Siirry sisältöön

Bilderberg-ryhmä

Wikipediasta
Bilderberg hotelli Oosterbeekissä jossa ensimmäinen kokous pidettiin vuonna 1954.

Bilderberg-ryhmä on vuosittain järjestettävä ulkopuolisilta suljettu epävirallinen kokous, johon kutsutaan eri aloilta osittain vaihtuvia vaikutusvaltaisia vieraita. Kokouksista ei raportoida julkisuuteen, mikä on herättänyt epäilyksiä demokraattisen päätöksenteon toteutumisesta ja syytöksiä politiikan läpinäkyvyyden puutteesta. Ryhmän nimi juontuu alankomaalaisesta Hotel de Bilderberg -nimisestä hotellista, jossa keväällä 1954 järjestettiin ryhmän ensimmäinen kokous.

Bilderbergin alkuunpanija oli puolalaissyntyinen Joseph Retinger, joka oli ollut toisessa maailmansodassa Britannian SOE-organisaation agentti ja kiertävä diplomaatti. Sodassa Retinger toimi linjojen takana Puolassa. Sodan jälkeen hän paneutui kamppailuun yhtenäisen Euroopan puolesta CIA:n tuella. Hänen toimintansa seurauksena Alankomaiden Oosterbeekin Hotel de Bilderbergissä järjestettiin 29. toukokuuta 1954 kolmipäiväinen huippusalainen kokous, jossa 75 eri alojen merkittävää henkilöä 14 maasta pyrki keskustelemalla yksimielisyyteen maailmanpoliittisista aiheista. Tunnetuin osallistujista oli liikemies David Rockefeller. Osallistujajoukon toivottivat tervetulleiksi Retinger ja toinen Bilderbergin perustajahahmoista, Alankomaiden prinssi Bernhard.[1][2]

Nykyinen ykkösmies on Henri de Castries.[3] Ryhmällä on toimisto Leidenissa Alankomaissa.lähde?

Ryhmä sai julkisuutta Suomessa, kun sen 42. kokous pidettiin vuonna 1994 Helsingissä ja suomalainen toimittaja kirjoitti asiasta.[4][5] Ryhmä on tarkoitettu vain pohjoisamerikkalaisille ja eurooppalaisille.lähde?

Tapaamisissa käytyjen keskustelujen sisällöstä ei kerrota ulkopuolisille. Suomen valtiovarainministeriön mukaan Bilderberg-kokoukset ovat ensisijaisesti mahdollisuus amerikkalais-eurooppalaiseen vuoropuheluun.[6] Suomalaiset ministerit osallistuvat kokouksiin yksityishenkilöinä, jotka on kuitenkin kutsuttu kokoukseen ministerin asemansa vuoksi. Siksi ministerit eivät ole tehneet kokouksista selontekoa eduskunnalle, mutta ministeriö on maksanut ministerin matkan.[7]

Kokouksiin osallistuu myös länsimaiden vaikutusvaltaisimpien mediakonsernien johtajia. Esimerkiksi talouden alalla vaikutusvaltaisen The Economist -lehden edustajat ovat osallistuneet kokouksiin ja toimivat kokouksissa puheenvuorojen kirjaajina.[8]

Helsingin Sanomat on kirjoittanut Bilderbergistä vain 19 kertaa vuodesta 1990 lähtien. Spinwatch-järjestön mukaan kokouksiin osallistuva lehdistö ei yleensä kirjoita niistä.[8]

Ryhmän johtajisto laatii keskusteluohjelman ja lähettää kutsut. Tarkoituksena on, että 20 prosenttia konferenssin osanottajista olisi joka vuosi uusia.lähde?

Bilderberg-ryhmä on kokoontunut vuosina 1954–2019 yhteensä yli 90 kertaa. Vuoden 1994 kokoontuminen järjestettiin Helsingissä Kalastajatorpalla. Vuonna 2020 ryhmä ei kokoontunut koronapandemian vuoksi.

Suomalaisia osallistujia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Osallistuja TitteliOsallistumisvuodet
Johan Nykopp vuorineuvos 1963-1970 ja 1972[9][10][11][12][13][14][15][16][17][18]
Klaus Waris Sitran yliasiamies1970[15] ja 1980[19]
Ralph Enckell suurlähettiläs1971[20],
Jacob Albert Carl Gustaf von Julin vuorineuvos1971[20]
Sakari T. Lehto ministeri1973[21]
Reino Rossi ministeri1974[22]
Max Jakobson suurlähettiläs1975 [23]
Mika Tiivola ministeri1978[24]
Tankmar Horn ministeri1981[25]
Fredrik Castrén vuorineuvos1982[26] -1983[27]
Jaakko Iloniemi Suomen Yhdyspankin johtokunnan jäsen1984[28]-1985[29], 1987-[30]1988[31], 1990[32][33][34]-1993[35] ja 1996[36]-1997 [37]
Ilkka Suominen kappa-ja teollisuusministeri1988[31]
Casimir Ehrnrooth vuorineuvos
Kalevi Sorsa eduskunnan puhemies1990[32]
Aatos Erkko Helsingin Sanomien toimitusjohtaja1991[33]
Ulf Sundqvist pankinjohtaja1992[38]
Jarl Köhler toimitusjohtaja1992 [38]-1993[39]
Mirja Lehtinen paikallinen järjestäjä 1994 [40]
Johannes Koroma Teollisuuden ja Työnantajien Keskusliiton Pääjohtaja 1993[41]
Martti Ahtisaari tasavallan presidentti1994 [40]- ja 1996[42],
Esko Aho pääministeri1994[40]
Krister Ahlström vuorineuvos1994[40]
Pertti Voutilainen vuorineuvos1995[43]-1996[42]
Jorma Ollila toimitusjohtaja1997[44],2001[45],2003[46]-2005[47], 2010[48] -2011[49], ja 2013[50] -2014[51]
Sauli Niinistö valtiovarainministeri1997[44]
Janne Virkkunen Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja1998[52] ja 2001[45]
Paavo Lipponen pääministeri1998 [52] -2001[45] ,
Pentti Vartia taloustieteilijä1999[53]
Matti Vanhala Suomen Pankin pääjohtaja1999[53]
Olli-Pekka Heinonen liikenneministeri2001[45]
Björn Wahlroos pankinjohtaja2003[46], 2010-2014[54][55][56][57] [58]ja 2016[59][60][61]-2018
Olli Kivinen toimittaja2003[46]
Paula Lehtomäki ympäristöministeri2004 [62]
Teija Tiilikainen Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja2005[47]
Mikael Pentikäinen Sanoma Newsin toimitusjohtaja2005 [47] ja 2011[55]
Erkki Liikanen Suomen Pankin pääjohtaja2005[47] ja 2019[63] ja 2025[64]
Jyrki Katainen valtiovarainministeri2010[48]
Antti Blåfield Helsingin Sanomien päätoimittaja2010[48]
Ole Johansson vuorineuvos2011[49]
Jutta Urpilainen valtiovarainministeri2013[57]
Matti Apunen Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja2013[50]-2016[59]
Olli Heinonen Kansainvälisen atomienergiajärjestön apulaispääsihteeri2013
Matti Alahuhta toimitusjohtaja2014
Henrik Ehrnrooth sijoittaja2014
Risto Siilasmaa toimitusjohtaja2014
Kari Stadigh yritysjohtaja2014
Alexander Stubb pääministeri ja tasavallan presidentti2015[65]ja 2025[64]
Leena Mörttinen toimitusjohtaja2015[65]
Anne Berner liikenneministeri2017[60]
Antti Herlin hallituksen puheenjohtaja2018[61]
Elina Lepomäki kansanedustaja2018[61]
Jussi Herlin hallituksen varapuheejohtaja2025[64]
Sanna Marin entinen pääministeri2025[64]

Tukholman yliopiston apulaisprofessori Ian Richardson on kommentoinut Bilderberg-kokouksia haastattelussa: ”Onko Bilderbergin tehtävä ajaa näiden [osallistuvien] ihmisten etua? Ei ole. Ajaako Bilderberg näiden ihmisten etua? Ajaa. Pitkälti tiedostamattaan.”[8]

Ryhmää on arvostellut muun muassa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, joka teki muun muassa kirjallisen kysymyksen ryhmän toiminnasta. Lainaus Arhinmäeltä: ”Bilderberg-kokouksien ympärillä oleva salamyhkäisyys ja huippupoliitikkojemme osallistuminen niihin herättää monissa ihmisissä epäilyksiä ja kysymyksiä: Minkälaisia asioita kokouksessa käsitellään? Keitä muita kokoukseen osallistuu? Minkälaisia päämääriä kokouksella on ja keiden etua se ajaa? Miksi kokous on salainen?”, ja "Suomalaiseen ja pohjoismaiseen yhteiskuntaan on kuulunut avoimuuden ja demokraattisuuden painottaminen. Päätöksenteon läpinäkyvyyden ja demokratian toteutumisen kannalta on tärkeää tietää, mitä asioita ministerimme käsittelevät ja mitä kantoja suomalaiset edustavat kansainvälisissä kokouksissa. Siksi olisi tärkeää, että näiden kysymysten monissa aiheuttaman hämmennyksen ja epäilyjen hälventämiseksi valtiovarainministeri Katainen reilusti ja avoimesti kertoisi kokouksesta."[66]

Suomessa Yleisradion tutkivan journalismin ohjelma MOT on tehnyt Bilderbergistä jakson nimellä ”Maailmanherrojen salaseura” vuonna 2014.[8]

Mielenosoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bilderberg-kokoontumisia vastaan on järjestetty mielenosoituksia, muun muassa Barcelonassa vuonna 2010.[67]

Salaliittoteoriat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain keskuspankin eli Federal Reserven puheenjohtaja Ben Bernanke poistumassa Bilderberg-kokouksesta 2008.

Kokoukset ovat suljettuja eikä ryhmän toiminnasta kerrota paljon julkisuuteen. Ryhmää on syytetty itsekkääksi ja kapitalistijärjestöksi, ja sitä on epäilty salaliitoista, kuten esimerkiksi "uuden maailmanjärjestyksen" suunnittelemisesta.[68][69]

Radiojuontaja Alex Jones on esittänyt salaliittoteorian, että ryhmä aikoo lakkauttaa Yhdysvaltojen ja muiden maiden itsemääräämisoikeuden Euroopan unionin kaltaiseksi ylikansalliseksi rakenteeksi.[70] Venäjällä syntynyt kirjailija Daniel Estulin väittää Bilderbergin pitkän aikavälin päämääränä olevan ”yhden maailman imperiumin rakentaminen”. Hän toteaa, että ryhmä ”ei ole päämäärä vaan väline tulevaisuuden maailmanhallitukselle”.[71]

BBC News Online Magazineen kirjoittava toimittaja Jonathan Duffy on todennut: ”Tällaisen kylmäkiskoisuuden luomassa tyhjiössä ryhmän ympärille on kasvanut poikkeuksellinen salaliittoteoria, jonka mukaan maailman kohtalosta päätetään pääasiassa Bilderbergissä.”[72]

Salaliittoteorioissa on väitetty myös, että Bilderberg-ryhmä vaikuttaisi siihen, ketkä nousevat valtioiden johtoon. Väitteitä on perusteltu sillä, että kokouksiin on osallistunut myöhemmin korkeisiin johtotehtäviin nousseita poliitikkoja jo ennen valintaansa, kuten Bill Clinton vuonna 1991, Tony Blair vuonna 1993 ja Emmanuel Macron vuonna 2014.[73][74][75][76]

Bilderbergin perustaja ja Britannian aiempi valtiovarainministeri Denis Healey on tuominnut tällaiset teoriat ”roskaksi”. Hän on sanonut: ”Siinä ei ole ehdottomasti mitään perää. Bilderbergissä me emme ole koskaan pyrkineet suurissa asioissa yksimielisyyteen. Kyse on pelkästään keskustelutilaisuudesta.”[72]

Bilderberg-ryhmän ovat kielteisessä sävyssä maininneet kirjoissaan myös muun muassa kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki ja kehityskriitikko Olli Tammilehto. He eivät kannata salaliittoteorioita, mutta pitävät kokouksia demokratian kannalta kyseenalaisina.lähde?

  • Danielsen, Hanne-Luise (päätoim.): Salaperäiset piilovaikuttajat. Bonnier Publications International, 2013. ISBN 978-82-535-3311-7
  • kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suomen-pankin-ex-paajohtaja-erkki-liikanen-kutsuttiin-bilderberg-kokoukseen-huippuvaikuttajien-tapaamisesta-tihkuu-tietoa-julkisuuteen-vain-vahan/820970/
  1. Salaperäiset piilovaikuttajat 2013, s. 70–73.
  2. Aubourg, Valerie: Organizing Atlanticism: the Bilderberg Group and the Atlantic Institute 1952–63. Intelligence & National Security, June 2003, nro 18 (2), s. 92–105. doi:10.1080/02684520412331306760
  3. Steering Committee, Bilderberg Meetings 20.6.2018 (englanniksi)
  4. 02Jun94 Finland: Western Leaders Discuss World Issues in Helsinki (englanniksi)
  5. Bilderberg meeting in Helsinki, Finland, June 2-5 1994 – participants (englanniksi)
  6. Heinäluoma Bilderberg-kokouksessa OttawassaValtiovaranministeriö 9.6.2006 (Internet Archive 12.3.2014)
  7. Matti Tyynysniemi/: Urpilainen Bilderberg-kokouksessa yksityishenkilönä – veronmaksajien rahoilla 1.6.2012. Yle.fi. Viitattu 14.2.2016.
  8. 1 2 3 4 Hannu Sokala: Maailmanherrojen salaseura. MOT Jakso 22/212. 11.8.2014. Yle. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 15.8.2014.
  9. Public Intelligence: 1954 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 24.6.2025. (englanniksi)
  10. Intelligence, Public: 1964 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  11. Intelligence, Public: 1966 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  12. Intelligence, Public: 1967 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  13. Intelligence, Public: 1968 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 22.6.2025. (englanniksi)
  14. Intelligence, Public: 1969 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  15. 1 2 Intelligence, Public: 1970 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  16. Intelligence, Public: 1965 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  17. Intelligence, Public: 1970 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  18. Intelligence, Public: 1972 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  19. Intelligence, Public: 1980 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  20. 1 2 Intelligence, Public: 1971 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  21. Intelligence, Public: 1973 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  22. Intelligence, Public: 1974 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  23. Intelligence, Public: 1975 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  24. Intelligence, Public: 1978 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  25. Intelligence, Public: 1981 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  26. Intelligence, Public: 1982 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  27. Intelligence, Public: 1983 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 23.6.2025. (englanniksi)
  28. Intelligence, Public: 1954 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  29. Intelligence, Public: 1954 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 8.1.2010. Viitattu 21.6.2025. (englanniksi)
  30. Public Intelligence: 1987 Bilderberg Meeting Participant Lists | Public Intelligence publicintelligence.net. 16.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  31. 1 2 Public Intelligence: 1988 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 16.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  32. 1 2 Public Intelligence: 1990 Bilderberg Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 15.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  33. 1 2 Public Intelligence: 1991 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 15.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  34. Public Intelligence: 1992 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 15.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  35. Public Intelligence: 1993 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 15.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  36. Public Intelligence: 1996 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  37. Public Intelligence: 1997 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  38. 1 2 Public Intelligence: 1992 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 15.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  39. Public Intelligence: 1993 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 15.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  40. 1 2 3 4 Public Intelligence: 1994 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  41. Public Intelligence: 1993 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 15.2.2010. Viitattu 25.12.2025. (englanniksi)
  42. 1 2 Public Intelligence: 1996 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  43. Public Intelligence: 1995 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  44. 1 2 Public Intelligence: 1997 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  45. 1 2 3 4 Public Intelligence: 2001 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 16.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  46. 1 2 3 Public Intelligence: 2003 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 18.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  47. 1 2 3 4 Public Intelligence: 2005 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 18.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  48. 1 2 3 Public Intelligence: 2010 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 6.6.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  49. 1 2 Public Intelligence: 2011 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 6.6.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  50. 1 2 Public Intelligence: 2013 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 6.6.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  51. Public Intelligence: 2014 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 6.6.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  52. 1 2 Public Intelligence: 1998 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  53. 1 2 Public Intelligence: 1999 Bilderberg Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 13.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  54. Public Intelligence: 2010 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 6.6.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  55. 1 2 Public Intelligence: 2011 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 10.6.2011. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  56. Public Intelligence: 2012 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 31.5.2012. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  57. 1 2 Public Intelligence: 2013 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 3.6.2013. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  58. Public Intelligence: 2014 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 31.5.2014. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  59. 1 2 Public Intelligence: 2016 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 9.6.2016. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  60. 1 2 Public Intelligence: 2017 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 1.6.2017. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  61. 1 2 3 Public Intelligence: 2018 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 20.6.2018. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  62. Public Intelligence: 2004 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 18.2.2010. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  63. Public Intelligence: 2019 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 28.5.2019. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  64. 1 2 3 4 Public Intelligence: 2025 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 14.6.2025. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  65. 1 2 Public Intelligence: 2015 Bilderberg Meeting Participant List | Public Intelligence publicintelligence.net. 9.6.2015. Viitattu 6.8.2025. (englanniksi)
  66. Paavo Arhinmäen blogi
  67. How really powerful are the people with brains and money. Daily Maveric 26.5.2011
  68. Emma Jane Kirby: Elite power brokers meet in secret. BBC 15.5.2003 (englanniksi)
  69. Sanna Marin osallistuu salamyhkäiseen Bilderberg-kokoukseen – aiheina muun muassa Venäjä ja Kiina Ilta-Sanomat. 18.05.2023. Viitattu 18.05.2023.
  70. Endgame. A blueprint for global enslavement., documentary by Alex Jones. You Tube
  71. Bilderberg 2007 – Towards a One World Empire? (Arkistoitu – Internet Archive), Nexus Magazine, Volume 14, Number 5 (August – September 2007) (englanniksi)
  72. 1 2 Jonathan Duffy: Bilderberg: The ultimate conspiracy theory 3.6.2004. BBC News. (englanniksi)
  73. Josh Sanburn: What to Know About the Bilderberg Group’s Secret Annual Meeting Time. 9.6.2016. Viitattu 8.3.2026. (englanniksi)
  74. William J. Clinton The White House. Viitattu 8.3.2026. (englanniksi)
  75. History of The Rt Hon Sir Tony Blair KG GOV.UK. Viitattu 8.3.2026. (englanniksi)
  76. Emmanuel Macron Élysée. Viitattu 8.3.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]