Hadž

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pyhiinvaeltaja Mekassa.

Hadž tai hajj (arab. حج‎, 'pyhiinvaellus') on Mekkaan suoritettava pyhiinvaellus ja yksi islamin viidestä peruspilarista.[1] [2] Jokaisen kykenevän muslimin, jolla on siihen varaa, tulee suorittaa pyhiinvaellus Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden, eli Dhu-l-Hijjah'n, toisella viikolla (8.–12. päivänä)[1]. Pyhiinvaelluskauteen liittyy myös muslimien samaan aikaan, Dhu-l-Hijjah'n 10.–12. päivinä viettämä Eid al-Adha -juhla. Varsinaisen pyhiinvaelluskuukauden ulkopuolella suoritettua pyhiinvaellusta kutsutaan pieneksi pyhiinvaellukseksi (umra). Vuosittain noin 2,5 miljoonaa muslimia suorittaa hadžin.[3] Monille muslimeille pyhiinvaellus on elämän hartain kokemus, ja sen suorittaneita kutsutaan arvonimellä hadži (mies) ja hadža (nainen).

Pyhiinvaelluksen vaiheeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyhiinvaeltajat pukeutuvat ennen kaupunkiin tuloa valkeaan pyhiinvaellusvaatteeseen (ihra'm), puhdistautuvat ja pysyvät tässä sakraalissa tilassa koko rituaalin ajan. Pyhiinvaellus alkaa Jumalan tervehtimisellä. Rituaali toistuu päivittäin useita kertoja. Seuraavat vaiheet on havainnollistettu alla olevassa kuvassa pyhiinvaelluksen vaiheista. Turkulainen tutkimusmatkailija G.A. Wallin osallistui pyhiinvaellukseen vuonna 1846 ja kertoi siitä kirjeessään.[4]

1) Kaaban temppeli, joka sijaitsee Al-Haram -moskeijan sisällä, kierretään vastapäivään seitsemän kertaa. Kun musta kivi ohitetaan, sitä suudellaan tai kosketaan, jos tungokselta pystyy. [5] Suomalainen tutkimusmatkailija G.A. Wallin kertoo, että rakennuksen sivulla seisoi mustia orjia, jotka virtahepopampuilla huitoivat ihmisjoukkoa, milloin tungos muodostui liian sankaksi. Tästä huolimatta G.A. Wallin onnistui monta kertaa suutelemaan mustaa kiveä ilman, että ainoakaan isku osui häneen.[6]

2) Kiertämisen jälkeen pyhiinvaeltajat juovat temppelin pihalla olevan Zamzam-kaivon vettä. G.A. Wallin kertoo, että se oli "suolaista ja pahan makuista".[7]

3) Seuraava tehtävä on rituaalinen juoksu seitsemän kertaa Safa ja Marwa-vuorten välillä. Ne ovat todellisuudessa pieniä nyppylöitä itse temppelin sisäpuolella. Juoksu suoritetaan ensimmäisen viikon kuluessa. Wallinin mukaan matka oli jokseenkin Helsingin Esplanaadin pituinen katu ja matka taivalletaan hitaasti juosten ja rukouksia kertaillen.[8]

4) Kun rituaalijuoksu on suoritettu, pyhiinvaeltajat siirtyvät kahdeksantena päivänä Minan kylään, jossa yövytään teltoissa. Wallinin mukaan Mina oli suuri laakso vuoren välissä, missä kummassakin päässä oli kaupungin tapainen.

5) Sieltä jatketaan Arafat-vuorelle (eli "Armonvuorelle"), jonka alla tasangolla odotetaan, että aurinko laskee. Wallin kyllästyi. Hän kertoo, että "minä puolestani en koko islamissa ollut nähnyt mitään niin hengetöntä ja merkityksetöntä, mitään niin vähän juhlallista kuin tämä seisoskeleminen siinä vuoren juurella."[9]

6) Sieltä siirrytään Muzdalifaan, missä yövytään. Wallin kertoo, että täällä jokainen keräsi noin 70 kiveä ennen kuin heittäydyttiin nukkumaan.

7) Pyhiinvaeltaja kerää Muzdalifassa 70 tai 49 pikkukiveä. Vaeltajat palaavat Minaan ja kivittävät (rajm) siellä Saatanaa eli kahta kivipylvästä.

8) Minassa pyhiinvaellus päättyy. Kun on sen 10. päivä, useimmat vielä osallistuvat teurastamaan tuhansittain uhrieläimiä, joiden liha jaetaan köyhille. [5]

Buddhalaiset vaikutteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkijat ovat nähneet islamilaisessa pyhiinvaelluksessa vaikutteita buddhalaisuudesta.[10][11][12] 700-luvun alkuun sijoitetussa selonteossa kuvataan Nava Viharan buddhalaisluostaria kankaalla peitetyksi kuutioksi, jonka ympäri uskovat kiersivät. Pyhiinvaeltajien kääriytyminen valkeaan viittaan, joka jättää oikean olkapään paljaaksi, on buddhalaista pukeutumista, jota muslimit eivät muuten käytä. Pyhiinvaeltajilta kiellettyjen tekojen luettelo vastaa buddhalaismunkkien kieltoja. Niihin kuuluu esimerkiksi kielto tappaa hyönteisiä.[13]

Pyhäkön kiertäminen tunnetaan kaikissa maailmanuskonnoissa, myös kristinuskossa. Omituisin yhdenkaltaisuus on se, että Intian Bodhgayan Mahabodji – temppelissä eli paikassa missä Buddha valaistui, on pitkänomainen rata, jota pyhiinvaeltajat kävelevät edestakaisin. Se vastaa tarkasti Safa- ja Marwa-vuorten välistä pyhiinvaeltajien juoksureittiä Mekassa (katso kuva) ja sijaitsee jopa samassa kohtaa suhteessa itse pääpyhäkköön.[14]

Islamilainen vaikutus on voinut syntyä sitä kautta, että abbasidien hovissa mahtiasemaan oli 700-luvun luvun lopussa noussut Barmakidien suku. Se oli peräisin Afganistanista, ja suvun jäsenet olivat olleet korkea-arvoisia buddhalaisia munkkeja.[15] Toisaalta Koraanin varhaistekstien on oletettu syntyneen Iranin Khorasanissa, joka oli siihen aikaan buddahalaisen Afganistanin naapuri. [16] Myös esimerkiksi Koraanin suurassa 109 (Al-Kafirun) on nähty taustalla buddhalainen runo. [17]

Mekka pyhiinvaelluskohteena[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaaban kiertäminen ja juoksurata Safa- ja Marva-vuorten välillä

Ei ole tiedossa, milloin Mekasta tuli muslimien pyhiinvaelluskohde, vaikka 800-luvun islamilainen hadith -perinne ja ennen muuta Ibn Hisham kertookin jo Muhammedin aloittaneen sen.[18] Perimätiedon kanssa on kuitenkin ristiriidassa se, mitä muut lähteet kertovat Mekasta. Patricia Crone on todennut, että Quraish-heimoa tai Mekkaa ei mainita missään historiallisessa lähteessä vielä 600-luvulla. [19] On myös pidetty mahdottomana perimätietoa, että yhden heimon hallitsema kaupunki olisi toiminut eri heimojen puolueettomana kokoontumispaikkana pyhien kuukausien aikana.[20] Esi-islamilaiset lähteet luettelevat 16 pyhiinvaelluskohdetta Arabian niemimaalla, mutta eivät tunne Mekkaa.[21]

Kalifi Abd al-Malik rakennutti vuonna 691 valtakuntansa keskuspyhäkön eli Kalliomoskeijan Jerusalemiin ja kunnosti pääkaupungista sinne johtavan tien pyhiinvaeltajia varten.[22] Koraani kertoo, että rukoussuunta vaihdettiin "kohti suojattua moskeijaa" (Koraani 2: 144), mutta ei kerrota, missä se sijaitsee ja mikä oli alkuperäinen suunta. Siirron ajankohta on samoin tuntematon.

Pyhiinvaelluksen vaiheet Mekassa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ziauddin Sardar: Mihin uskovat muslimit, s. 93 – 98. Otava. ISBN 978-951-1-23224-7.
  2. 2,5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa liikkeellä - Suomesta Mekkaan lähtee toistasataa muslimia 13.11.2010. Aamulehti. Viitattu 15.11.2010.
  3. Islam-opas: hajj
  4. Wallin, G.A.: Tutkimusmatkoilla arabien parissa. Otteita matkapäiväkirjasta ja kirjeistä. WSOY, 2000.
  5. a b Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 129-136. Otava, 2004.
  6. Wallin, 2000, 181
  7. Wallin, 2000, 181
  8. Wallin, 2000, 181
  9. Wallin, 2000. 182
  10. Ignaz Goldziher: Read anew: islam and parsism. Teoksessa: Teoksessa: K-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339-356. Prometheus, 1900/2013.
  11. Markus Gross: Buddhistische Einflüsse im frühen Islam? Teoksessa: Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 220-274. Schiler, 2008.
  12. Markus Gross: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347-396. Schiler, 2009.
  13. Gross, M.: Buddhistische Einflüsse im frühen Islam? Teoksessa: Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 220-274. Hans Schiler, 2008.
  14. Markus Gross, 2008, s. 253
  15. Bennison, A.K.: The great caliphs. The golden age of abbasid empire, s. 28. Tauris, 2011.
  16. Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. (englanniksi)
  17. Gross, M.: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347-396. Schiler, 2009.
  18. Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämä. Basam Books, 1999.
  19. Patricia Crone: Meccan Trade and the Rise of Islam., s. 136. Gorgias Press, 2004.
  20. Peter Townsend: The Meccan Mystery. Probing the Black Hole at the Heart of Muslim History, s. 75. Peter Townsend, 2018.
  21. Patricia Crone, 1987/2004, 170
  22. Ohlig, K-H.: Von Ostiran nach Jerusalem und Damaskus. Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Schlaglichter, Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 10-34. Schiler, 2008.