Satanismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kärki alaspäin olevaa pentagrammia käytetään usein satanismin tunnuksena.

Satanismi on uskonnollinen, ideologinen ja filosofinen oppi, joka käyttää Saatanan käsitettä vertauskuvallisesti. Länsimaisen okkultismin perintöä edustavana, kristinuskon vastaisena aatteena satanismi järjestäytyi Yhdysvalloissa 1960-luvulla kun Anton LaVey perusti Saatanan kirkon ja kirjoitti opin perusteoksen Saatanallisen Raamatun. Satanistit eivät usko Jumalaan tai Saatanaan, vaan he käsittävät Saatanan kuvainnollisesti. Satanistit korostavat Saatanaan yhdistettyjä ominaisuuksia kuten itsekeskeisyyttä, nautintoa ja ruumiillisuutta, ja vastustavat kirkon pyrkimyksiä tukahduttaa ihmisen luontaiset halut ja tarpeet.

Satanismia ei tule sekoittaa saatananpalvontaan, jossa Saatanan olemassaoloon uskotaan.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikainen satanismi perustuu uskonnolliseen kertomukseen Saatanasta, modernin ajan kirjalliseen perintöön, sekä tiettyihin filosofian ja tieteen perinteisiin.[1]

Saatana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Saatana

Saatanan historia ulottuu yli 3000 vuoden päähän. Nykyisin Saatanana käsitetty hahmo on yhdistynyt vuosisatojen kuluessa erilaisista paholaisista ja myyttisistä olennoista, kuten Lucifer, Mefistofeles, Beelzebub, Belial, Azazel, Paholainen, Ahriman ja Seth. Saatanan varsinainen esikuva esiintyi ensi kertaa persialaisessa dualistisessa eli hyvän ja pahan vastakkainasettelua korostavassa zarathustralaisuudessa, jossa hän oli Ahriman, tuhoava henki johon kaikki pahuus keskittyi. Zarathustralaisuudesta hyvää Jumalaa vastustava pahuus omaksuttiin juutalaisuuteen ja sitä kautta myöhemmin kristinuskoon. Alkuperäisessä juutalaisessa Raamatussa Saatana kuitenkin esiintyy vain hyvin harvoin: Jobin kirjassa esimerkiksi hän on Jumalan lähettiläs joka tuo Jobille erilaisia kärsimyksiä.[2] Uudessa testamentissa Saatana esiintyy jo usein nimellään. Markuksen evankeliumissa hänet mainitaan asettamassa Jeesusta kiusaukseen tämän paaston aikana; tällöin Saatanasta on jo tullut Jumalan vastustaja ja kilpailija.[3]

Alkukirkon aikana Saatana ja Vanhan testamentin paholainen oli jo samastettu yhdeksi hahmoksi.[4] Keskiajalla kirkolla tuli tavaksi leimata vastustajansa "Saatanan agenteiksi", kuten 1300-luvulla temppeliherrain ritarikunnan.[5] Kirkko näki Saatanan useiden inhimillisten himojen ja tunteiden, kuten seitsemän kuolemansynnin symbolina, ja pyrki sitä kautta varoittamaan ihmisiä niille antautumisesta.[6] Saatanan psykologisen kuvan rakentamisessa etenkin 1600-lukulaisen kirjailijan John Miltonin Kadotettu paratiisi (1667) oli merkittävä teos.[7]

1700-luvulla valistuksen aikana Saatanan asema alkoi muuttua. Uskontokriitikot eivät enää pelänneet Saatanaa, vaan häneen alettiin jopa samastua, usein parodisesti. Inhimillisiin haluihin samastettu Saatana alettiin nähdä kirkon vastustamisen symbolina.[8] Saatanasta tuli myös yksi romantiikan ajan runoilijoiden, kirjailijoiden ja taidemaalarien suosikkiaiheista näiden juhlistaessa lihan iloja, joihin Saatana oli kirkon valtakaudella yhdistetty.[9] Saatana kuvattiin taiteessa usein vuohenhahmoisena.[10]

Yli-ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filosofiassa satanismin synnylle loivat pohjaa 1500-luvulla muun muassa Niccolò Machiavelli ja Thomas Hobbes, joka pessimismissään uskoi ihmisluonnon johtavan kahlimattomana sotaan kaikki kaikkia vastaan.[11] 1800-luvulla Charles Darwin loi evoluutioteorian, jossa hän kuvaili hyödyllisten piirteiden säilymistä ja heikkojen katoamista. Teorian pohjalta filosofi Herbert Spencer ja hänen seuraajansa William Graham Sumner loivat sosiaalidarvinismin käsitteen, jonka mukaan vahvat hallitsevat heikkoja yhteiskunnassa, mikä on myös luonnollista ja moraalisesti oikein. Sosiaalidarwinismin suosio johti eugeniikkaan, heikkojen piirteiden eliminoimiseen ihmiskunnassa.[12]

Satanismille loivat pohjaa 1800-luvun ajattelijoista myös Max Stirner, joka korosti itsekkyyttä, sekä Friedrich Nietzsche, joka oli kiivas kristinuskon vastustaja ja joka loi yli-ihmisen käsitteen.[13]

Venäjällä syntynyt yhdysvaltalainen Ayn Rand korosti 1900-luvulla kirjoissaan kuten Atlas Shrugged ihmisyksilön merkitystä ja vastusti vahvaa valtiota. Hän myös hyökkäsi yliluonnoliseen uskoa vastaan ja väheksyi altruismia, korostaen oman onnellisuuden tavoittelua itsekkyyden kautta.[14]

Okkultismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnollisen ja filosofisen pohjan lisäksi nykyajan satanismiin liittyy okkultismi, ja etenkin sen yksi tunnetuimmista harjoittajista, englantilainen Aleister Crowley (1875–1947). Crowley ei itse ollut satanisti, mutta hänen käsityksensä kristinuskosta, vapaasta seksuaalisuudesta, sosiaalidarvinismista, seremoniallisesta magiasta ja rituaalista sekä ylemmän tietoisuuden asteen tavoittelusta löysivät tiensä satanismiinkin.[15]

Liikkeet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykymuotoisen satanismin isänä pidetään Anton LaVeyta (1930–1997), joka perusti Saatanan kirkon vuonna 1966 ja julkaisi filosofiansa perusteoksen Saatanallisen Raamatun vuonna 1969.[16][17]

LaVey lakkautti Saatanan kirkon paikallistoiminnan (niin sanotut grottot) vuonna 1975, minkä jälkeen kirkko on toiminut enimmäkseen vain paperilla 100 dollarin jäsenmaksujen varassa.[18] 1970-luvulla LaVeyn johtamasta Saatanan kirkosta erkaantui joitain ryhmiä. Näistä merkittävin on Michael Aquinon vuonna 1975 perustama Setin Temppeli, jonka näkemyksen mukaan LaVey oli erkaantunut liikkeen alkuperäisistä periaatteista. Aquino vastusti erityisesti LaVeyn ryhtymistä ottamaan maksua pappisvihkimisestä rahoittaakseen kirkkoa.[19] Sittemmin Setin Temppeli on irtautunut satanismista ja kehittänyt filosofiaansa eklektisempään suuntaan.[20]

Muut Saatanan kirkosta 1970-luvulla ja sen jälkeen erkaantuneet ryhmät jäivät useimmiten pieniksi ja lyhytikäisiksi. Eräs tunnetuimmista on Paul Valentinen perustama Church of Satanic Liberation, 1980-luvulla perustettu seksimagiaryhmä. Jotkin nykyajan pienet satanistiset ryhmät harjoittavat teististä satanismia ja jotkin saatananpalvontaa tai natsiokkultismia. Suurin osa nykyajan satanistisista liikkeistä on kuitenkin uskollisia LaVeyn alkuperäiselle maltillisemmalle, ateistiselle ideologialle. Satanisteista suurin osa ei kuulu mihinkään järjestöön, vaan he harjoittavat satanismia yksityisesti. Internetistä on tullut organisaatioltaan hajautetulle satanismille tärkeä maailmanlaajuinen viestintäkanava, vaikka sosiaalisen median palveluiden ylläpitäjät eivät aina suvaitsekaan satanisteja näiden valitsemien avatarien vuoksi.[21]

LaVeyn kuoltua 1997 Saatanan kirkon johtoon nousi hänen kumppaninsa Blanche Barton ja vuonna 2001 Peter Gilmore. New Yorkissa nykyisin toimiva Saatanan kirkko on edelleen yksi satanismin näkyvimmistä toimijoista.[22]

Euroopassa satanismi on saavuttanut suosiota etenkin Skandinaviassa, Saksassa ja Itä-Euroopassa, ja Saatanallinen Raamattu on käännetty monille eurooppalaisille kielille.[23] Suomessa satanisteja on muun muassa Pakanaverkon piirissä. He sanoutuvat irti saatananpalvonnasta, jonka he katsovat olevan vain käänteistä kristinuskoa.[17]

Periaatteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satanistit eivät usko Saatanaan tai muihin personifioituihin jumaluuksiin, vaan satanisti on itse oma Jumalansa. Satanistit ovat omaksuneet nimensä kristittyjen käyttämästä nimityksestä ja kantavat nimeään ylpeinä edustaen "hengen uskontojen" vastustajaa ja vastakohtaa. Satanismissa Saatanasta voi käyttää myös muita nimiä kuin ”Saatana”.[24]

Satanismi on harjoittajiensa mukaan rationaalista mutta pystyy silti vastaamaan ihmiseläimen kaikkiin tarpeisiin, kuten uskonnollisuuden, itsen sekä omien mielikuvien ilmentämisen tarpeeseen. Satanistit harjoittavat magiaa, mutta antavat sille järkiperäiset perustelut, kuten itsesuggestion.[24] Saatanan kirkko määrittelee satanismin filosofiana epikurolaiseksi eikä hedonistiseksi, sillä satanistit tavoittelevat nautintoa tasapainoisesti ja hallitusti, eivätkä siksi kannata esimerkiksi huumeidenkäyttöä.[25]

Anton LaVeyn mukaan satanismi on "Ayn Randin filosofiaa seremonioilla ja rituaaleilla höystettynä". Satanismissa on vaikutteita myös Aleister Crowleylta, Friedrich Nietzscheltä, Charles Baudelairelta ja Ragnar Redbeardiltä.[26]

Anton LaVey määritteli Saatanan merkityksen kirkolleen yhdeksässä saatanallisessa julkilausumassa, jotka hän julkaisi Saatanallisessa Raamatussa 1969:[27][28]

  1. Saatana edustaa nautintoa pidättyväisyyden sijaan!
  2. Saatana edustaa elintärkeää konkreettisuutta hengellisen haihattelun sijaan!
  3. Saatana edustaa tahriintumatonta viisautta tekopyhän itsepetoksen sijaan!
  4. Saatana edustaa ystävällisyyttä sen ansaitseville rakkauden kiittämättömiin haaskaamisen sijaan!
  5. Saatana edustaa kostoa toisen posken kääntämisen sijaan!
  6. Saatana edustaa vastuuta vastuussa oleville psyykkisistä vampyyreista huolehtimisen sijaan!
  7. Saatana edustaa ihmistä vain yhtenä eläimistä, toisinaan parempana, useammin huonompana kuin nelijalkaisia, koska hän on "jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä" ansiosta tullut eläimistä häijyimmäksi!
  8. Saatana edustaa kaikkia niin kutsuttuja syntejä, koska ne kaikki johtavat ruumiilliseen, älylliseen tai emotionaaliseen mielihyvään!
  9. Saatana on ollut paras ystävä joka kirkolla on koskaan ollut, koska Hän on pitänyt sen toiminnassa kaikki nämä vuodet!

Vuonna 1967 LaVey nimesi Maan yksitoista saatanallista sääntöä:[29]

  1. Älä jaa mielipiteitä tai neuvoja ellei sinulta niitä pyydetä.
  2. Älä kerro huoliasi muille ellet ole varma, että he haluavat kuulla niistä.
  3. Ollessasi toisen asumuksessa, osoita hänelle kunnioitusta tai älä mene sinne.
  4. Jos vieras asumuksessasi ärsyttää sinua, kohtele häntä julmasti ja armottomasti.
  5. Älä lähentele toista, ellet saa parittelukutsua.
  6. Älä ota sitä, mikä ei sinulle kuulu, ellei se ole toiselle taakka, josta hän selkeästi tahtoo tulla vapautetuksi.
  7. Tunnusta magian voima, jos olet käyttänyt sitä saadaksesi haluamasi. Jos kiellät magian voiman kutsuttuasi sitä onnistuneesti, menetät kaiken saamasi.
  8. Älä valita mistään, mikä ei koske sinua.
  9. Älä vahingoita pikkulapsia.
  10. Älä tapa eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi.
  11. Liikkuessasi puolueettomalla maaperällä, älä häiritse ketään. Jos joku häiritsee sinua, pyydä häntä lopettamaan. Ellei hän lopeta, tuhoa hänet.

Vuonna 1987 LaVey nimesi yhdeksän saatanallista syntiä:[30]

  1. Tyhmyys
  2. Teeskentely
  3. Solipsismi
  4. Itsepetos
  5. Laumaan mukautuminen
  6. Perspektiivin puute
  7. Entisten oppien unohtaminen
  8. Haitallinen ylpeys
  9. Estetiikan puute

Juhlapäivät ja rituaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Satanistin tärkein juhlapäivä on hänen oma syntymäpäivänsä. Muita vähemmän tärkeitä juhlapäiviä ovat vapunyö, halloween sekä kesä- ja talvipäivänseisaukset ja kevät- ja syyspäiväntasaukset.[31]

Satanistisiin rituaaleihin kuuluu esimerkiksi seremonioita, nimeämiskäytäntöjä ja maagisia rituaaleja kuten seksimagiaa, parantamis- tai onnellisuusrituaaleja sekä vahingoittamiseen tarkoitettuja rituaaleja. Miehet pukeutuvat usein mustiin kaapuihin, ja naiset seksikkäisiin vaatteisiin. Magiarituaalien kielenä käytetään eenokin kieltä. Seremonioissa käytetään usein valkoista ja mustaa kynttilää ja joskus myös muita välineitä. Satanistit voivat kantaa amuletteja, joissa on pentagrammiin kuvattu vuohenpää. Satanistit eivät rukoile tai uhraa. Jotkut satanistit harjoittavat satanismiaan ilman rituaaleja, vain noudattaen satanistisia periaatteita.[31]

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa puhkesi kohu (niin sanottu satanic panic), jossa satanisteja syytettiin lasten hyväksikäytöstä, kaappauksista ja uhraamisesta sekä lapsipornografiasta ja insestistä. Satanistien väitettiin järjestäytyneen neljään tasoon, jonka alimmalla tasolla oli heavy-musiikin ja fantasiapelien avulla mukaan houkuteltuja nuoria, ja satanististen kirkkojen väitettiin toimivan saatananpalvonnan keskuksina. Saatanan kirkon johtajat pyrkivät hälventämään kohua esiintymällä mediassa selittämässä oman toimintansa ja väitettyjen kulttien eroja. Kohu laantui kun syytteille ei löytynyt kunnollisia todisteita ja kun hyväksikäyttötodistusten aikaansaamiseksi käytetyt menetelmät havaittiin puutteellisiksi.[32]

Jotkut tutkijat ja media ovat nähneet satanismilla ideologisia, poliittisia ja ikonografisia yhteyksiä fasismiin ja natsismiin. Jotkin pienet 1980-luvulla syntyneet satanistiset järjestöt ovatkin yhdistäneet satanismin uusnatsistiseen ajatteluun. Satanismin pääsuuntausten edustajien mukaan yhteys ei kuitenkaan ole todellinen, vaan satanismi on epäpoliittinen liike.[33] Heidän mukaansa satanismi eroaa fasismista ja natsismista siinä, että satanismin ajatusmaailma on niistä poiketen rasisminvastainen, meritokraattinen, valtiovastainen, seksuaalisesti vapaamielinen, ideologisesti moniarvoinen ja demokraattinen.[34]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ashcraft, W. Michael & Gallagher, Eugene V.: Introduction to New and Alternative Religions in America. Greenwood Press, 2006. ISBN 9780275987121.
  • Lewis, James R.: Legitimating New Religions. Rutgers University Press, 2003. ISBN 9780813533230.
  • Mathews, Chris: Modern Satanism : Anatomy of a Radical Subculture. Westport, Conn.: Praeger Publishers, 2009. ISBN 9780313366390.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mathews 2009, s. 28.
  2. Mathews 2009, s. 1–4.
  3. Mathews 2009, s. 4–5.
  4. Mathews 2009, s. 6.
  5. Mathews 2009, s. 11–12.
  6. Mathews 2009, s. 18.
  7. Mathews 2009, s. 23.
  8. Mathews 2009, s. 16–18.
  9. Mathews 2009, s. 19, 25–26.
  10. Mathews 2009, s. 22.
  11. Mathews 2009, s. 28.
  12. Mathews 2009, s. 28–31.
  13. Mathews 2009, s. 31–33.
  14. Mathews 2009, s. 35–36.
  15. Mathews 2009, s. 36–38.
  16. LaVey, Anton Szandor: Saatanallinen raamattu. (The satanic bible, 1969.) Suomentanut Paula Merensuo. Kaarina: Voimasana, 2007. ISBN 978-952-5261-12-7. )
  17. a b Satanismi Pakanaverkko ry. Viitattu 6.10.2009.
  18. Lewis 2003, s. 110–111.
  19. Ashcraft & Gallagher 2006, osa 5, s. 160.
  20. Granholm, Kennet: ”6”, Embracing Others than Satan, s. 87-94. Contemporary Religious Satanism: A Critical Anthology. Toimittanut Jesper Aagaard Petersen. Ashgate Publishing, Ltd., 2009. ISBN 978-075-465-286-1. (englanniksi)
  21. Mathews 2009, s. 87–92.
  22. Mathews 2009, s. 94–95.
  23. Mathews 2009, s. 88.
  24. a b Satanismi: UKK Pakanaverkko. Viitattu 6.2.2014.
  25. F.A.Q. Drug Abuse Church of Satan. Viitattu 16.2.2014.
  26. James R. Lewis: Who Serves Satan? A Demographic and Ideological Profile Marburg Journal of Religion, Marburgin yliopisto. Viitattu 6.2.2014.
  27. The Nine Satanic Statements Church of Satan. Viitattu 6.2.2014.
  28. Church of Satan: Beliefs Religionfacts. Viitattu 6.2.2014.
  29. Maan Yksitoista Saatanallista Sääntöä Pakanaverkko. Viitattu 6.2.2014.
  30. Yhdeksän Saatanallista Syntiä Pakanaverkko. Viitattu 6.2.2014.
  31. a b The Church of Satan (CoS): Practices & rules of behavior Ontario Consultants on Religious Tolerance. Viitattu 15.2.2014.
  32. David G. Bromley: CHURCH OF SATAN TIMELINE 1.8.2012. World Religions & Spirituality Project VCU • Virginia Commonwealth University. Viitattu 16.2.2014.
  33. Mathews 2009, s. 139–142.
  34. Vexen Crabtree: What is the Relationship Between Satanism and Fascism? 31.1.2005. Viitattu 13.2.2014.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hermonen, Merja: Pimeä hehku: Satanismi ja saatananpalvonta 1990-luvun suomalaisessa nuorisokulttuurissa. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Nuorisotutkimusverkosto & Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 64. Helsinki: Loki-kirjat, 2006. ISBN 951-825-039-1.
  • LaVey, Anton Szandor: Saatanallinen raamattu. (The satanic bible, 1969.) Suomentanut Paula Merensuo. Kaarina: Voimasana, 2007. ISBN 978-952-5261-12-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]