Islam

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Islam (arab. الإسلام‎, al-islām 'alistuminen' Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?; vanha virheellinen[1] nimitys muhamettilaisuus[2]) on monoteistinen abrahamilainen uskonto. Se on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.[3] Islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammadin ilmestyksien pohjalta vuonna 610. Vain joka viides islamia tunnustava eli muslimi on etniseltä taustaltaan arabi. Islaminuskoisten lukumääräksi arvioidaan 1,3 miljardia ihmistä.[4]

Islam tarkoittaa kirjaimellisesti alistumista (Jumalalle).[5] Islamissa, kuten juutalaisuudessa, uskonnollisella lailla (šaria) on keskeinen merkitys.

Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Muslimeista vain joka viides puhuu arabiaa äidinkielenään. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran.[6] Lukumääräisesti mitaten eniten muslimeita on Indonesiassa.

Seuraavat tiedot ovat islamin suurimman suuntauksen, sunnalaisuuden, mukaisia ellei toisin mainita.

Yleisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin ristillä kristityille tai Daavidin tähdellä juutalaisille.

Muslimit uskovat, että Jumala paljasti sanansa ihmiskunnalle Muhammadin ja aikaisempien islamin profeettojen kautta. Islam perustuu monilta osin samoille periaatteille kuin juutalaisuus sekä kristinusko. Islam näkee juutalaisuuden ja kristinuskon "kirjan uskontoina", jotka on johdettu profeettojen opetuksista.

Islam oli jo syntymästään asti valtiollinen uskonto. Vastaavasti varhainen kristinusko syntyi poliittisen vallan ulkopuolella, jopa vainottuna. Tämän vuoksi sekulaarisia islaminuskoisten asuttamia valtioita, joissa uskonto ja valtio on erotettu toisistaan, on vähän.[7] Esimerkiksi Turkki, Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria ovat kuitenkin sekulaarisia.

Islam on sekä yhteisöllinen että yksilön elämään vaikuttava katsomusjärjestelmä. Nykyaikana vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Toisissa maissa, kuten Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa, islamin asema on samantapainen kuin kristinuskon asema Etelä-Euroopassa.

Sana Allah (Jumala) arabiaksi.

Islam jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen, joiden sisällä puolestaan on erilaisia koulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on ahmadiyyalaisia ja druuseja. Sufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta.

Poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset liikkeet ja aseelliset ryhmät nojaavat pääasiassa fundamentalistisiin islamilaisiin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena näissä suuntauksissa on käsite jihad (pyrkimys johonkin). Jihad on sekä henkistä kilvoittelua ihmisen sisäistä pahuutta vastaan että islamin puolustamista fyysisesti, mutta se voidaan myös tulkita pyhäksi sodaksi islamin puolesta.

Islamiin kuuluu kuusi perususkomusta:

  1. Usko Jumalaan
  2. Usko enkeleihin
  3. Usko Jumalan lähettämiin kirjoihin
  4. Usko profeettoihin ja sanansaattajiin
  5. Usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen
  6. Usko kohtaloon
Pääartikkeli: Islamin uskonkappaleet

Uskonnon lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Muhammad
Muhammadin yömatka Al Buraqin kyydissä.

Muhammad syntyi vuoden 570 tienoilla Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella. Mekka oli vilkas mutta pienimuotoinen kaupan keskus, jossa sijaitsi Kaaban temppeli.[8] Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammadista tuli perimätiedon mukaan kauppias.[9] Hän avioitui nuorena miehenä rikkaan lesken kanssa.[10] Perimätiedon mukaan noin vuoden 610 tienoilla Mekan vuorten luolassa ollut Muhammad näki enkelin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksen. Muhammad ryhtyi julkiseen toimintaan noin vuonna 613.[11]

Aluksi ilmestykset keskittyivät korostamaan Jumalan mahtavuutta, mutta pian ilmestyksissä kiellettiin muut jumalat ja alettiin korostaa sosiaalista sanomaa. Mekan rikkaat kauppiaat eivät halunneet köyhiä samanarvoiseksi Jumalan edessä ja lisäksi pelättiin pyhiinvaelluksen kärsivän.[11] Muhammadin tilanne kävi tukalaksi ja hän muutti pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan. Muutto (arab. هِجْرَة‎, hijra, suomeksi usein hidžra) tapahtui vuonna 622.[12] Tästä tapahtumasta alkaa myös islamilainen ajanlasku. Medinassa köyhien profeetasta tuli valtiomies ja sotapäällikkö. Samalla Koraanin suuriin eli lukuihin alkoi ilmestyä laki- ja rituaalisäädöksiä.[13] Muhammad aloitti sota- ja ryöstöretket pääasiassa Mekkaan sekä sieltä pohjoiseen suuntautuvia karavaaneja vastaan. Kolmen mekkalaisia vastaan käydyn sodan jälkeen Muhammad solmi aselevon vuonna 629.

Profeetta Muhammad asettaa Kaaban mustaa kiveä. Maalaus vuodelta 1315.

Aselevon ehtojen mukaisesti muslimit suorittivat pyhiinvaelluksen Mekkaan. Seuraavana vuonna 630 he valtasivat kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa.[7] Muhammadin määräyksestä yksikään ei-muslimi ei saanut astua jalallaan Mekkaan; nykyisin tämä koskee myös Medinaa.[14] Profeetta Muhammad käski tuhota mekkalaisten palvomien jumalien patsaat, mutta jätti Kaaban rauhaan. Muhammad jäi Medinaan ja vahvisti uutta valtakuntaansa sekä kävi taisteluita niskuroivia heimoja vastaan. Seuraavana vuonna hän lähti toiselle pyhiinvaellusmatkalle Mekkaan. Matkan alkuvaiheessa Muhammad sai voimakkaan päänsärkykohtauksen ja palasi takaisin Medinaan. Perimätiedon mukaan Muhammad kuoli tuolla matkalla 8. kesäkuuta 632 eli hidžran 10. vuotena.[15]

Koraani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koraani
Koraani koottiin Muhammadin ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Muhammadin eläessä hänen jumalalliset ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen. Siihen asti asialla ei ollut merkitystä, sillä yhteisö saattoi kysyä asiaa suoraan Muhammadilta.[11]

Islamilainen perinne antaa ristiriitaista tietoa Koraanin kokoamisesta. Myöhäisempi perimätieto kertoo, että arkkienkeli Gabriel kävi Muhammadin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella. Varhaisemmat lähteet ovat lähes yksimielisiä siitä, ettei Muhammad koonnut Koraania.[11] Koraani koottiin kirjaksi 600-luvun puolivälissä aluksi konsonanttitekstinä. Arabian vokaalimerkit ja muut tarkkeet vakiintuivat seuraavalla vuosisadalla. Nykyinen käytössä oleva versio on vuoden 1923 Kairon kuninkaallinen editio.

Koraani jakautuu 114 suuraan eli lukuun. Suurat jakautuvat vastaavasti jakeisiin. Koraanin suurat on järjestetty kutakuinkin pituuden mukaan. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura, jossa on kaikkiaan 286 jaetta. Viimeinen, Ihmisten suura käsittää vain 6 jaetta. Koraanin pitemmät suurat eivät muodosta yhtäjaksoisia kertomuksia vaan ne koostuvat hyvinkin erilaisista katkelmista. Ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että Koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja etuosassa olevat pidemmät suurat nuorimpia.

Muhammad saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanin suurat käsittelevät usein keskenään samoja asioita. Toistuvana teemana kirjassa on, että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin (arab. جنّة‎, janna) ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraanissa myös annetaan paikoin yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Koraanin suurista löytyy toistuvien teemojen lisäksi historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväistä Raamatun kertomusten kanssa.

Kaiken alku noudattelee Raamatusta tuttua kaavaa, jossa maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[16] Koraanin mukaan olevaiset olennot voidaan jakaa viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (džinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Jumala on selkeästi monoteistinen ja hänellä on 99 nimeä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana vastaavasti viettelee ihmisiä pahaan.[16]

Sunna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen seuraavaksi tärkein auktoriteetin lähde on sunna. Sunnalla tarkoitetaan profeetta Muhammadin elämäntapaa ja sen esikuvallisuutta muslimeille. Tässä myöhemmin syntyneessä opissa Muhammadin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään oikein.[17] Šiialaisessa opissa tämä käsittää myös šiialaiset imaamit.

Muhammadin elämäntavan muisteleminen oli pitkään vain suullisten tietojen varassa. Vasta 700-luvulta alkaen niitä alettiin kirjoittaa eri kokoelmiin. Näissä perimätiedoissa eli haditheissa tarkka sanamuoto ei ole yhtä keskeistä kuin Koraanissa, koska tekstit perustuivat Muhammadin käytökseen – ei jumalallisiin ilmestyksiin.[17]

Hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, ns. todistajaketju (isnad), jonka alusta löytyy joko Muhammad tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia ja luotettavampia kuin toiset. Ristiriitaisuuksien vuoksi islamissa kehittyi jo varhain niiden aitoutta tutkiva hadith-tiede. Historiallis-kriittinen tutkimus on suhtautunut haditheihin epäluuloisesti, ja niissä nähdään enemmän 700- ja 800-lukujen oppikiistoja kuin aitoa 600-luvun alusta periytyvää aineistoa.[17]

Uskomukset ja velvollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimille velvollisuudet korostuvat enemmän kuin uskonkappaleet. Islamin opille ei ole selvää määrittelijää ja eri oppineilla on eri kantoja, joten uskonnolla on runsaasti opillista väljyyttä. Silti perusopinkappaleisiin ei suhtauduta mitenkään väljästi tai välinpitämättömästi.[18]

Uskonnon pilarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sunni-muslimin tulee elämässään noudattaa viittä peruspilaria.

  • Šahada eli uskontunnustus tarkoittaa islamin keskeisimmät uskonkappaleet sisältävää lausetta, jolla muslimi tunnustaa uskonsa. Uskontunnustus koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin monoteiseksi uskonnoksi ja toinen osa sitoo Muhammadin Jumalan sanan välittäjäksi: arab. لا إله إلا الله ومحمد رسول الله‎, lā ilāha illā-llāh wa-muḥammadun rasūlu-llāh, "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammad on Hänen lähettiläänsä". Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen arab. علي ولي الله‎, ‘Aliyyun walī-llāh, "...ja Ali on Jumalan ystävä".[10]
  • Salat eli rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.[19]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti Ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Paastoon kuuluu myös sisäinen puhdistautuminen pahoista ajatuksista.[20]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen.
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla. Pyhiinvaellukseen voi lisätä vapaaehtoisesti käynnin profeetta Muhammadin haudalla Medinassa. Pyhiinvaelluksen aikana noudatetaan säädettyjä tapoja, joihon kuuluu yhtenäinen pukeutuminen. Tapahtuma korostaa muslimien yhteenkuuluvuutta ja samanarvoisuutta Jumalan edessä.[21]

Laki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Šaria ja Fiqh

Islamin laki eli šaria on periaatteessa Jumalan säätelemää, muuttumatonta tekstiä. Tosin uskonnollista lakia tulkisevat ihmiset, mikä vastaavasti tuo tiettyä väljyyttä tulkintaan (fiqh). Šarian lähteinä toimivat Koraani, hadithit, oppineiden konsensus (ijma) ja analogia (qiyas). Näistä oppineiden konsensuksella viitataan eri klassisiin lakikoulukuntiin, jotka ovat hyvin yksityiskohtaisia eivätkä jätä tilaa uudelle tulkinnalle.[22]

Šarian piiriin kuuluu siviili- ja rikosoikeuden lisäksi rituaalipuhtauteen ja yleiseen moraaliin liittyviä kysymyksiä. Monet säädöksistä ovat yksityisasioita, jotka eivät liity maalliseen lainsäädäntöön ja eivätkä ole ristiriidassa sen kanssa. Suurimmat jännitteet islamin lain ja maallisen lain välillä syntyvät perintö- ja perheoikeudessa.[23] Useissa islamilaisissa maissa sovellettavat lapsiavioliitot perustuvat islamin lakiin.[24]

Jihad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jihad

Sana jihad tulee verbistä, joka merkitsee pyrkimistä, taistelua ja kilvoittelua. Jihad on monitasoinen muslimin velvollisuus ja siinä ihminen taistelee omia alhaisia taipumuksiaan vastaan. Se on henkistä puhdistautumista ja sisäistä valmistautumista valaistumiselle. Jihad tarkoittaa myös kamppailua ja taistelua ulkomaailmaa vastaan. Kuitenkin islam edellyttää, että sodan syy on oikea ja kaikki muut toimintalinjat on ensin tutkittu loppuun.[25]

Suuntaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
Islamin mystisen suuntauksen sufilaisuuden mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu kahteen pääryhmään: sunnalaisuuteen ja šiialaisuuteen. Valtaosa, 85–90 prosenttia, muslimeista on sunnalaisia.[26] Sunnalaisuus perustuu Koraanin lisäksi hadith perimätietokokelmiin. Ne yhdessä muodostavat Profeetta Muhammadin elämäntavan eli sunnaan, jonka ortodoksiseen jäljittämiseen sunnalaisuus perustuu. Perinteisen näkemyksen mukaan jakautuminen sunnalaisiin ja šiialaisiin on perua profeetta Muhammadin seuraajaan liittyneestä kiistasta.[27]

Perinteisessä näkemyksessä sunnalaiset valitsivat yhteisellä sopimuksella ensimmäiseksi kalifiksi Abu Bakrin vuonna 632. Hänen kuoltuaan kalifiksi valittiin Umar vuonna 634 ja hänen jälkeensä kolmanneksi kalifiksi Uthman. Hänet murhattiin vuonna 656, jolloin Uhtmanin seuraajaksi valittiin Muhammadin serkku ja vävy Ali. Umaijadien Syyrian kuvernööri Mu'awiya kieltäytyi tunnustamasta Alin kalifiutta, joka johti Kamelitaisteluun vuonna 656 sekä seuraavana vuonna Siffinin taisteluun. Islamin kolmannen varhaisen suuntauksen kharidziitien kannattaja murhasi Alin vuonna 661. Šiialaisten näkemyksen mukaan Ali oli Muhammadin nimittämä seuraaja, joka syrjäytettiin kolmen ensimmäisen kalifin valinnassa. Maltillisemmat šiialaiset katsovat Alin itse väistyneen yhteisön eduksi. Jyrkemmän kannan mukaan kolmea ensimmäistä kalifia olivat vallananastajia.[28]

Sunnalaisuudessa auktoriteetti kuuluu muuttumattomille kirjoituksille. Šiialaisuudessa vastaavasti auktoriteetti on elävä, Alin seuraaja, imaami. Šiialaisessa teologiassa kullekin ajalle on osoitettu imaami, vaikka tämä on joskus kätkeytynyt. Kummankin ryhmän korkein auktoriteetti on Koraani, mutta šiialaiset kieltävät sunnalaisten hadith-kokoelmat. Sen sijaan he ovat muodostaneet omat kommentaarit. Šiialaisuuden vahvin asema on Iranissa, missä se on ollut valtiouskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak.[26]

Näiden kahden pääsuuntauksen lisäksi islamin sisällä vaikuttaa sufilaisuus, joka korostaa uskonnon mystiikkaa. Se syntyi protestiliikkeenä jyrkkiä sääntöjä vastaan ja korosti sen sijaan rakkauden kautta syntyvää hengellistä yhteyttä Jumalaan. Sufilaisuutta esiintyy sekä sunnalaisuuden että šiialaisuuden piirissä ja se on järjestäynyt omiksi veljeskunniksi, tariqa-ryhmiksi.[26]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamin historia
Moskeijat ovat yksi islamilaisen kulttuurin näyttävimmistä saavutuksista. Kuvassa suuri moskeija Banda Acehissa Indonesiassa.

Muhammadin kuoleman myötä vanha rakennelma natisi liitoksissaan. Muhammad toimi eläessään niin maallisena kuin hengellisenäkin johtajana, mutta hänen kuollessaan beduiiniheimot kapinoivat. He olivat sitoutuneet Muhammadiin – eivät hänen seuraajaansa.[7] Muhammadin seuraajaksi eli kalifiksi äänestettiin hänen läheinen seuraajansa Abu Bakr, joka palauttikin kapinoivat heimot takaisin ruotuun ridda-sodissa. Tämän jälkeen muslimit lähtivät valloittamaan Arabian niemimaan ulkopuolisia alueita. Alkuislamilaisuudessa Muhammad ei pakottanut ei-muslimeja kääntymään heti islaminuskoon. Valloitetut saivat pitää uskonsa ja tapansa, kunhan tunnustivat islamin ylivallan ja maksoivat veroja Medinan keskushallinnolle.[29]

Kalifit valloittivat nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan. Sadan vuoden aikana Muhammadin kuolemasta arabien perustama islamilainen valtio ulottui aina Atlantilta Keski-Aasiaan. Kyse oli tällöin ennen muuta islamilaisen alueen laajenemisesta, ei käännytyksestä uuteen uskontoon.

Yhtenäinen valtiorakenne hajosi kuitenkin pian ja alkoi kilpailevien dynastioiden ja sisällissotien kausi, jota islamilaiset historioitsijat kutsuvat fitnaksi. Muhammadin aikaa seurasi Mekan ja Medinan niin sanotut oikeaanjohdetut kalifit (noin 632–661). Umaijadien kalifaatti (noin 661–750) oli ensimmäinen dynastia kalifeja, jotka eivät olleet suoranaista sukua profeetta Muhammadille itselleen. Abbasidien kalifaatti (noin 750–1258) oli dynastianimi Bagdadin kalifeille, jotka syöksivät Omaijidit vallasta vuonna 750. Dynastia hallitsi 200 vuotta, mutta alkoi vähitellen hiipua turkkilaisen mamelukkien armeijan vallan kasvaessa. Kalifaattien aikaa seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (n. 1300–1918).

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen laajalti tunnustettua kalifaattia ei enää ollut. 1900-luvulla uskonnon nopea kasvu, länsimaiden kiinnostus islamilaisiin alueisiin, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat osaltaan pitäneet islamin merkittävänä nykymaailmaa muokkaavana tekijänä.

Islam ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Islamismi

Vaikka islamilaista lakia eli šariaa pidetään Jumalan säätämänä, on lain tulkinta islamin mukaan ihmisten käsissä.[30] Šaria ei ole perinteisessä muodossaan täydellisesti käytössä missään maailman maassa. Iran, Saudi-Arabia, Pakistan ja Somalia soveltavat sitä lainsäädännössään varsin laajalti. Myös Sudanissa ja Pohjois-Nigeriassa on ainakin ajoittain ollut käytössä šarian rikoslaki.[31]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa CIA:n mukaan (lähde: CIA World Factbook 2004). Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä ja violetti Ibadi-enemmistöä (Oman).

CIA World Factbook 2004:n mukaan islam on maailman toiseksi suurin uskonto. Koko maailmassa arvioidaan olevan jo yli 1.3 miljardia muslimia. Noin 18 % muslimeista asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa. Eniten yhden maan sisällä muslimeita on kuitenkin Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä vastaa yli 15:tä prosenttia maailman muslimeista. Myös Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on merkittävät muslimiyhteisöt.

Islam Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla.[32] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia, mutta nykyään heitä on arviolta yli 40 000 henkilöä.[33]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. painos (1. painos 1992). Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. (The elements of Islam, 1993.) Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: Taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. painos. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu painos. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa: Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.
  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008: Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”I”, WSOY:n Iso Tietosanairja, osa 3, s. 427. Porvoo: WSOY, 1995.
  2. muhamettilaisuus: tavallisemmin: islam, islamilaisuus, MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0
  3. CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years. Growth Rate Of Christianity & Islam
  4. CIA: The World Factbook 15. marraskuuta 2007. Viitattu 30. marraskuuta 2007. (englanniksi)
  5. Puranen, Asko: Suuret maailmanuskonnot. sivu 85. WSOY 1957.
  6. Hämeen-Anttila, Islam taskusanakirja, sivut 47–49
  7. a b c Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 60–62
  8. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 45–48
  9. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 77–78
  10. a b Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivu 14
  11. a b c d Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 51–53
  12. Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 56–57
  13. Sartola, sivu 88
  14. Sartola, sivu 92
  15. Sartola, sivut 96–97
  16. a b Hämeen-Anttila, Johdatus Koraaniin, sivut 130–137
  17. a b c Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 97–101
  18. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 108–110
  19. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 120–127
  20. Hämeen-Anttila, Islam taskusanakirja, sivut 32–33
  21. Hämeen-Anttila, Islam taskusanakirja, sivut 33–34
  22. Hämeen-Anttila, Islam taskusanakirja, sivut 26–27
  23. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, sivut 163–167
  24. Hämeen-Anttila lapsimorsiamista: Perustuu islamin lakiin (Hämeen-Anttilan mukaan Irakissa suuniteltu laki, joka sallisi 9-vuotiaiden avioliitot, perustuu shiiamuslimien islamin lakiin, mutta saman tyyppisiä säädöksiä on myös sunnamuslimeilla.) 2014-03-12. MTV. Viitattu 2014-03-13.
  25. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 57–58. Zahra Trust (suom. Tammi), 1995, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  26. a b c Partridge, Christopher: Uusien uskontojen käsikirja, s. 126–127. Lion Publishing (suom. Kirjapaja), 2004,2006. ISBN 951-607-327-1.
  27. Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus. s. 242–245
  28. Hämeen-Anttila: Islamin monimuotoisuus. s. 50–51
  29. Sartola, sivu 104–106
  30. Hämeen-Anttila, Islamin käsikirja, s. 159–163.
  31. Huusko, Jukka: Somalian oikeusministeri puolustaa maltillista sharia-lakia. ("Sharialla on Somaliassa laaja kannatus, sillä lähes kaikki ovat muslimeja", Farah sanoo. "Kansa uskoo, että sharia on oikea tie oikeuteen, tasa-arvoon ja monien ongelmien ratkaisemiseen.") Helsingin Sanomat, 2009-07-22, s. A13. Helsinki: ISSN 0355-2047.
  32. Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229
  33. Juntunen, Martikainen & Sakaranaho 2008, s. 24–28.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bhutto, Benazir: Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4314-5.
  • Hattstein, Markus: Islam: Uskonto ja kulttuuri. (Minireligionsführer Islam, 2006.) Suomennos: Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3.
  • Hjärpe, Jan: Islam: Oppi ja elämäntapa. (Islam: Lära och livsmönster, 1979, 1985.) Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7.
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka: Idän ja lännen konfliktien historia. Helsingissä: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2.
  • Kankkonen, Tom: Islam Euroopassa. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5073-2.
  • Kouros, Kristiina & ja Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3.
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3.
  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Hakapaino, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. (Islam och moderniteten, 2004.) Suomennos: Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6.
  • Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-98-1.
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsingissä: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. (What do Muslims believe?, 2007.) Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Islam.