Sakari Tuomioja

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sakari Tuomioja
Sakari Severi Tuomioja.JPG
Suomen pääministeri
Tuomiojan hallitus
17.11.1953–5.5.1954
Edeltäjä Urho Kekkonen
Seuraaja Ralf Törngren
Suomen ulkoasiainministeri
Kekkosen III hallitus
20.9.1951–26.11.1952
Edeltäjä Åke Gartz
Seuraaja Urho Kekkonen
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Kekkosen I hallitus
17.3.1950–30.9.1950
Edeltäjä Uuno Takki
Seuraaja Teuvo Aura
Suomen valtiovarainministeri
Paasikiven III hallitus
17.4.1945–17.7.1945
Edeltäjä Johan Helo
Seuraaja Ralf Törngren
Tiedot
Syntynyt 29. elokuuta 1911
Tampere
Kuollut 9. syyskuuta 1964 (53 vuotta)
Helsinki
Puolue Vapaamielisten Liitto
Muut puolueet Kansallinen Edistyspuolue
(vuoteen 1951)
Puoliso Vappu Tuomioja

Sakari Severi Tuomioja (29. elokuuta 1911 Tampere9. syyskuuta 1964 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja diplomaatti, joka toimi Suomen pääministerinä vuoden 1953 toimitusministeristössä ja Suomen Pankin pääjohtajana vuosina 1945–1955. Hän oli myös Suomen suurlähettiläänä Lontoossa ja Tukholmassa.

Tuomioja oli ensimmäinen suomalainen korkeissa YK-tehtävissä. Hänet muistetaan erityisesti toimimisestaan sovittelijana Kyproksen kriisissä ja äkillisestä kuolemastaan ollessaan hoitamassa tehtäväänsä. Tuomioja oli myös ensimmäinen Bilderberg-ryhmän kokouksiin kutsuttu suomalainen.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakari Tuomiojan puoliso oli Vappu Tuomioja (o. s. Wuolijoki), ja heille syntyi kaksi lasta, esikoinen Tuuli ja isänsä poliittista perinnettä jatkanut kuopus Erkki.[2] Sakari Tuomiojan vanhemmat olivat Walto Wihtori Tuomioja ja Laina Sofia Tuomioja (o. s. Boman). Walto Wihtori Tuomioja oli Kansallisen Edistyspuolueen johtohahmoja ja kansanedustaja, sekä Eljas Erkon edeltäjänä Helsingin Sanomien päätoimittajana.[1]

Tuomioja kirjoitti ylioppilaaksi 1929 ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1937. Hän sai varatuomarin arvon vuonna 1940. Lakitieteen lisensiaatin tutkinnon Tuomioja suoritti 1949. Tuomioja työskenteli 1930-luvulla muun muassa valtiovarainvaliokunnan sihteerinä ja valtion tilintarkastajien sihteerinä. Valtiovarainministeriön hallitussihteerin tehtävissä hän aloitti vuonna 1940.[3] Tuomioja oli vapautettu asevelvollisuudesta terveydellisten syiden vuoksi. Suomen Pankin pääjohtajaksi Tuomioja nimitettiin vuonna 1945 Risto Rytin jouduttua eroamaan sotasyyllisyystuomionsa vuoksi.[1]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuomioja oli ministerinä valtiovarainministeriössä Paasikiven II hallituksessa ja valtiovarainministerinä Paasikiven III hallituksessa 1944–1945 edustaen Edistyspuoluetta. Vuosina 1950–1951 hän oli kauppa- ja teollisuusministerinä ja ministerinä ulkoasiainministeriössä Kekkosen I hallituksessa. Vuosina 1951–1952 hän oli ulkoasiainministerinä Kekkosen III hallituksessa.[4] Tuomioja nimitettiin 11. huhtikuuta 1950 johtamaan Suomen valtuuskuntaa Neuvostoliiton kanssa käytävissä kauppaneuvotteluissa. Viiden vuoden mittainen kauppasopimus saatiin sovittua ja se allekirjoitettiin 13. kesäkuuta.[5]

Suomen ajauduttua talousvaikeuksiin 1950-luvun alussa vaati vientiteollisuus toimia asemansa parantamiseksi. Puheet kustannuskriisistä sai Tuomiojan yhdessä Teuvo Auran kanssa laatimaan kovana pidetyn kustannusten alentamisohjelman. Devalvaatiota Tuomioja ei pitänyt ratkaisuvaihtoehtona. Pääministerinä toiminut Urho Kekkonen suhtautui ohjelmaan epäillen, mutta ryhtyi ajamaan sitä. Lopulta Kekkosen punamultahallitus hajosi SDP:n vastustettua ohjelman toteuttamista, minkä jälkeen muodostettiin Maalaisliiton johtama vähemmistöhallitus Kekkosen toimiessa pääministerinä.[1]

Tuomiojan ja Auran laatiman ohjelman saatua tyrmäyksen SDP:ltä ja ay-liikkeeltä alkoivat myös työnantajat pitää sitä epärealistisena. Kekkonen pyysi Tuomiojaa laatimaan hallitukselle uuden talousohjelman, jonka taakse olisi mahdollista saada riittävä enemmistö. Kuitenkin lopulta tilanne päätyi Tuomiojan johtaman virkamieshallituksen muodostamiseen, Kekkosen eroon ja uusien vaalien järjestämiseen. Tapaus johti Tuomiojan ja Kekkosen aiemmin erittäin läheisen ja pitkäaikaisen suhteen välirikkoon.[1]

Pääministerikautensa 1953–1954 jälkeen Tuomioja oli oman puolueensa Vapaamielisten Liiton ja kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 1956 vaalissa, jossa Tuomioja oli ensimmäisen kierroksen kolmanneksi eniten ääniä saanut saaden taakseen 57 valitsijamiestä.[1]

Diplomaattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sakari Tuomioja vuonna 1941.

Suomen Pankin pääjohtajan tehtävistä Tuomioja luopui vuonna 1955 tultuaan valituksi Suomen Lontoon suurlähettilääksi. Hän oli Lontoossa vuoteen 1957 saakka ja toimi myöhemmin Suomen Tukholman suurlähettiläänä vuosina 1961–1964.[3]

Tuomioja oli ensimmäinen suomalainen korkeissa YK:n tehtävissä. Hän toimi muun muassa YK:n Euroopan talouskomission pääsihteerinä vuosina 1957–1960 ja Laosin taloutta tutkineen toimikunnan puheenjohtajana 1959 ja 1961.[3] Tuomioja ei hakenut jatkokautta ensimmäisen kolmivuotiskautensa jälkeen Euroopan talouskomissiossa ja palasi lopulta Suomeen, missä hänen arveltiin suunnittelevan asettumista ehdokkaaksi vuoden 1962 presidentinvaalissa. Tuomiojaa ehdokkuus istuvaa presidentti Kekkosta vastaan ei houkutellut ja hän myös vierasti Honka-liiton muodostamista Kekkosta vastaan.[1]

Suomeen palattuaan Tuomioja aloitti työt ulkoasiainministeriön neuvottelevana virkamiehenä 1. marraskuuta 1960. Hänet nimitettiin seuraavana keväänä Tukholman suurlähettilääksi 1. heinäkuuta 1961 alkaen.[1]

YK:n pääsihteeri U Thant kutsui Tuomiojan välittäjäksi Kyproksen kriisissä huhtikuussa 1964. Tuomioja sai aivoverenvuodon 16. elokuuta 1964 ollessaan hoitamassa välittäjän tehtäviään Kyproksella. Hänet lennätettiin erikoiskoneella Genevestä Suomeen 3. syyskuuta. Tuomioja kuoli Kivelän sairaalassa perheensä läsnä ollessa keskiviikkona 9. syyskuuta 1964.[1][6]

YK:n turvallisuusneuvosto kunnioitti Tuomiojaa minuutin hiljaisuudella. Pääsihteeri U Thant sanoi muistopuheessaan Tuomiojan palvelleen ansiokkaasti paitsi isänmaataan myös YK:ta taitavana sovittelijana.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Tuomioja, Erkki: ”Sakari Tuomioja”, Suomalainen diplomaatti: Muotokuvia muistista ja arkistojen kätköistä, s. 450–467. Toimittaneet Arto Mansala ja Juhani Suomi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 941. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISSN 0355-1768. ISBN 951-746-536-X. Teoksen verkkoversio.
  2. Tuomioja, Erkki: Henkilötiedot: Kuka E. T.? tuomioja.org. Viitattu 27.4.2015.
  3. a b c Sakari Tuomioja – kansainvälinen suomalainen yle.fi/vintti. Yle. Viitattu 25.4.2015.
  4. Sakari Tuomioja Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  5. Simonen, Salama: Mitä Missä Milloin 1951, s. 18, 22. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  6. a b HS 50 vuotta sitten: Sakari Tuomioja kuollut hs.fi. 10.9.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.4.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tuomioja, Erkki: Tuomioja, Sakari (1911–1964). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 28.10.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Edeltäjä:
Risto Ryti
Suomen Pankin pääjohtaja
1945–1955
Seuraaja:
Rainer von Fieandt
Edeltäjä:
Urho Kekkonen
Suomen pääministeri
1953−1954
Seuraaja:
Ralf Törngren
Edeltäjä:
Johan Helo
Suomen valtiovarainministeri
1945
Seuraaja:
Ralf Törngren
Edeltäjä:
Uuno Takki
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1950
Seuraaja:
Teuvo Aura
Edeltäjä:
Åke Gartz
Suomen ulkoasiainministeri
1951–1952
Seuraaja:
Urho Kekkonen