Teismi
- Agnostisismi • Ateismi • Deismi • Henoteismi • Monoteismi • Panenteismi • Panteismi • Polyteismi • Teismi
Teismi eli jumalausko on laajassa merkityksessä käsitys, jonka mukaan on olemassa persoonallinen Jumala tai jumalia.[1][2][3] Teismi tulee kreikan jumalaa tarkoittavasta sanasta theos. Teismin mukaan on olemassa ainakin yksi tuonpuoleinen jumalolento, joka on luonut kaikkeuden ja ylläpitää sitä.[4]
Perinteisen teismin mukaan Jumala on kaikkivoipa, täydellinen ja kaikesta riippumaton ja siten ihmisen käsityskyvyn yläpuolella. Hän kuitenkin puuttuu kaikkeuden tapahtumiin. Teismin kannattajat eli teistit ovat teologiassa ja filosofiassa pyrkineet perustelemaan näkemystään järkiperusteilla ja kokemukseen vetoamalla. Todistuksia Jumalan olemassaolon puolesta on neljää päätyyppiä: kosmologinen, ontologinen, teleologinen ja moraalinen todistus.[5]
Teismillä voidaan tarkoittaa juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa esiintyvää monoteistista uskoa yhteen Jumalaan.[6] Deismissä Jumala ei puutu persoonallisesti kaikkeuden tapahtumiin ja panteismi samastaa Jumalan todellisuuden kanssa.[5] Teismin vastakohta on ateismi.[3]
Vuoden 2024 tutkimuksen mukaan 39 prosenttia suomalaisista uskoi jonkin Jumalan olemassaoloon.[7]
Teismin perustelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Jumalan olemassaolo
Filosofian historiassa on esitetty useita perusteluja Jumalan olemassaolon tueksi. Monien näiden argumenttien perusmallin loi muinainen kreikkalainen filosofi Platon. Filosofi Aristoteles esitti entistä täsmällisemmän muotoilun niin sanotusta ensimmäisestä liikuttajasta. Hän kuitenkin yhdisti sen pikemminkin deistiseksi luonnehdittavaan jumalakäsitykseen.[5]
Ensimmäiseen liikuttajaan perustuva argumentti sai tunnetuimman muotonsa keskiajalla Tuomas Akvinolaisen viidessä Jumalan olemassaolon todistuksessa. Ontologinen argumentti yhdistetään etenkin Anselm Canterburylaiseen (1000-luvulla) ja René Descartesiin (1600-luvulla). Argumentin mukaan jo Jumalan käsite edellyttää hänen olemassaoloaan. Kritiikkiä esitti muun muassa 1700-luvulla Immanuel Kant, joka korosti, ettei olemassaolo ole ominaisuus. Teleologinen eli tarkoitusperäisyyden argumentti väittää, että kaikkeuden järjestys osoittaa sen suunnittelijaan. Nykyinen versio tästä argumentista on niin sanottu älykäs suunnittelu.[5]
Yleensä perinteisen teismin puolustajat ajattelevat, että niin sanottu luonnollinen teologia tarvitsee tuekseen ilmoituksen eli Jumalan sanoman ihmiselle. Voidaan väittää, että teismiä ei olisi olemassa ilman jonkinlaista ilmoitusoppia.[5]
Vuonna 2020 tehtiin kysely filosofeille pääosin englanninkielisten maiden yliopistoissa. Kyselyyn vastanneista 1 785:stä filosofista oli teistejä noin 19 prosenttia.[8] Vuoden 2024 kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista 39 prosenttia uskoi Jumalan olemassaoloon.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ ”yleisnimitys uskonnoille, joissa jumaluus käsitetään persoonalliseksi ja maailmasta erilliseksi mutta siihen vaikuttavaksi” Korpela, Jukka K.: Pienehkö sivistyssanakirja: ateismi jkorpela.fi. Viitattu 18.4.2007.
- ↑ ”oppi jonka mukaan kaikkeuden luojana ja ylläpitäjänä on persoonallinen jumaluus.” Kielitoimiston sanakirja. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0) Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5
- ↑ a b ”Kuten jumalausko eli teismi – –.” Niiniluoto, Ilkka: Ateismi. Teoksessa Helenius, Timo & Koistinen, Timo & Pihlström, Sami (toim.): Uskonnonfilosofia, s. 122. Porvoo Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-27403-8
- ↑ Teismi Aamenesta öylättiin – kirkon sanasto. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 21.6.2025.
- ↑ a b c d e Lewis, Hywel David: Theism Encyclopædia Britannica. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi).
- ↑ Järveläinen, Petri: Klassinen teismi ja sen kritiikki (PDF) (Esitelmä) Karjalan teologinen seura. 20.11.2007. Viitattu 21.6.2025.
- ↑ a b Salomäki, Hanna ym.: Kirkko epävarmuuksien ajassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2020–2023, s. 79–80. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus, 2024. ISBN 978-951-693-403-0
- ↑ Bourget, David & Chalmers, David (toim.): The 2020 PhilPapers Survey survey2020.philpeople.org. 1.11.2021. Viitattu 20.6.2025. (englanniksi)