Salat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Salat (arab. صلاة‎, ṣalā) on islamiin kuuluva rukous, jonka muodot ovat tarkkaan määrätyt. Salat-rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee suorittaa rukous viidesti päivässä.

Alkuperä ja tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rukouksen tarkoitus esitetään Koraanissa seuraavasti:

»Ne ovat uskovia, jotka pitävät rukouksena ja jakavat niitä, mitä olemme heille antaneet.»
(Koraani 8:3, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Koraani ei kuitenkaan anna ohjeita rukouksen suorittamisesta tai rukousten määrästä. Tarkat ohjeet ovat peräisin vasta 800-luvulta lähtien kootusta hadith -kirjallisuudesta, joka tallensi muistitietoa profeetta Muhammedin sunnasta. Rukous on yksi islamin niin sanotuista viidestä peruspilarista, jotka kertovat ne teot, jotka Jumalan lain eli šarian mukaan ovat muslimeille tärkeimpiä. Viisi peruspilaria eivät nekään sisälly vielä Koraaniin vaan esitetään niin sanotussa Gabrielin hadithissa, joka on peräisin 800-luvulta.

Alkuperä islamilaisen perinteen mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rukousten päivittäisestä määrästä (viisi) saadaan ensimmäiseksi tietää Ibn Hishamin 800-luvun alussa kirjoittamasta Muhammed-elämäkerrasta. Hisham kertoo, että enkeli Gabriel toi Muhammedille ihmiskasvoisen hevosen nimeltään Buraq, joka oli kantanut muitakin profeettoja. Muhammed päätyy Gabrielin kanssa Jerusalemiin, missä hän tapaa Aabrahamin, Mooseksen, Jeesuksen ja joukon muita profeettoja, jotka olivat kokoontuneet Jerusalemiin rukoilemaan yhdessä. Muhammedille tuodaan tikapuut, joita pitkin hän nousee taivaan portille, jota vartioi 144 miljoonaa enkeliä. Muhammed nousee kaikkien seitsemän taivaan läpi ja sen jälkeen Paratiisiin. Mooseksen neuvosta Muhammed tinkii Jumalan kanssa päivittäisten rukousten määrästä, jonka saa askelmittain vähennettyä viidestäkymmenestä viiteen. Mooses rohkaisee Muhammedia palaamaan vielä takaisin Jumalan luo, mutta Muhammed ei kehtaa jatkaa tinkimistä.[1]

Muita teorioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

St. Clair Tisdall arveli, että tafsir -kertomus Muhammedin taivasmatkasta on peräisin persialaisesta teoksesta Arta Virafin kirja, jossa päähenkilö nostettiin seitsemästä tasosta koostuneisiin taivaisiin, mistä hän sitten palasi takaisin.[2]

Christian Luxenberg on kiinnittänyt huomiota siihen, että islamilainen rukoilu osin vastaa kristittyjen luostareiden rukouskäytäntöjä. Luostareissa päivittäiset hetkipalvelukset ( 1 + 7) olivat tarkasti aikaan sidottuja. Luostareiden hetkipalvelukset (8) olivat määrältään suurempia kuin islamilainen käytäntö (5), joten Ibn Hishamin kertomus rukousmäärän tinkimisestä sisältää historiallisen vastaavuuden.

Muslimeille perjantain keskipäivän rukous on tärkein.[3] Perjantai on tärkeä päivä myös kristityille, jotka joka perjantai muistelevat Kristuksen ristiinnaulitsemista.[4] Muslimien kuukauden mittainen Ramadan-paasto muistuttaa myös luostareiden käytäntöjä. Kristillisessä pääsiäispaastossa ruokailu oli kielletty vuorokauden valoisina aikoina 40 päivän ajan.

Rituaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisi päivittäistä rukousta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.

  1. Aamunkoiton rukous (arab. فجر‎, fajr) aamunkajon ja aamunkoiton välisenä aikana. Se on pituudeltaan 2 sarjaa (rakaa)
  2. Keskipäivän rukous (arab. ظهر‎, ẓuhr) Auringon saavutettua lakipisteensä (4 rakaa)
  3. Iltapäivän rukous (arab. عصر‎, ʿaṣr) aikana, jolloin esineen varjo on yhtä pitkä kuin esine itse lisättynä sen varjon pituuteen keskipäivän hetkellä (4 rakaa)
  4. Auringonlaskun rukous (arab. مغرب‎, maġrib) auringonlaskun ja iltaruskon välisenä aikana (3 rakaa)
  5. Iltarukous (arab. عشاء‎, ʿišāʾ) illan pimennyttyä (4 rakaa).[5]

Šiialaisuudessa voidaan päivittäisten rukousten määrä laskea kolmeen yhdistämällä keskipäivän- ja iltapäivänrukouksen sekä auringonlaskun- että iltarukouksen.

Rukouskutsu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minareetti Kirgisiassa.

Ennen päivittäisiä rukoushetkiä suoritetaan minareetista rukouskutsu, (arab. أَذَان‎, ʾaḏān) adhaan. Kutsu sisältää myös uskontunnustuksen eli šahadan.

»Jumala on Suurin. Todistan ettei ole muuta jumalaa kuin Jumala. Todistan että Muhammad on Jumalan lähettiläs. Kiiruhda rukoukseen. Tulkaa pelastukseen. Jumala on Suurin. Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala.»

Aiemmin rukouskutsun huusi mu'adhdhin (muezzin), mutta nykyään käytetään useimmiten nauhoitettua rukouskutsua. Ei-islamilaisissa länsimaissa julkista rukouskutsua ei yleensä huudeta. Sen sijaan joskus kompromissina on sallittu perjantain tärkeimmän rukoushetken julkinen huutaminen.[3]

Ennen muodollista rukousta muslimin on peseydyttävä vedessä. Mikäli vettä ei ole saatavilla, niin puhdas pöly tai hiekka riittää. Muslimi voi rukoilla yksin, perheen kanssa tai moskeijassa.[6]

Rukouksen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisia rukoilemassa moskeijassa.

Moskeijassa miehet ja naiset rukoilevat rivistöinä eri osastoissa. Rukousta johtaa ihmisten edessä imaami ja hän voi periaatteessa olla kuka tahansa muslimi. Käytännössä hän on vakiohenkilö, joka suorittaa myös moskeijan muita toimituksia. Tätä imaamia ei tule sotkea šiialaisten imaamiin, joka on Jumalan valitsema ja vain yksi henkilö kerrallaan.[3]

Varsinainen rukous alkaa Jumalan suuruuden ylistyksellä. Rukoillessaan muslimit kääntyvät kohti Kaaban temppeliä Mekassa ja tämä suunta eli qibla on merkitty pienellä rukoussyvennyksellä eli mihrabilla. Eri rukouksissa sanat vaihtelevat, mutta jokaisessa rukouksessa keskeisimmässä osassa on Koraanin ensimmäinen, eli Avauksen suura, joka lausutaan päivittäin yhteensä 17 kertaa (2 + 4 + 4 + 3 + 4 = 17 rakaa).

»Kunnia Jumalalle, maailman Herralle, Armeliaalle Armahtajalle, Tuomiopäivän Ruhtinaalle. Sinua me palvomme, Sinua me huudamme avuksi. Johdata meidät oikealle tielle, niiden tielle, joille Sinä olet suosiollinen, et niiden joiden päälle Sinun vihasi lankeaa ja jotka vaeltavat eksyksissä.»
(Koraani 1:1–7, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

At-Tabari antoi 900-luvun alussa selityksen Avauksen suuralle. Hänen mukaansa niillä, joiden päälle Jumalan viha lankeaa, tarkoitetaan juutalaisia, ja niillä, jotka vaeltavat eksyksissä, tarkoitetaan kristittyjä.[7]

Tämän lisäksi rukousten aikana luetaan usein yksijumalaisuutta korostava Koraanin 112, eli Vilpittömän uskon suura. Suura korostaa sitä, että Jumalalla ei ole lasta, mikä edustaa itäisen kristinuskon piirissä vallinnutta polemiikkia Bysantin nikealaista uskontunnustusta vastaan. Myöhemmin siitä tuli islamin tärkeä symbolinen erottumiskeino Bysanttia vastaan.[3]

»Sano: Hän, Jumala on yksi, Jumala, Ikuinen. Ei Hän ole siittänyt eikä syntynyt, eikä Hänellä ole ketään vertaistaan.»
(Koraani 112:1–4, suomennos Hämeen-Anttila, 1995)

Rukoushetki päättyy muiden rukoilijoiden tervehtimiseen oikealla ja vasemmalla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Suomentanut Jaakko-Hämeen-Anttila. Basam Books, 1999.
  2. W. St. Clair Tisdall: The Sources of Islam. A Persian Treatise muhammadanism.org. 1901, s.81.
  3. a b c d Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 120–127
  4. Christian Luxenberg: Die syrische Liturgie und die „geheimnisvollen Buchstaben“ im Koran. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter, Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte., s. 411-456. Verlag Hans Schiler., 2008.
  5. Pirjo: Rukoukset islamissa Islamopas. 2000-2020.
  6. Siddiqui, Kuinka Koraania luetaan, sivut 86–88
  7. Tabari: Selections from the Comprehensive Exposition of the Interpretation of the Verses of the Qur'an. Volume I, s. 149-158. Te Royal Aal al-Bayt Institute for Islamic Thought, 2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]