Islam

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Islam (arab. الإسلام‎, al-ʾislām 'alistuminen'; vanha[1] nimitys muhamettilaisuus[2]) on monoteistinen, abrahamilainen uskonto. Uskonnon nimi "islam", jonka katsotaan olevan johdettu alistumista tarkoittavasta arabian kielen verbistä "aslama",[3] valaisee sen luonnetta, jota kuvaa alistuminen tai nöyrtyminen Jumalan käskyjen ja kieltojen edessä, niiden ehdoton noudattaminen sekä yksin Jumalaan kohdistuva palvonta.

Islamin ytimen ilmaisee sen lyhyt uskontunnustus (šahada), joka kuuluu: "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala, ja Muhammed on Hänen lähettiläänsä". Uskontunnustuksen alkuosa ilmaisee uskoa yhteen Jumalaan, jolla ei ole vertaista. Loppuosa kertoo sen, että kaikki Jumalaa ja hänen tahtoaan koskeva tieto tulee samasta lähteestä, profeetta Muhammedilta.

Islam on maailman toiseksi suurin uskonto, jolla on 1,6 miljardia kannattajaa.[4] Se jakautuu kahteen pääsuuntaukseen, joista enemmistönä on sunnalaisuus (n. 90 %) ja vähemmistönä šiialaisuus (n. 10 %).[4] Keskinäinen luottamus suuntausten välillä on heikkoa ja niiden väliset konfliktit tavallisia eräissä osissa islamilaista maailmaa.

Islaminuskon oman käsityksen mukaan islam sai alkunsa Arabian niemimaalla profeetta Muhammedin ilmestyksien ja elämän pohjalta vuosina 610 - 632. Pieni joukko skeptisiä tutkijoita on nykyään hylännyt tämän näkemyksen. [5] Valtaosa orientalisteista pitää silti oikeana perinteistä käsitystä Muhammedin historiallisuudesta ja hänen osuudestaan Koraanin taustahahmona.

Muhammedin välittämän tiedon katsotaan koostuvan kahdesta osasta, yhtäältä ilmestyksistä ja toisaalta profeetan muista teoista ja puheista. Muslimit uskovat, että kaikki Muhammedin ilmestykset on koottu islamin pyhään kirjaan, Koraaniin, joka on yhtä ikuinen ja luomaton kuin Jumala itse. Kirja olisi koottu parikymmentä vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen muistinvaraisesti, mutta sen katsotaan olevan virheetön. Valtaosa Koraanista on Vanhan Testamentin kommentaaritekstejä tai uskonnollisia hymnejä, mutta kirja sisältää myös lakimääräyksiä.

Muhammedin katsotaan olleen ihmisenä synniltä suojattu (masum) ja erehtymätön.[6] Hänen tekojensa ja puheidensa kautta ihmiskunta sai tiedoksi islamin ydinsisällön eli Jumalan antaman ikuisen lain (šaria). Šariaa koskevia tietoja ei kirjoitettu heti muistiin, vaan ne kerrottiin suullisesti eteenpäin. Laki kirjattiin paperille kaksisataa vuotta sen antamisen jälkeen. Tärkein tietämys islamin varsinaisesta sisällöstä ja uskonnon harjoittamisen muodoista löytyy näistä 800-luvulla kootuista hadith -kokoelmista, joista arvovaltaisin on Sahih al-Bukhari.[7]

Suullinen perimätieto Jumalan laista on islamin olennaisin sisältö, sillä juutalaisuuden tapaan islam on lakiuskonto. Paratiisiin pääsee oikean uskon (ortodoksia) sijaan oikein tekemällä (ortopraksia).[8] [9] Hyvät teot ovat pääasiassa uskonnon harjoittamisen rituaaleja, kuten rukoilemista tai paastoa. Arvokkaimmat teot tunnetaan "islamin viitenä pilarina". Koska päähuomio kohdistuu Jumalan lakiin ja sen noudattamiseen, teologia on jäänyt toissijaiseen asemaan. Islamilaisen teologian ydin koottiin keskiajalla "kuudeksi uskonkappaleeksi".[10]

Islamin esittely seuraa suurimman suuntauksen eli sunnalaisuuden näkemyksiä ellei toisin mainita.

Islamin symbolina käytetään usein kuunsirppiä ja tähteä, joskaan sillä ei ole yhtä keskeistä asemaa kuin ristillä kristityille tai Daavidin tähdellä juutalaisille.


Uskonnon lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamissa profeetta Muhammed on ainoa jumalallisen tiedon lähde. Uskotaan, että häneltä on peräisin kaikki tieto Jumalasta ja hänen tahdostaan. Muhammedin ihmiskunnalle välittämät tieto jakaantuu kahteen osaan. Ikuinen ja muuttumaton Koraani laskeutui alas Muhammedin saamien ilmestysten kautta, jotka kirjoitettiin muistiin parikymmentä vuotta profeetan kuoleman jälkeen. Valtaosa islamin tärkeimmästä sisällöstä saatiin Muhammedin muiden puheiden ja tekojen kautta. Ne kirjoitettiin muistiin kaksisataa vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen ja kertovat, mikä oli Muhammedin elämäntapa eli sunna, johon šaria suurimmalta osin perustuu.

Muhammed[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Muhammed

900-luvulla kirjoittaneen al-Tabarin mukaan Muhammed syntyi vuonna 567, 569 tai 572.[11] Vuosiluku 570 on kuitenkin vakiintunut Muhammedin syntymävuodeksi. Muhammed on islamin piirissä äärimmäisen kunnioitettu hahmo. Häneen ei koskaan edes viitata ilman mukaan liitettäviä siunausformuloita, kuten ”Jumala siunatkoon ja varjelkoon Häntä” tai ”Rauha Hänelle”. 

Varhaisimmat Muhammedia koskevat tiedot perustuvat 800-luvulla koottuihin islamilaisiin lähteisiin — haditheihin ja Muhammedin elämänkertoihin, joista tunnetuin ja arvovaltaisin on Ibn Hishamin kirjoittama Sírat Rasúl Alláh (suom. Profeetta Muhammedin elämänkerta). Koska Muhammedia koskeva perintötieto ei ole kokonaisuudessaan luotettavaa, täsmälleen islamilaisen perinteen mukainen Muhammed on nykyisen historiantutkimuksen valossa suurelta osin myyttinen hahmo. Suuri enemmistö tutkijoista pitää häntä silti historiallisena henkilönä. Pieni vähemmistö on kyseenalaistanut tämänkin näkemyksen ja pyrkinyt rakentamaan vaihtoehtoista kuvaa islamin varhaishistoriasta ilman Muhammedia.[12][13][14]

Muhammedin yömatka ihmiskasvoisen hevosen, Buraqin kyydissä.

Esimerkiksi Jaakko Hämeen-Anttila katsoo, että nykytilanteelle merkityksellistä ei kuitenkaan ole niinkään se, mitä Arabian niemimaalla 600-luvun alussa tapahtui, vaan se, mitä on myöhemmin uskottu tapahtuneen.[15] Ibn Hishamin teos tarjoaa siitä klassiseksi muodostuneen kuvauksen.

Muhammed Ibn Hishamin elämänkerrassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin nykyaikaan asti säilynyt Muhammed-elämäkerta on Ibn Hishamin (k. 833) kirjoittama Profeetta Muhammedin elämänkerta. Se perustuu 700-luvun puolivälissä laadittuun Ibn Ishaqin tekemään elämäkertaan, joka on hävinnyt.[16] Hisham kertoo Muhammedin syntyneen Mekassa, nykyisen Saudi-Arabian alueella Quraishin sukuun.[15] Mekka oli Hishamin mukaan ahdas ja köyhä kaupunki, mutta siellä sijaitsi arvostettu Kaaban temppeli, joka oli arabien pakanallisen pyhiinvaelluksen keskus.[17]

Muhammedin syntymää edelsivät ihmeet, jotka todistivat hänen tulevasta suuruudestaan. Hisham kirjoittaa, että

»"Kun hän kasvoi mieheksi, hän oli ylevyytensä ja ja jaloutensa ansiosta hyveellisin kansastaan, paras tavoiltaan, jaloin teoiltaan, paras naapurina, lempein, totuudenmukaisin, luotettavin ja kauimpana siveetömyydestä ja tavoista, jotka alentavat miehen." [18] »

Nuorukaisena Muhammed tunnettiin lempinimellä al-Amin eli "luotettava". Täysi-ikäiseksi tultuaan Muhammedista tuli kauppias. Hän avioitui naispuolisen leskeksi jääneen työnantajansa kanssa, joka oli hänen serkkunsa.[19] Kaikkiaan Jumalan lähettiläällä oli lopulta 13 vaimoa jalkavaimojen lisäksi, sillä Jumala teki hänen kohdallaan poikkeuksen neljän vaimon sääntöön. [20]

Noin vuoden 610 tienoilla eli suunnilleen 40-vuotiaana Muhammed näki unessa enkeli Gabrielin ja sai ensimmäisen jumalallisen ilmestyksensä. Aluksi Muhammed kutsui ihmisiä uuteen uskoon vain salassa, mutta alkoi sitten levittää islamia julkisesti.[21] Muhammed teki myös ihmeitä ja muun muassa halkaisi kuun kahtia.[22] Muhammed ei tyytynyt pelkästään julistamaan uutta uskoa, vaan alkoi myös arvostella mekkalaisten jumalia, mistä mekkalaiset suuttuivat.[19] Profeetan tilanne kävi tukalaksi, ja hän joutui yöllä pakenemaan pohjoisessa sijaitsevaan Medinaan, jonne hän oli jo saanut siirrettyä kannattajansa. Pako (arab. هِجْرَة‎, hijra, suomeksi usein hidžra) tapahtui vuonna 622.[23] Muslimit katsovat islamilaisen ajanlaskun alkaneen tästä tapahtumasta, joka mytomorfisesti rinnastuu Mooseksen exodukseen Egyptistä.

Muhammed kannattajineen otti vallan haltuunsa Medinassa ja perusti sinne umman eli uskovien yhteisön. Tässä vaiheessa elämänkertaa Hisham varoittaa, että hän on karsinut Ibn Ishaqin selostusta ja jättänyt pois ne asiat, jotka ovat häpeällisiä kertoa.[24] Hisham kertoo, että Muhammed alkaa saaliin toivossa ryöstää kauppakaravaaneja, [25] on sukupuoliyhteydessä lapsen kanssa, [26] anastaa ottopoikansa vaimon (vrt. Koraani 33: 37–40)[27], kiduttaa ja tappaa vankeja, [28] järjestää murhapolton moskeijassa, [29] käskee tappaa häntä pilkanneet naiset, [30] ja järjestää Medinassa juutalaisten joukkomurhan. [31] Hisham kertoo, että Medinan joukkomurhaa seurannut sivullinen tokaisi: "Kautta Jumalan, tämäpä vasta uskonto!" - ja kääntyi islamiin.[32]

Ibn Hishamin mukaan Muhammed suoritti itse 27 sotaretkeä ja lähetti 38 pienempää toisten alaisuudessa.[33] Sota Mekkaa vastaan päättyi vuonna 630, jolloin Muhammed valtasi kaupungin kohtaamatta suurtakaan vastarintaa. Profeetta tuhosi kädenliikkellään mekkalaisten palvomien jumalien patsaat Kaaban ympärillä.[34] Muhammedin jäähyväissaarna on eräänlainen profeetan testamentti.[35] Muhammedista kertova islamilainen perimätieto on lisääntynyt jatkuvasti. Vielä viime vuosinakin on julkaistu uusia versioita esimerkiksi jäähyväissaarnasta. [36] [37]

Muhammed kuoli kaksi vuotta myöhemmin vuonna 632 vaihtelevien islamilaisten tietojen mukaan joko 60-, 63- tai 65- vuotiaana.[38]

Koraani[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Koraani
Koraani uskotaan kootun Muhammedin ilmestyksistä hänen kuolemansa jälkeen.

Muslimit uskovat, että Jumala (Allah) paljasti sanansa ihmiskunnalle islamin profeettojen kautta ja lopullisessa muodossaan Koraanissa, jonka muslimit uskovat Jumalan antaneen ihmiskunnalle Muhammedin eli "profeettojen sinetin" kautta. Koraani on silti enemmän kuin Muhammedin saamat ilmestykset. Se on 800-luvulta alkaen ymmärretty kirjaksi, jota ei ole luotu, vaan joka on aina ollut olemassa ja on itsessään ihme. [39]

Islamilainen perimätieto kertoo, että Muhammedin eläessä hänen ilmestyksensä kirjattiin epäsäännöllisesti ylös tai ne säilyivät ihmisten muistissa yksittäisinä katkelmina. Ilmestyksien kokoaminen nousi esille vasta hänen kuolemansa jälkeen.[40]

Enkeli Gabriel kävi Muhammedin kanssa ilmestykset läpi kerran vuodessa ja kahdesti kuolinvuoteella.[41] Muhammed ei itse koonnut Koraania kirjaksi, vaikka hänellä oli käytettävissään kirjoitustaitoinen sihteerin Zaid .[40] Muhammedia seurannut kalifi Abu Bakr määräsi Zaidin kokoamaan Koraanin sen jälkeen, kun Muhammed oli kuollut. Seuraava kalifi Uthman ei ollut tyytyväinen tulokseen, sillä sanamuodoista oli syntynyt eriimelisyyttä. Kaikki Koraanit poltettiin ja kirja koottiin uudestaan noin 20 vuotta Muhammedin kuoleman jälkeen. Kirjoitus oli aluksi konsonanttitekstiä. Vokaalimerkit ja muut tarkkeet lisättiin tekstiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Teksti on jossain määrin vaihdellut nykyaikaan asti, vaikka islamilaisen käsityksen mukaan Koraanin teksti on periaatteessa muuttumaton. Nykyinen, yleisimmin hyväksytty versio on vuoden 1342/1923 Kairon kuninkaallinen editio. Ortografisesti siitä poikkeavia tekstejä on julkaistu mm. Saudi-Arabiassa.[42]

Koraani jakautuu 114 suuraan eli lukuun. Suurat jakautuvat jakeisiin. Suurat on järjestetty kutakuinkin pituuden mukaan, ja niiden ikäjärjestys kulkee pääosin takaperoisesti siten, että Koraanin lopussa olevat lyhyemmät suurat ovat vanhimpia ja alussa olevat pidemmät suurat nuorimpia. Lyhyttä ensimmäistä suuraa, Avauksen suuraa, seuraa Koraanin pisin suura, Lehmän suura, jossa on kaikkiaan 286 jaetta. Viimeinen, Ihmisten suura käsittää 6 jaetta. Suurat eivät muodosta yhtäjaksoisia kertomuksia vaan koostuvat yleensä lyhyistä katkelmista.[43][44]

Muhammed saarnaa islamin profeetoille Abrahamille, Moosekselle ja Jeesukselle persialaisessa käsikirjoituksessa.

Koraanin suurat sisältävät toistoa ja rinnakkaisia tekstejä. Toistuvana teemana on yksijumalaisuuden painottaminen,[45] ja että oikein uskovat pääsevät kuoltuaan paratiisiin (arab. جنّة‎, janna) ja vääräuskoiset joutuvat helvettiin (arab. جهنم‎, jahannam). Koraanissa myös annetaan yksityiskohtaisia kuvauksia helvetissä odottavista kärsimyksistä. Suurista löytyy historiallista materiaalia, joka on osittain yhteneväistä Raamatun kertomusten kanssa. Joissakin suurissa on lainopillisia ohjeita esimerkiksi aviollisiin tai omaisuuden periytymistä koskeviin kysymyksiin. Joistakin löytyy väkivaltaa kannustavia jakeita (esimerkiksi "miekkajae", Koraani 9:5)[46]

Luomiskertomus noudattaa Raamatusta tuttua kaavaa, jossa maailma luotiin kuudessa päivässä. Jumala loi Aadamin ja hänen vaimonsa Eevan savesta ja yhdestä sielusta. Maailmankaikkeus rakentuu helvetistä ja seitsemästä taivaasta.[47] Koraanin mukaan olevaiset olennot voidaan jakaa viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (džinnit), ihmiset sekä muu luomakunta. Jumala on yksi ja hänellä on 99 nimeä. Enkelit ovat Jumalan sanansaattajia. Saatana taas viettelee ihmisiä pahaan.[47]

Koraani jaetaan usein varhaisimpiin Mekkan aikakauden suuriin, jotka Muhammedin uskotaan vastaanottaneen toimiessaan Mekkassa, ja myöhempiin Medinan suuriin, jotka hänen uskotaan vastaanottaneen Medinasta käsin. Hänen sanomansa keskittyi aluksi yksijumalaisuuden julistamiseen. Lisäksi Muhammedin sanoma sellaisena kuin se Koraanin Mekkan aikakauden suurissa paljastuu, korosti moraalista vastuuta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta.[45] Medinan aikakauden suurista sitä vastoin alkaa löytyä enenevissä määrin konkreettisia muslimien elämää sääteleviä ohjeita (esim. ohjeet perinnön jaosta) ja myös sodankäyntiin (jihad) ja uskonnon levittämiseen kannustavia säkeitä.

Sunna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sunna

Koraanin jälkeen tärkein uskonnollisen auktoriteetin lähde on profeetan sunna. Sillä tarkoitetaan profeetta Muhammedin elämäntapaa. Muhammedin katsotaan toimineen synniltä suojattuna ja menetelleen elämässään aina oikein. Šiialaisessa opissa esikuvallisuus käsittää myös šiialaiset imaamit.[48] Koska Koraani sisältää vain niukasti Jumalan säädöksiä, profeetan sunna täydentää sitä ja kertoo uskoville miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Ratkaisu muistuttaa juutalaisuutta, jossa Mooseksen sunna on esikuvana halakha -lainsäädännölle.

Muhammedia koskevia tarinoita alettiin kirjoittaa muistiin 800-luvulla. Tällöin koottiin paitsi elämäkertoja myös valtavia kokoelmia, jotka koostuivat lyhyistä Muhammedia koskevista tarinoista eli haditheista.[48] Jokainen hadith koostuu kahdesta osasta. Alussa luetellaan kertomuksen välittäneet henkilöt, niin sanottu todistajaketju (isnad), jonka alusta löytyy joko Muhammed tai hänen seuralaisensa. Tämän jälkeen seuraa varsinainen kertomus (matn). Hadith-kokoelmia on useita, joista toiset ovat arvostetumpia kuin toiset. Tunnetuin ja merkittävin hadith-kokoelma on Sahih al-Bukhari, yksi sunnalaisten kuudesta pääkokoelmasta (Kutub al-Sittah), jota myös shiialaiset pitävät luotettavana. Tarinoiden ristiriitaisuuksien vuoksi islamissa kehittyi jo varhain niiden aitoutta selvittämään pyrkivä tutkimustyö. Historiallis-kriittinen tutkimus on suhtautunut haditheihin epäuskoisesti. Niissä on nähty mieluummin 800-luvulla vallinneita uskomuksia ja oppikiistoja kuin aitoa 600-luvun alusta periytyvää aitoa aineistoa.[48] [49]

Šaria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sana Allah (Jumala) arabiaksi.
Pääartikkelit: Šaria ja Fiqh

Islamin ytimenä on tarkkaan varjellun monoteismin ohella šaria eli islamilainen laki. Jumalan lakiin alistuminen on muslimin keskeinen velvollisuus. Siihen riittää ulkoinen käskyjen noudattaminen, mihin yksilö voidaan myös pakottaa "hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen" mukaisesti. [50] Se, mikä on moraalisesti "oikein" tai "väärin" määrittyy näin ollen sen mukaan, mikä on šarian mukaista tai sitä vastaan.[51]

Lain sisällön määrittelevät Koraani ja profeetan elämäntapa eli sunna, joka löytyy arvovaltaisista hadith-kokoelmista. Näiden lisäksi sharian lähteitä ovat yksimielisyys ja analogia.

Puhdasoppinen islam ei hyväksy muita lakeja kuin Jumalan lain, joka on ikuinen ja muuttumaton. [52] Tämä näkemys tekee ortodoksisesta islamista poliittisen liikkeen, joka pyrkii alistamaan viime kädessä koko ihmiskunnan Jumalan lain alaiseksi. Aktiivista toimintaa tavoitteen puolesta kutsutaan nimellä "islamismi". Käytännössä jokseenkin kaikki islamilaiset maat soveltavat myös maallista lainsäädäntöä, ja sharian soveltamisen alue on rajallinen.

Kun ihminen toimii Jumalan lain mukaisesti, hän hankkii ansioita, joilla voi päästä paratiisiin. Muussa tapauksessa häntä odottaa viimeisellä tuomiolla helvetin tuli. Mikään ei silti ole varmaa, sillä Jumalan ylivertaisuuden takia hänen tahtonsa ei ole sidottu mihinkään sopimukseen ihmisten kanssa. Huolimatta siitä, että Koraani puhuu ihmisille annetuista varoituksista ja ohjauksesta, jokaisen kohtalo on ennalta määrätty.[53] Islamiin kuuluvaa fatalismia kuvaa arabiankielinen lausahdus "inshallah" (jos Jumala suo). Ilmaisu tulee Koraanista, joka lausuu: "Älä sano mistään 'teen sen huomenna' lisäämättä: 'Jos Jumala niin tahtoo'." (Koraani 8: 24).

Šaria kattaa siviili- ja rikosoikeuden lisäksi muun muassa rituaalipuhtauteen ja yleiseen moraaliin liittyvät asiat Monet säädökset koskevat pieniä yksityiskohtia, kuten kummalla jalalla käymälään kuuluu ensin astua. Ajatolla Khomeini onkin todennut, että "ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään." [54] Vastaavia pikkutarkkoja säädöksiä löytyy myös juutalaisesta laista. Tavallisimmin jännitteitä islamin lain ja maallisen lain välillä Euroopassa on syntynyt perintö- ja perheoikeudessa. Esimerkiksi lapsiavioliitot perustuvat šariaan ja Muhammedin antamaan esimerkkiin.

Koraani Jumalan lain lähteenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koraani on islamissa Jumalan sanaa sellaisenaan, ja sen katsotaan olleen olemassa Jumalan luona jo ennen maailman luomista. Alkuperäinen kirja on kirjoitettu arabiaksi, ja käännökset ymmärretään sen takia vain tulkinnoiksi, joilta puuttuu alkuteoksen arvovalta.[55]

Oppi Koraanista ikuisena ja luomattomana Jumalan sanana syntyi 800-luvulla ja tuo mieleen Johanneksen evankeliumin säkeet "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala". Kristinuskossa Jeesus on Jumalan sanan inkarnaatio, islamissa Jumalan sana laskeutui alas Koraanina. Tämän takia on usein huomautettu (esim. Jaakko Hämeen-Anttila tai Heikki Räisänen), että Koraani rinnastuu oikeammin Kristukseen kuin Raamattuun. Raamatun lähin vastine islamissa olisivat hadith -kertomukset.[56]

Koraanin tulkinnasta käytetään nimitystä tafsír. Se tarkoittaa Koraanin sisällön selittämistä sanojen kielitieteellisen merkityksen sekä tekstin historiallisren yhteyksien ja teologisen sisällön pohjalta. Kirjaimellisen tulkinnan lisäksi Koraania on tulkittu vertauskuvallisesti, mistä käytetään nimitystä ta'wíl. Sitä on harrastettu lähinnä islamilaisen mystiikan ja suufilaisuuden piirissä.[57]

Koraani on arvovaltaisin sharian lähde. Kirjan sisältämä lainsäädännöllinen aines on kuitenkin vähäistä ja koskee lähinnä perhe-, rituaali- ja perintölainsäädäntöä. Sen takia tärkeimmäksi sharian lähteeksi on muodostunut sunna eli Muhammedin antama esimerkki, joka on kirjattu 800-luvulta alkaen tehtyihin hadith-kokoelmiin.[58]

Hadith -kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paksut hadith-kokoelmat ja teokset on koottu tai kirjoitettu pääasiassa 800-luvulla, ja islamilaiset uskonoppineet tuntevat ne läpikotaisin. Sharian tärkein sisältö löytyy niistä. Sunnalaisille muslimeille vakiintui 1100-luvulle mennessä kuusi arvovaltaista hadith-kokoelmaa, joista arvostetuimmat ovat al-Bukharin (k. 870) ja Muslimin (k. 865) kokoelmat. Eri kokoelmien sisällöt vaihtelevat, ja kertomukset voivat olla keskenään ristiriitaisia myös saman kokoelman sisällä.[59]

Kuusi kanonisoitua sunni-kokoelmaa ovat yhteisnimitykseltään al-kutub as-sittah (“kuusi kirjaa”), joiden kokoajia kirjoineen olivat:[60]

  • al-Bukhārī (k. 870) - kokoelmana Sahih (eli "luotettava") al-Bukhari
  • Muslim ibn al-Ḥajjāj (k. 875) - kokoelmana Sahih Muslim
  • Abū Dāʾūd (k. 888) - kokoelmana Sunan (eli "sunna") Abu Dawud
  • at-Tīrmidhī (k. 892) - Jami at-tirmidhi
  • Ibn Mājāh (k. 886) - Sunan Ibn Majah
  • an-Nasāʾī (k. 915) - Sunan an-nasai

Näiden lisäksi on monia muitakin kokoelmia; varhaisin kaikista on Aḥmad ibn Ḥanbalin (k. 855) kokoama Musnad.[60][61] Maliki -koulukunnan oma kokoelma on nimeltään Muwatta Malik. Šiialaisille muslimeille on vastaavasti muodostunut neljä hadith-kokoelmaa, "neljä perustaa".

Yksimielisyyden (ijmá) ja analogian (qiyas) periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun riita-asiaa ratkotaan uskonnollisessa oikeudessa, tuomari (qadi) muodostaa siitä inhimillisen tulkinnan (fiqh). Tällöin hän järkeilee (ijtihad) islamilaisten lähteiden pohjalta ja luo oman mielipiteensä (ra'y). Tässä tuomarilla on apuna kaksi periaatetta. Hän kiinnittää huomiota oppineiden yksimielisyyteen (ijma) kustakin asiasta, mikä varmentaa tulkinnan luotettavuuden. Toiseksi hän päättelee analogian (qiyas) avulla, jos vastaan tulee täysin uusia asioita.[62][63]

Alun pitäen yksimielisyyden periaatetta käytettiin myös täydentämään sharian sisältöä tapauksissa, joissa Koraani tai profeetan sunna eivät tarjonneet vastauksia. Tämä on kuitenkin jäänyt historiaan.[64]

Analogia tarkoittaa täysin uusien tilanteiden rinnastamista sellaisiin, joista on shariassa on säädöksiä. Koraani tai sunna eivät esimerkiksi mainitse kokaiinia, koska huumetta ei tunnettu, mutta lainoppinut voi kieltää sen käytön vedoten analogiaan ja siihen, että päihdyttävän viinin nauttiminen on muslimeilta kiellettyä.[65]

Lakikoulukunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaiseen ajatusmaailmaan tottuneen voi olla on vaikea hahmottaa islamilaisen lainkäytön monimuotoisuutta ja kirjavuutta. Islamissa on useita lainopillisia koulukuntia. Klassisen sunnalaisen islamin neljä tärkeintä koulukuntaa ovat Hanafi, Maliki, Shafi'i ja Hanbali.[66] Noin 75 % niiden säädöksistä on yhteisiä kaikille neljälle. [67] Shiialaisilla on lisäksi oma lainopillinen perinteensä. [68]

Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan sunnalaisten lakikoulukuntien väliset erot ovat silti suhteellisen vähäisiä eikä shiialainen koulukuntakaan eroa paljon muista.[69]

Ulama Jumalan lain tulkitsijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallinen muslimi ei voi muodostaa omaa mielipidettä Koraanista tai Jumalan laista, sillä niiden tulkinnasta vastaa ainoastaan uskonnollinen papisto eli ulama, "viisaat miehet". Lain tulkintaa mutkistaa se, että papisto ei muodosta selkeää byrokraattista ja hierarkkista rakennetta. Ulaman jäseneksi hyväksytään yleensä epämuodollisten uskonnollisten opintojen jälkeen, ja henkilön arvovaltaan vaikuttavat hänen henkilökohtaiset kykynsä sekä oman yhteisön antama tuki.

Suurin osa muslimeista (90 %) kuuluu sunneihin, joilta puuttuu kokonaan papillinen hierarkia. Shiialaisuudessa uskonoppineet ovat järjestyneet vähän hierarkkisemmin.[70]

Sharian tulkitseminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sharian sisällöstä voi kysyä islamilaiselta uskonoppineelta, esimerkiksi imaamilta, joka johtaa rukouksia moskeijassa tai vielä varmemmin muftilta, joka on shariaan syvällisesti perehtynyt oppinut. Perinteisesti kysymyksiin vastataan perjantairukouksen jälkeen, missä lainoppineen avustajat keräävät paperilapulle kirjoitetut kysymykset. [71] Nykyisin on lisäksi perustettu fatwa -neuvostoja, joita toimii myös myös internetissä palvelemassa uskovia, joilla on kysyttävää. Kun vaikeasta asiasta neuvoa kysytään muftilta, saadaan pitkä kirjallinen lausunto, joka toisinaan päätyy vain todennäköiseen arvioon sekä toteamukseen, että "Allah tietää parhaiten".

Erikoinen piirre on, että muftin antama lainopillinen mielipide eli fatwa on vain hänen oma kantansa, mutta sen katsotaan silti aina edustavan pätevää tulkintaa shariasta. Mufti voi myös muuttaa mieltään ja antaa kaksi keskenään ristiriidassa olevaa fatwaa, jolloin molemmat ovat yhtä päteviä, ja uskova voi valita niiden välillä.[72]

Ongelmia uskonoppineille aiheuttaa se, että sharia-lain määräykset voivat olla ristiriitaisia jopa yksittäisen hadith-kokoelman sisällä. Lisäksi mielipide-eroja syntyy usein siitä, kuin vahvoiksi tai heikoiksi uskonoppineet arvioivat yksittäisiin haditheihin liittyvät todistajaketjut eli isnadit. Vallitseva näkemys on, että luotettavimpiinkin kokoelmiin sisältyy "aina muutamia epäilyttäviä perimätietoja".[73] Sellaisia ei kuitenkaan voi ehdottaa poistettavaksi, koska 900-luvulta alkaen tapahtui järjen (ijtihad) porttien sulkeminen,jolloin lain sisältö vakiintui. [74] Professori Landau-Tasseron on todennut, että islamin pyhien kirjoitusten lukeminen ja tulkinta on pakosta valikoivaa, mistä tuloksena ovat loputtomat erimielisyydet ("endless quarrels") eri tulkintojen välillä. [75]

Tilanne ei silti anna lupaa huolittomuuteen niiden asioiden suhteen, joista vallitsee yksimielisyys. Islamilaisen lain klassikkoteos Umdat al-Salik määrää kuolemantuomion jokaisesta poikkeamasta, joka tapahtuu ydinsisältöjen kohdalla.[76]

Vaikka šaria on periaatteessa muuttumaton laki, PEW-tutkimuslaitoksen asennetutkimukset osoittavat, että tavalliset muslimit suhtautuvat hyvin valikoivasti sen noudattamiseen. Muslimien asenteet vaihtelevat etenkin eri maiden välillä. [77]

Islamin viisi pilaria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilaisessa laissa korostuvat uskonnon harjoittamisen ulkoiset muodot eli rituaalit. Sunni-islamin "viidestä pilarista" neljä koskee niitä (uskontunnustus, rukous, paasto ja pyhiinvaellus) ja vain yksi ihmisen suhdetta muihin ihmisiin (almuvero). Rituaalit ovat korostuneen julkisia siten, että rukoilu tapahtuu mielellään yhdessä muiden kanssa, järjestyneessä rivimuodostelmassa, samassa tahdissa ja näkyviä liikkeitä tehden. Myös muslimin pukeutuminen ja kehonhoito on säänneltyä ihon karvoitusta myöten. [78] Rukousten näkyvyys ja muslimin ulkonäkö auttavat tunnistamaan toiset muslimit ja helpottavat keskinäistä valvontaa lakien noudattamisesta.

Šarian keskeisin sisältö ilmaistaan sunni-islamin viitenä pilarina. Shiialaisuudessa niitä on enemmän.  Oppi on peräisin 800-luvun hadith-kokoelmasta Sahih Muslim.[46]

  • Šahada eli uskontunnustus tarkoittaa islamin keskeisimmät uskonkappaleet sisältävää lausetta, jolla muslimi tunnustaa uskonsa. Uskontunnustus koostuu sunnalaisuudessa kahdesta osasta, joista ensimmäinen määrittelee islamin monoteiseksi uskonnoksi ja toinen osa sitoo Muhammedin Jumalan sanan välittäjäksi: arab. لا إله إلا الله ومحمد رسول الله‎, lā ilāha illā-llāh wa-muḥammadun rasūlu-llāh, ”Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on hänen lähettiläänsä”. Šiialaiset lisäävät uskonnontunnustukseen lauseen arab. علي ولي الله‎, ‘Aliyyun walī-llāh, ”...ja Ali on Jumalan ystävä”.[79]
  • Salat eli rukous koostuu sarjasta liikkeitä, joiden aikana lausutaan myös Koraanin ensimmäinen suura. Muslimin tulee rukoilla viidesti päivässä tarkkaan määriteltyinä ajankohtina. Rukoileminen on mahdollista joko yksityisesti tai moskeijassa. Periaatteessa muslimin on pidettävä kaikki nämä rukoushetket ellei hänellä ole pakottavaa syytä olla rukoilematta. Hetken voi myös siirtää myöhemmäksi mikäli on esteellinen.[80]
  • Saum eli paasto tapahtuu pääsääntöisesti ramadanin pyhän kuukauden aikana, mutta muslimit voivat paastota eri syistä ja eri ajankohtina. Paaston aikana muslimien tulee välttää syömistä, juomista, tupakoimista ja sukupuolista kanssakäyntiä aamunkoiton ja auringonlaskun välisenä aikana. Paaston rajaaminen valoisaan aikaan saattaa tulla islamiin kristillisten munkkien esikuvista (esim. Pyhän Benedictuksen luostarisääntö).[81] Paastoon kuuluu myös sisäinen puhdistautuminen pahoista ajatuksista.[82]
  • Zakat eli almuvero maksetaan periaatteessa kerran vuodessa yksityiskohtaisten sääntöjen mukaan – eri omaisuudesta lajeista maksetaan erisuuruisia määriä almuveroa. Muslimin tulee ryhtyä maksamaan almuveroa kun hän on mennyt naimisiin. Almut voidaan antaa myös islamin yhteiseksi hyväksi, kuten moskeijan rakentamiseen. [83]
  • Hadž eli pyhiinvaellus tulisi suorittaa Mekkaan vähintään kerran elämänsä aikana islamilaisen ajanlaskun 12. kuukauden toisella viikolla. Pyhiinvaellukseen voi lisätä vapaaehtoisesti käynnin profeetta Muhammedin haudalla Medinassa. Pyhiinvaelluksen aikana noudatetaan säädettyjä tapoja, joihin kuuluu yhtenäinen pukeutuminen. Tapahtuma korostaa muslimien yhteenkuuluvuutta ja samanarvoisuutta Jumalan edessä.[84]

Hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šariaan kuuluu Koraanissa (3:104, myös 2:256) mainittu hyvään kehottaminen ja pahan kieltäminen.[85] Se tarkoittaa, että kuka tahansa, joka näkee vääryyden tapahtuvan, ottaa asiakseen korjata sen. Islamilaisen lain klassinen käsikirja Umdat al-Salik kertoo, että tämä periaate on mitä tärkein uskonnon perustekijä. Jos se poistettaisiin, myös uskonto katoaisi.[85]

Väliintulossa on kahdeksan tasoa.[86] Ensimmäinen on rikkomuksen luotettava todentaminen. Toinen aste on, että rikkeen tekijälle kerrotaan teon vääryys. Kolmas aste on varoittaa tekijää Jumalan rangaistuksesta. Neljännellä asteella rikkeen tekijää moititaan voimakkain sanoin. Viides aste on käsiksi käyminen esimerkiksi rikkomalla luvattomat musiikki-instrumentit tai kaatamalla viini maahan. Kuudes aste on uhkaaminen ja pelottelu väkivallalla. Seitsemäs aste on lyöminen ja potkiminen. Kahdeksannella asteella turvaudutaan aseisiin ja voidaan hankkia kumppaneita apuun väärintekijää vastaan. Tällä asteella kuolonuhreilta ei aina voi välttyä.[86]

Šarialain mukaan muslimi, joka kieltää jonkin viidestä uskon pilarista tai kieltää jonkin muun asian, josta vallitsee yksimielisyys uskonoppineiden keskuudessa, on vääräuskoinen (kafir), ja hänet tulee teloittaa.[87] Muun muassa Muhammedin pilkkaamisesta šaria langettaa kuolemantuomion, jonka voi panna toimeen kuka tahansa muslimi. Tästä on esimerkkinä ajatollah Khomeinin vuonna 1989 antama fatwa Salman Rushdien surmaamisesta.

Muslimien harjoittama kunniaväkivalta on hyvään kehottamisen ja pahan kieltämisen soveltamista. Ilmiö on levinnyt siirtolaisuuden myötä myös Eurooppaan, jossa se on herättänyt kielteistä huomiota. Suomessa sitä ei kuitenkaan normaalisti ole tulkittu asiana, joka liittyisi juuri uskontoon. [88] [89] [90]. Kunniaväkivalta on mieluummin yhdistetty erääksi sukupuolittuneen väkivallan muodoksi,[91] ja saatetaan jopa torjua sen mahdollinen yhteys islaminuskoon. [92] [93]

Muslimit mielenosoittajat Malediiveilla syyskuussa 2014.

Jihad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jihad

Kirjaimellisesti tulkittuna sana "jihad" tarkoittaa kamppailua, ja islamin pyhässä kirjallisuudessa sillä on ensisijaisesti islamin puolesta käydyn sodankäynnin merkitys. Jihadista puhutaan kuitenkin myös sisäisen jihadin eli henkisen kamppailun merkityksessä, ja etenkin suufilaisuuden piirissä henkinen kilvoittelu ymmärretään sotilaalliseen jihadiin nähden ensisijaiseksi "suuremmaksi jihadiksi" (jihad al-akbar).

Uskonoppineidet mielipiteet jihadin suhteen vaihtelevat pelkän puolustussodan hyväksymisestä terrorin hyväksymiseen. Prof. Landau-Tasseronin mukaan molemmat näkökannat mahtuvat islamilaisen tulkintaperinteen laajaan kirjoon, eikä kumpaakaan voi pitää sinänsä ei-islamilaisena.[94]

Aseellinen jihad[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamista puhutaan usein ”rauhan uskontona”. Käsite ei ole peräisin länsimaista vaan islamin omasta piiristä. Esimerkiksi kalifaatin pääkaupunki Bagdad tunnettiin aluksi satojen vuosien ajan vain nimellä Madinat al-Salam eli ”Rauhan kaupunki”.[95] Sana on lännessä kuitenkin ymmärretty toisin kuin islamissa. Islamilainen valtioteoria jakaa maailman toisaalta islamin tai rauhan alueeseen tai "taloon" (Dár al-islám, Dár as-Salám), toisaalta sodan alueeseen (Dár al-harb),[96] ja islam rauhan uskontona tarkoittaa, että muslimit tarpeellista väkivaltaa käyttäen kukistavat ”sodan talon”.[97] Rauha tulee, kun uskottomat on alistettu ja he maksavat asianmukaista nöyryyttä osoittaen veroa muslimeille. Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb tiivisti asian seuraavasti:

”Kyllä, se on rauhan uskonto, mutta siinä mielessä, että islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan.” [98]

David Cookin mukaan uskonsodan käsite ilmestyi islamiin 800-luvun alussa eli samaan aikaan, kun al-Mamun nousi valtaan ja islam kehittyi klassiseen muotoonsa. [99] Esimerkiksi klassinen šarian käsikirja Umdat al-Salik toteaa, että kalifi taistelee kaikkia ihmisiä vastaan, kunnes näistä tulee muslimeja.[100] Näkemys tunnetaan myös shiialaisuuden piirissä, ja esimerkiksi Ajatollah Khomeini on todennut, että "Pyhä sota merkitsee ei-islamilaisten alueitten valloittamista."[101] Ibn Hishamin laatimasta Muhammedin elämäkerrasta noin kolme neljäsosaa on omistettu profeetan sotaretkille.[17] Se osoittaa jihadin suurta merkitystä etenkin varhaisessa islamissa, jossa sen tuloksena nähtiin islamilaisen suurvallan nopea syntyminen. [102]

Klassisessa islamissa ei esiinny kristillisen lähetystyön kaltaista lähetystyötä. [103] Lähimmäksi sitä tulee kutsuminen (da’wa) islaminuskoon, josta kieltäytyminen johtaa jihadin julistamiseen aluetta vastaan. Esimerkiksi keskiajan klassinen šaria-käsikirja Umdat al-Salik kertoo, että kalifin tulisi kehottaa juutalaisia, kristittyjä ja zarathustralaisia alistumaan islamiin hyväksymällä šarian määräykset ja kalifin hallitsijakseen. Toinen vaihtoehto on dhimmi -asema, jossa he pitävät oman uskontonsa, mutta suostuvat maksamaan kalifille veroa (jizya), joka on tarkoitettu ei-muslimeille. Kalifin velvollisuus on käydä Pyhää sotaa (jihad) kaikkia niitä vastaan, jotka eivät suostu ehtoihin. [104][105]

Kun kristinuskon eskatologinen missio annetaan Jeesuksen sanoissa "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" (Matt.27:19), islamissa eskatologinen missio on "rauhan alueen" laajentaminen ja "sodan alueen" pakottaminen Jumalan lakiin vähintäänkin niin, että uskottomat maksavat muslimeille veroa. [104]

Jihad henkisenä kilvoitteluna ja ”suurempi  jihad”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin piirissä myös sisäinen kamppailu voidaan ymmärtää jihadin käsitteen kautta, ja henkisenä kamppailuna jihad on jokaisen muslimin velvollisuus, jotta pahuus ei saisi yliotetta.[106]

Alunperin 800-luvun suufilaisuuden piirissä asiantuntijoiden mukaan kehittyneen askeettisen opin mukaan "sisäinen jihad" eli kamppailu henkisen kilvoittelun tiellä tulisi ymmärtää "suuremmaksi jihadiksi", johon nähden aseellinen jihad olisi toissijainen "vähäisempi jihad".[107][108] Kuten eräs keskiaikainen turkkilaisen suufi-veljeskunnan arvovaltainen jäsen asian ilmaisi, sotilaallinen jihad (jihād al-gazā) olisi muslimikuninkaiden ja -emiireiden velvollisuus, missä suufien tulisi omistautua henkiselle kilvoittelulle: "meidän jihadimme on juuri, ja heidän jihadinsa on oksa, joka on riippuvainen juuresta."[109]

Vaikka oppi on hyvin keskeinen suufilaisuuden piirissä, sen opillinen oikeutus on hyvin kiistanalainen ja islamilaisen dogmatiikan kannalta kyseenalainen. Opin alkuperänä pidetään 1000-luvun oppinut Al-Khatib al-Baghdadi viittausta Muhammedin seuraaviin sanoihin: "olemme palanneet vähäisemmästä jihadista (al-jihad al-asghar) suurempaa jihadiin (al-jihad al-akbar)." Kun ibn Abd-Allahilta kysyttiin, mikä on suurempi jihad? hän vastasi, että "se on kamppailu itseään vastaan".[110][111][112] Hadith ei kuitenkaan sisälly autoratiivisiin kokoelmiin, ja monien muslimioppineiden mukaan se ei ole luotettava.[113] Radikaalia islamismia edustava oppinut Abdullah Azzam taas on jopa väittänyt sen olevan väärennetty vailla minkäänlaista perustaa.[114] Esimerkiksi hanbalilaista koulukuntaa edustavan Ibn Qayyin Al-Jawziyaan mukaan sitä vastoin huolimatta sisäisen jihadin tärkeydestä, perusteet näkemyksen puolesta, että "sydämen jihad" olisi "miekan jihadia" tärkeämpi, ovat hyvin heikot.[115]

Keskustelu kuvaa tilannetta, joka on tavanomainen uskonoppineiden keskuudessa. Professor Landau-Tasseron on todennut, että Pyhien kirjoitusten tulkinta on väistämättä valikoivaa, ja hadithit sisältävät erilaisia ja usein ristiriitaisia tietoja, jotka heijastavat muslimien välisiä erimielisyyksiä sekä ajan myötä tapahtunutta kehitystä. Seurauksena on ollut kokoelma vaihtoehtoisia johtopäätöksiä melkein joka asiaan sekä loputtomat riidat, kun jokainen ryhmä väittää olevansa ainoa joka seuraa oikeaa polkua.[94]

Etenkin länsimaiset lähteet korostavat usein, että jihad tarkoittaa väkivallatonta itsensä kehittämistä ja ainoastaan harvinaisena poikkeuksena sotaa ja silloinkin vain puolustussotaa.[116] Islaminuskoon suuri jihad astuu toden teolla vasta 1100-luvulla ja aluksi al-Ghazalin kirjoituksissa.[117] Al-Ghazali ei kuitenkaan esittänyt suurta jihadia pienen jihadin vaihtoehtona, vaan liitti sen hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen islamilaiseen periaatteeseen.[118]

Cookin laskujen mukaan klassinen islamilainen kirjallisuus sisältää satoja teoksia sotaisesta jihadista, kun taas rauhallisemmasta hän on löytänyt vain yhden kirjan, ajatollah Khomeinin kirjoittaman teoksen Jihade akbar eli ”Suurempi jihad.” [119]On siis väärinkäsitystä, että sotaisa jihad olisi alkuperäisen rauhallisen jihadin pohjalta syntynyt myöhempi oppi.[120] Tavallisen muslimin elämässä jihad henkilökohtaisena kamppailuna ja itsensä kehittämisenä on jokapäiväinen asia. Rauhanomainen jihad on se asia, jota esimerkiksi koululaisille opetetaan islamilaisissa maissa, kuten Keniassa koulunsa käynyt ex-muslimi Ayaan Hirsi Ali kertoo. Hänen mukaansa sotaisa jihad astuu kuvaan muissa yhteyksissä.[121]

Islamilainen teologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamin uskonkappaleet

Islamin uskontunnustus tiivistää sen sisällön kahteen asiaan, monoteismiin sekä siihen, että Muhammed on Jumalan lähettiläs. Uskontunnustuksen jälkeen islaminuskon sisältöä tarkentavat parhaiten islamin "kuusi uskonkappaletta". Ilmaus löytyy jo 1300-luvulla eläneen Shafi'i-koulukunnan uskonoppineen al-Misrin kirjasta Umdat al-Salik ("Matkasauva"). Kirja toteaa, että oikeaan uskoon kuuluivat seuraavat kuusi asiaa: 1) usko Jumalaan, 2) usko enkeleihin, 3) usko Jumalan lähettämiin kirjoihin, 4) usko profeettoihin ja sanansaattajiin, 5) usko tuomionpäivään ja ylösnousemukseen sekä 6) usko kohtaloon.[122] Tämä jaottelu on edelleen islamilaisen teologian pohjana. Teologiset asiat ovat kuitenkin islamissa toissijaisia verrattuna šariaan ja sitä koskevaan keskusteluun.

Muslimille pelastusta ei tuo niinkään oikea usko, kuten kristinuskossa, vaan šaria-lain seuraaminen eli oikein tekeminen. Tärkeimmät šariaan sisältyvät velvoitteet ilmaistaan islamin "viitenä pilarina".


Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamin historia
Moskeijat ovat yksi islamilaisen kulttuurin näyttävimmistä saavutuksista. Kuvassa suuri moskeija Banda Acehissa Indonesiassa.

Islamin esihistoria 600- ja 700-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islam syntyi sen oman historian mukaan nopeasti valmiina uskontona vain yhden henkilön toimesta 600-luvun alussa. Islamin syntyä olisi seurannut menestyksellinen valloitussotien kausi, jolloin islam levitti valtansa koko Lähi-itään vain muutamassa kymmenessä vuodessa. Arabien sotaretket etenivät Pohjois-Afrikasta 700-luvulla Marokon kautta Espanjaan ja keskiseen Ranskaan asti, jossa Poitiersin taistelusta 732 on tullut arabien pysäyttämisen symboli. [123] Idässä ne ulottuivat Iranin ylängöille, Keski-Aasiaan ja Afganistanin rajoille.

Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan Muhammedia seurasi umman johtajana Abu Bakr (632–634), jonka aikana Koraani koottiin esimmäisen kerran. Seuraava kalifi oli Umar (634–644) ja häntä seurasi Uthman (644–656), jonka toimesta Koraani koottiin uudestaan. Neljäs kalifi oli Ali (656–661), jonka salamurhan jälkeen islamin kerrotaan jakautuneen sunnalaisuuteen ja shiialaisuuteen.[124] Islamilaisen historiankirjoituksen mukaan "neljän oikeaan johdetun" kalifin Rashidun-kalifaatti oli islamin kulta-aikaa, jolloin ummaa johdettiin Muhammedin antamien esikuvien mukaan. Sitä seurasi umaijadien dynastia (660-750), jota luonnehti jumalattomuus ja luopuminen islamista.[125]

Arabit valloittivat 600-luvulla nopeassa tahdissa suurimman osan Lähi-itää, Pohjois-Afrikan ja Espanjan niin, että heidän perustamansa valtakunta ulottui Atlantilta Keski-Aasiaan. Jos hylätään islamilaiseen hadith-aineistoon perustuvat kertomukset epäluotettavina, tieto islaminuskon varhaishistoriasta 600- ja 700-luvuilta häviää melkein kokonaan, sillä jäljelle jää lähinnä muutamia piirtokirjoituksia ja kolikoita. Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan islamilainen historianselitys tosin on kuin "talo ilman perustaa", mutta silti parempi kuin ei mitään.[126]

Vaihtoehtoista kokonaiskuvaa on silti pyritty rakentamaan. Koska neljästä "oikeaan johdetusta kalifista" ei löydy mitään aikalaislähteitä, heidän on ehdotettu olleen abbasidikaudella luotuja persialaiseen nelilukuun perustuvia hahmoja, jotka mytomorfisesti rinnastuvat Adamiin, Nooaan, Abrahamiin ja Moosekseen.[127] Ensimmäinen kalifi, josta on jäänyt historiaan arkeologisia jälkiä on Muawija (660-680) .[128] Muawijaa seurasi (mahdollisesti sisällissodan eli fitnan jälkeen) Iranin Khorasanista tullut Abd al-Malik (685-705). Jotkut orientalistit katsovat vasta hänen tuoneen mukanaan muhammad -käsitteen, joka ensimmäiseksi on löydetty al-Malikin armeijan etenemisreitiltä löytyneistä kolikoista.[129]

Erään teorian mukaan islam lähti liikkeelle arabikristillisenä monoteistisena lahkona jo ensimmäisten kristillisten satalukujen aikana. Se olisi irtautunut kristinuskosta 700-luvun vaihteessa kalifi Abd al-Malikin kaudella ja kehittyi varsinaiseksi islamiksi vasta 800-luvun alkuun mennessä, jolloin arabiprofeetta Muhammed ja Koraani löysivät toisensa.[5][130] Skeptiset tutkijat ovat muovanneet teorioita siitä, että profeetan hahmo olisi syntynyt aikaisintaan 700-luvun lopulla personifikaationa Jeesukselle annetusta kunnianimestä "muhammad". [131] Sana ilmestyy piirtokirjoituksiin 690-luvulla ja löytyy Jerusalemin Kalliomoskeijan friisitekstistä. [132] Skeptiset tutkijat ovat nähneet Koraanissa kokoelman tekstejä, jotka on kirjoitettu ehkä parinsadan vuoden kuluessa ja jossain muualla kuin Arabiassa.[133] Günter Lüling katsoi, että kolmasosa Koraanista olisi alun perin ollut kristillisiä litrugisia tekstejä tai hymnejä (tällaisia ehdokkaita ovat esimerkiksi Norsun suura tai Niiniköyden suura). [134]

Islam on uskontona tiukasti sidoksissa siihen, että Mekassa vaikuttanut profeetta Muhammed oli todellinen, historiallinen henkilö, jonka saamat ilmestykset kirjattiin Koraaniin, ja jonka teot ja puheet talletettiin hadith -kokoelmiin. Vaikka länsimainen tutkimus on omaksunut kauttaaltaan hyvin kriittisen kannan islamilaisten perimätietojen luotettavuuteen, enemmistö tutkijoista pitää Muhammedin historiallisuutta yhtä kaikki suhteellisen selvänä. Poikkeuksen sääntöön muodostaa niin kutsuttu revisionistinen koulukunta, jonka mukaan vallitsevalla näkemykselle ovat muodostuneet kompastuskiveksi historian lähteet, jotka eivät tunne profeetta Muhammedia, Koraania tai edes Mekkaa [135] ennen kuin aikaisintaan 800-luvun taitteesta alkaen. Pitkää hiljaisuuden aikaa on pidetty epäsuorana todisteena (argumentum ex silentio) siitä, että 800-luvulla kirjatut tarinat ovat myöhempää keksintöä. Arabiuskonnon kehityksestä ennen 800-lukua tiedetään vain vähän varmaa, ja esimerkiksi Koraanin kokoamisen ja kanonisoinnin historia on täysin tuntematon, jos hylätään islamilainen selitys.[5]

Islam 800- ja 900- luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteiden perusteella islam sellaisena kuin se tänään tunnetaan näyttäisi syntyvän vasta 800-luvulla, sillä silloin alkaa profeetta Muhammedin elämänvaiheita, Muhammedin sunnaa ja Koraanin selityksiä koskevan kirjallisuuden laajamittainen julkaiseminen, kun taas aiemmilta vuosisadoilta on tarjolla vain muutama piirtokirjoitus. Joseph Schacht esitti vaikutusvaltaisessa islam-tutkimuksen klassikkoteoksessaan Origins of Muhammadan Jurisprudence, että haditheja alettiin koota enenevissä määrin lainopillisten ja muiden uskonnollisten ja/tai poliittisten kiistojen ratkaisemiseksi, ja näin Hadith-kirjallisuus suurimmalta osin fabrikoitiin aikakauden lainopillisten, poliittisten ja teologisten näkemysten oikeuttamiseksi. Perimätiedon ensimmäinen merkittävä systematisoija oli lainoppinut Al-Shafi'i (767-820), jota pidetään ortodoksisen sunni-islamin lainopillisen perinteen perustajahahmona.

Saarbrückenin Inarah- ryhmään kuuluvat orientalistit ovat arvelleet, että käänne arabiuskonnon kehitykseen islamiksi saattoi alkaa abbasidien vallankumouksesta vuonna 750. Abbasidit toivat Iranin Mervistä ne uudet ajatukset, joista tuli virallinen valtionuskonto. Se syrjäytti Muawijan ylläpitämän Johannes Kastajan kultin ja otti heti kiinnekohdikseen Jumalan sanan ja profeetan sunnan.[136] Islam palveli abbasidihallinnon vakiinnuttamista, koska sen mukaan uudet hallitsijat olivat uskonnon ja valtion alkuperäisen perustajan eli Muhammedin sukulaisia. Arabeilla sukulinja oli keskeinen vallan perusta. Ajatus islamilaisesta yhteisöstä eli ummasta saattoi myös heikentää klaaneihin kohdistuvaa lojaalisuutta, joka oli jatkuva uhka kalifien vallalle.

Kalifi al-Mamunin (813-833) aikana islamilaisen papiston valta alkoi kasvaa. Kalifin vastavetona oli tukea rationaalista islamin suuntausta, niin sanottuja mutaziliitteja. He edustivat uskonoppineita, joiden ajattelu oli saanut virikkeitä kreikkalaisesta filosofiasta. Sen vaikutuksesta heitä kiinnosti kriittinen ajattelu, ja he näkivät muita vähemmän arvoa jyrkkien uskonnollisten dogmien vartioinnissa. Kalifi alkoi suosia mutaliziitteja ja teki suuntauksesta ainoan virallisesti hyväksytyn. Papiston vastarinta johti siihen, että vuonna 827 Mamun päätyi perustamaan inkvisition, mihnan, valvomaan, että ulama noudattaisi hänen valitsemansa koulukunnan oppeja. Symboliseksi pääasiaksi nousi kysymys siitä, oliko Koraani luotu (jolloin sitä saattoi järkiperäisesti arvioida) vai oliko se ollut aina olemassa. Kiista jatkui vielä hänen seuraajiensa aikana, kunnes ulama voitti sen vuonna 848, jolloin inkivisitio lakkautettiin. Kalifi oli tuossa vaiheessa menettänyt valtansa turkkilaiskenraaleille, mikä auttoi papistoa kohentamaan asemiaan. Inkvisitio ehti kuulustella satoja uskonoppineita, joista monet olivat kuolleet vankiloissa ja toiset saaneet mainetta marttyyriasemallaan. Kuuluisin heistä oli islamilaisen lakikoulukunnan perustaja Ahmad ibn Hanbal.[137][138] Joitakin mutaziliittien ajatuksia on säilynyt nykyaikaan asti shiialaisudessa.[139]

Islamin jäykistyminen pappisvallan ehdoilla jatkui 900-luvulla, jolloin alkoi niin sanottu "järjen (ijtihad) porttien sulkeminen".[140] Tällöin syntyi yksimielisyys siitä, että kukaan usakonoppinut ei saanut käyttää omaa järkeään, vaan sen oli rajoituttava tulkitsemaan olemassaolevaa pyhien tekstien kokonaisuutta.

Arabit (Egyptin fatimidit) valloittivat Sisilian ja osia Etelä-Italiasta 900-luvulla ja tekivät ryöstöretken Roomaan asti. Nämä valloitukset jäivän lyhytaikaisiksi, ja myös Espanjassa alkoi sen hidas takaisinvalloitus. Se päättyi sopimukseen Granadan luovuttamisesta vuonna 1492.

Abbasidien dynastia kesti lähes 500 vuotta (vuodet 750-1258), ja heidän pääkaupungikseen vakiintui Bagdad, jossa vallitsi voimakas persialainen ja hellenistinen perinne. Aikakautta kutsutaan länsimaissa usein islamin kulta-ajaksi, koska imperiumi oli hyvin vauras ja myös tieteet ja taiteet kukoistivat, mutta tämä ei ole islamilaisen perinteen näkemys, jonka perspektiivistä todellinen islamilainen kultakausi on oikeaan johdettujen kalifien enemmän tai vähemmän myyttinen aika. Kuten sitä edeltänyttä umaijadien kalifaattia, joka jatkoi olemassaoloaan vain Iberian niemimaalla kunnes kristityt tekivät siitä lopun, abbasidien aikakautta pidettiin suurelta osin jumalattomana ja sen piirissä ortodoksisena pidetty mutazilismi nähdään vakavana heresiana. Oli miten oli, 800-luvulla tapahtuneen persialaisen ja hellenistisen renessanssin seurauksena kreikkalainen filosofinen ja tieteellinen kirjallisuus — esimerkiksi lähes kaikki Aristoteleen teokset — käännettiin nopeasti arabiaksi, ja arabiankieliset ajattelijat alkoivat myös kehittää kreikkalaista perintöä eteenpäin. Myös matematiikkaa, johon merkittäviä vaikutuksia oltiin saatu Intiasta (esim. niin sanotut arabialaiset numerot) tutkitiin ja kehitettiin eteenpäin ennenkaikkea persialaisten tutkijoiden toimesta. Abbasidikalifien valtakunta alkoi kuitenkin samalla rapautua ja heistä tuli turkkilaisen orja-armeijan marionetteja. Samalla uskonnollinen fundamentalismi lisääntyi, ja filosofinen tai tieteellinen muuttui harjoittajilleen usein hengenvaaralliseksi. Kalifaatin lopettavat viimein mongolit Baghdadin kukistuessa vuonna 1258, vaikka se jatkoikin olemassaoloaan seremoniallisena instituutiona Kairossa mongolit karkottaneiden mamelukkisultaanien alaisuudessa. Abbasidi-imperiumia seurasi turkkilainen Osmanien valtakunta (noin 1300–1918).[141][5]

Islam 1000 -luvulta eteenpäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1000-luvulla Lähi-idän suhteellinen voima Eurooppaan verrattuna alkoi heiketä, mikä näkyi ristiretkeläisten menestyksenä. Tuhatluvulla turkkilaiset seldzukit (pääkaupunkeina mm. Nishapur ja Merv) loivat keskiaasialaisen jättivaltakunnan, joka oli rajoiltaan lähellä sassanidien entistä valtiota. He karkottivat buyidit Bagdadista ja asettuivat vuorostaan kalifin suojelijoiksi.

Wienissä taisteltiin vuonna 1529 turkkilaisia vastaan, jonka jälkeen islam menetti lopullisesti jalansijansa Euroopassa.[142] Idässä muslimivaltioita syntyi Intiaan ja Kauko-Itään Indonesian saaristoa myöten. Afrikassa islam eteni myös Saharan eteläpuolelle.

1700-luvulta lähtien islamilaiset alueet joutuivat eurooppalaisen imperialismin piiriin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhtä islamilaista valtakeskusta ei enää ollut, kun Osmanien valtakunta oli luhistunut sodassa. 1900-luvulla muslimiväestön nopea kasvu, arabimaiden öljylöydöt, kansainväliset konfliktit ja globalisaatio ovat nostaneet islamin merkittäväksi nykymaailmaa muokkaavaksi tekijäksi.[143]

Yhtäläisyydet muihin uskontoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilla runsaasti yhtäläisyyksiä etenkin juutalaisuuteen ja kristinuskoon. Koraani sisältää runsaasti Mooseksen kirjoissa olevia tarinoita, mutta myös puhetta Jeesuksesta. Juutalaisuus ja kristinusko ovat ”kirjan uskontoja”, jotka ovat lähellä islamia. Niiden yhtäläisyydet selitetään sillä, että islam ei ole syntynyt näiden varhaisempien uskontojen pohjalta, vaan ne ovat päinvastoin alkuperäisen, jo Adamin saaman islamilaisen ilmoituksen rappeutumismuotoja.

Islamilla on eniten yhtäläisyyksiä juutalaisuuden kanssa, jopa niin, että Muhammedin ja Mooseksen elämäkerrat vastaavat pitkälti toisiaan.[144] Muslimit pitävät tätä osoituksena siitä, miten jo Toora ennustaa Muhammedin tuloa. Juutalaisuuden tavoin islam on monoteistinen lakiuskonto, jossa profeetan saaman kirjan ja hänen esikuvansa (sunnan) seuraaminen antavat uskoville kaiken tarvittavan. Molemmissa esiintyy ajatus teokraattisesta valtiosta, jossa vallitsee Jumalan antama laki.

Kristinuskon tavoin islam on leimallisesti itseään levittämään pyrkivä uskonto. Missä juutalaisten halakha rajautuu "valittuun kansaan", islamin näkökulmasta jokainen ihminen on syntynyt alunpitäen muslimiksi (tämän vuoksi kääntymyksen yhteydessä puhutaan usein "islamiin palaamisesta", eikä muslimiksi tuleminen edellytä sakramentteja toisin kuin juutalaisuudessa ja kristinuskossa) ja sharia on periaatteessa koko ihmiskuntaa velvoittava laki. Toisin kuin kristinuskossa, uskonnon levittäminen ei klassisen katsannon mukaan kuitenkaan tarkoita ihmisten käännyttämistä omaan uskontoon vaan islamilaisen lain ja muslimien ylivallan saattamista voimaan.[145][146]

Islamista löytyy yhtymäkohtia myös 600-luvun iranilaisiin uskontoihin, kuten zarathustralaisuuteen, manilaisuuteen ja parsilaisuuteen. Siitä yhtenä esimerkkinä on oppi viimeisestä tuomiosta, johon kuuluu helvetin tulen yllä olevan miekanterää ohuemman sillan (sirat) ylittäminen. [147] [148] [149] Jotkut tutkijat ovat löytäneet islamista jälkiä arabien pakanallisista uskomuksista.[150] Sellainen on ainakin Kaaban mustaan kiveen kohdistuva kunnioitus, joka muistuttaa Itä-Roomassa esiintynyttä meteoriittien palvontaa ja Lähi-idän Betyl -kivipatsaisiin kohdistunutta riittiä.[151] Ignaz Goldziherin mukaan buddhalaisuus on vaikuttanut islamiin etenkin pyhiinvaellukseen liittyvien tapojen osalta.[152] Koraanin Uskottomien suura 109 (Al-Kafirun) on orientalisti Markus Großin mukaan muunnelma buddhalaisesta mieterunosta.[153]

Yhtäläisyydet muihin uskontoihin voi nähdä todisteina siitä, että syntyessään islam oli synkretistinen uskonto, joka imi vaikutteita naapureiltaan. Muslimit tulkitsevat yhtäläisyydet käänteisesti niin, että muut uskonnot muistuttavat islamia, koska se on ainoa alkuperäinen uskonto. [150].[154] [155]

Islamilainen sivilisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islaminuskoisten osuus väestöstä eri maissa CIA:n mukaan (lähde: CIA World Factbook 2004). Tummempi väritys osoittaa muslimien suurempaa osuutta. Vihreät tarkoittavat sunnalaista enemmistöä, punaiset šiialaista enemmistöä ja violetti Ibadi-enemmistöä (Oman).

Islam on maailman toisiksi suurin uskonto heti kristinuskon jälkeen ja valtauskonto lukuisissa valtioissa. Muslimien lukumääräksi on arvioitu 1,6 miljardia ihmistä vuonna 2009.[4]

Islamilaiset maat ovat enimmäkseen toistensa naapureita ja muodostavat laajan, oman sivilisaatiopiirinsä. Islamilainen maailma ulottuu Afrikan länsirannikolta Indonesiaan ja Keski-Aasiasta Saharan eteläpuolelle. Eniten muslimeita on Indonesiassa, yli 200 miljoonaa, mikä on yli 15 % kaikista. Noin 18 % asuu arabimaissa, 20 % Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja noin 30 % Pakistanissa, Intiassa ja Bangladeshissa.[4] Länsi-Euroopassa, Venäjällä, Keski-Aasiassa ja Kiinassa on lisäksi merkittävät muslimivähemmistöt. [4]

Islam on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskonto.[156] Kasvu johtuu väestönkasvusta, ei niinkään islamiin kääntymisestä.

Muslimeista vain joka viides puhuu arabiaa äidinkielenään. Silti arabiankielinen maailma on säilyttänyt henkisen johtoaseman islamin tulkinnassa – poikkeuksena šiialainen Iran.[157]

Šaria islamilaisissa maissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamin poliittisen luonteen takia sekulaarisia muslimienemmistöisiä valtioita, joissa uskonto ja valtio olisi selvästi erotettu toisistaan, on melko vähän.[158] Esimerkiksi Turkki, Senegal, Bosnia ja Hertsegovina, Azerbaidžan ja Syyria ovat kuitenkin sekulaarisia. Vanhoillisissa islamilaisissa maissa, esimerkiksi Iranissa ja Saudi-Arabiassa, uskonnon vaikutus näkyy voimakkaana kaikilla elämänaloilla. Kaikkein maallistuneimpia muslimivaltaisia maita ovat Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat ja muut entiset sosialistimaat, kuten Albania tai Jugoslaviasta irtautuneet valtiot. Tämä näkyy niiden muslimiväestöjen šariaa koskevissa mielipiteissä.[4]

Jihadisteiksi kutsutaan aseellista jihadia hyökkäyssotana käyviä tai terrori-iskuja toteuttavia islamisteja, joiden tavoitteena on islamilaisen valtion perustaminen. Jihadistien mukaan jihad on heidän uskonnollinen velvollisuutensa. Nykyisin toimivia jihadistisia järjestöjä ovat esimerkiksi Isis Irakissa ja Syyriassa, Al-Qaida Arabiassa ja Pohjois-Afrikassa, Boko Haram Nigeriassa sekä Taliban Afganistanissa ja Pakistanissa.[159] Nykyajan poliittiset radikaali-islamilaiset eli islamistiset tai revivalistiset liikkeet taikka aseelliset ryhmät nojaavat yleensä fundamentalistisiin islamin suuntauksiin kuten wahhabismiin eli salafi-suuntaukseen tai intialaisen deobandi-koulukunnan opetuksiin. Tärkeänä periaatteena niissä on pyhä sota eli jihad islamin levittämiseksi tai sotasaaliin hankkimiseksi (esim. Koraani, Suura 9:5). Rauhanomaisempaan tulkintaan sitoutuneet oppineet katsovat, että aseellinen jihad on oikeutettua vain puolustussotana.

Islamin suuntaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islamin suuntaukset
Islamin mystisen suuntauksen, suufilaisuuden, mevlevi-järjestön dervissien tanssia.

Islam jakautuu sunnalaisuuteen (90 %) ja šiialaisuuteen (10 %). Niiden suhteellinen asema on vaihdellut historiassa, ja vielä 900-luvulla näytti siltä. että valtauskonnoksi olisi tulossa šiialaisuus. [160]

Sunnalaisuus eroaa islamin toisesta päähaarasta shiialaisuudesta vain muutamissa asioissa. Erot ovat kuitenkin niin suuria, että esimerkiksi yhteiset rukoushetket ovat mahdottomia, ja suuntausten välillä voi esiintyä epäluottamuksesta johtuvia väkivaltaisuuksia. Tärkein ero on kysymys maallisen ja uskonnollisen vallan suhteesta. Sunnalaisuuteen kuuluu oppi uskovien komentajasta, yhdestä ainoasta kalifista, jolla ei kuitenkaan ole uskonnollista valtaa .[161] Shiialaisuudessa sekä maallinen että uskonnollinen valta kuuluu samalle henkilölle eli imaamille. Nykyisin imaami on kuitenkin kätkeytynyt. Symbolisella tasolla näkyvin ero on, että šiiat korostavat Muhammedin ottopojan Alin asemaa. [162] Myös Alin poika Husain on shiialaisuudessa erityisasemassa. Shiiat viettävät hänen muistokseen Ashura-juhlaa, joka on shiioijen tärkein vuosittainen juhla. Alia ja Husainia koskevat tiedot kuuluvat uskonnollisen historiankirjoituksen piiriin, eikä niiden historiallisesta arvosta ole varmuutta.

Sunnimuslimit nojautuvat sunnan tulkinnassa Koraaniin ja Muhammedin sunnaan, kun taas shiiat hyväksyvät myös imaamien sunnan jumalallisen lain lähteeksi. Sunnalaisuudessa sharian tulkinta kuuluu tasapuolisesti uskonoppineille. Shiialaisuus on hierarkkisempi niin, että papiston huipulla on ajatollah ja kaikkein korkeimmalla imaami, joka tosin on kätkeytynyt. Uskonnonharjoituksessa on mikroskooppisia eroja. Sunnit rukoilevat viisi kertaa päivässä, shiiat mahdollisesti vain kolme. Paaston ajoitus voi poiketa puolella tunnilla.[163] Sunnien ja shiiojen hadith-kokoelmat poikkeavat toisistaan ja sharian määräykset ovat siksi osittain erilaisia.

Šiialaisuudella on vahvin asema Iranissa, missä se on ollut valtionuskonto 1500-luvulta lähtien. Muita vahvoja alueita ovat Libanon, Intia, Jemen, Bahrain ja Irak.[164]

Islamin pääsuuntausten eli sunnalaisuuden ja shiialaisuuden sisällä on lakikoulukuntia ja lahkoja. Lisäksi on pieniä suuntauksia, kuten ahmadiyyalaisia (20 miljoonaa), ibadilaisia (2 miljoonaa) ja druuseja (1 miljoona). Bahai-usko (6 miljoonaa) on islamista erkaantunut synkreetistinen uskonryhmä.

Suufilaisuus on mystiikkaa korostava islamin suuntaus, jonka seuraajia löytyy niin šiialaisten kuin sunnien joukosta.[165] Se syntyi protestiliikkeenä jyrkkiä sääntöjä vastaan ja korosti sen sijaan rakkauden kautta syntyvää hengellistä yhteyttä Jumalaan. Suufilaisuus on järjestäynyt omiksi veljeskunnikseen, tariqa-ryhmiksi.[164]


Islamilaiset maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islaminuskoisten määrä valtioittain (prosenteissa)


Mekka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saudi-Arabiassa sijaitsevalla Mekan kaupungilla on erityisasema islamin pyhänä paikkana. Muhammedin lisäksi sekä Adam että Aabraham vaikuttivat siellä, ja jokaisen muslimin tulisi tehdä sinne pyhiinvaellus. Päivittäiset rukoukset suunnataan aina Mekkaan, joka on ei-muslimeilta kielletty kaupunki. Pyhiinvaellukseen kuuluu eri tapoja, jotka osittain muistuttavat buddhalaisia käytäntöjä.[190] Kaaban temppelin kiertäminen vastapäivään muistuttaa kristillistä ristisaattoa kirkon ympäri.

Jerusalem on muslimeille Mekan ja Medinan jälkeen kolmanneksi pyhin paikka. Ibn Hishamin mukaan Muhammedin taivasmatka tapahtui juuri siellä.[19]

Islamismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Islamismi

Islam on yhtä aikaa uskonto ja poliittinen liike, sillä islamiin kuuluu ajatus Jumalan lakiin eli šariaan alistumisesta koko uskonnon ydinasiana. Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Sayyid Qutb ilmaisi tavoitteen seuraavasti: "islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan".[191] Vaikka Muslimiveljeskunta edustaa radikaalia suuntausta, kaikki islamin lakikoulukunnat ovat asiasta periaatteessa samaa mieltä. Käytännössä sharia on kuitenkin harvoin edes muslimienemmistöisissä maissa ainoa laki. Shariatuomioistuimia on toisaalta ilmestynyt myös eräisiin länsimaihin käsittelemään rajatumpia aiheita kuten perheoikeutta.

Islam Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Islam Suomessa

Suomessa muslimeja on asunut pysyvästi 1800-luvulta lähtien. Ensimmäiset muslimit olivat tataareja, jotka muuttivat pääasiassa vuosien 1870 ja 1920 välillä. Seuraavan kerran Suomeen saapui muita muslimeita kuin tataareja vasta 1960-luvulla.[192] Vielä 1990-luvun alussa Suomessa asui muutama tuhat muslimia. Yhdysvaltalaisen PEW tutkimuskeskuksen mukaan Suomessa oli vuonna 2016 jo 150 000 muslimia, joista suurin osa sunneja.[193]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena (toim.): Islamin porteilla. 2. p.. Helsinki: Tammi, 2002. ISBN 951-31-2427-4.
  • Haeri, Fadhlalla: Islam. Suomentanut Salme Saukko. Helsinki: Tammi, 1996. ISBN 951-31-0671-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islam: taskusanakirja. Helsinki: Basam Books, 2001. ISBN 952-9842-60-0.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus. 6. painos. Helsinki: Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-749-8.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Johdatus Koraaniin. 2. korjattu p.. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-924-5.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Koraanin selitysteos. Helsinki: Basam Books, 1997. ISBN 952-9842-15-5.
  • Juntunen, Marko & Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Islam Suomessa. Muslimit arjessa, mediassa ja yhteiskunnassa. Helsinki: Suomen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-027-1.
  • Ketola, Kimmo: Uskonnot Suomessa 2008. Tampere: Kirkon tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-951-693-287-6.
  • Kosonen, Seppo S.: Jihad, islamin pyhä sota. Kuva ja sana, 2008. ISBN 978-951-585-194-9.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja.. Suomentanut Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20156-1.
  2. muhamettilaisuus: tavallisemmin: islam, islamilaisuus, Kielitoimiston sanakirja 2018
  3. hakusana "islam" Online Etymology Dictionary.
  4. a b c d e f PEW Research Center: Mapping the Global Muslim Population pewforum.org. 7.10.2009.
  5. a b c d Ohlig, K-H. & Puin, G.R. (toim): The Hidden Origins of Islam. Amherst, New York: Prometheus Books, 2010. (englanniksi)
  6. Reynolds, G.S.: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective, s. 171. Fortress Press, 2012.
  7. al-Bukhari: Sahih al-Bukhari sunnah.com.
  8. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 59. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. (englanniksi)
  9. Lewis, B: The Middle East, s. 223. Phoenix Press, 1995. ISBN 1-84212-139-1. (englanniksi)
  10. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat-al-Salik). amana publications, 2017.
  11. al-Tabari: The History of al-Tabari, vol. IX, The Last Years of the Prophet, s. 206-207. University of New York Press, 1990.
  12. Karl-Heinz Ohlig (toim,): The Hidden Origin of Islam. Prometheus Books, 2010.
  13. Ibn Warraq (toim.): The Quest for the Historical Muhammad. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  14. Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?” Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion III. Hans Schiler, 2014.
  15. a b Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 14. , 2004.
  16. Ibn Warraq (toim,): ”Studies on Muhammad and the rise of islam. A critical survey”, The Quest for the Historical Muhammad, s. 15–88. Amherst, New York: Prometheus Books, 2000. (englanniksi)
  17. a b Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  18. Ibn Hisham, 1999, 46
  19. a b c Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta. Basam Books, 1999.
  20. Ibn Hisham, 1999, 454
  21. Ibn Hisham, 1999, 80
  22. Aboulfaouz, S., Onniselkä, S., Rouhe, M., Sorsa, H. & Wallin, A.: Salam - islamin polku 3-4, s. 81. Opetushallitus, 2012.
  23. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 56–57.
  24. Ibn Hisham: The Life of Muhammad. A translation of ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 691. Oxford University Press, 1998.
  25. ibn Hisham, 1999, 209
  26. ibn Hisham, 1999, 454
  27. Ibn Hisham: The life of Muhammed. A translation of the Ishaq’s Sirat Raul Allah. Translated by A. Guillaume, s. 793. Oxford University Press, 1955.
  28. ibn Hisham, 1999, 362
  29. ibn Hisham, 1999, 426
  30. ibn Hisham, 1999, 390
  31. ibn Hisham, 1999, 320
  32. ibn Hisham, 1999, 254
  33. Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta, s. 452. , 1999.
  34. ibn Hisham, 1999, 388-394
  35. Ibn Hisham, 1999, 448-450
  36. S.F:H. Faizi: Sermons of the Prophet. Kitab Bhavan, 1987/2001. Kirja sisältää laajalle levinneen jäähyväissaarnan kuvauksen, jossa on mukana täysin uusia asioita..
  37. Aboulfaouz, S., Hammoud-Rouhe, M., Onniselkä, S. & Sorsa, H.: (2015). Salam - islamin polku 5 - 6, s. 86. Opetushallitus, 2015.
  38. al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume IX. The last years of the Prophet, s. 206-209. State University of New York Press, 1990.
  39. Patrick Sookhdeo, 2013, 154
  40. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 78–85.
  41. al-Bukhari: Sahih al-Bukhari, book 66, hadith 20 sunnah.com.
  42. Ibn Warraq: ”Introduction”, Which Koran?, s. 45. Amherst, New York: Prometheus Books, 2011. (englanniksi)
  43. Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?”, Markus Gross & K.-H. Ohlig (toim.): ”Wer hat Koran geschrieben?”, Die Entstehung einer Weltreligion III 4., s. 434. Verlag Hans Schiler, 2014.
  44. Bell, R: ”Richard Bell: From Introduction to the Quran”, Ibn Warraq (toim). What the Koran really says?, s. 524–552. Amherst, New York: Prometheus Books, 1958/2002. (englanniksi)
  45. a b Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 15. , 2004.
  46. Jaakko Hämeen-Anttila: Koraanin selitysteos. Basam Books, 2008.
  47. a b Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 130–137.
  48. a b c Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 97–101.
  49. Joseph Schacht: The Origins of Muhammadan Jurisprudence. Clarendon, 1950.
  50. Umdat al-Salik, 2017, 713
  51. Patrick Sookhdeo, 2013, 69
  52. Ahmad inm Naqib al-Misri: Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller, s. 2 (a1.1). amana publications, 1368/2017.
  53. Umdat al-Slik, 2017, 813 (u3.7-8)
  54. Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 17. Karisto, 1980.
  55. Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 89. Otava, 2004.
  56. Heikki Räisänen: Rosoinen Raamattu, s. 14. WSOY, 2006.
  57. Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 93. Otava, 2004.
  58. Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 92. Otava, 2004.
  59. Allahwerdi, Helena & Hallenberg, Helena, sivut 68–69.
  60. a b ʿilm al-ḥadīth Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014.
  61. Aḥmad ibn Ḥanbal Encyclopaedia Britannica. Viitattu 27.9.2014.
  62. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 88. Otava, 2004.
  63. Sookhdeo, 2013, 29
  64. Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 102. Otava, 2004.
  65. Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 103. Otava, 2004.
  66. Sookhdeo, 2013, 40-41
  67. Nuh Ha Mim Keller: Introduction. Kirjassa Umdat al-Salik, s. vii. amana publications, 2017.
  68. Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 40-41. Isaac Publishing, 2013.
  69. Hämeen-Anttila, 2004, 160
  70. Hämeen-Anttila, 2004, 107-108
  71. Hämeen-Anttila, 2004,162-163
  72. Hämeen-Anttila, 2004, 162
  73. Fadhlalla Haeri: Islam, s. 67. Tammi, 1996.
  74. Sookhdeo, 2013, 47
  75. Ella Landau-Tasseron: [http://www.memri.org/publicdocs/Memri_delegitimizating_ISIS_on_Islamic_grounds.pdf Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars] Inquiry & Analysis #1205. 19.11.2015. Middle East Media Research Institute.
  76. Umdat al-Salik, 2017, 109 (f1.3)
  77. PEW Research Center: The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. PEW Research Center.
  78. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
  79. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 110–111.
  80. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 120–127.
  81. Benedictus Nursialainen: Pyhän Benedictuksen luostarisääntö. Basam Books, 2010.
  82. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 32–33.
  83. Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 128. Otava, 2012.
  84. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 33–34.
  85. a b Reliance of the Traveller, 2017, 714
  86. a b Ahmad ibn Naqib al-Misr: Umdat al-Salik (Reliance of the Traveller), s. 720-724. amana press, 2017.
  87. Umdat al-Salik, 2017, 109
  88. Emmakaisa Jokiniemi: Kunniaväkivalta Suomessa: pakkoavioliittoja ja tappouhkauksia – Ihmisoikeusliitto vaatii parempaa puuttumista 13.6.2016. YLE.
  89. STT: Kunniaväkivalta rantautui Suomeen, mutta siihen ei osata puuttua Aamulehti. 13.6.2016.
  90. Hämeen-Anttila, 2004, 170-171
  91. Johanna Latvala: Blogi: Väkivaltaa, mutta liittyykö se kunniaan? 1.9.2017. Ihmisoikeusliitto.
  92. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): "Kunniaan" liittyvä väkivalta Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus. 15.4.2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
  93. Saana Hansen, Anni Sams, Maija Jäppinen ja Johanna Latvala: [Kunniakäsitykset ja väkivalta – selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa Kunniakäsitykset ja väkivalta. Selvitys kunniaan liittyvästä väkivallasta ja siihen puuttumisesta Suomessa] Kunniakäsitykset ja väkivalta. 2016. Ihmisoikeusliitto.
  94. a b Ella Landau-Tasseron: Delegitimizing ISIS On Islamic Grounds: Criticism Of Abu Bakr Al-Baghdadi By Muslim Scholars Inquiry & Analysis #1205. November 19, 2015. Middle East Media Research Institute.
  95. Bennison, A. K.: The great caliphs. The golden age of abbasid empire, s. 70. Tauris, 2011.
  96. Jaakko Hämeen-anttila: Islamin käsikirja, s. 33. Otava, 2004.
  97. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 602 (o9.8) ja 946 (w4.5). amana publications, 2017.
  98. Sayyid Qutb: Was Islam spread by the sword? Islam Question and Answer. 31.7.2003.
  99. Cook. D.: Understanding jihad, s. 35. University of California Press, 2005.
  100. Umdat al-Salik, 2017, 602-603 (o9.6, o9.9)
  101. Ajatollah Khomeini, 1980, 17
  102. David Cook, 2005, 13
  103. H.M. Baagil: Kristityn ja muslimin vuoropuhelu (Christian-Muslim Dialogue) Islamopas.com. 1993.
  104. a b AAhmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 602 (o9.8). amana publications, 2017.
  105. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton University Press, Princeton, NJ, 1981.
  106. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja. Otava, 2012.
  107. David Cook, 2005, 35-36
  108. Rémi Brague France 24-kanavan haastattelussa France 24. Maanantai 13. 1. 2015.
  109. Mykhaylo M. Yakubovych: A Neglected Ottoman Sufi Treatise from 16th century: Mawāhib al-Raģman fi bayān Marātib al-Akwān by Ibrāh m al-Qirimi Osmanlı Araştırmaları / The Journal of Ottoman Studies, XLV, 137-160. 2015.
  110. Jihad BBC. 2009.
  111. Fayd al-Qadir vol. 4 p. 511. .
  112. Douglas E. Streusand: What Does Jihad Mean? Middle East Quarterly September 1997, ss. 9-17.
  113. Shaykh Hisham Kabbani: Jihad Al Akbar sunnah.org.
  114. Imam Abdullah Azzam: Join the Caravan Religioscope. 2002.
  115. Jihad in the Hadith web.archive.org.
  116. esim. Jaakko Hämeen-Anttila, 2004, 215-
  117. David Cook, 2005, 27
  118. Cook, 2005, 37
  119. David Cook, 2005, 46-47
  120. Näin arvelee mm. prof. Jukka Korpela: Länsimaisen yhteiskunnan juurilla. Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn, s. 207. Gaudeamus, 2015.
  121. Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen, s. 157. Scanria, 2015.
  122. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik, s. 809-814. Beltsville, Maryland: Amana, 1368/2017.
  123. Collins, R: The Arab Conquest of Spain 710-797. Oxford: Blackwell, 1989. (englanniksi)
  124. Haeri, 1996, 93-99
  125. Haeri, 1996, 100-106
  126. Jaakko Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 193. Gaudeamus, 2006.
  127. Volker Popp: Biblische Strukturen in der islamischen Geschichtsdarstellung. Teoksessa: Markus Gross & K-H. Ohlig /toim.). Schlaglichter. Die beiden ersten islamischen Jahrhunderte, s. 46-53. Schiler, 2008.
  128. Popp, Volker: ”Islam’s “Hidden” Origin.”, The hidden origin of Islam, s. 38. Prometheus Books, 2010. englanti
  129. Volker Popp: Islam’s “hidden” origin. Teoksessa: K-H. Ohlig & G-R-Puin (toim.) The hidden origin of Islam, s. 17-124. Prometheus Books, 2010.
  130. Karl-Heinz Ohlig (toim): Early islam. A Critical Reconstruction Based on Contemporary Sources. Prometheus Books, 2013.
  131. Luxenberg, Chr.: A new interpretation of the arabic inscription in Jerusalems’s Dome of the Rock,, s. 125-151. Teoksessa: K-H. Ohlig & G. Puin (toim.) The hidden origins of Islam. New research into its early history. Amherst, N.Y.: Prometheus Books., 2010.
  132. Hoyland, R. G.: Seeing islam as other saw it. A survey and evaluation of Christian, Jewish and Zoroastrian writings on early Islam., s. 694. The Darwin Press, 1997.
  133. Wansbrough, J.: Quranic studies. Sources and methods of scriptural interpretation. Prometheus Books, 1977/2002.
  134. Marcin Grodzki: Von Lüling zu Inarah - ein Blick auf die Fortentwicklung einiger Forschungsaspekte in den letzten Jahrzehnten. Teoksessa: Die Entstehung einer Weltreligion II. Von der koraniscehn Bewegung zum Frühislam., s. 713-717. Hans Schiler, 2012.
  135. Patricia Crone: Meccan Trade and the Rise of Islam., s. 136. Gorgias Press, 2004.
  136. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 353. Prometheus Books, 2003.
  137. Walter Melville Patton: Ahmed Ibn Hanbal and the Mihma. Coismo Classics, 1897/2010.
  138. Hugh Kennedy: When Baghdad Ruled the Muslim World. The Rise and Fall of Islam's greatest Dynasty, s. 250. Da Capo Press, 2004.
  139. Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja, s. 137. Otava, 2004.
  140. Sookhdeo, 2013, 47-48
  141. Bennison, A. K: The Great Caliphs. The Golden Age of the Abbasid Empire. London: I.B. Tauris, 2011. (englanniksi)
  142. ”Islamista poliittinen uskonto”, Vuosi 80, s. 228. Malmö, Sweden: KG Bertmark Förlag, 1980. ISSN 0349-3660.
  143. Huntington, S.P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. Terra Cognita, 1996/2003.
  144. Ibn Warraq: The Origins of the Koran, s. 9–35. Amherst, New York: Prometheus Books, 1990. (englanniksi)
  145. Goldziher, Ignaz: Introduction to Islamic Theology and Law, s. 102. Princeton, NJ: Princeton University Press, 1981. (englanniksi)
  146. Hurgronje, Snouck: Mohammeanism: Lectures on Its Origin, Its Religious and Political State, s. 59-63. Project Gutenberg, 1916 [2003]. (englanniksi)
  147. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat-al-Salik). amana publications, 1368/2017.
  148. Goldziher, I: ”Read anew: islam and parsism”, K.-H. Ohlig (toim.) Early Islam. A critical reconstruction based on contemporary sources, s. 339–356. Amherst, New York: Prometheus Books, 1900/2013. (englanniksi)
  149. Patrick Sookhdeo, 2013, 294
  150. a b Hämeen-Anttila, J: Johdatus Koraaniin, s. 15. Gaudeamus, 2006.
  151. Robert Wenning: The Betyls of Petra. Bulletin of the American Schools of Oriental Research, 2001, No 329, 79-95.
  152. Goldziher, I: ”Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran”, M. Gross & K.-H. Ohlig (toim) Vom Koran zum Islam, s. 322–345. Berlin: Schiler, 1903/2009. (englanniksi)
  153. Gross, M.: Frühislam und Buddhismus.Teoksessa: M. Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 347-396. Schiler, 2009.
  154. Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical traditions in contemporary perspective, s. 155. Minneapolis: Fortress Press, 2012. (englanniksi)
  155. Haeri, Fadhlalla: Islam, s. 14. Tammi, 1996.
  156. CNN: Fast-growing Islam winning converts in Western world The second-largest religion in the world after Christianity, Islam is also the fastest-growing religion. In the United States, for example, nearly 80 percent of the more than 1,200 mosques have been built in the past 12 years. Growth Rate Of Christianity & Islam
  157. Hämeen-Anttila: Islam: taskusanakirja, s. 47–49. Basam Books, 2001 ISBN 952-9842-60-0
  158. Hämeen-Anttila: Johdatus Koraaniin, s. 60–62.
  159. CIA: Terrorism The World Factbook. ei vl.. Central Intelligence Agency.
  160. Bennison, A. K.: The Great Caliphs. The Golden Age of Abbasid Empire. Tauris, 2011.
  161. Ahmad Ibn Naqib al-Misri: Umdat al-Salik, s. o.25. amana press, 2017.
  162. Orientalisti K-H.Ohlig on esittänyt teorian, että Ali olisi ollut kehittyvän islamin ensimmäinen arabiprofeetta ennen Muhammedia, mutta joutunut sitten Muhammedin varjoon ja jäänyt keskeiseksi hahmoksi enää shiialaisuuteen.
  163. Katri-Maija Lehtinen-Itälä: Mitä eroa on on shiia-ja sunnimuslimeilla? Peda.net.
  164. a b Uusien uskontojen käsikirja, s. 126–127.
  165. John O. Voll, Kazuo Ohtsuka: Sufi Thought and Practice Oxfrod Islamic Studes Online. 2019. Oxford University Press. (englanniksi)
  166. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World’s Muslim Population October 2009. Pew Research Center. (englanniksi)
  167. Maldives, South Asia win1040.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  168. People and Society of Mauritania CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  169. People and Society of Turkey CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  170. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  171. Csbsju.edu (englanniksi)
  172. People and Society of Somalia CIA World Fact Book. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  173. Mapping the Global Muslim Population: A Report on the Size and Distribution of the World's Muslim Population. {{{Julkaisija}}}. [vanhentunut linkki]
  174. Islam and Muslims in Yemen Islam Awareness Homepage. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  175. People and Sociaty of Morocco CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  176. africaglobal-sistercities.org africaglobal-sistercities.org. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  177. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  178. People and Society of Tunisia CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  179. People and Society of Comoros CIA World Fact Book. Viitattu 29.12.2011. (englanniksi)
  180. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  181. Sudan ([vanhentunut linkki]) UNDP. Arkistoitu . Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  182. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  183. Population by Religion (archived from the original on 2006-06-17) (englanniksi)
  184. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  185. People and Sociaty of Iraq CIA World Fact Book. Viitattu 28.12.2011. (englanniksi)
  186. CIA World Fact Book cia.gov. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  187. Niger, worldprayermap.co.uk (archived from the original, 2013-08-27 (englanniksi)
  188. Bbc.gov.bd, (englanniksi)
  189. The Association of Religion Data Archives - National Profiles thearda.com. Viitattu 14.2.2015. (englanniksi)
  190. Goldziher, Ignaz: Über den Einfluss des Buddhismus auf den Islam. Teoksessa: M.Gross & K-H. Ohlig (toim.) Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran, s. 322-345. Verlag Schiler, 1903/2009.
  191. Islam Question and Answer web.archive.org. 1997-2006.
  192. Allahwerdi & Hallenberg, s. 225–229.
  193. PEW Research Center: Europe’s Growing Muslim Population pewforum.org. 29.11.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bhutto, Benazir: Sovinto. Islam, länsi ja demokratia. Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4314-5.
  • Cesari, Jocelyne (toim.): The Oxford Handbook of European Islam. Oxford: Oxford University Press. ISBN 978-0-19-960797-6. (englanniksi)
  • Hattstein, Markus: Islam: Uskonto ja kulttuuri. Suomentanut Otto Lappalainen. Königswinter: Ullmann, 2008. ISBN 978-3-8331-4733-3.
  • Hjärpe, Jan: Islam. Oppi ja elämäntapa. Suomentanut Irmeli Perho. Helsinki: Gaudeamus, 1992. ISBN 951-662-548-7.
  • Hukari, Ari: Islam kuvastimessa. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-31656-3.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25915-2.
  • Kankkonen, Tom: Islam Euroopassa. Helsinki: Edita, 2008. ISBN 978-951-37-5073-2.
  • Kouros, Kristiina & ja Villa, Susan (toim.): Ihmisoikeudet ja islam. Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2004. ISBN 952-471-435-3.
  • Linjakumpu, Aini: Islamin globaalit verkostot. Tampere: Vastapaino, 2009. ISBN 978-951-768-250-3.
  • Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam. Hakapaino, 1999. ISBN 951-578-709-2.
  • Lodenius, Peter: Islam ja nykyaika. Suomentanut Petri Stenman. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-523-6.
  • Martikainen, Tuomas & Sakaranaho, Tuula (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa. Turku: Savukeidas, 2008. ISBN 978-952-5500-98-1.
  • Palva, Heikki & Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-13315-2.
  • Sardar, Ziauddin: Mihin uskovat muslimit. Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23224-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]