Suomen luonnonsuojelulainsäädäntö

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen luonnonsuojelulainsäädäntö koostuu useista laeista. Normiperusteena on 1995 alkaen ollut myös Euroopan talousyhteisön neuvosto, Euroopan yhteisön neuvoston ja Euroopan unionin neuvoston direktiivit eli sitovat lainsäädäntöohjeet, joiden sisältö on vietävä kohtuullisessa ajassa kansainväliseen lainsäädäntöön.

Suomen luonnonsuojelulain ja erämaalain perusteella on noin yhdeksän prosenttia Suomen pinta-alasta suojeltua. Valtioneuvosto on hyväksynyt seitsemän luonnonsuojeluohjelmaa.

Suomen luonnonsuojelulaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen luonnonsuojelualueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonsuojelulaki määrittää luonnonsuojelualueiksi kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet.

Suomen erämaalaki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Suomen erämaalaki

Tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lain tarkoituksena on perustaa erämaa-alueita alueiden erämaaluonteen säilyttämiseksi, saamelaiskulttuurin ja luontaiselinkeinojen turvaamiseksi sekä luonnon monipuolisen käytön ja sen edellytysten kehittämiseksi. Laki kohdistuu 12 Lapissa rajattuun erämaa-alueeseen.

Euroopan unionin voimassa olevat direktiivit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonsuojelulain 3 §:ssä todetaan Suomessa toimeenpantavaksi Euroopan yhteisön Euroopan talousyhteisön neuvoston luontodirektiivin ja lintudirektiivin.

Kansainväliset sopimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonsuojelulain 4 §:ssä, että Suomessa toimeenpantavaksi Euroopan unionin noudattamien direktiivien lisäksi myös Suomen solmimat kansainväliset sopimukset, joista osa on solmittu ennen Suomen liittymistä 1. tammikuuta 1995 Euroopan unionin jäseneksi ja jotka on solmittu Euroopan talousyhteisöstä ja sen seuraajasta Euroopan yhteisöstä riippumatta.