Salat

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Salat (arab. صلاة‎, ṣalā) on islamin jumalanpalveluksen kaltainen rukous, jonka muodot ovat tarkkaan määrätyt. Salat-rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulisi suorittaa rukous viidesti päivässä.

Alkuperä ja tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rukouksen tarkoitus löytyy islamin pyhästä kirjasta, Koraanista.

»Ne ovat uskovia, jotka pitävät rukouksena ja jakavat niitä, mitä olemme heille antaneet.»
(Koraani 8:3, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Koraani ei sisällä ohjeita rukouksen suorittamisesta tai rukousten määrästä. Tarkat ohjeet ovat peräisin vasta 800-luvulta lähtien kootusta hadith -kirjallisuudesta, joka tallensi muistitietoa profeetta Muhammedin sunnasta.

Rukousten päivittäisestä määrästä (viisi) saadaan ensimmäiseksi tietää Ibn Hishamin 800-luvun alussa kirjoittamasta Muhammed-elämäkerrasta. Hisham kertoo, että Gabriel toi Muhammedille ihmiskasvoisen hevosen nimeltään Buraq, joka oli kantanut muitakin profeettoja. Muhammed päätyy Gabrielin kanssa Jerusalemiin, missä hän tapaa Aabrahamin, Mooseksen, Jeesuksen ja joukon muita profeettoja, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemiin rukoilemaan yhdessä. Muhammedille tuodaan tikapuut, joita pitkin hän nousee taivaan portille, jota vartioi 144 miljoonaa enkeliä. Muhammed nousee kaikkien seitsemän taivaan läpi ja sen jälkeen Paratiisiin. Mooseksen neuvosta Muhammed tinkii Jumalan kanssa päivittäisten rukousten määrästä, jonka saa askelmittain vähennettyä viidestäkymmenestä viiteen. Mooses rohkaisee Muhammedia palaamaan vielä takaisin Jumalan luo, mutta Muhammed ei kehtaa jatkaa tinkimistä.[1]

St. Clair Tisdall arveli, että tafsir -kertomus Muhammedin taivasmatkasta on peräisin persialaisesta teoksesta Arta Virafin kirja, jossa päähenkilö nostettiin seitsemästä tasosta koostuneisiin taivaisiin, mistä hän sitten palasi takaisin.[2]

Rituaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.

Muslimeille perjantain keskipäivänrukous on tärkein.[3] Christian Luxenberg on perustellut käsitystä, jonka mukaan perjantain erityinen asema islamissa olisi perua kristillisestä perinteestä, jossa joka perjantai muistellaan Kristuksen ristiinnaulitsemista.[4]

  1. Aamunkoiton rukous (arab. فجر‎, fajr) aamunkajon ja aamunkoiton välisenä aikana
  2. Keskipäivän rukous (arab. ظهر‎, ẓuhr) Auringon saavutettua lakipisteensä
  3. Iltapäivän rukous (arab. عصر‎, ʿaṣr) aikana, jolloin esineen varjo on yhtä pitkä kuin esine itse lisättynä sen varjon pituuteen keskipäivän hetkellä
  4. Auringonlaskun rukous (arab. مغرب‎, maġrib) auringonlaskun ja iltaruskon välisenä aikana
  5. Iltarukous (arab. عشاء‎, ʿišāʾ) illan pimennyttyä

Šiialaisuudessa voidaan päivittäisten rukousten määrä laskea kolmeen yhdistämällä keskipäivän- ja iltapäivänrukouksen sekä auringonlaskun- että iltarukouksen.

Kutsu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minareetti Kirgisiassa.

Ennen päivittäisiä rukoushetkiä suoritetaan minareetista rukouskutsu, (arab. أَذَان‎, ʾaḏān) adhaan. Kutsu sisältää myös uskontunnustuksen eli šahadan.

»Jumala on Suurin. Todistan ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Todistan että Muhammad on Jumalan lähettiläs. Kiiruhda rukoukseen. Tulkaa pelastukseen. Jumala on Suurin. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala.»

Aiemmin rukouskutsun huusi mu'adhdhin (muezzin), mutta nykyään käytetään useimmiten nauhoitettua rukouskutsua. Ei-islamilaisissa länsimaissa julkista rukouskutsua ei yleensä huudeta. Sen sijaan joskus kompromissina on sallittu perjantain tärkeimmän rukoushetken julkinen huutaminen.[3]

Ennen muodollista rukousta muslimin on peseydyttävä vedessä. Mikäli vettä ei ole saatavilla, niin puhdas pöly tai hiekka riittää. Muslimi voi rukoilla yksin, perheen kanssa tai moskeijassa.[5]

Tilaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisia rukoilemassa moskeijassa.

Moskeijassa miehet ja naiset rukoilevat rivistöinä eri osastoissa. Rukousta johtaa ihmisten edessä imaami ja hän voi periaatteessa olla kuka tahansa muslimi. Käytännössä hän on vakiohenkilö, joka suorittaa myös moskeijan muita toimituksia. Tätä imaamia ei tule sotkea šiialaisten imaamiin, joka on Jumalan valitsema ja vain yksi henkilö kerrallaan.[3]

Varsinainen rukous alkaa Jumalan suuruuden ylistyksellä. Rukoillessaan muslimit kääntyvät kohti Kaaban temppeliä Mekassa ja tämä suunta eli qibla on merkitty pienellä rukoussyvennyksellä eli mihrabilla. Eri rukouksissa sanat vaihtelevat, mutta jokaisessa rukouksessa keskeisimmässä osassa on Koraanin ensimmäinen, eli Avauksen suura.

»Kunnia Jumalalle, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, et niiden joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä.»
(Koraani 1:1–7, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Tämän lisäksi rukousten aikana luetaan usein yksijumalaisuutta korostava Koraanin 112, eli Vilpittömän uskon suura. Alkujaan se lienee suunnattu ympäröiviä pakanallisia monijumalia vastaan. Nykyisin se korostaa muslimien ja kristittyjen teologista eroa.[3]

»Sano: Hän, Jumala on yksi, Jumala, Ikuinen. Ei Hän ole siittänyt eikä syntynyt, eikä Hänellä ole ketään vertaistaan.»
(Koraani 112:1–4, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Rukoushetki päättyy muiden rukoilijoiden tervehtimiseen oikealla ja vasemmalla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suomentanut Jaakko-Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999.
  2. W. St. Clair Tisdall: The Sources of Islam. A Persian Treatise muhammadanism.org. 1901, s.81.
  3. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 120–127
  4. Christian Luxenberg: Die syrische Liturgie und die „geheimnisvollen Buchstaben“ im Koran. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter, Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte., s. 411-456. Verlag Hans Schiler., 2008.
  5. Siddiqui, Kuinka Koraania luetaan, sivut 86–88

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]