Eduskuntavaalit 1951

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen 20. eduskuntavaalit järjestettiin 2.–3. heinäkuuta 1951.

Vaaleihin valmistauduttaessa päähallituspuolueet Maalaisliitto ja SDP kävivät maataloustuottajien ja kaupunkilaiskuluttajien välistä tulonjakotaistelua. Vaalikamppailun tärkein vedenjakaja kulki kuitenkin SDP:n sisällä ja yksittäisistä ehdokkaista vaalien päätähdeksi nousi Väinö Tanner. Ulkoministeri Åke Gartz vaati keväällä 1951 SDP:n puheenjohtajaa Emil Skogia estämään Tannerin paluun eduskuntaan. Tähän Skog vastasi tylysti, että jos nyt estetään Tannerin ehdokkuus ulkopoliittisista syistä, seuraavissa vaaleissa voitaisiin estää kenen muun ehdokkuus tahansa. Vaalien voittaja oli SKDL, jonka äänimäärä lisääntyi lähes 16 000:lla ja eduskuntapaikkojen määrä viidellä. Politiikan tarkkailijoiden mukaan nyt maksettiin Fagerholmin ensimmäisen hallituksen, Arabian mellakoiden ja Kemin kapinan sekä vuoden 1950 presidentinvaalin jälkilaskut. Äänestysaktiivisuus jäi yli kolme prosenttiyksikköä heikommaksi kuin vuonna 1948.[1]

Uusina kansanedustajina tulivat eduskuntaan mm. Arvo Ahonen, Eero Antikainen, Kalervo Haapasalo, Veikko Helle, Veikko Kokkola, Impi Lukkarinen, Aarre Simonen ja Viljo Virtanen (SDP), Toivo Antila, Eeli Erkkilä, Leo Häppölä, Mauno Jussila ja Nestori Kaasalainen (ML), Paavo Aitio, Kaino Haapanen, Antti Kinnunen, Matti Koivunen ja Anna-Liisa Tiekso (SKDL), Raino Hallberg, Tuure Junnila ja Niilo Kosola (Kok.), Grels Teir (RKP) sekä Esa Kaitila ja Juho Tenhiälä (KP).

Eduskunnan jättivät mm. SDP:n 33:t valtiopäivät istunut Hilma Koivulahti-Lehto ja 36 valtiopäivät istunut Jussi Tolonen, Maalaisliiton Janne Koivuranta ja vuonna 1907 valittuun ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan kuulunut Juhani Leppälä, joka istui 33:t valtiopäivät, SKDL:n Yrjö Leino, Kokoomuksen Erkki Paavolainen ja Ernsti Turja, sekä Kansanpuolueen Rolf B. Berner ja Kalle Kauppi. Eduskunnasta putosivat SDP:n Toivo Pyörtänö ja Jussi Raatikainen, sekä Maalaisliiton Juho Koivisto ja Vihtori Vesterinen.

Eduskuntaan palasivat mm. SDP:n Väinö Leskinen ja jo ensimmäiseen yksikamariseen eduskuntaan kuulunut Väinö Tanner. Myös Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajina aikanaan toimineet, joiden ehdokkuus vuoden 1945 vaaleissa oli kielletty, saivat nyt palata politiikkaan. Heistä palasi näissä vaaleissa eduskuntaan Iisakki Nikkola.

Vuoden 1951 vaaleissa valituista kansanedustajista on tällä hetkellä elossa enää Nestori Kaasalainen. Meeri Kalavainen, Anna-Liisa Korpinen ja Impi Lukkarinen kuolivat vuonna 2010.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

äänestysaktiivisuus 74,6%[2][3] −3,6
puolue edustajat äänet
osuus lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 53 −1 26,52% +0,2 480 754 −13 965
  Maalaisliitto 51 −5 23,26% −1,0 421 613 −34 022
  Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 43 +5 21,58% +1,6 391 134 +15 596
  Kansallinen Kokoomus 28 −5 14,57% −2,5 264 044 −56 322
  Ruotsalainen kansanpuolue 14 +1 7,20% −0,1 130 524 −7 457
Suomen kansanpuolue 10 5,68% –  102 933 – 
  Åländsk samling 1 -- 0,31% −0,0 5 686 −811
Pienviljelijäin puolue 0,27% −0,0 4 964 −414
Vapaamielisten liitto 0,27% –  4 936 – 
Radikaalinen kansanpuolue 0,25% −0,0 4 486 −676
Ruotsalainen vapaamielinen puolue 0,07% –  1 195 – 
Suomalainen kansanpuolue 0,01% –  243 – 
Muut 0,02% −0,3 305 −4 873
Yhteensä 200 -- 100% 1 812 817 −67 151
Lähde: Tilastokeskus 2004[4]; Ruotsalaisen vapaamielisen puolueen ja Suomalaisen kansanpuolueen äänimäärä vain painetussa versiossa[5]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 196. Helsinki: Otava, 1987.
  2. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  3. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  4. Tiedosto "595. Eduskuntavaalit 1927–2003 (Tilastokeskus 2004)
  5. Suomen virallinen tilasto 29 A, Kansanedustajain vaalit, XXII(?).