Ilmatieteen laitos

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilmatieteen laitos
Ilmatieteen laitoksen logo.svg
Ilmatieteen laitoksen toimitalo (Dynamicum) Helsingin Kumpulassa
Ilmatieteen laitoksen toimitalo (Dynamicum) Helsingin Kumpulassa
Tutkimuslaitoksen tiedot
Perustettu 1838
Pääkonttori Kumpula, Helsinki
Ministeriö Liikenneministeriö
Työntekijöiden määrä 627 (2016)[1]
Budjetti 72,2 milj. euroa (2012)
Johtaja Juhani Damski

Ilmatieteen laitos (lyhenne IL[2], ruots. Meteorologiska institutet) on Suomen liikenne- ja viestintäministeriön alaisuudessa toimiva laitos, joka tuottaa sääpalveluita sekä toimii tutkimuslaitoksena.

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitoksen lakisääteisiin tehtäviin kuuluvat sääpalvelut ja fysikaaliset meripalvelut, tietojen hankkiminen ilmakehän ja merien fysikaalisesta tilasta ja kemiallisesta koostumuksesta sekä niiden vaikutuksista, sekä tutkimustoiminta jonka osa-alueita ovat ilmatieteellinen tutkimus, fysikaalinen merentutkimus, polaarialueiden ja lähiavaruuden tutkimus.[3]

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääennusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laki velvoittaa laitoksen tuottamaan sääpalveluita ja fysikaalisia meripalveluita maan yleisen turvallisuuden, liikenteen, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Sen kuuluu varoittaa vaaraa aiheuttavista säätilan ja meren fysikaalisen tilan muutoksista, vastata ilmakehässä kulkeutuvia haitallisia aineita koskevista ennusteista ja niihin liittyvistä varoituksista silloin, kun se ei kuulu muun viranomaisen tehtäviin; tuottaa toimialansa palvelut, erityisesti lentosääpalvelut, maanpuolustuksen turvaamiseksi ja puolustusvoimien muun toiminnan varmistamiseksi; vastata sää- ja meritietojen sekä virtaus- ja ajelehtimisennusteiden ylläpitämisestä ja jatkuvasta toimittamisesta pelastustointa ja meripelastustointa varten ja tukea muiden viranomaisten toimintaa luonnonkatastrofeissa.[3]

Vaaraa aiheuttavista ilmiöistä varoitetaan yleensä 24 tuntia etukäteen, joistakin ilmiöistä annetaan lisäksi ennakkovaroituksia. Vaarallisia ja haitallisia ilmiöitä ovat kova tuuli, rankkasade, raju uknoilma, liukkaus, metsäpalovaara, erityinen kuumuus tai kireä pakkanen, poikkeuksellinen meriveden korkeus, korkea aallokko, runsas ultraviolettisäteily, ulkoilman otsonipitoisuus, jään muodostuminen alusten rakenteisiin tai lumivyöryjen uhka.[4]

Vuonna 2007 VTT:n Ilmatieteen laitoksen palveluista tekemän vaikuttavuustutkimuksen mukaan yksi palveluihin sijoitettu euro tuo joka vuosi takaisin viisi euroa.[5][6]

Muut palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitos jakaa ajankohtaispalveluja ja tutkimustietoutta mm. ilmanlaadusta, tuulienergiasta ja Ilmastonmuutoksesta.[7] Talvisaikaan laaditaan jäätiedotuksia.[8]

Havaintotoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen laissa mainituista laitoksen tehtävistä on hankkia ja ylläpitää luotettavaa tietoa ilmakehän ja merien fysikaalisesta tilasta ja kemiallisesta koostumuksesta..[3] Tämän tiedon hankkimiseksi laitos ylläpitää laajaa ja monipuolista havaintoverkostoa, ja vaihtaa tietoja muiden maiden kanssa. Säähavaintoverkko koostuu pääosin automaattisäähavaintoasemista, mutta osalla asemista myös ihmiset havainoivat sääsuureita. Säähavaintoasemien lisäksi laitoksella on säätutkia, salamanpaikantimia, luotausasemia, aalto- ja jäähavaintolaitteita, mareografeja, revontulikameroita, magnetometrejä ja erilaisia avaruushavaintolaitteita.[9]

Tutkimustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkimuksen aiheita ovat ilmastotutkimus, ilmanlaadun tutkimus, meteorologian tutkimus, merentutkimus, uudet havaintomenetelmät (kuten satelliitit ja tutkat) ja arktinen tutkimus. Vuosittain julkaistaan noin 300 kansainvälisesti ennakkotarkastettua julkaisua.[10]

Suomen kansallisen IPCC-työryhmän puheenjohtaja ja sihteeri edustavat Ilmatieteen laitosta.[11]

Ilmatieteen laitoksen avaruustutkimus laajeni 1980-luvulta alkaen pitkälti professori Risto Pellisen ansiosta maan lähiavaruudesta aurinkokunnan muihin kohteisiin. Helmikuussa 1989 laitoksen ensimmäinen avaruusinstrumentti alkoi tuottaa mittauksia Marsin plasmaympäristössä Phobos-ohjelman puitteissa. Vuonna 2016 ESAn ExoMars Schiaparelli laskeutui Marsin pinnalle mukanaan Suomessa kehitetyt kaasukehän painetta ja kosteutta mittaavat laitteet.[12]

Vuonna 2006 Ilmatieteen laitoksen tutkija Pekka Janhunen esitti sähköpurjeen idean. Sen kehittämistä jatketaan mm. NASAssa.[13]

Valtaosa Suomessa tapahtuvan tutkimuksen rahoituksesta tulee suoraan yrityksiltä, yliopistojen budjetista tai kansallisilta rahoittajilta, kuten Tekesiltä ja Suomen Akatemialta. EU:n Horisontti 2020:n rooli on niihin verrattuna kansallisesti pieni. Vain VTT ja Ilmatieteen laitos ovat saaneet budjettiinsa nähden merkittävää Horisontti 2020 -rahoitusta. Vuonna 2014 se oli noin 10% laitoksen tutkimuskuluista.[14]

Kansainvälinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitoksella on yhteystyötä maailman ilmatieteen järjestön WMO:n lisäksi lukuisien kansallisten sääpalvelujen kanssa, se osallistuu kehitysyhteistyöhön ja toimii muissakin konsultointitehtävissä. Tutkijavaihto on jo vuosikymmenien ajan toiminut vilkkaana. Readingissä sijaitsevassa Euroopan sääkeskuksessa, ECMWF:ssä toimii jatkuvasti suomalaisia tutkijoita.

Ilmatieteen laitos edustaa Suomea EUMETSAT-sääsatelliittiorganisaatiossa. Sääsatelliittikuvien käyttäjänä laitos oli Suomen ensimmäisiä kaukokartoitussatelliittien hyväksikäyttäjiä.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmatieteen laitoksen varhaisin edeltäjäorganisaatio sai alkunsa kun Venäjän Keisari Nikolai I allekirjoitti 28. maaliskuuta 1838 Pietarissa julistuksen, jonka mukaan Helsingin yliopiston yhteyteen perustettiin Helsingin yliopiston magneettinen observatorio. Sen esimieheksi keisari katsoi hyväksi nimittää yliopiston adjunktin (apulaisprofessorin) Johan Jakob Nervanderin, jonka mukaan Helsingin Nervanderinkatu on nimetty. Tuohon aikaan oletettiin ilman lämpötilan ja maan magneettikentän vaihteluiden olevan huomattavan läheisessä vuorovaikutuksessa.[15][16]

Säätalo Kaisaniemessä.

Magneettis-meteorologisen observatorion puinen rakennus sijaitsi vuosina 1841–1963 Helsingin Kaisaniemessä Vuorikatu 24:ssä.[15][17] Vanhan rakennuksen paikalle valmistui 1966 Säätalo, joka toimi laitoksen päärakennuksena vuoteen 2005 asti. Rakennuksessa oli vuodesta 2005 virastoja, ja katolla on tuulimittari. Rakennus on helmikuun 2017 tietojen mukaan tarkoitus purkaa ja rakentaa paikalle uusi. Kiinteistön omistaa Suomen valtio ja tontin omistaa Helsingin kaupunki, jotka myyvät omistuksensa yksityiselle yritykselle.[18]

Kaisaniemessä on edelleen Suomen vanhin säähavaintoasema. Vuonna 1881 observatorion nimi muutettiin Meteorologiseksi Päälaitokseksi, kun se siirtyi yliopistolta Suomen Tiedeseuran alaisuuteen. Vuonna 1919 laitos siirtyi valtiolle, hallinnollisesti maatalousministeriön alaisuuteen ja tällöin nimeksi tuli Valtion Meteorologinen Keskuslaitos. Nykyisen nimensä se sai vuonna 1968, jolloin laki Ilmatieteen laitoksesta astui voimaan. Samalla laitos siirtyi liikenneministeriön alaisuuteen.

Vaisala Oy:n perustaja, professori Vilho Väisälä teki pitkän uran Ilmatieteen laitoksessa. Työssään hän kehitteli radioluotainta, koska leijaluotaukset olivat epäkäytännöllisiä. Väisälän vuonna 1932 keksimä taajuusmoduloitu luotain osoittautui tieteelliseksi ja kaupalliseksi menestykseksi, ja sitä valmistamaan perustettiin oma yhtiö.[19]

Laitos on tehnyt medialle sääkatsauksia jo vuodesta 1881. Vanhimmissa katsauksissa pääpaino oli ilmestymistpäivänä eri paikkakunnilla havaitussa säätilassa, mutta ennustustiedon osuus kasvoi vähitellen.[20]

Korppoon säätutka C-Band Doppler Paraisilla. Ilmatieteen laitos vastaa tutkaverkon kehittämisestä, ylläpidosta ja operoinnista.[21]

Pääjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Titteli vuoteen 1970 johtaja, 1971–1989 ylijohtaja, 1989 alkaen pääjohtaja

Laitos nykyaikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmatieteen laitos muutti syyskuussa 2005 Helsingin yliopiston Kumpulan kampusalueelle uuteen toimitaloon Dynamicumiin yhdessä Merentutkimuslaitoksen kanssa. Toimitalon osoite Erik Palménin aukio viittaa tunnetuimpaan suomalaiseen ilmakehäntutkijaan. Virallisesti Dynamicum vihittiin käyttöön 8. marraskuuta 2005.[24]

Merentutkimuslaitos lakkautettiin 1. tammikuuta 2009. Sen entiset toiminnot jaettiin Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen kesken. Ilmatieteen laitoksen merentutkimuksen ohjelmaan keskitettiin fysikaaliseen merentutkimukseen kuten aallokkoon, merenkorkeuteen ja jäihin liittyvä palvelu- ja tutkimustoiminta. Suomen ympäristökeskukseen perustettiin Merikeskus.[25]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisessä laitoksen organisaation (2014) päähaarat ovat sää ja turvallisuus sekä tutkimus- ja menetelmäkehitys.[26]

Sää- ja turvallisuus sisältää sää- ja turvallisuuskeskuksen lisäksi asiakaspaleluyksikön, palvelukehityksen, sääpalveluiden tuotantojärjestelmät ja havaintopalvelut.[26]

Kumpulassa sijaitsevan valtakunnallisen sää- ja turvallisuuspalvelun lisäksi laituos tuottaa lentosääpalveluita Kuopiossa ja Rovaniemellä. Vuonna 2015 käytyjen YT-neuvottelujen jälkeen Tampereen sääennustustoiminta lopetettiin ja mittaus- ja havaintotoimintaa vähennettiin monissa toimipisteissä.[27]

Tutkimus- ja menetelmäkehityksen nykyiseen alaorganisaatioon kuuluvat ilmastotutkimus, ilmakehän koostumuksentutkimus, meteorologian tutkimus, merentutkimus, uudet havaintomenetelmät (kuten satelliitit ja tutkat), arktinen tutkimus ja iä-Suomen yksikkö sekä asiantuntijapalvelut.[26]

Teknologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laitos on ilmakehämallien vaatiman suuren laskentakapasiteetin takia ollut jo pitkään supertietokoneiden suurkäyttäjä.

Mallien laskentatarkkuuden kehitys on käynyt käsi kädessä laskentatehon kehittymisen kanssa. Oma ensimmäinen tietokone 1970-luvulla oli ruotsalainen Datasaab D21, jonka muisti oli 60 kilotavua. Vuonna 2005 laitokselle hankittu Silicon Graphicsin supertietokone oli ostohetkellä Suomen nopein tietokone ja maailmalla 400 nopeimman tietokoneen joukossa. Koneen laskunopeus oli noin 30-kertainen verrattuna aikaisempaan, CSC:n omistamaan koneeseen. Hankittu kone oli Altix 3700 BX2 -sarjan kone, jossa on 304 suoritinta sekä 304 gigatavun keskusmuisti.

Vuonna 2013 laitokselle hankittiin Cray XC30.[28] Seuraavan koneen hankinnassa on harkittu yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa.[29]

Helsinki Testbed[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsinki Testbed oli Ilmatieteen laitoksen ja Vaisala Oyj:n yhteinen projekti, jossa tutkittiin paikallisen skaalan meteorologiaa eli nk. mesometeorologiaa. Uudellemaalle ja Itä-Uudellemaalle oli perustettu Ilmatieteen laitoksen oman havaintoasemaverkoston lisäksi noin 50 säähavaintoasemaa. Yleisin sääasematyyppi oli teleliikennemasto, johon oli sijoitettu Vaisalan WXT-510 säälähetin sekä 2 metrin korkeudelle että maston huippuun. Lisäksi käytössä oli muutamia punnitsevia sadeantureita sekä pilvenkorkeusmittareita ja 1 tuulikeilain. Projekti alkoi tammikuussa 2005. Projektin aikana toteutettiin useita intensiivisiä mittausjaksoja, joiden aikana on keskitytty tietynlaisiin sääilmiöihin. Toteutetut mittausjaksot olivat seuraavat:

Projektin pääkoordinaattori oli Ilmatieteen laitos, ja sitä rahoitti TEKES. Hankkeessa oli mukana myös muita kotimaisia yrityksiä, viranomaisia ym.

Projektin suositut verkkosivut jäivät käyttöön projektin päätyttyäkin.[30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Henkilöstö ja työpaikat Ilmatieteen laitos. Viitattu 11.1.2017.
  2. Julkishallinnon nimet, aakkosellinen hakemisto Kirjoittajan ABC. Viitattu 8.1.2016.
  3. a b c Laki ilmatieteen laitoksesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta Finlex. 2008. Viitattu 8.1.2017.
  4. Tietoa varoituksista Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  5. Sääpalvelut tuovat viisinkertaiset hyödyt yhteiskunnalle Ilmatieteen laitos. 2007. Viitattu 8.1.2017.
  6. Hautala & Leviäkangas: Ilmatieteen laitoksen palveluiden vaikuttavuus VTT. 2007. Viitattu 8.1.2017.
  7. medialle Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  8. Jäätilanne Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  9. Säähavainnot Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  10. Tutkimustoiminta Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  11. Suomen IPCC-työryhmä Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  12. Ilmatieteen laitoksen tutkimuslaitteita laskeutuu Marsin pinnalle EXOMARS-laskeutujan mukana Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  13. 'Electric Sails' Could Propel Superfast Spacecraft by 2025 Space.com. 2015. Viitattu 8.1.2017.
  14. Suomi EU:n Horisontti 2020 ohjelmassa (s.9) 2015. Tekes. Viitattu 8.1.2017.
  15. a b Ilmatieteen laitos 175-vuotias 18.3.2013. Ilmatieteen laitos. Viitattu 11.2.2017.
  16. Ilmatieteen laitoksen historiaa Ilmatieteen laitos. Viitattu 18.4.2013.
  17. Nevanlinna, Heikki: Ilmatieteen laitoksen historialliset lämpötilahavainnot Helsingissä. Ilmatieteen laitos, Havaintopalvelut. Viitattu 11.2.2017.
  18. Kaisaniemen Säätalo jyrätään pian matalaksi hs.fi. 9.2.2017. Viitattu 11.2.2017.
  19. Nevanlinna Heikki (toim.), Kaisaniemestä Kumpulaan, 2005, ISBN 951-697-602-6
  20. Ilmaennustukset vaihtuivat ilmatietoihin tammikuussa 1890 Helsingin Sanomat 120 vuotta. 2009. Viitattu 8.1.2017.
  21. Suomen tutkaverkko Ilmatieteen laitos. Viitattu 12.4.2011.
  22. Pääjohtajakunta, s. 171–172. SKS, Helsinki 2005.
  23. Juhani Damski Ilmatieteen laitoksen pääjohtajaksi Liikenne- ja viestintäministeriö. Viitattu 22.1.2016.
  24. Dynamicum-talo vihittiin käyttöön Ilmatieteen laitos, tiedotearkisto. 8.11.2005. Viitattu 22.1.2016.
  25. Uudistus tuo Suomeen Merikeskuksen 10.12.2008. Liikenne- ja viestintäministeriö sekä ympäristöministeriö. Viitattu 14.12.2008.
  26. a b c Ilmatieteen laitoksen organisaatio 1.1.2014 alkaen Ilmatieteen laitos. Viitattu 8.1.2017.
  27. Ilmatieteen laitoksen yt-neuvottelut päättyivät – 25 irtisanotaan Helsingin Sanomat. 9.6.2015. Viitattu 8.1.2017.
  28. Ilmatieteilijöiden uusi tietokone laskee 140 000 miljardia laskua sekunnissa - ukkosennusteet paranevat Yle. 18.9.2013. Viitattu 8.1.2017.
  29. Pohjoismaat suunnittelevat yhteistä supertietokonetta rajuilmojen ennustamiseen Helsingin Sanomat. 13.10.2014. Viitattu 8.1.2017.
  30. Helsinki Testbed -projektin verkkosivu ja tuoreimmat havainnot

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]