CFC-yhdisteet

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
CFC-molekyylejä

CFC-yhdisteet eli freonit (engl. chlorine-fluorine-carbon, CFC) ovat kemiallisia yhdisteitä, jotka muodostuvat kloorista, fluorista ja hiilestä. Klooratut ja/tai fluoratut hiilivedyt ovat molekyylipainoltaan pieninä yhdisteinä kaasumaisia, pidempinä ketjuina nestemäisiä tai vahamaisia ja pitkinä polymeereina muoveja, kuten teflon. Yhteistä näille kemikaaleille on se, että ne ovat hyvin inerttejä aineita, jotka eivät helposti reagoi muiden kemikaalien kanssa, ja ovat siten myös turvallisia ihmiselle.

Freonit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaasumaisia CFC-yhdisteitä on käytetty kylmäkoneissa kauppanimellä freoni, josta on tullut koko ryhmän nimitys. CFC-yhdisteitä saattaa edelleen esiintyä vanhoissa kylmälaitteissa, sumutinpulloissa ponnekaasuna ja vaahtomuoveissa. Lyijyetyylinkin keksinyt Thomas Midgley kehitti ne korvaamaan siihen asti vastaavissa tarkoituksissa käytettyjä rikkidioksidia ja ammoniakkia, koska nämä olivat myrkyllisyydellään aiheuttaneet useita ihmiskuolemia. CFC-kaasujen tuotanto alkoi 1930-luvun alussa. Nykyään CFC-yhdisteiden käyttöä rajoitetaan kansainvälisin sopimuksin. Rajoitusten tavoitteena on päästä kokonaan eroon kaasumaisten CFC-yhdisteiden käytöstä. CFC-yhdisteiden on todettu tuhoavan ilmakehän stratosfäärin otsonikerrosta. Tämä otsonin hajoaminen johtaa otsonikerroksen ohenemiseen eli otsonikatoon, joka on voimakkainta maapallon navoilla ja niitä ympäröivällä alueilla.

CFC-yhdisteet ja kasvihuoneilmiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CFC-yhdisteiden uskotaan voimistavan kasvihuoneilmiötä ja sitä kautta kiihdyttävän ilmastonmuutosta. CFC-molekyylit ovat jopa kymmenentuhatta kertaa hiilidioksidimolekyyliä pahempi kasvihuoneilmiön kiihdyttäjä.[1] Se säilyy ilmakehässä hyvin pitkään, keskimäärin sata vuotta, tuhoten otsonia koko ajan.

NASA julkaisi tietokonesimulaation siitä, miten olisi käynyt ellei CFC-yhdisteiden käyttöä olisi rajoitettu[2]. Simulaation mukaan kaksi kolmasosaa otsonikerroksesta olisi tuhoutunut vuoteen 2065 mennessä ja tämän vuoksi maahan pääsevän ultraviolettisäteilyn määrä olisi lisääntynyt 650 prosenttia. Ultraviolettisäteily olisi aiheuttanut huomattavaa vahinkoa kaikelle maanpäälliselle elämälle.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Climate Change 2001: Working Group I: The Scientific Basis IPCC. (englanniksi)
  2. What Would have Happened to the Ozone Layer if Chlorofluorocarbons (CFCs) had not been Regulated? NASA. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]