Ulkopoliittinen instituutti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ulkopoliittinen instituutti
FIIA logo.svg
Tutkimuslaitoksen tiedot
Perustettu 2006 (Eduskunnan alaisuuteen)
Pääkonttori Helsinki
Ministeriö Eduskunnan alainen tutkimuslaitos
Tutkimusala Kansainväliset suhteet
Työntekijöiden määrä 47 (31.12.2015)[1]
Johtaja Mika Aaltola

Ulkopoliittinen instituutti, lyh. UPI (ruots. Utrikespolitiska institutet, engl. The Finnish Institute of International Affairs, FIIA) on suomalainen valtiollinen kansainvälisen politiikan tutkimuslaitos. Se on perustettu kahteen kertaan.

Instituutin johtajana toimii Mika Aaltola.[2]

Alkuperäinen UPI 1961–2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen Ulkopoliittinen instituutti perustettiin vuonna [1961 Paasikivi-seuran aloitteesta. Myöhemmin sen taustaorganisaatioksi tuli opetusministeriö.[3]

Instituuttia ylläpiti Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiö, joka sai rahoituksensa pääasiassa valtionapuna. Tämä instituutti lakkautettiin vuoden 2006 lopussa.[3] Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiö jatkaa toimintaansa edelleen Paasikivi-seuran yhteydessä.

Ulkopoliittinen instituutti 2006–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen eduskunnan satavuotisjuhlaistunnossa kesäkuussa 2006 perustettiin riippumaton tutkimuslaitos, joka keskittyy toiminnassaan kansainvälisiin suhteisiin ja Euroopan unioniin. Instituutin tehtävänä on tuottaa korkeatasoista tutkimusta, joka palvelee myös poliittista päätöksentekoa. Instituutin perusrahoituksesta huolehtii eduskunta. Instituutin toimitilat sijaitsevat Helsingissä.

Ulkopoliittisen instituutin tutkimustoiminta kohdistuu erityisesti Euroopan unioniin ja sen ulkosuhteisiin, kansainväliseen ympäristö- ja luonnonvarapolitiikkaan, Venäjän sisäisen kehityksen ja kansainvälisten tekijöiden vuorovaikutukseen sekä kansainvälisen järjestelmän murrokseen, erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen muuttuvaan asemaan. Instituutin tutkimuksen tavoitteena on tuottaa korkeatasoista ja selkeää aineistoa tieteelliselle yhteisölle, poliittisille päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Toiminnassaan instituutti pitää yllä aktiivisia kansainvälisiä suhteita.

Kotimaisten ja kansainvälisten luentojen ja seminaarien järjestäminen on keskeinen osa Ulkopoliittisen instituutin toimintaa. Instituutti julkaisee myös Ulkopolitiikka-lehteä sekä raportteja tutkimustuloksista ja ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä. Lisäksi instituutti ylläpitää Suomen ulkopolitiikan asiakirja-arkistoa ja kronologiaa osoitteessa www.eilen.fi.

Hallitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkopoliittista instituuttia johtaa eduskunnan nimittämä hallitus, jonka puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Kare Halonen. Muita jäseniä ovat VTT Kimmo Kiljunen, professori Laura Kolbe, professori Ilkka Liikanen, kansanedustaja Pirkko Mattila, suurlähettiläs René Nyberg, ministeri Ilkka Suominen, tutkimusprofessori Monica Tennberg ja professori Tarja Väyrynen.[4]

Hallitus päättää muun maussa instituutin taloudesta ja tutkimusohjelmasta, jota sen tutkijat toteuttavat tieteellisen autonomian periaatteiden mukaisesti. Hallitus nimittää insituutin johtajan.[4]

Neuvottelukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Instituutilla on myös eduskunnan nimittämä neuvottelukunta, johon kuuluu enintään kahdeksan kansanedustajaa ja 12 tutkimuslaitoksen keskeisten yhteistyötahojen edustajaa. Sen tehtävä on ylläpitää ja kehittää tutkimuslaitoksen yhteyksiä sen keskeisimpiin yhteistyötahoihin. Lisäksi neuvottelukunta seuraa tutkimuslaitoksen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta.[5]

Neuvottelukunnan toimikausi on neljä vuotta.

Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistyötahojen edustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde:[6]

Henkilökuntaa ja tutkijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ulkopoliittisen instituutin henkilökuntaa ja tutkijoita
henkilö tehtävä tutkimusala I tutkimusala II tutkimusala III muuta
Alaranta Toni tutkija [2]
Moses Arkadi ohjelmajohtaja [2]
Salonius-Pasternak Charly tutkija [2]


Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kritiikkiä toiminnan ja selvitysten poliittisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Instituutin toiminnan ja selvitysten on usein mediassa arvioitu olevan poliittisesti värittynyttä. Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttila piti vuonna 2016 Ulkopoliittista instituuttia "Naton haarakonttorina"[7]. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on arvostellut instituuttia siitä, että se tuottaa pikemminkin mielipiteellisiä näkemyksiä kuin oikea-aikaista informaatiota ja analyysia.[8] Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen on myös toiminut kokoomuslaisten ministerien poliittisena valtiosihteerinä, mm. Alexander Stubbin valtiosihteerinä.

Mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Instituutin tutkija Teemu Sinkkonen arvioi syyskuussa 2015, että ”tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista” näyttää olevan pelkkää satua, ja vertasi sitä Punahilkkaan.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 2016. Ulkopoliittinen instituutti. Arkistoitu 14.9.2016. Viitattu 15.8.2016.
  2. a b c d Henkilöt FIIA – Finnish Institute of International Affairs. Viitattu 25.2.2020.
  3. a b Tarkka, Jukka: Tutkimusinstituutti, joka ei tutkinut Helsingin sanomat. 6.5.2012. Arkistoitu 8.5.2012. Viitattu 25.2.2020.
  4. a b Hallitus Ulkopoliittinen instituutti. Arkistoitu 30.10.2015. Viitattu 12.1.2016.
  5. Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunta Eduskunta. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 31.7.2014.
  6. Toimielimet Eduskunta. Viitattu 23.12.2019.
  7. Kosonen, Juha: Sirkka-Liisa Anttila pitää Ulkopoliittista instituuttia Naton haarakonttorina Akaan Seutu. 7.9.2016. Arkistoitu 8.10.2016. Viitattu 10.9.2016.
  8. a b Välimaa, Mikko: Eturivin terrorismistutkija piti Isis-uhkaa ”täytenä satuna” – näin pieleen arvio meni Helsingin Uutiset. 16.11.2015. Viitattu 16.11.2015.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Apunen, Osmo: Silmän politiikkaa : Ulkopoliittinen instituutti 1961–2006. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25728-8.