Salat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Salat (arab. صلاة‎, ṣalā) on islamiin kuuluva rukous, jonka muodot ovat tarkkaan määrätyt. Salat-rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee suorittaa rukous viidesti päivässä. Muslimit todella rukoilevat ahkerasti. Kansainvälisen tutkimuksen mukaan islamilaisissa maissa valtaosa muslimeista todella rukoilee vaadittavat viisi kertaa päivässä, poikkeuksena vain Balkanin ja Keski-Aasian pitkälti maallistuneet muslimiväestöt.[1]

Alkuperä ja tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rukouksen tarkoitus esitetään Koraanissa seuraavasti:

»Ne ovat uskovia, jotka pitävät rukouksena ja jakavat niitä, mitä olemme heille antaneet.»
(Koraani 8:3, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Koraani ei kuitenkaan anna ohjeita rukouksen suorittamisesta tai rukousten määrästä. Tarkat ohjeet ovat peräisin vasta 800-luvulta lähtien kootusta hadith-kirjallisuudesta, joka tallensi muistitietoa profeetta Muhammedin sunnasta. Rukous on yksi islamin niin sanotuista viidestä peruspilarista, jotka kertovat ne teot, jotka Jumalan lain eli šarian mukaan ovat muslimeille tärkeimpiä. Viisi peruspilaria eivät nekään sisälly vielä Koraaniin vaan esitetään niin sanotussa Gabrielin hadithissa, joka on peräisin 800-luvulta.

Alkuperä islamilaisen perinteen mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran profeetta Muhammedista kirjoitti Ibn Ishaq (k. 767), joka tällöin eli abbasidien palatsikaupungissa Bagdadisssa. Kertomus rukouksen säätämisestä on säilynyt muun muassa Ibn Hishamin 800-luvun alussa kirjoittaman Muhammed-elämäkerran välityksellä.

Ibn Ishaq kertoo, että kun islam rajoittui vielä Muhammedin kotipiiriin, enkeli Gabriel tuli Mekan yläkaupungissa Muhammedin luo ja kuopaisi kantapäällään maata kuivuneen joenuoman partaalla. Näin syntyi lähde, missä Gabriel peseytyi. Muhammed seurasi hänen esimerkkiään, ja sen jälkeen molemmat rukoilivat Gabrielin esimerkin mukaisesti. Aluksi säädettiin vain kaksi rukoussarjaa, mutta niiden määrä nostettiin myöhemmin neljään erikoistapauksialukuun ottamatta. [2]

Rukousten päivittäinen määrä eli viisi vahvistettiin myöhemmin. Ibn Ishaq kertoo, että enkeli Gabriel toi Muhammedille ihmiskasvoisen hevosen nimeltään Buraq, joka oli kantanut muitakin profeettoja. Muhammed päätyy Gabrielin kanssa Jerusalemiin, missä hän tapaa Aabrahamin, Mooseksen, Jeesuksen ja joukon muita profeettoja, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemiin rukoilemaan yhdessä. Muhammedille tuodaan tikapuut, joita pitkin hän nousee taivaan portille, jota vartioi 144 miljoonaa enkeliä. Muhammed nousee kaikkien seitsemän taivaan läpi ja sen jälkeen Paratiisiin. Mooseksen neuvosta Muhammed tinkii Jumalan kanssa päivittäisten rukousten määrästä, jonka saa askelmittain vähennettyä viidestäkymmenestä viiteen. Mooses rohkaisee Muhammedia palaamaan vielä takaisin Jumalan luo, mutta Muhammed ei kehtaa jatkaa tinkimistä.[3]

Yhtäläisyyksiä muihin uskontoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

St. Clair Tisdall arveli, että tafsir -kertomus Muhammedin taivasmatkasta on peräisin persialaisesta teoksesta Arta Virafin kirja, jossa päähenkilö nostettiin seitsemästä tasosta koostuneisiin taivaisiin, mistä hän sitten palasi takaisin.[4] Ignaz Goldziher katsoo, että islaminuskon päivittäisten rukousten määrä (viisi) on peräisin Persian zarathustralaisuudesta. Hän pitää tätä zarathustralaisuuden tärkeimpänä suorana vaikutuksena islamiin.[5]

Christian Luxenberg on kiinnittänyt huomiota siihen, että islamilainen rukoilu osin vastaa kristittyjen luostareiden rukouskäytäntöjä. Luostareissa päivittäiset hetkipalvelukset ( 1 + 7) olivat tarkasti aikaan sidottuja. Niihin verrattuna islamilainen rukousmäärä oli kuitenkin "tingitty". Luxenberg on nähnyt kristillistä vaikutusta myös perjantairukouksessa, joka muslimeille on viikon tärkein.[6] Perjantai on tärkeä päivä myös kristityille, jotka jokaisena perjantaina muistelevat Kristuksen ristiinnaulitsemista.[7]

Rituaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rukousasennot

Viisi päivittäistä rukousta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen. Rukoilijan tulee olla rituaalisesti puhdas, mikä edellyttää tayammum-, wudu- tai ghusl -peseytymistä. Vaatteet eivät saa olla likaiset tai varastetut eikä miesten vaatteissa saa olla kultaa tai silkkiä.[8]

  1. Aamunkoiton rukous (arab. فجر‎, fajr) aamunkajon ja aamunkoiton välisenä aikana. Se on pituudeltaan 2 sarjaa eli rakaa (arab. ركعة )‎
  2. Keskipäivän rukous (arab. ظهر‎, ẓuhr) Auringon saavutettua lakipisteensä (4 rakaa)
  3. Iltapäivän rukous (arab. عصر‎, ʿaṣr) aikana, jolloin esineen varjo on yhtä pitkä kuin esine itse lisättynä sen varjon pituuteen keskipäivän hetkellä (4 rakaa)
  4. Auringonlaskun rukous (arab. مغرب‎, maġrib) auringonlaskun ja iltaruskon välisenä aikana (3 rakaa)
  5. Iltarukous (arab. عشاء‎, ʿišāʾ) illan pimennyttyä (4 rakaa).[9]

Šiialaisuudessa voidaan päivittäisten rukousten määrä laskea kolmeen yhdistämällä toisiinsa keskipäivän ja iltapäivän rukous sekä auringonlaskun rukous ja iltarukous.

Rukouskutsu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minareetti Kirgisiassa.

Moskeijoiden minareeteista kuuluu ennen jokaista rukoushetkeä rukouskutsu, (arab. أَذَان‎, ʾaḏān) adhaan. Kutsu sisältää myös uskontunnustuksen eli šahadan. Rukouskutsun sanat ovat seuraavat:

Jumala on Suurin. Todistan ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Todistan että Muhammad on Jumalan lähettiläs. Kiiruhda rukoukseen. Tulkaa pelastukseen. Jumala on Suurin. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala.

Aiemmin rukouskutsun huusi muezzin, mutta nykyään käytetään useimmiten nauhoitettua rukouskutsua. Ei-islamilaisissa länsimaissa julkista rukouskutsua ei yleensä huudeta. Sen sijaan joskus kompromissina on sallittu perjantain tärkeimmän rukoushetken julkinen huutaminen.[6]

Ennen muodollista rukousta muslimin on peseydyttävä vedessä. Mikäli vettä ei ole saatavilla, niin puhdas pöly tai hiekka riittää. Muslimi voi rukoilla yksin, perheen kanssa tai moskeijassa.[10]

Rukouksen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisia rukoilemassa moskeijassa.

Moskeijassa miehet ja naiset rukoilevat rivistöinä eri osastoissa. Rukousta johtaa muiden edessä imaami, joka periaatteessa voi olla kuka tahansa muslimi. Käytännössä hän on vakiohenkilö, joka suorittaa myös moskeijan muita toimituksia. Häntä ei tule sekoittaa šiialaiseen imaamiin.[6]

Rukous alkaa Jumalan suuruuden ylistyksellä. Rukoillessaan muslimit kääntyvät kohti Mekassa sijaitsevaa Kaaban temppeliä. Tämä suunta eli qibla on merkitty pienellä rukoussyvennyksellä eli mihrabilla Mekan moskeijan puoleisessa seinässä. Eri rukouksissa sanat vaihtelevat, mutta jokaisessa pääosan saa Koraanin ensimmäinen, eli Avauksen suura, joka lausutaan päivittäin yhteensä 17 kertaa (2 + 4 + 4 + 3 + 4 = 17 rakaa).

»Kunnia Jumalalle, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, et niiden joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä.»
(Koraani, 1995 )

At-Tabari antoi 900-luvun alussa selityksen Avauksen suuralle. Hänen mukaansa niillä, joiden päälle Jumalan viha lankeaa, tarkoitetaan juutalaisia, ja niillä, jotka vaeltavat eksyksissä, tarkoitetaan kristittyjä.[11]

Rukouksen aikana luetaan usein myös Koraanin 112, eli Vilpittömän uskon suura. Se korostaa, että Jumalalla ei ole lasta, mikä edustaa itäisen kristinuskon piirissä vallinnutta polemiikkia Bysantin Nikean uskontunnustusta vastaan. Myöhemmin siitä tuli islamille tärkeä erottava tekijä Bysanttia vastaan.[6]

»Sano: Hän, Jumala on yksi, Jumala, Ikuinen. Ei Hän ole siittänyt eikä syntynyt, eikä Hänellä ole ketään vertaistaan.»
(Koraani 112:1–4, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Rukoushetki päättyy muiden rukoilijoiden tervehtimiseen oikealla ja vasemmalla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaiset lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta (suom, Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9.
  • Ibn Ishaq: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume. Oxford University Press, 1955. ISBN 0-19-636033-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Koraani (suom. Jaakko Hämeen-Anttila). Basam Books, 1995.
  • Onniselkä, Suaad, Hajjar, Anas & Hammoud-Rouhe, Mariam: Salam – Islamin polku 7–9. Opetushallitus, 2020. ISBN 978-952-13-6026-8.
  • Pirjo: Islamopas Rukoukset islamissa. 2000–2020. Islamopas.com. Viitattu 22.1.2021.
  • Siddiqui, Mona: Kuinka Koraania luetaan. Like, 2007. ISBN 978-952-471-984-1.
  • Al-Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume I, s. 149–158. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.

Muut lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The World’s Muslims: Unity and Diversity 9.8.2012. Pew Research Center.
  2. Ibn Hisham, 1999, s. 76; Ibn Ishaq, 1955, s. 112
  3. Ibn Hisham, 1999, s. 136; Ibn Ishaq, 1955, s. 186-187
  4. W. St. Clair Tisdall: The Sources of Islam. A Persian Treatise muhammadanism.org. 1901, s. 81.
  5. Goldziher, 1900/2013, s. 347
  6. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 120–127
  7. Christian Luxenberg: Die syrische Liturgie und die „geheimnisvollen Buchstaben“ im Koran. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter, Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte., s. 411–456. Verlag Hans Schiler., 2008.
  8. Onniselkä, ym. 2020, s. 19
  9. Pirjo: Rukoukset islamissa Islamopas. 2000–2020.
  10. Siddiqui, Kuinka Koraania luetaan, s. 86–88
  11. Tabari, 2017, s. 149–158

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Salat.