Talvipäivänseisaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Maapallo pohjoisen pallonpuoliskon talvipäivänseisauksen aikaan, jolloin pohjoisnapa on poispäin auringosta.

Talvipäivänseisaus on vuoden lyhin päivä. Pohjoisella pallonpuoliskolla se on ajankohta, jolloin Aurinko on suoraan Kauriin kääntöpiirin yläpuolella.[1] Silloin Auringon deklinaatio on minimissään ja aurinko on alimmillaan taivaalla etelässä ollessaan.[2] Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei silloin nouse lainkaan.[3] Talvipäivänseisaus ajoittuu aikavälille 21.–22. joulukuuta.[4]

Eteläisellä pallonpuoliskolla talvipäivänseisaus on vastaavasti 21. tai 22. kesäkuuta eli samaan aikaan kuin pohjoisella pallonpuoliskolla on kesäpäivänseisaus. 21.-22. kesäkuuta on eteläisen pallonpuoliskon vuoden lyhin päivä, eikä Aurinko nouse lainkaan eteläisen napapiirin eteläpuolella. Aurinko on silloin suoraan Kravun kääntöpiirin yläpuolella.

Juhlapäivänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet kansat ovat vanhoista ajoista viettäneet vuotuista juhlaa talvipäivänseisauksen aikoihin.[5] Aurinkovuoteen kuuluvat seisauspäivät sekä kevätpäiväntasaus ja syyspäiväntasaus ovat olleet merkittäviä taitekohtia. Vuoden vaihtuminen on usein laskettu jostakin niistä alkavaksi.[6]

Muinaisten germaanisten kansojen talvijuhlan yulen paikka vaihteli kuukalenterin vuoksi joulukuun alusta tammikuun alkuun. Kristinuskon leviämisen myötä yule yhdistettiin kristilliseen jouluun ja sen paikka vakiintui.[7][8] Suomen kielen sana joulu tulee talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä.[9] Muinaiset roomalaiset viettivät 17. ja 23. joulukuuta välisenä aikana keskitalven Saturnalia-juhlaa. Talvipäivänseisauksena, roomalaisen kalenterin mukaan 25. joulukuuta, oli Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päivä.[10]

Kristillistä joulua vietetään 25. joulukuuta Jeesuksen syntymäjuhlana.[11] Kirkko yhdisti roomalaisen kalenterin Voittamattoman auringon päivän juhlat Jeesuksen syntymäpäiväjuhlaan 350-luvulla.[10]

Tietyt sekulaariset järjestöt järjestävät talvipäivänseisauksen juhlia.[12] Muun muassa amerikkalaiset ateistit ovat ehdottaneet, että maailman valtiot pitäisivät juhlapäivinä koko maapallolle yhteisiä luonnonkierron tapahtumia: tasauspäiviä ja seisauspäiviä.[13]

Yulea juhlitaan vieläkin.[7] Esimerkiksi wiccat voivat sytyttää kokkoja päivän pitenemisen kunniaksi.[7][8][14]

Talvipäivänseisaus eri vuosina Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikautinen Goseckin ympyrä Saksassa. Keltaiset linjat osoittavat suuntia, joista aurinko nousee ja laskee talvipäivänseisauksena.

Kellonajat ovat Suomen aikaa (UTC+2).[15]

  • 2000: 21. joulukuuta klo 15.37
  • 2001: 21. joulukuuta klo 21.21
  • 2002: 22. joulukuuta klo 3.14
  • 2003: 22. joulukuuta klo 9.04
  • 2004: 21. joulukuuta klo 14.42
  • 2005: 21. joulukuuta klo 20.35
  • 2006: 22. joulukuuta klo 2.22
  • 2007: 22. joulukuuta klo 8.08
  • 2008: 21. joulukuuta klo 14.04
  • 2009: 21. joulukuuta klo 19.47
  • 2010: 22. joulukuuta klo 1.38
  • 2011: 22. joulukuuta klo 7.30
  • 2012: 21. joulukuuta klo 13.12
  • 2013: 21. joulukuuta klo 19.11
  • 2014: 22. joulukuuta klo 1.03
  • 2015: 22. joulukuuta klo 6.48
  • 2016: 21. joulukuuta klo 12.44
  • 2017: 21. joulukuuta klo 18.28
  • 2018: 22. joulukuuta klo 0.23
  • 2019: 22. joulukuuta klo 6.19
  • 2020: 21. joulukuuta klo 10.02

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
  2. Linnaluoto, Seppo: Talvipäivänseisaus Kosmos: Tähtitieteen viitetietokanta. Tähtitieteellinen yhdistys Ursal. Viitattu 25.12.2010.
  3. Aikakirja 2007 (PDF) Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 4.11.2011.
  4. Pantsu, Pekka: Mitä – eilenhän piti olla pimein päivä Suomessa? Ilta-sanomat. 22.12.2010. Viitattu 24.12.2010.
  5. Artikkeli joulu teoksessa Iso tietosanakirja. 5, Ihminen–Kansallisfilosofia. Helsinki: Otava, 1933.
  6. Aurejärvi-Karjalainen, Anneli: Perheen omat juhlat: Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin, s. 183. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23761-2.
  7. a b c Yule – sapatit Varjojen kirja. Viitattu 24.12.2010.
  8. a b Yule (talvipäivänseisaus) Thuleian tupa. Viitattu 24.12.2010.
  9. Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 285. Helsinki: WSOY, 2004 (4. painos 2007). ISBN 951-0-27108-X.
  10. a b Aurejärvi-Karjalainen 1999, s. 188.
  11. Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
    * Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  12. Hartikainen, Erkki (päätoim.): Pikkujoulu ja talvipäivän seisaus Suomen ateistiyhdistys. Viitattu 22.12.2011.
  13. Smith, Sarah: That Damned Woman! Remembering Madalyn Murray O'Hair Kesäkuu 2006. Humanists of Utah. Viitattu 7.3.2010. (englanniksi)
  14. Sytytetään tulet Talvipäivänseisauksena Seita online. joulukuu 2010. Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys. Viitattu 21.12.2010.
  15. http://www.usno.navy.mil/USNO/astronomical-applications/data-services/earth-seasons