella ei voi kuitenkaan arvioida uskonnollisten kokemusten "objektiivista totuudenmukaisuutta". Tutkimus ei hänen mukaansa pysty myöskään antamaan vastausta kysymykseen, onko ihmisellä kuolematon sielu tai onko Jumala olemassa. Se voidaan kuitenkin hänen mukaansa sanoa, että mikäli Jumala on olemassa, se pitää kokea aivojen välityksellä. Selvää on myös, että hengellinen elämä saa aivoissa aikaan biologisia muutoksia.[19]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Harri Heino: Mihin Suomi tänään uskoo. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-27265-5.
  3. Karimies, Ilmari: Rukous kirkon perinteen näkökulmasta (doc) Helsingin yliopisto. Viitattu 29.1.2013.
  4. Kävelyrukous
  5. William Johnston: Rakkauden salattu viisaus: Johdatus mystiikan teologiaan. (Alkuteos: Mystical theology: The science of love, 1995.) Suomentanut Vuokko Rissanen. Helsinki: Kirjapaja, 1997. ISBN 951-625-468-3.
  6. Martti Luther, Iso katekismus
  7. Helena Allahwerdi, Helena Hallenberg: Islamin porteilla. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2002, s. 61, 174.
  8. a b Do Buddhists Pray?[vanhentunut linkki]
  9. Prayer in buddhism[vanhentunut linkki]
  10. Advice on the benefits of Prayer Wheels
  11. Buddhist ceremonies: Prayers
  12. Ono, Sokoy: Shinto. The Kami way, 1973
  13. Worship in shinto[vanhentunut linkki]
  14. Francis Galton: Statistical inquiries into the efficacy of prayer 1872. Viitattu 20.7.2007.
  15. a b c Richard DawkinsJumalharha. (Alkuteos: The God delusion, 2006.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2007. ISBN 978-952-5697-00-1.
  16. a b American Heart Journal: Study of the Therapeutic Effects of Intercessory Prayer (STEP) in cardiac bypass patients: A multicenter randomized trial of uncertainty and certainty of receiving intercessory prayer 2006. Viitattu 20.7.2007. [vanhentunut linkki]
  17. R. C. Byrd: Positive therapeutic effects of intercessory prayer in a coronary care unit population 1988. NCBI. (englanniksi)
  18. Irwin Tessman & Jack Tessman: ”Efficacy of Prayer: A Critical Examination of Claims”, Skeptical Inquirer: Have studies proven that prayer can help heal the sick? 2000. Straight Dope Science Advisory Board. Viitattu 26.7.2007. (englanniksi)
  19. a b Divining the brain.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]