Alexander Stubb
_(cropped).jpg)
Cai-Göran Alexander Stubb (s. 1. huhtikuuta 1968 Helsinki)[3] on suomalainen poliitikko. Hän oli Suomen pääministeri vuosina 2014–2015 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja vuosina 2014–2016. Stubb toimi kansanedustajana vuosina 2011–2017. Hän on toiminut myös valtiovarainministerinä (2015–2016), ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä (2011–2014), ulkoministerinä (2008–2011) ja europarlamentaarikkona (2004–2008).[3]
Kesällä 2017 Stubb nimitettiin Jan Vapaavuoren seuraajaksi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.[4] Toimikausi kesti tammikuuhun 2020.[5] Sen jälkeen hänet valittiin professoriksi ja yksikön johtajaksi Italian Firenzessä toimivaan EU-yliopistoon (European University Institute).[6]
Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stubb suoritti 1986 high school diploman Yhdysvalloissa Mainland High Schoolissa Floridan Daytona Beachissa. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1988 helsinkiläisestä Gymnasiet Lärkanista. Vuonna 1993 Stubb suoritti Bachelor of Arts -tutkinnon Furman Universityssa Etelä-Carolinassa ja vuonna 1995 valtio-opin Master of Arts -tutkinnon Bruggen College of Europessa. Lisäksi Stubb suoritti vuonna 1994 Pariisissa Sorbonnen yliopistossa Diplôme de Langue et Civilisation Française -diplomin. Vuonna 1999 Stubb suoritti tohtorin tutkinnon kansainvälisistä suhteista London School of Economicsissa.[7] Väitöskirjan aiheena oli Euroopan unionin joustava yhdentyminen ja Amsterdamin sopimus.[8]
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stubb pelasi nuorena golfia maajoukkuetasolla. Kertomansa mukaan häntä kiinnostivat liiketalouden opinnot. Häntä pidettiin suosittuna ja hauskana nuorena miehenä.[9] Stubbia on syytetty myös koulukiusaamisesta, ja hän on pyytänyt haastattelussa nuoruutensa virheitä anteeksi.[10]
Stubb työskenteli 1995–1997 tutkijana Suomen ulkoasiainministeriössä ja 1997–1999 Suomen Akatemiassa.[3] Hän oli 1999–2001 erikoistutkijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä. Vuosina 2000–2007 hän oli vieraileva professori College of Europessa.[3] Hän oli 2001–2003 Euroopan komission italialaisen puheenjohtaja Romano Prodin poliittinen neuvonantaja [3] ja 2003–2004 erityisasiantuntija Suomen EU-edustustossa ja vastasi institutionaalisista kysymyksistä ja suomalaisten rekrytoimisesta EU-instituutioihin. Hän oli mukana neuvottelemassa Amsterdamin ja Nizzan sopimuksista ja toimi suurlähettiläs Antti Satulin avustajana[11].
Stubb on julkaissut useita kirjoja ja akateemisia artikkeleita. Hän on myös toiminut kolumnistina useissa lehdissä, muun muassa Financial Timesissa.[7] Vuonna 2007 hän oli europarlamentaarikkona The Economist -lehden vieraileva bloggaaja.[12]
Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Europarlamentaarikkona 2004–2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stubb lähti politiikkaan varsinaisesti vasta vuoden 2004 alussa asettuessaan kokoomuksen europarlamenttiehdokkaaksi. Häntä pidettiin älykkäänä EU-asiantuntijana, ja useimmat puolueet olivat halunneet hänet ehdokkaakseen.[13] Hänet valittiin Euroopan parlamenttiin kesäkuun 2004 europarlamenttivaaleissa, joissa hän sai toiseksi eniten ääniä (115 225) koko Suomessa.[14]
Euroopan parlamentissa Stubbin luottamustoimia olivat perussopimusvaliokunnan ja talousarvion valvontavaliokunnan jäsenyys sekä sisämarkkinavaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsenyys.[15] Stubb ajoi vahvasti Euroopan unionin Lissabonin sopimuksen hyväksymistä ja arvioi kesällä 2007 uuden perustuslaillisen sopimuksen olleen voitto Euroopalle.[16]
Stubb puolusti europarlamentaarikkona muun muassa parlamentissa votkamaiden linjaa[17] alkuvuodesta 2006 syntyneessä kysymyksessä votkan määritelmästä, jonka Puola toivoi muiden votkamaiden ja Saksan lisäksi sallivan vain viljan ja perunan käytön votkan raaka-aineena.[18] Votkasota päättyi Horst Schnellhardtin ehdottamaan kompromissiinlähde?.
Ulkoministerinä 2008–2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Stubb nimitettiin keväällä 2008 kokoomusjohdon päätöksellä Suomen ulkoasiainministeriksi Ilkka Kanervan erottua tekstiviestikohun vuoksi.[19] Keskustan eduskuntaryhmää johtava Timo Kalli sanoi uskovansa hallitusohjelmassa sovitun ulkopoliittisen linjan pitävän. Vasemmisto-oppositio suhtautui Stubbin nimitykseen ristiriitaisin tuntein; vasemmistoliiton Martti Korhonen epäili Stubbin Nato-kantojen voivan olla ”jonkinlainen riski”.[20] Perussuomalaisten Timo Soini sen sijaan tuki Stubbia: ”Selväsanaisena ja selkeästi ajattelevana päättäjänä hän voi tuoda lisäarvoa suomalaiseen poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon”.[21] Presidentti Tarja Halonen uskoi työskentelyn sujuvan Stubbin kanssa ilman ongelmia erilaisista näkemyksistä huolimatta.[22]
Syksyllä 2008 Stubb asetti ulkoministeriöön Suomen maabrändivaltuuskunnan, jonka johtoon tuli Jorma Ollila. Ryhmä ei aluksi täyttänyt tasa-arvolain 40 prosentin naisjäsenvaatimusta, minkä johdosta naisjäseniä lisättiin.[23] Keskustan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen kritisoivat Stubbin puuttuvan heidän toimialoihinsa.[24] Ulkoministerikaudellaan Stubb pyrki uudistamaan ulkoasiainhallintoa esimerkiksi keventämällä hallintoa, karsimalla edustustoverkostoa sekä hyödyntämällä Facebookin ja Twitterin kaltaista viestintätekniikkaa. Stubbin ehdotuksen mukaan erilaiset päällekkäiset rakenteet, kuten UM-edustustot, Finpro, Tekes ja Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit tuli pyrkiä kokoamaan saman katon alle niiden vaikuttavuuden maksimoimiseksi.[25] Stubb valitsi hieman ennen Kiviniemen hallituksen eroa diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan yksikön päälliköksi, mikä herätti keskustelua poliittisten virkanimityksien oikeutuksesta, sillä tehtävää haki myös kokeneempia henkilöitä.[26] Stubbia arvosteltiin myös aikaisemmasta EU-sihteeristön apulaispäällikkö Jori Arvosen nimityksestä.[26] Stubb puolustautui kertomalla, että hän oli yrittänyt tehdä ulkoministeriössä sukupolvenvaihdoksen.[27] Stubb kommentoi, ettei hän käyttänyt nimityksissä kriteerinä pelkästään virkaikää, vaan ”katsoi koko palettia”. Teoksessaan Entä tähtein tällä puolen (2011) ulkoasiainneuvos Juhani Suomi kirjoittaa, että kokeneet virkamiehet suhtautuivat Stubbiin vähätellen ja jopa häpeillen.[28]
Ulkoministerikaudellaan Stubb oli ETYJin puheenjohtaja. Georgian sodan tapahtumia Stubb analysoi maailmanpoliittisena käänteenä.[29] Stubb pyysi Suomen suurlähettiläiltä analyysit Venäjästä ja maailman tapahtumista. Nimetön yhteenveto analyyseistä julkaistiin Helsingin Sanomissa. Analyyseistä paljastui, että suurlähettiläät pitivät tapahtumia kansainvälisen politiikan herätyskellona ja olivat yksimielisiä siitä, että yhteistyö vahvistuneen Venäjän kanssa perustuu yhteisiin etuihin, ei yhteisiin arvoihin kuten demokratiaan.[30] Entinen ulkoministeri Pertti Paasio (SDP) arvosteli Stubbin toimintaa ”Helsingin Sanomien toimittajana”,[31] ja professori Juhani Suomi arvosteli avoimuutta Suomen edun vastaisena.[32] Myös Paavo Väyrynen haukkui Stubbin linjan. Poliittisen historian professori Timo Soikkanen piti Väyrysen avointa Stubbin linjojen arvostelua harvinaisena.[33]
Ministerinä ollessaan Stubb oli mukana rauhaa edistävässä toiminnassa. Heinäkuussa 2010 hän kutsui Al-Jazeeran pääjohtajan ja presidentti Martti Ahtisaaren Suomi-areenaan keskustelemaan median roolista konfliktien ratkaisemisessa.[34] Stubb vieraili Lähi-idässä lokakuussa 2010 ja keskusteli Lähi-idän konfliktista myös Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clintonin kanssa. Stubb ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt esittivät syksyllä 2010 EU:lle rauhaninstituutin perustamista.[35] Stubb oli vuonna 2011 järjestämässä Ahtisaari-päiviä. Tapahtuman oli tarkoitus muodostua jokavuotiseksi globaaliksi rauhanneuvottelutapahtumaksi, jossa keskusteltaisiin ajankohtaisista kriiseistä ja koulutettaisiin suomalaisia kriisinhallinnan asiantuntijoita.[36]
Stubbin kaudella ulkoministeriö julkaisi syksyllä 2009 ihmisoikeuspoliittisen selonteon. Stubb korosti, että aito vuoropuhelu vaatii aloitteellisuutta, uskottavuus vaatii rehellisyyttä, ja tulosten saavuttaminen vaatii panostusta.[37] Tammikuussa 2011 Stubb ja EU:n ulkoministeri Catherine Ashton työskentelivät auttaakseen satoja pahoinpideltyjä ja vangittuja oppositioaktivisteja Valko-Venäjällä. Myöhemmin Stubb tapasi Valko-Venäjän oppositiojohtaja Vladimir Nekljajevin tyttären Eva Nekljajevan Helsingissä.[38][39] Tammikuun 2011 lopussa tapahtunutta vallanvaihtoa Tunisiassa Stubb piti tervetulleena ja toivoi tapahtumien etenevän perustuslain mukaisesti ja ilman väkivaltaa. Hän piti sosiaalisen median roolia tärkeänä.[40][41][42]
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä 2011–2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Europarlamenttivaalit | ||||
| Vuosi | Vaalipiiri | Äänet | Tulos | |
|---|---|---|---|---|
| 2004 | Suomi | 115 224 | valittu | [43] |
| 2014 | Suomi | 148 190 | valittu | [44] |
| Eduskuntavaalit | ||||
| Vuosi | Vaalipiiri | Äänet | Tulos | |
| 2011 | Uusimaa | 41 768 | valittu | [45] |
| 2015 | Uusimaa | 27 129 | valittu | [46] |
Stubb oli eduskuntavaaleissa ehdokkaana ensimmäistä kertaa vuonna 2011 ja tuli valituksi 41 768 äänellä. Hän oli puolueensa suurin ja koko maan toiseksi suurin ääniharava Timo Soinin jälkeen.[47] Hänet nimitettiin Kataisen hallituksen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi.
Ministerinä Stubb asetti Matti Alahuhdan vetämän työryhmän pohtimaan Suomen taloudellisten ulkosuhteiden kehittämistä. Työryhmän aloitteesta perustettiin Team Finland -verkosto edistämään Suomen asiaa maailmalla.[48] Helmikuussa 2014 Stubb arvioi Team Finlandin vauhdittaneen Suomen vientiä muun muassa vienninedistämismatkojen kautta, mutta kehitettävää olisi yhä erityisesti kotimaassa alueellisen yhteistyön tehostamisessa.[49]
Tammikuussa 2014 Stubb nimettiin kokoomuksen ehdokkaaksi EU-vaaleihin 2014.[50] Hän sai lähes 150 000 ääntä ja oli vaalien ääniharava.[44]
Stubb asettui huhtikuussa 2014 tavoittelemaan kokoomuksen puheenjohtajan paikkaa Jyrki Kataisen väistyessä tehtävästä kesäkuun 2014 puoluekokouksessa.[51] Stubbia asettui tukemaan kymmenen kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajaa, muiden muassa Leena Harkimo, Harri Jaskari, Raija Vahasalo ja Sinuhe Wallinheimo.[52] Stubb voitti Lahden puoluekokouksessa ratkaisevalla toisella äänestyskierroksella Paula Risikon, ja hänet valittiin Kokoomuksen puheenjohtajaksi.[53]
Pääministerinä 2014–2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Stubbin hallitus aloitti 24. kesäkuuta 2014. Uusina ministereinä aloittivat ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri Lenita Toivakka, sosiaali- ja terveysministerinä Laura Räty ja maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo. Paula Risikko siirtyi liikenne- ja kuntaministeriksi.[54] Vihreiden erottua hallituksesta syyskuussa 2014 Stubb nimitti ympäristöministeriksi ensimmäisen kauden kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosen.[55]
Stubbin pääministerikaudella Suomen hallitus teki periaatepäätöksen ydinvoimalan rakentamisen sallimisesta Pyhäjoelle Venäjän valtion omistaman Rosatomin kanssa. Ratkaisua arvosteltiin, koska samaan aikaan Euroopan unioni oli asettanut Venäjälle talouspakotteita sen Ukrainaan kohdistamien sotatoimien vuoksi. Stubb piti kritiikkiä russofobisena.[56][57]
Pääministerin tehtävässä toimiessaan Stubb otti kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.[58]
Valtiovarainministerinä 2015–2016[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Stubb sai Juha Sipilän ja Timo Soinin jälkeen kolmanneksi eniten ääniä.[59] Vaaleissa suurimmaksi puolueeksi nousi Suomen Keskusta, minkä perusteella puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä sai hallitustunnustelijan tehtävän. Hallitusneuvottelut alkoivat 8. toukokuuta 2015 keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken.[60] Puolueet julkaisivat hallitusohjelmansa 27. toukokuuta 2015 ja ilmoittivat Stubbin nousevan uuden hallituksen valtiovarainministeriksi.[61] Kesäkuussa Stubb osallistui Bilderberg-ryhmän kokoukseen.[62]
Marraskuussa 2015 Stubb sanoi eduskunnan kyselytunnilla 90 prosentin hallintarekisteriä koskevista asiantuntijalausunnoista olevan myönteisiä, vaikka todellinen luku oli kymmenen prosenttia.[63] Oikeuskanslerin mukaan Stubb ei tehnyt virhettä tahallaan ja virhe nopeatahtisessa keskustelussa pelkästä esitysluonnoksesta oli ymmärrettävää.[64] Hallituspuolueet päättivät lopulta jättää hallintarekisterin pois arvopaperikeskusasetuksesta aikataulusyiden vuoksi.[65]
Marraskuussa 2015 tapahtui Tampereen Koskikeskuksessa välikohtaus, jossa Kommunistisen nuorisoliiton entinen puheenjohtaja Simo Suominen heitti Stubbin kasvoille kolajuomaa. Ennen heittoa Stubbia oli nimitetty valehtelijaksi ja leikkaajaksi. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Suomisen 35 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta ja lievästä vahingonteosta. Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan virvoitusjuomasta tahriintuneen Stubbin avustajan puvun pesulalasku.[66][67][68]
Maaliskuussa 2016 kokoomuksen kenttäjohto julkaisi kirjeen, jossa pyydettiin puheenjohtaja Stubbille työrauhaa. Ennen kirjeen julkaisemista oli huhuttu Stubbin mahdollisesti jättävän puheenjohtajuuden ennen kesän puoluekokousta.[69] Kirjeen nähtiin ilmentävän kokoomuksen jakautuneisuutta ja tyytymättömyyttä puoluejohtoon.[70] Stubb kertoi myöhemmin osallistuneensa kirjeen valmisteluun ja olleensa yhteydessä kirjeen allekirjoittajiin.[71] Viikkoa myöhemmin kansanedustaja Elina Lepomäki kertoi haastavansa Stubbin puheenjohtajakisassa.[72] Myöhemmin myös sisäministerinä toiminut Petteri Orpo ilmoitti asettuvansa ehdolle.[73] 11. kesäkuuta 2016 järjestetyssä Kokoomuksen puoluekokouksessa Stubb tuli toiseksi ja joutui luopumaan puheenjohtajuudesta. Hän ei halunnut jatkaa ministerinä Sipilän hallituksessa, vaikka hänelle tarjottiin ulkomaankauppa- ja kehitysministerin paikkaa.[74] Hän kuitenkin jatkoi Kokoomuksen rivikansanedustajana.[75]
Ministerikausien jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jan Vapaavuoren noustua Helsingin pormestariksi Stubbista tuli kesällä 2017 hänen seuraajansa Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Hänelle myönnettiin vapautus kansanedustajantyöstä 30. heinäkuuta 2017 alkaen.[76] Stubbin tilalle eduskuntaan nousi Pia Kauma.[4]
Stubb aloitti marraskuussa 2017 Martti Ahtisaaren seuraajana konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajana.[77]
Stubbin omaelämäkertateos "Alex" ilmestyi 2017.[78]
Stubb pyrki Euroopan kansanpuolueen kärkiehdokkaaksi valittaessa Euroopan komission puheenjohtajaa. EPP teki päätöksen kärkiehdokkaastaan Helsingin puoluekokouksessa 8. marraskuuta 2018.[79] Stubb sai äänistä alle neljäsosan eikä tullut valituksi.[80]
Marraskuussa 2020 oli kysytty Stubbin halukkuudesta Helsingin pormestariksi, mutta sitä ei ollut, vaan hän tarjosi puolueensa kärkiehdokkaaksi Kirsi Pihaa. Mahdollista presidenttiehdokkuuttaan hän ei halunnut kommentoida, mutta ei Seija Vaaherkummun kysyessä asiaa Ylen televisiolähetyksessä suoraan kieltäytynytkään.[81]
Vuodesta 2020 Stubb on työskennellyt Firenzessä sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin (EUI) School of Transnational Governance -keskuksen johtajana sekä professorina.[82][83] Ukrainan sodan alettua hän on toiminut asiantuntijana lukuisissa kansainvälisissä medioissa ja kommentoinut sotaa mm. Suomen sekä Naton näkökulmasta. Haastatteluja hän on antanut mm. CNN:lle, BBC:lle ja Ruotsin sekä Ranskan televisioille.[84]
Stubbia on pidetty mahdollisena ehdokkaana vuoden 2024 presidentinvaaleissa.[85][86][87] Stubb ei ole toistaiseksi kieltäytynyt ehdokkuudesta ja on sanonut, että "Jos miettii, löytyisikö jotain julkisia tehtäviä joita voisi tehdä, presidenttiys on yksi niistä. Presidenttiys on tehtävä johon ei hakeuduta, vaan siihen haetaan."[88]
Poliittisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stubb on sanonut olevansa ”EU-nörtti”.[89][90] Hän on ajanut Euroopan unionin laajentumista ja integraation syventämistä. Vuonna 2009 Stubb kannatti Turkin EU-jäsenyyttä.[91] Syksyllä 2010 Stubb osallistui neuvotteluihin Serbian EU-jäsenhakemuksesta ja muut EU-johtajat päätyivät kannattamaan Stubbin ehdotusta.[92] Ulkoministerinä Stubb osoitti tukensa myös Montenegron EU-jäsenyysprosessille.[93] Stubbin mielestä pääministerin tärkein tehtävä on johtaa Suomen EU-politiikkaa.[94]
Stubb on avoimesti Suomen Nato-jäsenyyden kannattaja.[95][96] Ollessaan europarlamentaarikko hän kritisoi voimakkaasti Suomessa käytävää Natoon liittyvää ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua.[97] Marraskuussa 2010 Stubb kieltäytyi kommentoimasta vuotaneita WikiLeaks-dokumentteja,[98] joissa hänen poliittinen avustajansa Jori Arvonen kertoi Yhdysvaltain lähetystön poliittisen osaston päällikölle Natoon myönteisesti suhtautuvan kokoomuksen johtavan Suomessa galluppeja ja puolueen johdon näkevän johtavansa seuraavaa hallitusta ja vievän Suomen Naton jäseneksi.[99]
Julkisuudessa Stubb on puolustanut maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta muun muassa Kokoomusnuorten kantoja vastaan.[100] Vuoden 2014 linjapuheessaan hän korosti Suomen verkottuneisuutta muuhun maailmaan ja totesi, ettei sisä- ja ulkopolitiikkaa voi erottaa toisistaan.[94] Marraskuussa 2018 Stubb kehui Welt-lehden haastattelussa Saksan liittokansleri Angela Merkelin ratkaisseen maahanmuuttokriisin EU:n ja Turkin välisellä sopimuksella.[101]
Vuonna 2009 Gazan sodan yhteydessä Israelin armeija tuhosi Kirkon ulkomaanavun rahoittaman sairaalaklinikan.[102] Haastattelussa Stubb vertasi klinikan tuhoamista matkapuhelimen varastamiseen ja totesi, että Kirkon ulkomaanapu haluaa vain markkinoida itseään ja nostaa brändiään vaatimalla tuhoamisen tutkintaa.[103][104]
Vuonna 2012 Stubb sanoi, että äärioikeistolla ja äärivasemmistolla ei ole nykyään mitään eroa. Stubbin mukaan jakolinja on globalisteissa ja lokalisteissa.[105]
Stubb ajaa joidenkin vähemmistöjen oikeuksia. Euroopan parlamentissa hän oli seksuaalitasa-arvoverkoston (LGBT Intergroup) varapuheenjohtaja.[106] Vuonna 2010 hän oli Helsinki Pride -tapahtuman suojelija.[107] Hän kannattaa myös sukupuolineutraalia avioliittolakia.[108] Marraskuussa 2010 Stubb esiintyi TEDx Helsinki -tapahtumaa varten tehdyllä videolla, jossa rohkaistiin seksuaalisen suuntautumisensa kanssa painivia.[109] Stubb on osallistunut vammaisten tukemiseen kansainvälisillä foorumeilla.[110] Syksyllä 2010 Stubb ja suomalainen viittomakielinen rap-artisti Signmark ideoivat Silent Shout -tapahtuman, jolla kerättiin tukea viittomakielisille.[111] Syyskuussa 2010 Stubb nimesi Signmarkin erityisedustajakseen, jonka tehtävänä oli tuoda esiin vammaisten ihmisoikeuksia kansainvälisillä foorumeilla.[112]
Kielikysymyksissä Stubb on kannattanut kieltenopetuksen aloittamisiän aikaistamista ja ehdottanut englannin ja ruotsin kielten opiskelun aloittamista jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla.[113] Hän on arvostellut pakkoruotsi-termiä ja toivonut aiheesta kiihkoilun sijaan avointa ja järkiperäistä keskustelua.[114]
Stubb on korostanut yksilönvapautta, ja hänen mielestään nyky-yhteiskunnan tulisi keskittyä "holhoamisen ja tasapäistämisen" sijasta tasa-arvoon. Hänen mielestään hyvinvointia ei tuota valtio, vaan yksilöt ja yritykset[94] Hän ei näe vain miehiin kohdistuvassa asevelvollisuudessa tasa-arvo-ongelmaa, koska se on perinne.[115][116] Stubb on sanonut olevansa feministi siinä mielessä, että kannattaa sukupuolten välistä tasa-arvoa.[117]
Stubb ilmaisi vuoden 2014 linjapuheessaan halunsa keventää erityisesti ministeriöiden hallintoa. Hän halusi vähentää myös ministerien määrää.[118]
Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eduskunnan entinen talouspäällikkö, kokoomuslainen itsekin, Pertti J. Rosila kritisoi Stubbia rajuin sanoin kesäkuussa 2019 julkaistussa Herrahissin vauhdissa -kirjassaan. Hänen mukaansa Stubb on suomalaisen politiikan vuosikymmenen suurin floppi, jolla oli "täysin epärealistiset luulot itsestään". Rosilan mukaan Stubbin osaamattomuus yhdistyi narsismiin.[119] Keväällä 2016 Jan Vapaavuori moitti kirjaansa Puoliholtiton Suomi liittyen, kuinka narsistista persoonallisuushäiriötä sairastavien annetaan edetä politiikan huipulle. Vapaavuori viittasi Stubbiin, jolle Vapaavuoren mielestä politiikan sisällöillä on vain välinearvo omaan julkisuuskuvaansa.[120]
Osaamattomuus näkyi Rosilan mukaan siten, että pääministeriksi tultuaan vuonna 2014 Stubb oli täysin pihalla Suomen sisäpolitiikasta, eikä esimerkiksi tuntenut valtioneuvoston toimintatapoja tai oman puolueensa veteraanipoliitikon Ilkka Kanervan vaalipiiriä. Rosila kritisoi myös Stubbin ministerivalintoja sekä johtamistapaa. Stubb antoi potkut pidetylle ministeri Jari Koskiselle ja käyttäytyi epäkohteliaasti ja halveksuen niitä puolueen poliitikkoja kohtaan, joista hän ei arvellut hyötyvänsä. Stubb esimerkiksi julisti vuonna 2016, että eduskuntavaaleissa 2019 kokoomuksen äänikuningattareksi nousseella Elina Lepomäellä ei ole tulevaisuutta puolueessa.[121]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stubb on naimisissa englantilaisen asianajajan Suzanne Innes-Stubbin kanssa. Heillä on kaksi lasta. Stubb asui europarlamenttikautenaan Belgiassa Brysselin ulkopuolella sijaitsevassa Rixensartissa, kunnes muutti perheineen Espoon Tapiolaan loppuvuodesta 2008.[122] Sittemmin Stubb muutti Espoon Westendiin.[123] Stubbin Westendin kotiin tehtiin yöllä elokuussa 2015 ilmakivääri-isku ja rikottiin talon ovia ja ikkunoita. Espoon käräjäoikeus tuomitsi syyskuussa 2016 22-vuotiaan helsinkiläismiehen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kotirauhan rikkomisesta, neljästä vahingonteosta ja varkaudesta, joista Stubbin kotiin tehtyyn iskuun liittyivät törkeä kotirauhan rikkominen ja yksi vahingonteko.[124]
Stubbin isä on jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb.[125] Hänen perhetaustansa on kaksikielinen: isä on ruotsinkielinen ja äiti suomenkielinen.[126] Äitinsä puolelta Stubb kuuluu Kokemäeltä lähtöisin olevaan Setälän sukuun, jonka tunnetuin jäsen on 1800–1900-lukujen vaihteen molemmin puolin vaikuttanut kansanedustaja, ministeri ja kielentutkija E. N. Setälä.[127] Stubbin isoisä Kai Setälä varttui Lieksassa kolmen veljensä kanssa.[128]
Stubb puhuu kuutta kieltä. Äidinkieltensä suomen ja ruotsin lisäksi hän puhuu englantia, ranskaa, saksaa ja italiaa.[82][129]
Stubb on aktiivinen kuntourheilija ja osallistuu säännöllisesti maratoneihin ja triathloneihin.[130] Hänen maratonennätyksensä on 3.08.26.[131] Hän pelasi jääkiekkoa HIFK:ssa B-junioreihin asti.[132] Golfissa hänellä on PM- ja EM-edustuksia maajoukkueessa vuosina 1986–1990.[132]
Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stubb valittiin Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi vuonna 2009.[133] Lappeenrannan teknillinen yliopisto promovoi Stubbin kesäkuussa 2012 kauppatieteiden kunniatohtoriksi.[134][135] Stubb on saanut myös Schwarzkopf-säätiön palkinnon, joka myönnetään nuorten eurooppalaisten arvostamille poliitikoille.[136]
Vaalirahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Stubbilla on ollut vaalirahoitusilmoituksen mukaan esimerkiksi vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa yli 100 000 euron vaalikampanja.[137] Vuoden 2011 vaaleissa hän sai kampanjaansa eniten vaalirahoitusta kaikista ehdokkaista. Omaa rahaa hän ei kuitenkaan käyttänyt, vaan rahat tulivat erilaisina tukina.[138] Vaalirahoitusta hänelle ovat antaneet muun muassa pankkiiri Björn Wahlroos sekä sijoittajat John Lindfors ja Mikko Laakkonen.[137]
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Amsterdamin sopimus. Kohti kansalaisten Eurooppaa. Helsinki: Euroopan komission Suomen edustusto, 1997.
- Kosonen, Eikka & Kaila, Heidi & Stubb, Alexander: Mitä sisältää Amsterdamin sopimus?. Helsinki: Ulkoasiainministeriö, Eurooppa-tiedotus, 1997. ISBN 951-724-170-4.
- Negotiating flexibility in the European Union. Amsterdam, Nice and beyond. Basingstoke: Palgrave, 2002. ISBN 0-333-94830-0.
- Bomberg, Elizabeth & Stubb, Alexander (toim.): The European Union. How does it work?. Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 0-19-924766-8.
- Minne menet EU?. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2931-4.
- Hautala, Heidi & Rehn, Olli & Rosas, Allan & Stubb, Alexander: Minun Eurooppani: Neljä visiota Euroopan unionin tulevaisuudesta. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2366-9.
- EU 2005: Hikinen vuosi. Osa kirjoituksista julkaistu aiemmin eri lehdissä. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32330-6.
- Hymyile, olet EU:ssa! Europarlamentaarikon päiväkirja. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30340-2.
- (toim.): Marginaalista ytimeen: Suomi Euroopan unionissa 1989–2003. Osa kirjoituksista julkaistu aiemmin eri lehdissä. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-31-2961-6.
- Alaston totuus ja muita kirjoituksia suomalaisista ja eurooppalaisista. The naked truth and other stories about Finns and Europeans. Kolumnit julkaistu aiemmin Blue Wings -lehdessä vuosina 2005–2009. Suomentanut Tero Valkonen. Kääntökirja. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35175-8.
- Ei, herra ministeri: Ulkoministerin ensimmäinen vuosi. toim. Anu-Elina Lehti. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35514-5.
- Stubb, Alexander & Järvimäki, Ilkka: Miehen treenikirja. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23673-3.
- Stubb, Alexander & Hämäläinen, Karo: Alex. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31393-9.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Alexander Stubb Euroopan parlamentti.
- ↑ Kaksi kolmesta kansanedustajasta kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon – ateisteiksi itsensä luokitteli yli sadasta vastanneesta vain kolme Seurakuntalainen. 17.5.2015. Viitattu 26.2.2022.
- ↑ a b c d e Alexander Stubb. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ a b Alexander Stubb nousemassa Euroopan investointipankin johtoon Yle. Viitattu 14.6.2017.
- ↑ Hyytiäinen, Kirsi: Alexander Stubb jättää pankkiirin tehtävät ja haaveilee kirjan kirjoittamisesta – Yksi asia on tulevaisuuden varalle varma Hämeen Sanomat. 8.11.2019. Viitattu 26.2.2022.
- ↑ Paananen, Veera & Rantavaara, Minja: Stubbia houkutellaan pormestariehdokkaaksi. Helsingin Sanomat, 18.11.2020, s. A 20. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.11.2020.
- ↑ a b CV Alex Stubbin verkkosivut. Viitattu 26.2.2022. (englanniksi)
- ↑ Flexible integration and the Amsterdam Treaty: negotiating differentiation in the 1996-97 IGC LSE. Viitattu 30.10.2016. (englanniksi)
- ↑ Tiitinen, Kalevi: Tältä puheenjohtajat näyttivät nuorena – näin he kasvoivat Suomen johtoon iltalehti.fi. 18.4.2015. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Junkkari, Marko: Alexander Stubb koulukiusaamisesta: Jos olen ollut mulkku, pyydän anteeksi HS.fi. 2.5.2014. Viitattu 26.2.2022.
- ↑ Stubb, Alexander & Hämäläinen, Karo: Alex, s. 77. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-31393-9.
- ↑ A guest blogger in Strasbourg The Economist. 31.8.2007. Viitattu 26.2.2022. (englanniksi)
- ↑ "EU vai EI?", Helsingin Sanomat 16.5.2010, s. D5: "lähes kaikki puolueet kosiskelivat nokkelaa, nopealiikkeistä ja leveästi hymyilevää EU-asiantuntijaa ehdokkaakseen vuoden 2004 eurovaaleihin. Stubb valitsi kokoomuksen"
- ↑ Europarlamenttivaalit 13.6.2004: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 16.6.2004. Oikeusministeriö. Viitattu 23.4.2014.
- ↑ Alexander Stubb Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ Vanhanen pitää EU-sopimusta tyydyttävänä yle.fi. 23.06.2007. Yle Uutiset. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ Vodka debate at the European Parliament (video) YouTube. 18.6.2007. EurActiv. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Vodka War Gdansk Life. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ Alexander Stubb ulkoministeriksi (Valtioneuvoston viestintäyksikkö, tiedote 93/2008) 4.4.2008. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ Stubb herättää ristiriitaisia tuntoja oppositiossa 1.4.2008. Iltalehti. Viitattu 2.4.2009.
- ↑ Alexander Stubb saa tukea Timo Soinilta (Arkistoitu sivu) HS.fi. 14.4.2008. Viitattu 22.9.2015.
- ↑ Halonen: Stubb ei ongelma Suomen Kuvalehti. 3.4.2008. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Brändityöryhmää täydennetään naisjäsenillä (Arkistoitu sivu) HS.fi. 23.9.2008. Arkistoitu 8.5.2014. Viitattu 22.9.2015.
- ↑ Hautamäki, Jaakko: Stubb sooloili brändityöryhmän ohi Pekkarisen ja Väyrysen (Arkistoitu sivu) HS.fi. 20.9.2008. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Ulkoministeri Stubb: UH-2020: Luottopuolustajasta maalintekijäksi 26.5.2010. Ulkoasiainministeriö.
- ↑ a b Stubbin nimitykset närästävät ministeriössä (Arkistoitu sivu) HS.fi. 9.7.2011. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Minä en suhmuroi! Iltalehti. 12.7.2011.
- ↑ Uutuuskirja väittää – Stubb kuin ölähtelevä vasikka, Väyrynen piti lukita huoneeseensa Iltalehti. 11.8.2011. Viitattu 10.8.2011.
- ↑ Kanniainen, Topi: Georgian kriisin syitä ja seurauksia – Vahvistuva Venäjä kansainvälisten suhteiden haasteena Pax 3/2008. Viitattu 5.5.2014.
- ↑ Huhta, Kari & Vasama, Tanja: Diplomaattien tunnustukset (maksullinen artikkeli) HS.fi. 5.10.2008. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Paasio arvostelee Stubbin toimintaa "HS:n toimittajana" (Arkisoitu sivu) HS.fi. 13.10.2008. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Rantanen, Miska: Suomi moittii Stubbia lähettiläiden arvioiden julkistamisesta (maksullinen artikkeli) HS.fi. 13.10.2008. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Saarikoski, Laura: Väyrynen arvostelee Stubbin linjaa (maksullinen artikkeli) HS.fi. 12.10.2008. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Al-Jazeeran pääjohtaja, Ahtisaari ja Stubb pohtivat SuomiAreenassa median roolia konflikteissa STT Info/Ulkoasiainministeriö. 19.7.2010. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Stubb ja Bildt esittävät EU:lle rauhaninstituuttia Yle Uutiset. 3.9.2010. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Junkkari, Marko: Stubb: Ahtisaari-päivät järjestetään jo ensi vuonna (maksullinen artikkeli) HS.fi. 30.11.2010. Viitattu 1.3.2022.
- ↑ Ulkoministeri Stubbin puheenvuoro ihmisoikeuspoliittista selontekoa koskevassa seminaarissa 3.9.2009. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 5.5.2014. Viitattu 14.4.2011.
- ↑ Stubb haluaa Valko-Venäjän oppositiojohtajan Suomeen 17.1.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 20.1.2011. Viitattu 14.2.2011.
- ↑ Hakattu oppositiojohtaja Nekljajev pääsi vankilasta Valko-Venäjällä (Arkistoitu sivu) HS.fi. 29.1.2011. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Stubb: Pohjois-Afrikan protesteissa demokratian kaipuu Kaleva. 26.1.2011. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Stubb: Kansa puhui, Mubarak kuunteli MTV Uutiset. 11.02.2011. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Stubb: ”Murtuuko arabimaailman 'Berliinin muuri'?” Uusi Suomi. 31.1.2011.
- ↑ Europarlamenttivaalit 13.6.2004 Vaalit.fi. 16.6.2004. Oikeusministeriö. Viitattu 19.5.2014.
- ↑ a b Europarlamenttivaalit 2014: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 30.5.2014 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 30.5.2014.
- ↑ Eduskuntavaalit 17.4.2011 Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 19.5.2014.
- ↑ Eduskuntavaalit 2015 Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 21.4.2015.
- ↑ Eduskuntavaalit 17.4.2011: Valitut ehdokkaat koko maa Vaalit.fi. 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 23.4.2014.
- ↑ Ehdotus: Suomi tarvitsee Team Finlandin Taloussanomat. 19.1.2012. Viitattu 19.6.2014.
- ↑ Team Finland on vauhdittanut vientiä 26.2.2014. Elinkeinoelämän keskusliitto. Viitattu 19.6.2014.
- ↑ Alexander Stubb eurovaaliehdokkaaksi Iltalehti.fi. 17.1.2014. Viitattu 23.4.2014.
- ↑ Raeste, Juha-Pekka: Stubb: Illuusio poliitikkojen kaikkivoipaisuudesta on jätettävä HS.fi. 29.4.2014. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Raeste, Juha-Pekka: Kymmenen kansanedustajaa Stubbin tukijoiksi kokoomuksen puheenjohtajakisaan HS.fi. 30.4.2014. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Uusivaara, Terhi: Alexander Stubbista tulee Suomen pääministeri Yle Uutiset. 14.6.2014. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Paalasmaa, Petteri & Kammonen, Teemu J.: Stubbin viisi nimeä: Orpo, Risikko, Räty, Toivakka, Vapaavuori Uusi Suomi. 23.6.2014. Viitattu 13.11.2014.
- ↑ Grahn-Laasonen ministeriksi pikavauhtia MTV.fi. 24.9.2014. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Tisdall, Simon: Finland set to agree joint nuclear venture with Russian energy company the Guardian. 1.12.2014. Viitattu 22.2.2022. (englanniksi)
- ↑ Pekonen, Juho-Pekka: Ydinvoima löi railon Stubbin hallitukseen – yhteenveto torstain tapahtumista Helsingin Sanomat. 18.9.2014. Viitattu 22.2.2022.
- ↑ https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paaministerilta-tunteikas-kirje-aika-on-tasa-arvon-puolella/682529/
- ↑ Eduskuntavaalit 2015: Valitut ehdokkaat Koko maa Vaalit.fi. 20.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 21.4.2015.
- ↑ Kolmen ässän humppa – seuraa hallitusohjelmavääntöä Smolnassa hetki hetkeltä 8.5.2015. Yle. Viitattu 8.5.2015.
- ↑ Sipilä pääministeriksi, Soini ulkoministeriksi ja Stubb valtiovarainministeriksi 27.5.2015. Yle. Viitattu 27.5.2015.
- ↑ Harala, Samuli: Lista julki: Tässä Suomen osallistujat salamyhkäiseen Bilderberg-kokoukseen Yle Uutiset. 8.6.2015. Viitattu 2.4.2016.
- ↑ Riikka Uosukainen: Sipilä paljasti: Trio keskusteli kielteisistä lausunnoista ennen Stubbin kohupuhetta Yle uutiset. 1.12.2015. Yle. Viitattu 2.12.2015.
- ↑ Anne Viljamaa: Oikeuskansleri: Stubb ei antanut virhetietoa tarkoituksellisesti Helsingin Sanomat. 4.1.2016.. Viitattu 6.1.2016.
- ↑ Nyt tuli Stubbin ilmoitus – Hallintarekisteri kaatuu Uusi Suomi. 1.12.2015. Viitattu 23.12.2015.
- ↑ Yle Tampere: Stubbin päälle kolaa heittäneelle sakkoja Yle.fi. 31.3.2016. Yleisradio. Viitattu 17.12.2017.
- ↑ Ruissalo, Pekka: Näin muistelee Alexander Stubb Tampereen kolaepisodia – "Patapunainen kommunisti menee McDonald`siin ja ostaa kapitalismin symbolia..." Tamperelainen.fi. 31.8.2017. Tamperelainen. Viitattu 17.12.2017.
- ↑ Ruissalo, Pekka: Kolanheittäjä-Simolle 35 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta ja vahingonteosta – Myös pesulalasku tuli maksettavaksi Tamperelainen.fi. 31.3.2016. Tamperelainen. Viitattu 17.12.2017.
- ↑ Palojärvi, Eeva & Liiten, Marjukka: Stubbin tukikirjeestä sanasota kokoomuksessa – ”Huonosti harkittu ja outo veto” HS.fi. 29.3.2016. Viitattu 31.3.2016.
- ↑ Sullström, Heidi: Emeritusprofessori: Stubb-kirjeen taustalla kokoomuksen jakautumista ja tyytymättömyyttä puoluejohtoon Yle Uutiset. 29.3.2016. Viitattu 31.1.2016.
- ↑ Metelinen, Sami: Alexander Stubb: "Ei mennyt kuin Strömsössä" Verkkouutiset. 29.3.2016. Viitattu 31.3.2016.
- ↑ http://www.hs.fi/politiikka/a1459560179814
- ↑ Nyt se on varmaa: Orpo haastaa Stubbin Iltalehti. 4.5.2016. Viitattu 11.6.2016.
- ↑ Alexander Stubb ei jatka ministerinä www.iltalehti.fi. Viitattu 15.6.2016.
- ↑ Alexander Stubb www.eduskunta.fi. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Kansanedustaja Alexander Stubbille vapautus edustajantyöstä 22.6.2017. Eduskunta. Viitattu 1.7.2017.
- ↑ Martti Ahtisaari luopuu CMI:n hallituksen puheenjohtajuudesta www.cmi.fi. Viitattu 15.6.2017.
- ↑ Alexander Stubb avautuu elämäkerrassaan pääministeriydestä: Paine vei äärirajoille, "loska" ryöppysi hallituksen sisällä iltalehti.fi. Viitattu 27.8.2017.
- ↑ Alexander Stubb pyrkii EU-komission puheenjohtajaksi: "Eurooppa ei voi olla mikään banaanitasavalta" yle.fi. 2.10.2018. Viitattu 5.10.2018.
- ↑ Petri Raivio: Manfred Weberistä EPP:n ehdokas EU:n tärkeimpään virkaan – Stubb jäi tappiolle Yle.fi, uutiset. 8.11.2018. Viitattu 8.11.2018.
- ↑ Antti Parviala: Alexander Stubb ei lähde Helsingin pormestarikisaan: "Tietysti suuri kunnia olla mainittuna näissä karkeloissa" Yle UUTISET. 28.11.2020. Viitattu 28.11.2020.
- ↑ a b https://www.alexstubb.com/henkilotiedot/
- ↑ https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ed08a66a-707d-4350b4c8-7c66b2162680
- ↑ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008647318.html?share=8ff64437b3ad78441c7044d01982567f
- ↑ https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000008470517.html?share=0a522c705dc49cc46fb80566ff93750e
- ↑ https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000007291771.html
- ↑ Keskustan ja SDP:n presidenttiehdokkaasta tulossa kova kisa – puolueet ajavat jo asemiin https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/659cc01e-4f58-4c3b-a599-094e5f521891
- ↑ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kokoomukselle-takaisku-alexander-stubb-ei-lahde-mukaan-helsingin-pormestarikisaan/7996646#gs.xrzgof
- ↑ Blencowe, Annette: Alexander Stubb kiinnostunut komissaarin pestistä: Minähän olen EU-nörtti Yle Uutiset. 8.10.2013. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Larros, Heini: Alexander Stubb – Hymyile, olet EU:ssa! City. 5.9.2003 (päivitetty 2.5.2014). Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Albayrak, Ayla: Ulkoministeri Stubb valoi EU-toivoa turkkilaisnuoriin (Arkistoitu sivu) HS.fi. 9.5.2009. Arkistoitu 20.11.2011. Viitattu 22.9.2015.
- ↑ Serbia-ratkaisu läpi Suomen ehdotuksesta 26.10.2010. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Montenegron ulkoministeri Milan Roćen ja ulkoministeri Stubb keskustelivat Länsi-Balkanin tilanteesta 23.6.2010. Ulkoasiainministeriö.
- ↑ a b c Alexander Stubb: Suomalaisia ei saa holhota ja tasapäistää yle.fi. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Blencowe, Annette: Pääministeriksi pyrkivä Stubb: ”Ilman muuta puhun Nato-jäsenyyden puolesta” yle.fi. 30.4.2014. Yle Uutiset. Viitattu 1.5.2014.
- ↑ Nurmi, Lauri: Alexander Stubb aikoo viedä Suomea Natoon Aamulehti.fi. 16.4.2014. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Alexander Stubb suomii demareiden turvallisuusnäkemyksiä Etelä-Suomen Sanomat. 1.2.2008. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Stubb ei aio kommentoida Wikileaks-asiakirjoja Savon Sanomat. 30.11.2010. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Wikileaks: US Embassy Urged Finland To Join NATO Yle News. 11.2.2011. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Junkkari, Marko: Stubb puolustaa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta (Arkistoitu sivu) hs.fi. 19.3.2010. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ „Wer hat denn die Migrationskrise gelöst? Es war Angela Merkel“ Welt. 5.11.2018. Viitattu 6.11.2018. (saksaksi)
- ↑ Kirkon ulkomaanavun tukema klinikka tuhottu Gazassa Yle Uutiset. 11.1.2009. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ von Kraemer, Maria: Kyrkans utlandshjälp får ingen hjälp Svenska Yle. 12.8.2009. Viitattu 14.3.2015. (ruotsiksi)
- ↑ Kirkon Ulkomaanapu: Stubb ajattelematon yle.fi. 12.8.2009. Yle Uutiset. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ https://yle.fi/uutiset/3-6089367
- ↑ Finland appoints gay rights campaigner as Foreign Minister Pinknews.co.uk. 3.4.2008. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Alexander Stubb otti Pride-tapahtuman suojelukseensa Vihreä Lanka. 19.5.2010. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ Tasa-arvoa « Alex Stubb www.alexstubb.com. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Julkkikset kannustavat homoseksuaaleja MTV Viihde. 5.11.2010. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Stubb ja Signmark: Vammaisilla on oikeudet 2.2.2011. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 12.10.2013.
- ↑ Ulkoministeri Stubb ja Signmark esiintyivät yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta New Yorkissa 24.9.2010. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 12.10.2013.
- ↑ Stubb nimesi Signmarkin erityisedustajakseen yle.fi. 24.9.2010. Yle Uutiset. Viitattu 12.10.2013.
- ↑ Lehti: Stubb haluaisi ruotsinopetuksen jo ensimmäiselle luokalle Ilta-Sanomat. 15.9.2010. Viitattu 8.5.2014.
- ↑ Karttunen, Kirsti: Stubb: Kielikiihkoilijat ovat ongelma hs.fi. 13.8.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.5.2014.
- ↑ Alexander Stubb ja tasa-arvo Yle Kioski. 9.4.2015. Viitattu 29.4.2015.
- ↑ Stubb ei halunnut kertoa Kioskin arvotentissä, uskooko Jumalaan Yle Koski. 7.4.2015. Viitattu 29.4.2015.
- ↑ Karvala, Kreeta: Puoluejohtajat IL-tentissä: Feministi vai tasa-arvon kannattaja? Iltalehti.fi. 8.3.2015. Iltalehti. Viitattu 17.12.2017.
- ↑ Alexander Stubb: Suomalaisia ei saa holhota ja tasapäistää yle.fi. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Eduskunnan ex-virkamiehen tyly arvio: Stubb on ”vuosikymmenen floppi”, Berner ajattelematon sooloilija suomenkuvalehti.fi. 5.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ https://yle.fi/uutiset/3-8747695
- ↑ Eduskunnan entinen talouspäällikkö haukkuu Alexander Stubbin lyyttyyn uudessa kirjassaan: "Epärealistiset luulot itsestään" iltalehti.fi. 5.6.2019. Viitattu 6.6.2019.
- ↑ Ulkoministeri Stubb muuttaa Brysselistä Espooseen MTV.fi. 1.12.2008. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Näin hulppeasti tunnetut suomalaiset asuvat Iltasanomat.fi. 15.7.2012. Sanoma Media Finland. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 13.4.2015.
- ↑ Saari, Tiina: Uutuuskirja: Ilmakivääri-isku kotiin sai Stubbin kyyneliin – "Voinko olla ammatissa, joka asettaa perheeni vaaraan?" Iltalehti.fi. 24.8.2017. Iltalehti. Viitattu 17.12.2017.
- ↑ Miettinen, Heikki: Pääministerin 80-vuotias isä Göran Stubb ei uskalla eläkkeelle, koska poika vaatii työurien pidentämistä HS.fi. 11.3.2015. Viitattu 26.2.2022.
- ↑ Alexander Stubb on uusi ulkoministeri Yle Uutiset. 1.4.2008. Viitattu 26.2.2022.
- ↑ Stubb haluaa Suomeen lisää osa-aikaisia töitä 3.5.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 23.8.2015.
- ↑ Stubb piipahti isoisänsä kotimaakunnassa – "Kiva olla Jojensuussa!" Karjalainen. 3.11.2014. Viitattu 3.11.2014.
- ↑ https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006461978.html?share=071940dd3ddac44cbe884cfe41bbe3b9
- ↑ ”An Hour of Sports Gives Me Two Hours of Working Time”. Motion-Sport in Finland, 2/2008, s. 20–22. Liikuntatieteellinen seura. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 8.10.2013. (englanniksi)
- ↑ Alexander Stubb paransi maratonennätystään Frankfurtissa Kestävyysurheilu.fi. 25.10.2015. Viitattu 29.10.2015.
- ↑ a b Suikki, Reijo: EU nörtti. Jääkiekkolehti, 2003, nro 10/2003, s. 40.
- ↑ Alexander Stubb valittiin positiivisimmaksi suomalaiseksi (Arkistoitu sivu) HS.fi. 3.9.2009. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 14.3.2015.
- ↑ Sinkkonen, Tuija: Kahdenkymmenen vuoden tie tohtoriksi Imatralainen. 21.6.2012. Suomen Lehtiyhtymä. Viitattu 26.7.2012.
- ↑ LTY:stä useita kunniatohtoreita yle.fi. 21.12.2011. Yle Uutiset. Viitattu 26.7.2012.
- ↑ Ulkoministeri Stubbille Schwarzkopf-Europa -palkinto Berliinissä 24.2.2009. Suomen suurlähetystö, Bern. Viitattu 1.3.2016.
- ↑ a b Vaali ja puoluerahoitusvalvonta - www.vaalirahoitus.fi. Viitattu 8.9.2016.
- ↑ Stubb vaalirahoituskuningas yle.fi. Viitattu 8.9.2016.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sitaatteja aiheesta Alexander Stubb Wikisitaateissa
Sitaatteja aiheesta 
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alexander Stubb Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta - Alexander Stubbin kotisivu
- Alexander Stubb. Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Alexander Stubb Euroopan parlamentti.
- Alexander Stubb European University Instituten sivuilla (englanniksi)
| Edeltäjä: Antti Rinne |
Suomen valtiovarainministeri 2015–2016 |
Seuraaja: Petteri Orpo |
| Edeltäjä: Jyrki Katainen |
Suomen pääministeri 2014–2015 |
Seuraaja: Juha Sipilä |
| Edeltäjä: Ilkka Kanerva |
Suomen ulkoasiainministeri 2008–2011 |
Seuraaja: Erkki Tuomioja |
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
| ||||||||
Sari Essayah (2009–2014) | Raimo Ilaskivi (1996–1999) | Ville Itälä (2004–2012) | Riitta Jouppila (1995–1996) | Piia-Noora Kauppi (1999–2009) | Eija-Riitta Korhola (1999–2014) | Ritva Laurila (1995–1996) | Marjo Matikainen-Kallström (1996–2004) | Jyrki Otila (1996–1999) | Sirpa Pietikäinen (2008–) | Kirsi Piha (1996–1999) | Pirjo Rusanen (1995–1996) | Petri Sarvamaa (2012–) | Eva-Riitta Siitonen (2009) | Alexander Stubb (2004–2008) | Ilkka Suominen (1999–2004) | Kyösti Toivonen (1995–1996) | Ari Vatanen (1999–2004) | Henna Virkkunen (2014–)
| |||||
| ||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||
