Eduskuntavaalit 1916
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Eduskuntavaalit 1916 järjestettiin 1. ja 3. heinäkuuta. Vaalit voitti 103 kansanedustajaa saanut Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (SDP).[1] Kyseessä on ainoa kerta, jolloin yksi puolue on saanut enemmistön eduskuntapaikoista. SDP ei kuitenkaan saanut enemmistöä annetuista äänistä.
Merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valitut kansanedustajat kokoontuivat ensimmäisen kerran vasta yhdeksän kuukauden kuluttua vaaleista, huhtikuussa 1917. Ennenaikaisten, eduskuntavaalien 1917 myötä vaalikausi päättyi jo lokakuussa ja on hieman alle seitsemällä kuukaudella eduskunnan lyhyin.[2]
Uusia kansanedustajia olivat muun muassa SDP:n Olli Hiltunen, Evert Huttunen ja Otto Toivonen, Maalaisliiton Juho Niukkanen, Suomalaisen puolueen Toivo Ikonen ja Elias Tukia, sekä Ruotsalaisten Alexander Frey ja Kristian Åkerblom. Eduskunnan jätti muun muassa Suomalaisen puolueen J. R. Danielson-Kalmari. SDP:n Juho Pihlman kuoli ennen eduskunnan kokoontumista, ja hänen tilalleen tuli varaedustajana Heikki Väisänen.
Vaalien tuloksella ei vuonna 1916 ollut vaikutusta käytännössä, koska Suomella oli eduskunnasta täysin riippumaton sotatilalakien sitoma venäläistetty senaatti.[3] Vuonna 1917 eduskuntavaalien perusteella muodostettiin Tokoin senaatti.
Tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Äänestysaktiivisuus | 55,5 %[4][5] | +4,4 |
|---|
| Puolue | Edustajat | Äänet[6] | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osuus | Lukumäärä | ||||||
| Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 103 | +13 | 47,29 % | +4,2 | 376 030 | +63 816 | |
| Suomalainen puolue | 33 | −5 | 17,49 % | −2,4 | 139 111 | −4 871 | |
| Nuorsuomalainen Puolue | 23 | −6 | 12,50 % | −1,6 | 99 419 | −2 894 | |
| Ruotsalainen kansanpuolue | 21 | −4 | 11,76 % | −1,3 | 93 555 | −1 117 | |
| Maalaisliitto | 19 | +1 | 9,00 % | +1,1 | 71 608 | +14 631 | |
| Kristillinen työväenliitto | 1 | +1 | 1,84 % | +0,1 | 14 626 | +1 776 | |
| Muut | 0,11 % | −0,1 | 860 | −436 | |||
| Yhteensä | 200 | 100 % | 795 209 | +70 905 | |||
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
- ↑ Vaalikausien alkamis- ja päättymisajat Vaalikaudet, Eduskunta
- ↑ Nygård, Toivo & Kallio, Veikko: Rajamaa, s. 580. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0
- ↑ Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
- ↑ Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
- ↑ Suomen virallinen tilasto 29 A, 8 (Tilastollinen päätoimisto), s. 35.