Uskonto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uskontojen tunnuksia.
Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle:
Rivi 1. kristinusko, juutalaisuus, hindulaisuus.
Rivi 2. islam, buddhalaisuus, šintolaisuus
Rivi 3. sikhiläisyys, Bahá'í, jainalaisuus.

Uskonto tarkoittaa Kielitoimiston sanakirjan mukaan uskoa jumalan tai muun yli-inhimillisen mahdin olemassaoloon ja siihen liittyvää pyhyyden kokemusta. Usein uskonto on muotoutunut oppijärjestelmäksi ja ilmenee erilaisina yhteisöllisinä tapoina ja palvontamenoina.[1]

Uskonnon määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonnon määritelmä

Uskonnon määritelmiä on lukuisia eikä niistä vallitse yksimielisyyttä.[2] Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan uskonto on käsitteellistys, joka on tehty suuresta määrästä erilaisia uskomuksia, käyttäytymistaipumuksia ja kokemuksia.[3]

Uskontojen jaottelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanuskonnot:
violetti = kristinusko
vihreä = islam
oranssi = hindulaisuus
keltainen = buddhalaisuus
sininen = juutalaisuus
punainen = Kiinan uskonnot
vaaleanvihreä = Korean uskonnot
vaaleanpunainen = shintolaisuus
Aniliininpunainen = kansanuskonnot
harmaa = ei uskontoa.

Uskontoja voidaan jaotella monin eri perustein. Jumalakäsityksen mukaan teistiset eli jumalauskoiset uskonnot voidaan jakaa yksijumalaisiin (esimerkiksi länsi-Aasiassa syntyneet juutalaisuus, kristinusko ja islam) sekä monijumalaisiin (kuten hindulaisuus) ja monistisiin uskontoihin (useat Itä-Aasian uskonnot: buddhalaisuus, taolaisuus, kungfutselaisuus ja šintolaisuus).[4]

Uskontoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Maailmanuskonnot
Maailman uskonnot
Neljä suurinta uskontoa uskontokunnan jäsenmäärä  % maailman väkiluvusta
Maailman väkiluku 7,3 miljardia[5]
Kristinusko 1,9–2,1 mrd.[6] 26,0–28,8 %
Islam 1,3–1,57 mrd.[7] 17,8–21,5 %
Buddhalaisuus 0,5–1,5 mrd.[8][9] 6,8–20,5 %
Hindulaisuus 0,95–1,0 mrd.[10] 13,0–13,7 %
Yhteensä 4,65–6,17 mrd. 63,7–84,5 %

Uskonto Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonto Suomessa

Suomessa 73,8 % prosenttia väestöstä kuului vuoden 2014 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja 1,1 % ortodoksiseen kirkkokuntaan. Muihin uskontokuntiin kuului 1,6 % väestöstä. Uskontokuntiin kuulumattomia oli 23,5 prosenttia väestöstä.[11]

Uskonnollisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonnollisuus
Tutkimustulokset uskontojen merkityksestä ihmisille maittain. Prosenttiosuudet sille, kuinka moni pitää uskontoa hyvin tärkeänä:
punainen = hyvin merkittävä
sininen = ei kovin merkittävä
harmaa = ei tietoja.

Vuonna 2009 julkaistun Gallup Internationalin mielipidekyselyn mukaan vähiten uskonnollisia ovat virolaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset. Suomalaiset ovat naapurikansojaan uskonnollisempia ollen vertailussa 14. sijalla. Suomessa 29 prosenttia vastaajista piti uskontoa tärkeänä elämässään. Tutkimuksen mukaan uskonnollisuudella on taipumus vähetä, mitä enemmän yhteiskunta vaurastuu. Länsimaista uskonnollisimpiin kuuluu Yhdysvallat, jossa 65 prosenttia vastaajista piti uskontoa tärkeänä. Maan sisällä uskonnollisuus vaihteli itäisen Vermontin 42 prosentista etelävaltioiden Mississipin 82 prosenttiin.[12]

Ninian Smart on esittänyt, että monissa uskonnoissa olisi seitsemän uskonnon ulottuvuutta. Näitä ovat Smartin mukaan käytännön ja uskonnollisten menojen ulottuvuus, kokemuksen ja tunteen ulottuvuus, kertomusten ja myyttien ulottuvuus, opin ja ajattelun ulottuvuus, moraalin ja säädösten ulottuvuus, yhteisöjen ja laitosten ulottuvuus ja aineellinen ulottuvuus.

  • Käytännön ja rituaalien ulottuvuus tarkoittaa erilaisiin rituaaleihin osallistumista. Myös ajatustasolla hyväksyttyjen oppien noudattaminen on osa käyttäytymistasoa.
  • Kokemuksen ja tunteen ulottuvuus tarkoittaa sitä, että uskonnossa esiintyy erilaisia yksilöllisiä tunne-elämyksiä ja vakaumuksia. Näitä ovat esimerkiksi mystiikka, tunne jumalan läsnäolosta ja vaikutuksesta, erilaiset näyt ja valaistumiset.
  • Kertomusten ja myyttien ulottuvuus tarkoittaa, että uskontoihin kuuluu joko kirjoittamattomia tai kirjoitettuja kertomuksia ja myyttejä, joihin rituaalit pohjautuvat.
  • Opin ja filosofian ulottuvuus viittaa uskonnon teologiaan ja oppiin.
  • Etiikan ja säädösten ulottuvuus tarkoittaa, että uskontoihin kuuluu moraalikäsityksiä ja sääntöjä, jotka liittyvät rituaalien toimittamiseen ja sääntelevät uskonnollisen ihmisen elämää.
  • Yhteisöjen ja instituutioiden ulottuvuudella tarkoitetaan, että henkilön uskonto on osa ympäröivän ryhmän kulttuuria ja toimii vuorovaikutuksessa sen kanssa. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi kirkko, lahko ja kultti.
  • Materiaalisella ulottuvuudella tarkoitetaan, että uskonto näkyy kulttuurissa ja vaikuttaa siihen. Uskonto vaikuttaa usein laajasti muun muassa tapoihin ja taiteeseen kuten arkkitehtuuriin, kirjallisuuteen, musiikkiin ja kuvataiteeseen.[13]

Ninian Smartin luokittelun kaltaisia tutkimukseen perustumattomia luokitteluja on arvosteltu siitä, että ne ovat mielivaltaisia. Smart ei ilmaise täsmällistä kokemusperäistä menetelmää jäsennysten muodostamiseksi. Hän ei esitä perusteluja sille, miksi kyseiset ulottuvuudet on valittu.[14]

Käsityksiä uskonnon alkuperästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uskonnon alkuperä

Uskonnon alkuperästä on erilaisia käsityksiä. Tässä luvussa käsitellään joidenkin eri tutkijoiden käsityksiä uskonnon alkuperästä.

Uskonnon syntyä pohti varhain esimerkiksi antiikin ajattelija Lucretius. Hänen mukaansa uskonto syntyi siitä, että ihmiset eivät ymmärtäneet heidät synnyttäneen kaikkeuden toimintaa ja luonnon ilmiöiden syitä, kuinka ihmiset olivat syntyneet ja miksi heidän elinolosuhteensa vaihtelivat onnessa ja onnettomuudessa.[15]

1900-luvun alussa sosiologi Émile Durkheim esitti, että uskonto on heijastus yhteiskunnasta, yhteiskunnan jäseninsä kohdistavan tottelevaisuuden paineen synnyttämä ilmiö. Alkukantainen heimon ykseyden tuntu palaa nykyaikaisissakin yhteiskunnissa osittain henkiin esimerkiksi sodan aikana, jolloin tunne kansallisesta yhteenkuuluvuudesta saa yksilöihin lähes rajattoman vaikutusvallan.[16][17]

2000-luvulla tieteellinen keskustelu uskonnon merkityksestä ihmisen evoluutiossa on ollut kiivasta: onko kyse ihmisyksilöiden tai -ryhmien selviytymistä edesauttaneesta adaptaatiosta vai merkityksettömästä tai haitallisesta evoluution sivutuotteesta.[18][19]

Biologi Richard Dawkinsin mukaan uskonnot edustavat evoluution näkökulmasta voimavarojen tuhlausta. Yleensä eläimet säästävät voimavaroja, sen sijaan uskonnot ovat tuottaneet esimerkiksi sotia ja vainoja.[20] Ihmiset välittävät informaatiota kielellisesti sukupolvelta toiselle. Dawkins kuvailee, kuinka ainakin lapsille eduksi, jos he tottelevat kieltoa uida vedessä, jossa on krokotiileja. Tämän vuoksi ihmisillä on taipumus uskoa myös perustelemattomiin väitteisiin. Dawkinsin mielestä uskonnot ovat haitallisia sivuvaikutuksia, joilla ei ole evoluution näkökulmasta mitään merkitystä.[20] Anthony C. Lunn ei ole Dawkinsin kanssa täysin samaa mieltä siitä, minkä ilmiön sivuvaikutuksia uskonnot ovat. Hän esittää, että ihmisellä on luonnonvalinnan ansiosta kehittynyt kyky etsiä ilmiöiden syitä ja uskontojen näennäisselitykset ovat tämän ominaisuuden sivuvaikutuksia.[20]

Uskontotieteilijä Pascal Boyerin mukaan evoluutio on luonut ihmisille mielellisen rakenteen, joka kannustaa käyttäytymään tietyllä tavalla.[21] Kognitiivinen uskontotiede tarkastelee uskontoa ihmisen mielen toimintana.[22] Boyerin mukaan ”Uskonto on kognitiivinen loinen, joka pesii aivoissa.”[23] Boyerin mukaan uskonnolliset käsitteet voidaan yksinkertaistaen selittää siten, että niiden arkiajattelun vastaiset piirteet loukkaavat ihmismielen muodostamien käsitysten ominaisuuksia. Arkiajattelua vastaamaton piirre voi olla esimerkiksi kuollut esivanhempi, joka vaeltaa näkymättömänä ihmisten keskuudessa. Arkiajattelun vastaisuutta ei kuitenkaan saa olla liikaa, vaan juuri sopiva määrä, koska liian arkiajattelun vastaiset käsitykset ovat vaikeita käsitellä mielessä ja ne unohtuvat nopeasti. Sen sijaan sopivassa määrin arkiajattelun vastaiset käsitykset loisivat aivoissa.[24] Boyerin mukaan uskonnossa on jotain, mikä saa sen välittymään sukupolvelta toiselle. Kyse on elinkelpoisten ajatusten siirrosta, jota on luonnehdittu meemin eli mielen viruksen käsitteen avulla.[25][26]

Vastakkaisen näkemyksen mukaan on olemassa empiirisiä tutkimustuloksia, jotka osoittavat jaetun uskonnon toimivan voimakkaana keskinäisen luottamuksen lisääjänä ja yhteistoimintaan liittyvien ongelmien ratkaisijana. Keskeisessä asemassa ovat sitoutumista ilmaisevat uhraukset. Tutkimukset osoittavat muun muassa uskonnollisten yhteisöiden olevan pitkäikäisempiä kuin sekulaarit verrokkinsa[27], ja kokeellisissa tutkimuksissa jaettu uskonnollinen identiteetti on saanut koehenkilöt käyttäytymään avuliaammin toisiaan kohtaan.[28][29][30] Antropologi Richard Sosis ja evoluutiobiologi David Sloan Wilson ovatkin esittäneet taipumuksen uskonnolliseen käyttäytymiseen kehittyneen ja säilyneen, koska se on edistänyt ihmisen selviytymistä evoluutiossa.[18] [31]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Gunn, T. Jeremy: The Complexity of Religion and the Definition of “Religion” in International Law. Harvard Human Rights Journal, 2003, nro Spring 2003. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
    Definitions of the word ”religion” (None are totally satisfying) Religioustolerance.org: Ontario Consultants on Religious Tolerance. Viitattu 21.7.2007. (englanniksi)
    Uskonnon ulottuvuudet Opetushallitus: Etälukio. Viitattu 28.4.2008.
  3. Pyysiäinen, Ilkka: Reduktio kielletty! Sortumisvaara! Tieteessä tapahtuu. 5/2001. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 12.9.2009.
  4. Pentikäinen, Juha ym.: Uskonto. Teoksessa Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 12. osa, Tal–Uzb, s. 561–563. Espoo: WSOY, 1980. ISBN 951-0-07251-6.
  5. World population clock. Worldometers. (englanniksi)
  6. Adherents.com. (englanniksi)
  7. [1]
  8. [2]
  9. [3]
  10. [4]
  11. Väestörakenne 14.4.2015. Tilastokeskus. Viitattu 20.9.2015.
  12. Suominen, Heli: Virolaiset maailman vähiten uskonnollisia – suomalaiset sijalla 14 Helsingin sanomat. 11.2.2009. Viitattu 9.3.2010.
  13. Smart 2005.
  14. Ketola, Kimmo: Maailmankuvat ja niiden tutkimus. Teoksessa Helve, Helena (toim.): Arvot, maailmankuvat, sukupuoli, s. 19. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-386-7.
  15. Lucretius, Carus Titus: Maailmankaikkeudesta. (De rerum natura, noin 50 eaa.) Suomentanut sekä johdannon ja selitykset kirjoittanut Paavo Numminen. Porvoo Helsinki: WSOY, 1965.
  16. Hick, John: Uskonnonfilosofia. (Philosophy of Religion, 1963.) Suomentaneet Taisto Nieminen ja Heikki Kirjavainen. 2. painos (1. painos 1969). Helsinki: Kirjapaja, 1992. ISBN 951-625-167-6.
  17. Durkheim 1980.
  18. a b Wilson, David Sloan: Darwin’s Cathedral. Evolution, Religion, and the Nature of Society. Chicago & London: The University of Chicago Press, 2002. ISBN 0-226-90134-3. (englanniksi)
  19. Sosis, Richard: The Adaptationist-Byproduct Debate on the Evolution of Religion: Five Misunderstandings of the Adaptationist Program. Journal of Cognition and Culture, 2009, 9. vsk, s. 339–356. (englanniksi)
  20. a b c Dawkins, Richard: What Use Is Religion?. Free Inquiry, 2004, nro August/September 2004 – Volume 24, No. 5. (englanniksi)
  21. Boyer 2007, s. 267.
  22. Ketola, Kimmo: Uskonto, kulttuuri ja ihmisluonto: katsaus evolutiiviseen uskonnontutkimukseen (PDF) Tieteessä tapahtuu. 4-5/2009. Helsinki: Tieteellisten seurain valtuuskunta. Viitattu 12.9.2009.
  23. YLE Teema: Ihmisen luonto – tieteellinen haaste Viitattu 1.2.2009.
  24. Niemelä, Jussi K.: Jumalat loisivat aivoissa. Vapaa ajattelija, 2008, 64. vsk, nro 1, s. 26. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry.
  25. Tammisalo, Osmo: Mielen virukset. Vapaa ajattelija, 1999, nro 4/99. Vapaa-ajattelijain liitto ry. Artikkelin verkkoversio.
  26. Niemelä, Jussi K.: Jumalat loisivat aivoissa. Vapaa-ajattelija, 2008, 64. vsk, nro 1, s. 24-26. Helsinki: Vapaa-ajattelijain liitto ry.
  27. Sosis, Richard & Bressler, Eric: Cooperation and commune longevity: A test of the costly signaling theory of religion. Cross-Cultural Research, 2003, 37. vsk, s. 211-239. (englanniksi)
  28. Bulbulia, J. & Mahoney, A.: Religious solidarity: The hand grenade experiment. Journal of Cognition and Culture, 2008, 8. vsk, nro 34, s. 295-320. (englanniksi)
  29. Tan, J. H. W. & Vogel, C.: Religion and trust: An experimental study. Journal of Economic Psychology, 2008, 29. vsk, s. 832-848. (englanniksi)
  30. Ahmed, A. M.: Are religious people more prosocial? a quasiexperimental study with Madrasah pupils in a rural community in India. Journal for the Scientific Study of Religion, 2009, 48. vsk, nro 2, s. 368-374. (englanniksi)
  31. Alcorta, Candace S. & Sosis, Richard: Ritual, Emotion, and Sacred Symbols: The Evolution of Religion as an Adaptive Complex. Human Nature, 2005, 16. vsk, nro 4, s. 323-359. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hyry, Katja & Pentikäinen, Juha (toim.): Uskonnot maailmassa. 5. uudistettu painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28956-6.
  • Keene, Michael: Maailman suuret uskonnot. (World Religions, 2002.) Suomentanut Kaarina Turtia. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29084-X.
  • Partridge, Christopher (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Uudet uskonnolliset liikkeet, lahkot ja vaihtoehtoisen henkisyyden muodot. (Encyclopedia of New Religions. New Religious Movements, Sects and Alternative Spiritualities, 2004.) Suomentaneet Kanerva Heikkinen ym. Helsinki: Kirjapaja, 2006. ISBN 951-607-327-1.
  • Terhart, Franjo & Schulze, Janina: Nykymaailman uskonnot. Alkuperä, historia, usko, maailmankuva. (Weltreligionen. Ursprung, Geschichte, Ausübung, Glaube, Weltbild, 2007.) Suomentaneet Eetu Nieminen ja Aatos Hiltunen. Bath: Parragon, 2007. ISBN 978-1-4075-1183-2.

Uskontotiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fingerroos, Outi & Opas, Minna & Taira, Teemu: Uskonnon paikka. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-628-5.
  • Ketola, Kimmo ym.: Näköaloja uskontoon. 3. tarkistettu painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-422-7.
  • Ketola, Kimmo & Pyysiäinen, Ilkka & Sjöblom, Tom (toim.): Uskonto ja ihmismieli. Johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-007-7.
  • Laitila, Teuvo: Ihmisen jumalat. Johdatus uskontotieteeseen. Joensuu: Joensuun yliopisto, 2006. ISBN 952-458-833-1.
  • Pesonen, Heikki (toim.): Uskontotieteen ikuisuuskysymyksiä. Helsinki: Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos, 1997. ISBN 951-45-7819-8.
  • Pyysiäinen, Ilkka: Jumalan selitys. ’Jumala’ kognitiivisena kategoriana. Otava, 1997. ISBN 951-1-14940-7.
  • Sjöblom, Tom & Utriainen, Terhi (toim.): Mikä ihmeen uskonto? Suomalaisten tutkijoiden puheenvuoroja uskonnosta. Helsinki: Helsingin yliopisto, uskontotieteen laitos, 2004. ISBN 952-10-1585-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Uskonto.
Wikiuutiset
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutisluokka: