Suomen ympäristöpolitiikka

Suomen poliittinen järjestelmä

Osa politiikan artikkelisarjaa: Suomen politiikka

Laki Perustuslaki Toimeenpanovalta Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Pääministeri Sanna Marin Valtioneuvosto Marinin hallitus Ministeriöt Lainsäädäntövalta Eduskunta Eduskunnan puhemies Eduskuntaryhmät Kansanedustajat Tuomiovalta Yleiset tuomioistuimet Korkein oikeus Hovioikeus Helsinki Itä-Suomi Turku Vaasa Rovaniemi Käräjäoikeus (luettelo) Hallintotuomioistuimet Korkein hallinto-oikeus Hallinto-oikeus Ahvenanmaa Helsinki Hämeenlinna Itä-Suomi Pohjois-Suomi Turku Vaasa Valtakunnansyyttäjä Laillisuusvalvojat Eduskunnan oikeusasiamies Valtioneuvoston oikeuskansleri Vaalit Eduskuntavaalit 2011 · 2015 · 2019 Presidentinvaalit 2006 · 2012 · 2018 Europarlamenttivaalit 2009 · 2014 · 2019 Kuntavaalit 2008 · 2012 · 2017 Aluevaalit 2022 Kansanäänestykset Kieltolaki (1931) EU-jäsenyys (1994) Aluehallinto Aluehallintovirastot ELY-keskukset Maakunnat Seutukunnat Kunnat Ulkopolitiikka Eurooppa-politiikka EU:n energiapolitiikka Suurlähettiläät Muita aiheita Ympäristöpolitiikka Energiapolitiikka

Tämä artikkeli käsittelee Suomen ympäristöpolitiikka ja siihen liittyviä asioita.

Ympäristöhallinto

Pääartikkeli: Suomen ympäristöhallinto

Suomen ympäristöhallintoon sisältyvät ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ympäristökeskukset.

Ympäristölaki

Pääartikkeli: Suomen luonnonsuojelulainsäädäntö

Suomen ympäristölainsäädäntöä uudistettiin Euroopan unioniin liittymisen johdosta vastaamaan yhteisön lainsäädäntöä. Tavoitteena oli vähentää hajanaisuutta. Suomen ympäristölainsäädäntöön sisältyvät muun muassa vesilaki, ilmansuojelulaki, rakentamislaki, naapuruussuhdelaki, melulaki, ympäristövahinkolaki, öljyvahinkolaki, maa-aineslaki, kaivoslaki, ydinvastuulaki, jätelaki ja kemikaalilaki.

Jätelaki

Katso myös: Jätehuolto

Jätelaki tuli voimaan vuonna 1994 ja korvasi aiemman jätehuoltolain. Suomen jätelainsäädäntö on yhdenmukaistettu Euroopan unionin lainsäädännön kanssa ja sen tavoitteena on tukea kestävää kehitystä edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä sekä ehkäisemällä ja torjumalla jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle.

Kansalaistoiminta

Katso myös: Luettelo uusiutuvan energian yhdistyksistä

Suomessa toimivia ympäristöjärjestöjä ovat esimerkiksi BirdLife Suomi, Dodo, Greenpeace, Luonto-Liitto, Maan ystävät, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF. Suomessa useat ympäristöjärjestöt saavat valtiolta vuotuista toiminta-avustusta.

Kansainväliset sopimukset

Suomen ratifioimiin kansainvälisiin ympäristösopimuksiin sisältyvät:

• Valaanpyyntisopimus 1983
• Lontoon sopimus 1983 - Ydinjätteen dumppaus valtameriin
• Baselin sopimus 1989 - Ongelmajätteiden kansainvälinen vienti
• CFC-yhdisteitä rajoittava Montrealin pöytäkirja 1987
• Ympäristövaikutusten arviointisopimus Espoo 1991

Euroopan unioni

Suomi on Euroopan unionin jäsen. EU-lainsäädäntö sitoo Suomea. Euroopan yhteisön ja unionin sitoumuksiin sisältyvät:

• CFC-yhdisteitä rajoittava Montrealin pöytäkirja vuonna 1987
• Kioton sopimus

Monimuotoisuus

Suomi ei välttämättä kykene täyttämään EU:n monimuotoisuustavoitteita vuonna 2010. Korvausrahoitusvajeella metsien, avosoiden ja niittyjen suojelu voi viivästyä tai estyä. Suomen luonnon monimuotoisuuden laskun piti loppua Metso-ohjelman avulla vuonna 2010. Korvauksia maksavat pääasiassa elyt, mutta rahoitusvaje koskee myös Metso-ohjelmaa, metsähallitusta ja metsäkeskuksia.

Kadmium

Suomen Euroopan unioniin liittymisen jäsenäänestyksenä merkittävä ympäristökysymys oli lannoitteiden kadmium-pitoisuus. Suomi neuvotteli erillissopimuksen. Kadmium on ongelmallinen luonnon ja ihmisten terveyden kannalta. Kadmiumin puoliintumisaika on 20 vuotta. Siksi suurin osa syödystä kadmiumista säilyy ruumiissa koko ihmisen eliniän. Kadmium kerääntyy munuaisiin. Lannoitteet ja jätevesiliete sisältävät kadmiumia, joka kertyy maaperään. Maaperässä se vaikuttaa pieneliöihin. Suomalaisten saantimäärät ovat olleet kohtuullisia. Eniten kadmiumia saadaan viljasta. Lannoitteiden kadmiumpitoisuudet laskivat merkittävästi 1980-luvulla.

Teollisuus

Metsäteollisuuden klooripäästöt olivat suuri ympäristökysymys 1990-luvulla. Klooria käytettiin paperimassan valkaisuun. Kloorin pelättiin rikastuvan ravintoketjuun kuten PCB ja DDT. Samoja aineita käytettiin aiemmin puunsuoja-aineina. Vapaa kloori voidaan korvata hapella, entsyymeillä ja klooridioksidilla. Kloorin käyttö väheni. Klooratut dioksiinit kertyvät kaloihin ja rikastuvat ravintoketjussa, joten ympäristöuhka kestää pidempään kuin päästöt. Suomen kauppakalojen dioksiinipitoisuudet ovat muun Euroopan kaloja korkeammat. Viranomaisten mukaan kalan terveyshyödyt ylittävät jäämien haitat.

Ympäristöjupakoita

Kärkölä

Pohjaveden saastuminen Kärkölässä oli 1990-luvun alussa kallein Suomessa tapahtunut ympäristöonnettomuus. Kärkölä sijaitsee 20 km Lahdesta. Syyksi arvioitiin Koskisen sahan Ky-5 puunsinistymisen suoja-ainetta. Kloorifenolia saattoi valua maahan 3,3 tonnia ja saastuneen pohjaveden määrä voi olla 100 000 m³. Puunsuoja-aineita käytettiin Suomessa yleisesti ilman turvajärjestelyjä. Monilla sahoilla puutavara upotettiin ulkona säiliöön ja nostettiin avoimelle maalle. Puunsuoja-aineita läiskyi kastelussa ympäristöön. Toisinaan astiat jopa tyhjennettiin maahan. Aineen valmistus lopetettiin 1984 ja käyttö lopetettiin 1989. Koskisen sahan palossa vuonna 1976 kloorifenoli levisi lisäksi sammutusvesien mukana ympäristöön. Kloorifenolista voi syntyä myös dioksiinia. Vedenottamo suljettiin joulukuussa 1987. Kloorifenolipitoisuus oli 140 µg/l pohjavedessä ja 798 µg/l läheisessä purossa. Juomaveden sallittu pitoisuus on 10 µg/l. Läheisen järven kalat julistettiin syömäkelvottomaksi. Tapaus ei ole ainoa, sillä ainetta käytettiin 300 suurella ja 10 000 pienellä sahalla ympäri Suomea. Pohjavesi ei puhdistu itsestään.

Korkein hallinto-oikeus määräsi vuonna 2008 tekemään suunnitelman Kärkölän alueen tutkimiseksi ja tekemään riskiarvion. Saastuneen alueen puhdistusvelvoite riippuu riskiarviosta. Vesi virtaa Valkjärveen.

Suot

Oulussa Suuri veneneva sisältyi soiden suojeluohjelmaan. Siitä huolimatta turveruukki aloitti suon ojituksen vuonna 1981. Kaikki eduskuntaryhmät allekirjoittivat vetoomuksen suon säilyttämiseksi ja suo pelastui. Suo on aapasuo, jolla pesii kurkia, sinisuohaukkoja, suopöllöjä ja kapustarintoja. MTK:lla oli kampanja soidensuojelua vastaan 1970-luvulla. 1970-luvulla purettiin soiden suojelupäätöksiä, koska suot otettiin turpeennostoon. Nykyään soita ennallistetaan ja pelastetaan. 86 % soista on maatalouskäytössä. Turvekerros on keskimäärin 1,5 metriä. Suomen uhanalaisista lajeista elää soilla 8 %.

Vesakkomyrkytys

Metsähallitus suoritti valtion metsissä vesakontorjuntaa torjunta-aineen lentoruiskutuksina 1960-luvulta vuoteen 1980. Ruiskutus pilasi marjasadon ja sen pelättiin vaikuttavan haitallisesti riistaan ja kaloihin. Myrkytettyjen marjojen pelättiin joutuvan myyntiin. Vuonna 1980 ruiskutuksia vastustava Hattuvaara-liike perusti leirin lentoruiskutettavalle alueelle Ilomantsiin. Liikkeellä oli paikallisten asukkaiden tuki; alueella oli protestoitu lentoruiskutuksia vastaan jo vuonna 1974. Kolmen Hattuvaara-liikkeen aktivistin ollessa lentoruiskutusalueella he joutuivat helikopterista ruiskutettuun myrkylliseen torjunta-ainepilveen. Tapahtuma sai runsaasti julkisuutta, asia otettiin esille eduskunnassa, ja Metsähallitus keskeytti ruiskutukset. Eduskunta kielsi torjunta-aineiden lentoruiskutukset vuonna 1981.