Suomen presidentinvaali 1940

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen presidentinvaali 1940
Suomi
1937 ←
19. joulukuuta 1940 → 1943

  Risto Ryti Johan Helo
Ehdokas Risto Ryti Johan Helo
Puolue Edistyspuolue Sos.dem.viitoset
Valitsijamiesäänet 288 4

Presidentti ennen vaaleja

Kyösti Kallio
Maalaisliitto

Uusi presidentti

Risto Ryti
Edistyspuolue

Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna

Suomen viides presidentinvaali jouduttiin järjestämään ennenaikaisesti 19. joulukuuta 1940, koska tasavallan presidentti Kyösti Kallio erosi huonon terveytensä vuoksi. Hänen seuraajakseen valittiin suurella enemmistöllä edistyspuoluetta edustanut pääministeri Risto Ryti.[1] Uusia valitsijamiehiä ei valittu, vaan eduskunnan säätämän poikkeuslain nojalla vuoden 1937 presidentinvaalin valitsijamiehet kutsuttiin uudelleen koolle valitsemaan presidentti Kallion jäljellä olleen kauden ajaksi eli vuoteen 1943 asti.

Neuvostoliitto ja Saksa pyrkivät vaikuttamaan vaaliin nimeämällä diplomaattikanavien kautta itselleen mieluisia ja epämieluisia presidenttiehdokkaita.

Poikkeuslain säätäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1939 julistetun sotatilan takia vaaleja ei katsottu voitavan pitää normaalissa järjestyksessä. Miltei koko Viipurin läänin itäinen vaalipiiri ja suuri osa Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä olivat jääneet Moskovan rauhan nojalla Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle, niiden väestö oli hajallaan muun Suomen alueella eikä siirtoväkeä ollut henkikirjoitettu uusille asuinpaikkakunnilleen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta katsoi mietinnössään, että ”valitsijamiesvaalia ei nykyisissä oloissa voida sodan ja rauhansopimuksen yhteydessä tapahtuneiden väestönsiirtojen vuoksi suorittaa riittävän nopeasti”. Mietinnön taustalla oli tarkoitus saada normaalit valitsijamiesvaalit pidetyiksi jälleen vuonna 1943.[2]

Perustuslakivaliokunnan mietintöön jätettiin kaksi vastalausetta, joista toisen teki sosialidemokraattien K. H. Wiik ja toisen RKP:n Ernst Estlander ja John Österholm. Wiikin mukaan tasavallan presidentin valinta olisi siirrettävä pysyvästi eduskunnan suoritettavaksi, ja Estlanderin ja Österholmin mielestä presidentti olisi ollut valittava kuudeksi vuodeksi eikä vain Kallion virkakauden loppuajaksi.[2]

Perustuslainsäätämisjärjestyksessä säädettiin poikkeuslaki, jonka nojalla vaalin toimittivat vuonna 1937 valitut valitsijamiehet. Eduskunta hyväksyi lain äänin 150–10, kuusi kansanedustajaa äänesti tyhjää ja 33 oli poissa äänestyksestä.[2] Lain mukaan kuolleiden ja estyneiden valitsijamiesten tilalle oli kutsuttava vuoden 1937 vaalituloksen mukaiset varamiehet. Koska talvisodan ja Karjalan evakuoinnin yhteydessä alkuperäisiä asiakirjoja oli saattanut tuhoutua tai kadota, laissa mainittiin, että Viipurin läänin kahden vaalipiirin valitsijamiesten valtakirjat voitaisiin antaa ”muidenkin saatavilla olevien luotettavien tietojen” perusteella[3].

Ehdokasasettelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallion eroilmoitus käynnisti puolueissa keskustelun presidenttiehdokkaista. Esillä olleista nimistä muun muassa Väinö Tanner, J. K. Paasikivi ja E. Y. Pehkonen ilmoittivat joulukuun aikana kieltäytyvänsä, minkä seurauksena suurimmat eduskuntapuolueet SDP ja Maalaisliitto päättivät olla asettamatta omaa ehdokasta. Kokoomuksessa suosituin vaihtoehto oli entinen presidentti P. E. Svinhufvud. Myös Antti Tulenheimo mainittiin. Pääministeri Rytiä vastustettiin erityisesti ulkopoliittisista syistä, sillä englantilaismielisenä hänen oletettiin ohjaavan Suomen Ison-Britannian suuntaan, kun taas kokoomuksessa kannatettiin Saksaan nojaavaa politiikkaa. Parempana vaihtoehtona pidettiin Rytin puoluetoveria, entistä pääministeriä ja silloista Berliinin-lähettilästä T. M. Kivimäkeä. Myös Maalaisliiton johdon mielestä Svinhufvud ja Kivimäki olivat sopivimmat vaihtoehdot.[4]

SDP:n puolueneuvosto asettui 17. joulukuuta Rytin kannalle, koska Tanner oli kieltäytynyt ja antanut tukensa Rytille.[4][2] Pääasiana pidettiin Svinhufvudin valinnan estämistä. Edistyspuolueen valitsijamiesryhmä nimesi samana päivänä yksimielisesti ehdokkaakseen Rytin, vaikka myös entisen presidentin K. J. Ståhlbergin ehdokkuudesta oli keskustelua. SDP:n ja RKP:n valitsijamiesryhmät päättivät 18. joulukuuta miltei yksimielisesti tukea Rytiä.[4] Maalaisliiton ryhmässä päätös Rytin tukemisesta syntyi lopulta äänin 41–14; vastaan äänestäneet olivat siirtokarjalaisia, joiden oli vaikea unohtaa Rytin kylmää suhtautumista siirtoväen korvauskysymyksiin kesällä 1940.[4][2]

Kokoomuksen valitsijamiesryhmä päätti vielä 17. joulukuuta, että sen ensisijainen ehdokas olisi Svinhufvud, ja jos hän ei saisi tarpeeksi kannatusta muissa ryhmissä, voitaisiin harkita jotain toista henkilöä, esimerkiksi U. J. Castrénia. Samalla päätettiin yksimielisesti, että Ryti ei tulisi kysymykseen. Kahden seuraavan päivän kokouksissa tästä päätöksestä kuitenkin peräännyttiin, kun muiden porvarillisten puolueiden ja myös marsalkka C. G. E. Mannerheimin oli kuultu kannattavan Rytin valintaa. Myös IKL asettui lopulta Rytin kannalle. Kansallista yksimielisyyttä pidettiin niin tärkeänä, että Rytin vastustajat oikeistossa taipuivat.[4]

Ulkovaltojen kannanotot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov ilmoitti 6. joulukuuta Suomen Moskovan-lähettiläälle J. K. Paasikivelle uhkauksena, että jos presidentiksi valittaisiin Tanner, Kivimäki, Mannerheim tai Svinhufvud, Neuvostoliitto tulkitsisi sen osoitukseksi siitä, että Suomi ei aikoisi täyttää Moskovan rauhansopimuksen ehtoja.[4] Muistelmissaan Paasikivi on pitänyt Molotovin kannanottoa paitsi ennenkuulumattomana puuttumisena naapurimaan sisäisiin asioihin, myös epätarkoituksenmukaisena, koska ketään mainituista henkilöistä ei todennäköisesti olisi muutoinkaan valittu presidentiksi.[5] Päivää ennen vaalia, 18. joulukuuta, Molotov sanoi Paasikivelle, että Neuvostoliitto näkisi mielellään hänet seuraavana presidenttinä. Paasikivi oli tuolloin jo kieltäytynyt ehdokkuudesta.[4]

Myös Saksa puuttui Suomen presidentinvaaliin ilmoittaen, että se piti esillä olleista nimistä Svinhufvudia ja Kivimäkeä suotavina ja Paasikiveä ei-toivottuna.[2] Myös Rytiä pidettiin aluksi vähemmän toivottavana. Mannerheimista Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop totesi Saksan Helsingin-lähetystöön annetuissa ohjeissa, että hänen valintansa haittaisi liikaa Suomen ja Neuvostoliiton suhteita ja sitä paitsi hänestä olisi Suomelle enemmän hyötyä silloisessa roolissaan puolustusvoimain ylipäällikkönä kuin presidenttinä. Kun Neuvostoliiton kielteinen kanta useisiin muihin ehdokkaisiin oli ilmennyt, Saksan ulkoministeriö antoi 17. joulukuuta uuden ohjeen, jossa puollettiin Rytin valintaa ja varoitettiin valitsemasta ketään Molotovin nimeämistä ei-toivotuista ehdokkaista.[4]

Saksa ja Neuvostoliitto olivat tässä vaiheessa vielä muodollisesti liittolaisia, mutta – kuten Suomessa vasta myöhemmin saatiin tietää – Saksan johtaja Adolf Hitler allekirjoitti Neuvostoliittoon tehtävää hyökkäystä eli operaatio Barbarossaa koskeneen suunnitelman juuri samana päivänä, jolloin Suomessa toimitettiin presidentinvaali.[2]

Ison-Britannian ulkoministeriö ilmoitti, että Saksan tukeman ehdokkaan valinta vaikuttaisi epäsuotuisasti maiden suhteisiin, mutta Mannerheimin valinta ei olisi ongelma. Svinhufvudin ja Kivimäen annettiin ymmärtää olevan ei-toivottavia Saksan tukemia ehdokkaita sitä kuitenkaan suoraan sanomatta.[4]

Vaalitoimitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valitsijamiesten valtakirjoja tarkastetaan.

Valitsijamiehet kokoontuivat 19. joulukuuta 1940 Eduskuntatalossa. Puheenjohtajana toimi pääministeri Ryti ja sihteerinä eduskunnan sihteeri E. H. I. Tammio.[6] Kolmestasadasta valitsijamiehestä 276 oli samoja kuin vuoden 1937 vaalia suoritettaessa. Pois jääneet 24 olivat pääosin kuolleita.

Rytin valinta ratkesi heti ensimmäisessä äänestyksessä 288 äänellä. SDP:stä aiemmin samana vuonna erotetun Sosialistisen eduskuntaryhmän neljä valitsijamiestä äänestivät omaa ehdokastaan Johan Heloa. Ståhlbergin vaaliliiton listoilta vuonna 1937 valitut Pienviljelijäin ja maalaiskansan puolueen kuusi valitsijamiestä äänestivät tyhjää; heidän alkuaan kannattamansa ehdokas olisi ollut Mannerheim. Kivimäki ja Svinhufvud saivat kumpikin yhden hajaäänen. Svinhufvudia äänesti tiettävästi kokoomuksen Alvar Brejlin.[4]

Ehdokas Puolue Äänet
Risto Ryti Edistyspuolue 288
Johan Helo Sos. 4
T. M. Kivimäki Edistyspuolue 1
P. E. Svinhufvud Kokoomuspuolue 1
Tyhjät äänet 6
Lähteet:
* Tasavallan presidentin kanslia[7]
* Uusi Suomi[8]

Myöhempi presidentti Paasikivi ei vuosien 1939–1941 muistelmissaan kommentoinut Rytin valintaa, mutta hänen kokoelmassaan Valtionarkistossa on sekalaisten mietelmien joukossa vanhan monarkistin kannanotto vuoden 1940 vaaliin:

» Jokaisen presidentinvaalin yhteydessä on ollut intrigiä, agitaatiota ym. huonoa! Se on todistus tasavaltaisen hallitusmuotomme epätarkoituksenmukaisuudesta.[2]»

Virastaan luopunut presidentti Kallio kuoli vaalipäivän iltana saatuaan sairaskohtauksen Helsingin päärautatieasemalla.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen presidentit -sarja: Kallio oli sodan uhri Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 22.4.2019.
  2. a b c d e f g h Martti Häikiö: Presidentin valinta: miten valtionpäämiehet on Suomessa valittu, millaisiin poikkeusmenetelmiin valinnoissa on turvauduttu ja miksi presidentin toimikautta jatkettiin kokonaan ilman vaalia vuonna 1973, s. 37−39. Porvoo: WSOY, 1993. ISBN 951-0-19058-6.
  3. Laki tasavallan uuden presidentin vaalista, säädös 667/1940, Suomen asetuskokoelma 1940, s. 1329–1330.
  4. a b c d e f g h i j Paavo Hirvikallio: Tasavallan presidentin vaalit Suomessa 1919–1950, s. 87–102. WSOY, Helsinki 1958.
  5. J. K. Paasikivi: Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939–41, osa II – Välirauhan aika, s. 129. Porvoo: WSOY, 1959.
  6. Pääministerin kirje valtioneuvostolle, asetus 760/1940, Suomen asetuskokoelma 1940, s. 1485–1494.
  7. Presidentinvaalit 1919-2006 (Arkistoitu – Internet Archive) (Tasavallan presidentin kanslia)
  8. Risto Ryti tasavallan presidentiksi. Uusi Suomi, 20.12.1940, s. 1.