Vajrayana

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Osa artikkelisarjaa
Buddhalaisuus

Lotus-buddha.svg

Historia

Gautama Buddha
Buddhalaiset neuvostot

Perusteet

Neljä jaloa totuutta
Jalo kahdeksanosainen polku
etiikka
Nirvana · valaistuminen
Kolme jalokiveä:
(dharma · sangha · Buddha)

Tärkeitä käsitteitä

Kolme olemassaolon merkkiä:
(dukkha · anicca · anatta)
Skandha · Samsara
Jälleensyntymä
Pratītya-samutpāda · Karma

Harjoittaminen

Bodhisattva
Pāramitā · Buddhalainen meditaatio

Koulukunnat

Theravāda · Mahāyāna
Vajrayāna

Dharma Wheel.svg

 n  k  m 

Vajrayāna (Tantrayāna, Mantrayāna) (suomennettuna timanttipolku) on buddhalaisuuden kolmas pääsuuntaus. Vajrayānaa kutsutaan myös buddhalaiseksi tantraksi. Siinä missä pienellä polulla (hīnayāna) päämääränä on tulla arhatiksi, suurella polulla (mahāyāna) ja vajrayānassa päämäärä on tulla bodhisattvaksi. Vajrayānassa keskeisessä asemassa on kokemuksen välittäminen opettajalta (Lama) oppilaalle.

Vajrayanan pääsuuntaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vajrayāna Tiibetissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiibetin buddhalaisuus sisältää kaikki Intiassa alkunsa saaneet opetukset. Tiibetiläisten kääntäjien ja intialaisten mestarien ponnistelujen ansiosta koko buddhalaisten opetusten kokoelma saatiin käännetyksi sanskritista tiibetin kielelle. Tällä pohjalla buddhalaisuus kukoisti Tiibetissä 1900-luvun puoliväliin saakka.

Tiibetin kuningas Trisong Detsen kutsui 700-luvulla Tiibetiin kaksi buddhalaista mestaria: Guru Rinpochen (Padmasambhava) ja Shantarakshitan. Samanaikaisesti kuningas käännätti tärkeitä buddhalaisia kirjoituksia tiibetin kielelle. Tämä varhainen opetus- ja käännöstoiminta synnytti nyingma- eli "vanhauskoisen" perinteen. Nyingma-perinteen opetukset perustuvat tämän varhaisen käännöskauden teksteihin.

Toinen käännöskausi tapahtui 1000-luvun puolivälissä, jolloin tarkistettiin aiempaa terminologiaa ja käännettiin uusia kirjoituksia. Perinteitä, jotka perustuvat tälle kaudelle, kutsutaan sarma- eli "uusiksi" perinteiksi. Näistä tunnetuimmat ovat kagyu, sakya ja gelug. Kagyü-perinteen toi Tiibetiin Marpa Kääntäjä (1012–1097), joka painotti neljää erityistä opetusten välitystä, joiden alkuperä johtaa intialaiseen siddhaan Tilopaan ja muihin mahamudra-linjan intialaisiin mestareihin. Sakya-perinteen perusti Khön Könchog Gyalpo (1034–1102), joka välitti eteenpäin intialaisen mahasiddha Virupan opetuksia. Gelug- eli ganden-perinteen perusti Tsonghapa (1357–1419), joka painotti intialaisen mestarin Atishan (982-1054) Tiibetissä perustaman kadampa-koulukunnan opetuksia.

Vajrayāna levisi Himalajalta edelleen Mongoliaan sekä nykyisen Venäjän alueelle mm. Tuvaan, Burjatiaan ja Kalmukiaan. Buddhalaisuuden hävitessä Intiasta, vajrayāna säilyi näillä alueilla. Tiibetistä tuli vajrayāna-buddhalaisuuden keskus. Länsimaihin vajrayāna on levinnyt 1950-luvulta lähtien tiibetiläispakolaisten ja heidän länsimaisten oppilaidensa välityksellä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]