Esko Aho

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Samannimisestä laulajasta on oma artikkelinsa.
Esko Aho
Esko Aho vuonna 2010.
Esko Aho vuonna 2010.
Suomen pääministeri
Ahon hallitus
26.4.1991–13.4.1995
Presidentti Mauno Koivisto
Martti Ahtisaari
Pääministerin sijainen Ilkka Kanerva
Pertti Salolainen
Edeltäjä Harri Holkeri
Seuraaja Paavo Lipponen
Eduskunnan puhemies
4.4.1991–26.4.1991
Edeltäjä Kalevi Sorsa
Seuraaja Ilkka Suominen (II)
Kansanedustaja
26.3.1983–18.3.2003
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 20. toukokuuta 1954 (ikä 64)
Veteli
Puolue Keskusta
Puoliso Kirsti Hannele Söderkultalahti (1980–)
Koulutus valtiotieteen maisteri

Esko Tapani Aho (s. 20. toukokuuta 1954 Veteli)[1] on suomalainen keskustalainen poliitikko ja yritysjohtaja. Hän oli Suomen pääministeri 26. huhtikuuta 1991 – 13. huhtikuuta 1995 (Ahon hallitus).[2] Kansanedustajana Aho toimi vuosina 1983–2003 ja Keskustan puheenjohtajana vuosina 1990–2002.[3] Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella.

Jätettyään politiikan Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä ja vuodesta 2009 Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana (Executive Vice President) sekä johtokunnan jäsenenä.[4] Toukokuussa 2012 Aho ilmoitti jättävänsä johtokunnan. Hän siirtyi Senior Fellow -tehtävään Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin.[5] Sen jälkeen hän on työskennellyt Venäjällä eri tehtävissä, muun muassa EU:n pakotelistalla olevan Sberbankin hallituksen jäsenenä.[6]

Koulutukseltaan Aho on valtiotieteiden maisteri.[3]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi pyrki myös Eeva Kuuskoski. Puoluesihteeriksi Seppo Kääriäisen seuraajaksi valittiin Saksasta kutsuttu Erja Tikka. Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ”veret seisauttavan vaalivoiton” kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen sateenkaarihallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. 36-vuotiaana Ahosta tuli Suomen nuorin pääministeri. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa. Ahosta käytettiin tällöin kansan keskuudessa nimeä pula-aho.[7]

Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EU:ta vastustavan MTK:n ja keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan. Kun neuvottelutulos valmistui, Väyrynen ryhtyi vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa. Ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Hävitystä esivaalista huolimatta Korhonen lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.

Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuunviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus, missä keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.

Kevättalvella 1996 Aho esitteli Keskustan työreformia, joka korosti työehtosopimusten joustoa esittämällä paikallista sopimista. Ohjelma julkaistiin ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja Matti Vanhasen ja Maria Kaisa Aulan johdolla.

Aho toimi puheenjohtajana vuoteen 2002 saakka ja ilmoitti kansanedustajuudesta luovuttuaan, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.lähde?

Aho toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 1996–2000.

Presidenttiehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja ja keskustalaista perhepolitiikkaa. Aho sai toisella kierroksella 48,4 % äänistä. Vaalien jälkeen hän matkusti Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin, missä hän 12. lokakuuta 2000 alkaen johti viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Aho palasi Suomeen kesäkuussa 2001. Opintokokemus vaikutti merkittävästi Ahon mielipiteisiin, erityisesti hänen asenteisiinsa Yhdysvaltoja kohtaan (ne muuttuivat myönteisemmiksi).kenen mukaan?

Ylen vuonna 2008 teettämässä kyselyssä mieluisista ja epämieluisista presidenttiehdokkaista vuoden 2012 presidentinvaaleihin Aho nimettiin kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi.[8]

Kansanedustajuuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

27. marraskuuta 2003 Aho valittiin Sitran yliasiamieheksi hallintoneuvoston kokouksessa ja hän aloitti tehtävässä 1. heinäkuuta 2004. Sitran hallitus oli yksimielisesti esittänyt tehtävään taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. Aho ei ole sulkenut pois politiikkaan palaamisen mahdollisuutta, ja hän on esitellyt rakennemuutosajatuksia muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.

Aho toimi Sitran yliasiamiehenä marraskuuhun 2008, minkä jälkeen hän siirtyi Nokiaan. Vuoden 2009 alussa hän aloitti Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana. Samalla hänestä tuli Nokian johtokunnan jäsen Veli Sundbäckin jäädessä eläkkeelle.[9][10] Elokuussa 2012 Aho ilmoitti luopuvansa Nokian johtokunnan tehtävästä kun hänet nimitettiin Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin Senior Fellow -tehtävään. Aho aikoo edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.[11]

Ahon nimi oli esillä, kun julkisuudessa pohdittiin Vanhasen II hallituksen ulkoministerivalintaa.[12][13]

Aho on toiminut Teknologiateollisuus ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana. Vaasan yliopisto nimitti Ahon vuonna 2006 hallintotieteiden kunniatohtoriksi.[14]

Toimittaja Risto Uimonen on julkaissut kirjan Pääministerin puhuva pää (WSOY 2011), jota varten hän haastatteli myös Ahoa. Kirjassa Aho kertoo haaveilevansa uudesta työpaikasta Nokian jälkeen. Ahon mukaan media on "väliaine", joka on "kansan ja päättäjien välillä". Median logiikka on ongelmallinen päättäjille, koska media kiinnittää huomioita seikkoihin, joilla ei Ahon mielestä ole asian kannalta ratkaisevaa merkitystä. "Alussa suosio ja positiivinen julkisuus kulkevat käsi kädessä. Kun lakipiste on saavutettu, julkisuus tuhoaa mielellään ilmiön”, Aho sanoo kirjassa.[15]

Jorma J. Mattila ja Marko Erola kirjoittavat kirjassa Kasinokeisari: Pekka Salmen tarina (Helsinki-kirjat, 2011), että pääministeri Aho on innokas pokerin ja ruletin pelaaja. Pekka Salmen mukaan pääministeri Aholla oli tarve jatkaa pelaamista vielä auringon nousun aikaan, jos hän sattui olemaan häviöllä. Hänellä oli taipumus jättää pokerivelkansa maksamatta, ja tappion tunnustaminen oli hänelle erityisen vaikeaa.[16]

Idänsuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho on suomalaisten yritysten idänkauppaa edistävän East Officen johtokunnan puheenjohtaja[17]. Aho on myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja[18].

Aho ja Sberbank[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho valittiin Sberbankin hallintoneuvostoon vuonna 2016[19][20]. Tapaus on herättänyt epäilyksiä, koska Sberbankilla on suora yhteys Venäjän hallitukseen ja koska pankki oli asetettu EU:n ja Yhdysvaltain pakotelistalle[21]. Pertti Salolaisen mukaan asetelma oli "erikoinen", "hieman ongelmallinen" ja se "herättää kysymyksiä"[22]. Tutkija Erkka Railo arvioi, että Ahon nimitys olisi Venäjän yritys vaikuttaa pakotteiden purkamiseen, mutta hän näki myös, että suomalaiset poliitikot ovat perinteisesti pyrkineet ylläpitämään hyviä suhteita Venäjään[22]. Pääministeri Juha Sipilä ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa, vaan piti sitä Ahon henkilökohtaisena ratkaisuna[22].

Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen haastatteli Ahoa Sberbankin hallituksen jäsenyydestä. Aho yritti estää jutun julkaisun.[6][23]hs-haastattelu

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.[24]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pajala, Lasse & Lagerbohm, John (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 29. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Esko Aho Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  3. a b Esko Aho Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  4. Johtokunta Nokia Suomi. Viitattu 30.5.2012.
  5. Länkinen, Tiina; Hirsimäki, Tiina: Esko Aho jättää Nokian johtokunnan Yle uutiset. 30.5.2012. Viitattu 30.5.2012.
  6. a b Tommi Nieminen: Minä ja Venäjä. Helsingin Sanomat, 2.12.2018, s. B 1–4.
  7. Yle.fi - vintti Yleisradio. Viitattu 25.6.2015.
  8. Stubb kärkikolmikossa presidenttikyselyssä Yle Uutiset. 20.8.2008. Viitattu 20.8.2008.
  9. Pitkänen, Perttu: Esko Aho Nokian johtokuntaan Digitoday.fi. 15.8.2008. Viitattu 15.11.2014.
  10. Mikko Kosonen valittiin Sitran yliasiamieheksi 13.11.2008. Sitra. Viitattu 24.6.2010.
  11. Iltalehti. Esko Aho jättää Nokian johdon. viitattu 30.5.2012.
  12. Taistelu porvarihallituksen salkuista alkoi kyteä heti Helsingin Sanomat. 5.4.2007. Viitattu 13.2.2010. [vanhentunut linkki]
  13. Haapala, Timo: Esko Ahosta porvarihallituksen ulkoministeri? Setä Arkadia -blogi. 3.4.2007. Mtv3.fi. Viitattu 5.4.2007.
  14. Kunniatohtorit, Vaasan yliopisto (Arkistolinkki: Archive.is, arkistoitu 5.10.2013)
  15. Olli Ainola, Esko Aho vihjaa lähtöön Nokiasta, Talouselämä
  16. Esko Aho meni pokeripöydässä usein "sippiin". Kauppalehti 19.8.2011, viitattu 19.8.2011 (haettu päivitetty linkki 2.12.2018)
  17. Executive Chairman of the Board East Office of Finnish Industries. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
  18. Organisaatio ja hallitus www.svkk.fi. Suomalais-Venäläinen kauppakamari SVKK. Viitattu 30.3.2018.
  19. Esko Ahoa esitetään venäläispankin johtopaikalle Yle Uutiset. Viitattu 30.3.2018.
  20. Supervisory Board sberbank.com. Viitattu 30.3.2018. (englanniksi)
  21. "Sberbank on osa Venäjän valtiota" – brittitutkijoilta tyly arvio Esko Ahon uudesta työnantajasta Yle Uutiset. Viitattu 30.3.2018.
  22. a b c Esko Aho ehdolla venäläispankkiin iltalehti.fi. Viitattu 31.3.2018.
  23. Mikko Kiesiläinen, Esko Aho yritti vaientaa keskustelua hänen roolistaan Sberbankissa, Libera 5.12.2018
  24. Häikiö, Martti: Aho, Esko (1954–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 17.2.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 18.11.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo.svg
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Esko Aho.


Edeltäjä:
Kalevi Sorsa
Eduskunnan puhemies
1991
Seuraaja:
Ilkka Suominen
Edeltäjä:
Harri Holkeri
Suomen pääministeri
19911995
Seuraaja:
Paavo Lipponen
Edeltäjä:
Paavo Väyrynen
Suomen Keskustan puheenjohtaja
19902002
Seuraaja:
Anneli Jäätteenmäki