The Economist

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
TheEconomistLogo.svg

The Economist on viikoittain ilmestyvä arvostettu talouteen ja kansainvälisiin asioihin keskittyvä englanninkielinen aikakauslehti, jota julkaistaan Lontoosta käsin. Lehden perusti James Wilson vuonna 1843. Kesällä 2007 lehden levikki oli yli 1,2 miljoonaa kappaletta viikossa, josta suurin piirtein puolet myytiin Pohjois-Amerikassa[1]. Lehden etuna on koettu olevan sen sisältö, joka kattaa Britannian lisäksi myös muut maat. Sen aihepiiriin kuuluvat niin ajankohtaiset uutiset, talouselämä, politiikka kuin tiede ja taidekin. Lehti on suunnattu erityisesti korkeakoulutetuille henkilöille sekä yritysmaailman ja hallitusten päätöksentekijöille.

Poliittisesti lehti edustaa liberaalia[2] poliittista keskustaa[3]. Lehti määrittelee linjansa radikaaliksi keskustalaisuudeksi[4]. Se on ottanut vaihtelevasti kantaa oikeiston ja vasemmiston ehdokkaiden puolesta Britannian ja Yhdysvaltojen vaaleissa. Julkaisu sai ensimmäisen naispäätoimittajansa alkuvuodesta 2015, kun Zanny Minton Beddoes aloitti uutena päätoimittajana. Hän korvasi päätoimittajana John Micklethwaitin, joka on toiminut tehtävässä yhdeksän vuoden ajan.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1843 lehden perustanut James Wilson valitsi nimen The Economist (”taloustieteilijä”), koska hänen mielestään kaikki lehden väitteet pitää testata tosiasioita vastaan.[3] Lehden syntyyn vaikutti kuuluisa kiista viljalaeista (”Corn Laws”), joiden vastustamiseen lehti alkuvaiheessa keskittyi. The Economist alkoi kertomaan laajemmin politiikasta vasta Wilsonin vävypojan Walter Bagehotin toimiessa lehden päätoimittajana 1860- ja 1870-luvuilla.[6]

The Economistista kehittyi arvovaltainen lehti sir Walter Laytonin toimiessa lehden päätoimittajana vuosina 1922-38. Vuoteen 1938 jo puolet lehden lukijoista tuli Britannian ulkopuolelta. Laytonin seuraaja Geoffrey Crowther painotti lisää talouteen ja ulkomaihin (erityisesti Yhdysvaltoihin) liittyvää uutisointia. Tämä lisäsi lehden suosiota Yhdysvalloissa. Nykyään yli puolet lehden lukijoista on yhdysvaltalaisia.[6]

Lehti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Economist on tullut tunnetuksi Big Mac -indeksistään, jolla mitataan kansalaisten ostovoimaa vertaamalla McDonald'sin myymien Big Macien hintoja eri maissa. Tammikuusta 2004 alkaen lehti alkoi julkaista samaan ideaan perustuvaa Starbucks-kahvilaketjun latte-indeksiä.

Konserni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Economist on osa The Economist Groupia, jonka muita julkaisuja ovat Euroopan unionin hallintoasioihin keskittyvä European Voice sekä Washingtonin tapahtumiin keskittyvä Roll Call. Myös tutkimus- ja analyysiyritys The Economist Intelligence Unit (EIU) kuuluu samaan ryhmään.

Tunnettuja lukijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erkki Tuomioja (sd) on sanonut City-lehden haastattelussa, että jos pitäisi valita vain yksi lehti, se olisi The Economist. Myös Osmo Soininvaara viittaa usein lehteen.

Laatu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Economistia on pitkään pidetty yhtenä laadukkaimmista yhteiskunnallisista aikakauslehdistä.[7][6]

Virheettömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Economistissa on erittäin vähän oikaisuja, koska siinä työskentelee ”suomalaisen paikallislehden toimituksen” kokoinen faktantarkastajaosasto. Toimituksessa kerrotaan vallitsevan toverillisen kilpailuhengen, jossa toimittajat yrittävät kirjoittaa niin virheetöntä tekstiä, että tarkastajille ei jäisi mitään löydettävää, ja tarkastajat yrittävät kilpaa löytää toimittajien virheettömistä teksteistä virheitä.[8]

Lehden poliittinen linja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiempi päätoimittaja Bill Emmot kirjoitti, että lehden filosofia on aina ollut liberaali, ei konservatiivinen, ja että siksi lehti vastustaa Britanniankin monarkiaa ja kannattaa demokratiaa ja vastustaa etuoikeuksia.[2]

The Economist katsoo kuuluvansa äärimmäiseen keskustaan[3] ja olevansa etuoikeuksien, pöyhkeilyn ja ennustettavuuden vihollinen[9]. Alusta asti lehti on vastustanut orjuutta[3] ja kuolemantuomioita[9] ja kannattanut vapaakauppaa[3][6], kolonialismin lopettamista ja vankilauudistusta, nyttemmin myös homoavioliittoja ja aseenkanto-oikeuden rajoituksia.[9]

Lehteä syytetään toisinaan sosialismista, koska se mm. vastustaa tuloeroja.[10] Lehti on pitkään vaatinut julkisten koulutus- ja terveysmenojen lisäämistä sekä tukenut elvyttämistä taantumissa, jopa pelastuspaketteja. Toisinaan se on ottanut keynesiläisiä kantoja, useammin melko talousliberaaleja. Lehti kannattaa taloudellista liberalismia.

Homoavioliittoja lehti kannatti jo vuonna 1996[11], ja se kannattaa myös huumeiden vapauttamista vähiten huonona ratkaisuna[12] sekä progressiivista verotusta ja arvostelee Yhdysvaltain verotusta. Lehti vastustaa lasten fyysista kuritusta.[13]

The Economist kannattaa vapaata maahanmuuttoa ja liikkuvuutta sekä maahanmuuttajien armahdusta[14] ja on julkaissut Jumalan "kuolinilmoituksen".[15] Lehti on pitkään kannattanut aseenkanto-oikeuden rajoituksia ja se myös kannattaa prostituution laillistamista.

Vaaleista ja johtajista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittivaaleissa vuonna 2005 The Economist kannatti työväenpuoluetta, vuonna 2010 konservatiiveja.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa vuonna 2004 lehti kannatti demokraattien John Kerryä pienempänä pahana George W. Bushia vastaan.[16][17] Vuoden 2008 vaaleissa lehti ylisti Barack Obamaa ja vaati vaaliaaton lehden kannessa ja pääkirjoituksessa Obamaa presidentiksi.[18]

The Economist syyttää usein ihmisiä ja maita korruptiosta tai epärehellisyydestä. Viime vuosina se on kritisoinut Maailmanpankin entistä pääjohtajaa Paul Wolfowitzia, Italian pääministeri Silvio Berlusconia (joka vastasi kutsumalla lehteä ”E-kommunistiksi”, ”The Ecommunist”)[19]; Kongon Laurent-Désiré Kabilaa, Zimbabwen Robert Mugabea ja Argentinan Cristina Fernández de Kirchneriä[20] sekä vaatinut Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeldin eroa Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaalin vuoksi.[21] Lehti kannatti aluksi hyökkäystä Irakiin vuonna 2003, mutta kääntyi pian sen toteutuksen jyrkäksi arvostelijaksi ja syytti operaatiota "tunaroiduksi alusta asti" ja George W. Bushin hallintoa "lähes rikollisesta välinpitämättömyydestä" asiassa.[22]

Sensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Autoritaariset maat ovat usein sensuroineet The Economist -lehdestä näitä maita kritisoivia artikkeleita. Esimerkiksi Singaporen hallituspuolue on haastanut[23] lehden monesti singaporelaiseen oikeusistuimeen herjaamisesta.

Iran kielsi lehden myynnin vuonna 2006.[24]

Lehden Intian-numeroita on viivytetty, kun niissä kuvattu Kashmirin kartta. Intian viranomaiset ovat leimanneet karttoihin tekstin ”ei tunnustettu”.[25]

Zimbabwen presidentti Robert Mugaben hallitus vangitutti The Economist -lehden kirjeenvaihtaja Andrew Meldrum vuonna 2002 ”valheiden julkaisusta”. Meldrum oli raportoinut väitteistä, jonka mukaan Mugaben kannattajat olisivat tappaneet opposition kannattajana pidetyn naisen. Meldrumia uhkasi kahden vuoden vankeus.[26] Tieto osoittautui vääräksi, mutta Meldrum vapautettiin ja karkotettiin.

Arvostelua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Newsweekin entinen päätoimittaja Jon Meacham on moittinut The Economist -lehteä liiasta keskittymisestä analyysiin alkuperäisuutisten tuottamisen sijaan. Meacham myöntää silti olevansa lehden ”fani”.[27]

The Economistin palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Economist on jakanut 2002 alkaen vuosittain palkintoja eri alojen maineikkaille kehittäjille.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.npr.org/templates/story/story.php?storyId=5250996
  2. a b Emmot, Bill. "Time for a referendum on the monarchy", The Guardian, 8 December 2000. Luettu 2 April 2011. 
  3. a b c d e About The Economist, The Economist, accessed 2011-04-02
  4. http://www.economist.com/blogs/economist-explains/2013/09/economist-explains-itself-0
  5. The Economistille ensimmäinen naispäätoimittaja Markkinointi & Mainonta. 26.1.2015.
  6. a b c d "Economist, The." Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Ultimate Reference Suite. Chicago: Encyclopædia Britannica, 2015.
  7. Nathan Leites (1952). "The Politburo Through Western Eyes". World Politics 4 (2): 159.  (subscription required)
  8. "Kun menee väärin", Jarmo Raivio, Suomen Kuvalehti 39/2011, Media, sivu 58
  9. a b c "About us", The Economist. Luettu 27 December 2006. 
  10. Spirit of the age, The Economist, Sep 1st 2010
  11. Let them wed, The Economist, kansijuttu 4.1.1996.
  12. How to stop the drug wars, The Economist, kansijuttu 7.3.2009. The newspaper calls legalisation "the least bad solution".
  13. Spare The Rod, Say Some, The Economist, 31.3.2008.
  14. Sense, not Sensenbrenner, The Economist, 30 March 2006
  15. "Obituary: God", The Economist, 23 December 1999. 
  16. "Crunch time in America", The Economist, 2 November 2000. Luettu 27 December 2006. 
  17. "The incompetent or the incoherent?", The Economist, 28 October 2004. Luettu 27 December 2006. 
  18. "It's time", The Economist, 30 October 2008. 
  19. Report of Rome anti-war demo on Saturday 24th with photos Independent Media Center. Viitattu 27 December 2006.
  20. "Cristina in the land of make believe", The Economist, 1 May 2008. 
  21. "Resign Rumsfeld", The Economist, 6 May 2004. Luettu 27 December 2006. 
  22. "Mugged by reality", The Economist, 22 March 2007. Luettu 9 April 2007. 
  23. Inconvenient truths in Singapore Asia Times. Viitattu 31 January 2007.
  24. Iran bans The Economist over map The Jerusalem Post. Viitattu 31 January 2007.
  25. "Censorship in India". 
  26. Arresting them - Including our correspondent, The Economist, 2.5.2002.
  27. Jon Meacham Wants Newsweek to Be More Like Hayes' Esquire. New York Observer. Viitattu 27 April 2008.