Korkein oikeus (Suomi)
Korkein oikeus (lyhenne KKO;[1] ruots. högsta domstolen,[2] lyh. HD) on toinen Suomen korkeimman oikeusasteen tuomioistuimista, jonka tärkein tehtävä on ennakkoratkaisujen antaminen. Suomen perustuslain 99 §:n mukaan korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa. Hallintolainkäyttöasioissa ylintä tuomiovaltaa käyttää korkein hallinto-oikeus.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylin oikeusaste[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeimman oikeuden tuomiovallan historiallisena lähtökohtana on Ruotsin kuninkailla aikoinaan ollut oikeus purkaa tuomioita. Tämä oikeus säilyi kuninkaalla myös sen jälkeen kun valtakuntaan perustettiin Svean hovioikeus vuonna 1614.
Korkeimman oikeuden perusti kuningas Kustaa III vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirjalla nimellä kuninkaan korkein oikeus. Nykyinen Ruotsin korkein oikeus on perua tästä. Venäjän valloitettua Suomen vuonna 1809 korkeinta tuomiovaltaa käyttäväksi tuomioistuimeksi säädettiin Suomen keisarillisen hallituskonseljin (vuodesta 1816 Suomen senaatti) oikeusosasto.
Suomen korkein oikeus perustettiin vuonna 1918, Suomen itsenäistyttyä. Samalla korkein oikeus irrotettiin valtioneuvostosta ja siitä tuli myös muodollisesti itsenäinen ja riippumaton tuomioistuin.
Korkein oikeus on koko toimintansa ajan joutunut tasapainoilemaan valitusten määrän kanssa. Juttujen liiallinen määrä on vaikeuttanut KKO:n mahdollisuutta toimia ennakkopäätösten antajana. Valitusmahdollisuuksia rajoitettiin jo Ruotsin vallan aikana, jolloin muutoksenhakuoikeus riita-asioissa edellytti korkean vetorahan maksamista. Itsenäisyyden aikana 1922 säädettiin riita-asioiden muutoksenhaulle markkamääräinen alaraja. Tätä rajaa korotettiin myöhemmin useaan otteeseen. Vastaavasti rikosasioissa muutosta ei saanut hakea lieviin rikoksiin.
Nykyisen kaltaiseksi puhtaasti ennakkotapauksia ratkaisevaksi tuomioistuimeksi KKO muuttui vuonna 1980.
Lyhenne KKO[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeimman oikeuden lyhenne KKO on muodostettu epätavallisesti. Yleensä isokirjainlyhenne muodostetaan kunkin sanan alkukirjaimista. Näin lyhenne voisi tarkoittaa kihlakunnanoikeutta, jollaisia Suomessa aiemmin toimi. Merkityksessä korkein oikeus lyhenne on huonosti avautuva. Selitys lyhenteelle löytyy historiasta. Vuonna 1915 Lakimies-lehdessä julkaistiin kirjoitus "Oikeuslähteiden ja lähdeteosten merkitsemisestä".[3] Siinä olevassa oikeuslähteiden lyhenneluettelossa KO merkitsi kihlakunnanoikeutta. Siihen aikaan korkeinta oikeutta ei vielä ollut perustettu, vaan ylin oikeusaste oli senaatin oikeusosasto (SOO). Korkein oikeus perustettiin 1918. Vuonna 1920 Lakimies-lehdessä julkaistiin laajennettu ja paikoin uudistettu versio kirjoituksesta. Artikkelissa "Oikeuslähteiden, lähdeteosten ja oikeustapausten merkitseminen"[4] KO tarkoitti edelleen kihlakunnanoikeutta ja vastaperustettu korkein oikeus lyhennettiin KKO. Koska lyhenteen KO merkitys oli vakiintunut ja levinnyt yleiseen käyttöön, jouduttiin korkeimmalle oikeudelle etsimään toinen lyhenne. Lyhenneluettelon täydennystyön suoritti kolmejäseninen komitea, jonka ehdotuksen Suomalainen Lakimiesten Yhdistys hyväksyi kokouksessaan 26. toukokuuta 1920.[5][6]
Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeimman oikeuden tärkein tehtävä on ennakkopäätösten antaminen. Ennakkopäätöksillä eli prejudikaateilla ohjataan muuta lainkäyttöä. Ennakkopäätökset eivät muodollisesti sido alempia tuomioistuimia, mutta käytännössä niitä yleensä noudatetaan oikeuskäytännössä.
Korkeimpaan oikeuteen voi hakea muutosta pääsääntöisesti vain niissä tapauksissa joissa se myöntää valitusluvan alemman tuomioistuimen päätökseen. Valituslupaa voi hakea hovioikeuksien ratkaisuista, eräistä vakuutusoikeuden ratkaisuista sekä niistä käräjäoikeuksien ratkaisuista, jotka käräjäoikeus on tehnyt maaoikeutena toimiessaan. Jos hovioikeus on ratkaissut asian ensimmäisenä oikeusasteena, ei valituslupaa tarvita.
Valitusluvan myöntämisperusteita on kolme:
- Ennakkopäätösperuste – lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi;
- Purkuperuste – asiassa on tapahtunut sellainen oikeudenkäynti- tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi lain mukaan purettava tai poistettava;
- Painava syy -peruste – valitusluvan myöntämiselle on muu painava syy.
Vastapuolen suostumuksella mistä tahansa valituskelpoisesta käräjäoikeuden ratkaisusta voi hakea valituslupaa ennakkopäätösperusteella suoraan korkeimmalta oikeudelta, jolloin hovioikeusvaihe jätetään käyttämättä (ennakkopäätösvalitus).[7]
Muita korkeimman oikeuden tehtäviä ovat
- antaa lausuntoja tasavallan presidentille armahdusasioissa sekä oikeusministeriölle rikoksentekijöiden ulkomaille luovuttamista koskevissa asioissa
- antaa lausuntoja eri vaiheissa olevista lakiesityksistä
- tasavallan presidentin pyynnöstä antaa lausunnon eduskunnan hyväksymistä laeista sekä Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksymistä maakuntalaeista ennen kuin hän vahvistaa ne.
Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeimman oikeuden virastopäällikkönä toimii korkeimman oikeuden presidentti, jolla on apunaan kansliapäällikkö. Korkeimman oikeuden jäseniä kutsutaan oikeusneuvoksiksi, joita on oltava kerrallaan virassa vähintään 15. Muiden tuomareiden tapaan korkeimman oikeuden presidentin ja oikeusneuvokset nimittää tasavallan presidentti. Tuomarinvalintalautakunta ei osallistu näiden virkojen täyttämiseen. Jutut ratkaistaan oikeussihteereiksi tai esittelijäneuvoksiksi kutsuttujen esittelijöiden suorittaman valmistelun pohjalta.
1. syyskuuta 2019 alkaen korkeimman oikeuden presidentti on Tatu Leppänen. Hänen edeltäjiään ovat olleet Timo Esko, Pauliine Koskelo, Leif Sevón, Olavi Heinonen, Curt Olsson, Antti Hannikainen, Matti Piipponen, Toivo Tarjanne, Oskar Möller, Hjalmar Neovius, Frans Pehkonen, Julius Grotenfelt ja August Nybergh.
Korkein oikeus on toimivaltainen valitusluvan myöntämistä koskevassa asiassa kahden jäsenen kokoonpanossa. Jos valituslupa myönnetään, ratkaistaan varsinainen pääasia tavallisesti viiden jäsenen muodostamassa jaostossa. Periaatteellisesti tärkeässä asiassa kokoonpanoa voidaan vahventaa joko 11-jäseniseen jaostokäsittelyyn tai täysistuntoon, johon osallistuvat kaikki korkeimman oikeuden jäsenet.
Kun korkein oikeus käsittelee sotilasasioita, läsnä on kaksi kahden vuoden määräajaksi määrättävää vähintään everstin arvoista sotilasjäsentä. He ovat lippueamiraali Timo Hirvonen ja kenraaliluutnantti Kim Jäämeri. Heidän varajäseniään ovat prikaatikenraali Vesa Virtanen ja prikaatikenraali Mikko Heiskanen. Hirvoseen on marraskuussa 2018 kohdistunut rikosepäily, joten häntä ei toistaiseksi kutsuta istuntoihin.[8][9]
Korkeimman oikeuden jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korkeimman oikeuden jäsenet ovat:[10]
| Jäsen | Virkakausi alkoi |
|---|---|
| Tatu Leppänen (presidentti) | 1.9.2016 (1.9.2019) |
| Juha Häyhä | 1.10.2001 |
| Marjut Jokela | 1.1.2008 |
| Jukka Sippo | 1.1.2008 |
| Pekka Koponen | 1.9.2009 |
| Ari Kantor | 1.5.2010 |
| Tuula Pynnä (virkavapaalla) | 1.8.2012 |
| Jarmo Littunen | 1.8.2012 |
| Mika Huovila | 1.4.2013 |
| Tuomo Antila | 1.9.2015 |
| Päivi Hirvelä | 1.1.2016 |
| Kirsti Uusitalo | 1.1.2017 |
| Lena Engstrand | 1.1.2017 |
| Mika Ilveskero | 1.9.2017 |
| Juha Mäkelä | 1.1.2018 |
| Asko Välimaa | 1.4.2018 |
| Eva Tammi-Salminen | 1.8.2018 |
| Jussi Tapani | 1.8.2018 |
| Timo Ojala | 1.9.2019 |
| Alice Guimaraes-Purokoski (määräaikainen) | 1.9.2019 |
Korkeimman oikeuden presidentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Presidentti[11] | Virkakausi |
|---|---|
| August Nybergh | 1.10.1918–5.12.1920 |
| Julius Grotenfelt | 11.12.1920–8.3.1929 |
| Frans Pehkonen | 8.3.1929–10.3.1940 |
| Hjalmar Neovius | 21.3.1940–5.12.1945 |
| Oskar Möller | 5.12.1945–18.9.1950 |
| Toivo Tarjanne | 30.9.1950–8.2.1963 |
| Matti Piipponen | 8.2.1963–17.6.1964 |
| Antti Hannikainen | 17.6.1964–11.10.1975 |
| Curt Olsson | 1.12.1975–30.9.1989 |
| Olavi Heinonen | 1.10.1989–31.12.2001 |
| Leif Sevón | 1.1.2002–31.12.2005 |
| Pauliine Koskelo | 1.1.2006–31.12.2015 |
| Timo Esko | 1.1.2016–31.8.2019 |
| Tatu Leppänen | 1.9.2019– virassa |
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kemppinen, Jukka: Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot: Korkein oikeus, laki ja yhteiskunta 1918–1990. VAPK-Kustannus, 1992. ISBN 951-37-0978-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lyhenneluettelo: K Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 26.2.2019.
- ↑ Finlands grundlag Finlex. Suomen oikeusministeriö ja Edita Publishing Oy. Viitattu 14.4.2017. (ruotsiksi)
- ↑ Lakimies 1915, s. 137–144. Artikkeli Kansalliskirjaston digitoiduissa aineistoissa.
- ↑ Lakimies 1920, s. 101–123. Artikkeli Kansalliskirjaston digitoiduissa aineistoissa.
- ↑ Lakimies 1920, s. 101. Artikkeli Kansalliskirjaston digitoiduissa aineistoissa.
- ↑ Mattila, Heikki E. S.: ”Suomalaisen oikeuskielen ominaispiirteet”, Oikeuskieli ja säädöstieto: Suomenkielinen lakikirja 250 vuotta, s. 206 (alaviite 83). Toimittaneet Heikki E. S. Mattila ym. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010. ISBN 978-951-855-301-7.
- ↑ Oikeudenkäymiskaaren 25 a luku.
- ↑ Jäsenet ja henkilöstö 18.1.2017. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- ↑ Taneli Koponen: Korkein oikeus hyllyttää korkea-arvoisen sotilasjäsenensä rikosepäilyn takia Turun Sanomat. 5.12.2018. Viitattu 6.12.2018.
- ↑ Ensimmäisellä sivulla on luettelo kaikista jäsenistä, sitten presidentti ja sitten muut jäsenet pisimmästä virkakaudesta alkaen:
- Jäsenet ja henkilöstö 18.1.2017. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Tatu Leppänen 1.9.2016. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Juha Häyhä 10.10.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Marjut Jokela 10.10.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Jukka Sippo 10.10.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Pekka Koponen 10.10.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Ari Kantor 10.10.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Tuula Pynnä 10.10.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Jarmo Littunen 10.10.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Mika Huovila 27.11.2013. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Tuomo Antila 2.9.2015. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Päivi Hirvelä 1.1.2016. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Kirsti Uusitalo 16.1.2017. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Lena Engstrand 18.1.2017. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
- Mika Ilveskero 6.9.2017. Suomen korkein oikeus. Viitattu 8.10.2018.
- Juha Mäkelä 15.1.2018. Suomen korkein oikeus. Viitattu 8.10.2018.
- Asko Välimaa 13.4.2018. Suomen korkein oikeus. Viitattu 8.10.2018.
- Eva Tammi-Salminen 6.7.2018. Suomen korkein oikeus. Viitattu 6.10.2018.
- Jussi Tapani 6.7.2018. Suomen korkein oikeus. Viitattu 6.10.2018.
- Timo Ojala 1.9.2019. Suomen korkein oikeus. Viitattu 8.5.2020.
- Alice Guimaraes-Purokoski 17.2.2020. Suomen korkein oikeus. Viitattu 8.5.2020.
- ↑ Korkeimman oikeuden presidentit 10.2.2016. Suomen korkein oikeus. Viitattu 15.4.2017.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlajamäki, Heikki (toim.): Lainkäyttöä läpi vuosisadan: Näkökulmia korkeimman oikeuden historiaan 1918–2018. Edita, 2018. ISBN 978-951-37-7406-6.
- Raulos, Kari & Välimäki, Pertti & Esko, Timo: Da mihi factum, dabo tibi ius. Korkein oikeus 1809–2009. Helsinki: WSOYpro, 2009. ISBN 978-951-0-35291-5.
- Tulenheimo-Takki, Anja (toim.): Korkein oikeus 75 vuotta. Lakimiesliiton kustannus 1993. ISBN 951-640-687-4
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Korkein oikeus (Suomi) Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta - Korkein oikeus.
- Tietoa Korkeimman oikeuden asiakirjojen tutkimisesta (Arkistolaitos).
- Korkein oikeus – julkisuutta karttava valtiomahti Yle 20.11.2015.
- Högsta domstolen hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)