Esko Aho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Samannimisestä laulajasta on oma artikkelinsa.
Esko Aho
Esko Aho vuonna 2010.
Esko Aho vuonna 2010.
Suomen pääministeri
Ahon hallitus
26.4.1991–13.4.1995
Presidentti Mauno Koivisto
Martti Ahtisaari
Pääministerin sijainen Ilkka Kanerva
Pertti Salolainen
Edeltäjä Harri Holkeri
Seuraaja Paavo Lipponen
Eduskunnan puhemies
4.4.1991–26.4.1991
Edeltäjä Kalevi Sorsa
Seuraaja Ilkka Suominen (II)
Kansanedustaja
26.3.1983–18.3.2003
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt 20. toukokuuta 1954 (ikä 65)
Veteli
Puoliso Kirsti Hannele Aho (1980–)
Tiedot
Puolue Keskusta
Koulutus valtiotieteen maisteri

Esko Tapani Aho (s. 20. toukokuuta 1954 Veteli)[1] on suomalainen keskustalainen poliitikko ja yritysjohtaja. Hän toimi Suomen pääministerinä vuosina 1991–1995.[2] Kansanedustajana Aho toimi vuosina 1983–2003 ja Keskustan puheenjohtajana vuosina 1990–2002.[3] Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella.

Jätettyään politiikan Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä ja vuodesta 2009 Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana (Executive Vice President) sekä johtokunnan jäsenenä.[4] Toukokuussa 2012 Aho ilmoitti jättävänsä johtokunnan. Hän siirtyi Senior Fellow -tehtävään Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin.[5] Sen jälkeen hän on työskennellyt East Officen puheenjohtajana ja Venäjällä eri tehtävissä, muun muassa EU:n pakotelistalla olevan Sberbankin hallituksen jäsenenä.[6]

Aho on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.[3]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi pyrki myös Eeva Kuuskoski. Puoluesihteeriksi Seppo Kääriäisen seuraajaksi valittiin Erja Tikka. Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ”veret seisauttavan vaalivoiton” kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen sateenkaarihallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. 36-vuotiaana Ahosta tuli Suomen nuorin pääministeri. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa. Ahosta käytettiin tällöin kansan keskuudessa nimeä "Pula-Aho".[7]

Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EU:ta vastustavan MTK:n ja keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan. Kun neuvottelutulos valmistui, Väyrynen ryhtyi vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa. Ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Hävitystä esivaalista huolimatta Korhonen lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.lähde?

Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuunviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus, missä keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.lähde?

Kevättalvella 1996 Aho esitteli Keskustan työreformia, joka korosti työehtosopimusten joustoa esittämällä paikallista sopimista. Ohjelma julkaistiin ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja Matti Vanhasen ja Maria Kaisa Aulan johdolla.lähde?

Aho toimi puheenjohtajana vuoteen 2002 saakka ja ilmoitti kansanedustajuudesta luovuttuaan, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.lähde?

Aho toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 1996–2000.lähde?

Presidenttiehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja ja keskustalaista perhepolitiikkaa. Aho sai toisella kierroksella 48,4 prosenttia äänistä. Vaalien jälkeen hän johti lokakuusta 2000 alkaen Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Hän palasi Suomeen kesäkuussa 2001.kenen mukaan?

Ylen vuonna 2008 teettämässä kyselyssä mieluisista ja epämieluisista presidenttiehdokkaista vuoden 2012 presidentinvaaleihin Aho nimettiin kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi.[8]

Kansanedustajuuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho toimi Sitran yliasiamiehenä heinäkuusta 2004 marraskuuhun 2008. Sitran hallitus oli yksimielisesti esittänyt tehtävään taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. Hän on esitellyt rakennemuutosajatuksia muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.lähde?

Sitran jälkeen hän toimi vuoden 2009 alusta Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana. Samalla hänestä tuli Nokian johtokunnan jäsen Veli Sundbäckin jäädessä eläkkeelle.[9][10] Hän luopui Nokian johtokunnan tehtävästä kun hänet nimitettiin Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin Senior Fellow -tehtävään. Aho aikoi edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.[11]

Aho on toiminut Teknologiateollisuus ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana. Vaasan yliopisto nimitti Ahon vuonna 2006 hallintotieteiden kunniatohtoriksi.[12]

Toimittaja Risto Uimonen on julkaissut kirjan Pääministerin puhuva pää (WSOY 2011), jota varten hän haastatteli myös Ahoa. Kirjassa Aho sanoo, että media on "väliaine", joka on "kansan ja päättäjien välillä". Median logiikka on hänen mielestään ongelmallinen päättäjille, koska se kiinnittää huomioita seikkoihin, joilla ei Ahon mielestä ole asian kannalta ratkaisevaa merkitystä. "Alussa suosio ja positiivinen julkisuus kulkevat käsi kädessä. Kun lakipiste on saavutettu, julkisuus tuhoaa mielellään ilmiön”, Aho sanoo kirjassa.[13]

Jorma J. Mattila ja Marko Erola kirjoittavat kirjassa Kasinokeisari: Pekka Salmen tarina (Helsinki-kirjat, 2011), että pääministeri Aho on innokas pokerin ja ruletin pelaaja[14]. Pekka Salmen mukaan Aholla oli pääministeriaikana tarve jatkaa pelaamista vielä auringon nousun aikaan, jos hän sattui olemaan häviöllä[14]. Hänellä oli taipumus jättää pokerivelkansa maksamatta, ja tappion tunnustaminen oli hänelle erityisen vaikeaa.[14] Kirjassaan Keskustan valtakunta (Into, 2019) toimittajat Jyri Hänninen ja Jarno Liski väittävät, että Aho on peliriippuvainen[15]. Seura-lehden toimittajan kysyessä Aholta peliveloista ja niiden kautta syntyneestä poliittisen painostuksen mahdollisuudesta Aho lähti kysyjää juosten karkuun[16].

Sipilän hallituksen aikaan 2015–2019 Aho toimi pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana[17].

Idänsuhteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho on ollut vuodesta 2013 alkaen[18] suomalaisten yritysten idänkauppaa edistävän East Officen johtokunnan puheenjohtaja[19] Hän luopui East Officen hallituksen puheenjohtajan tehtävästä keväällä 2019[18].

Aho on myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja[20].

Sberbank[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho valittiin Sberbankin hallintoneuvostoon vuonna 2016[21][22]. Tapaus on herättänyt epäilyksiä siksi, että Sberbankilla on suora yhteys Venäjän hallitukseen ja että pankki oli asetettu EU:n ja Yhdysvaltain pakotelistalle[23]. Pertti Salolaisen mukaan asetelma oli "erikoinen", "hieman ongelmallinen" ja se "herättää kysymyksiä"[24]. Tutkija Erkka Railo arvioi, että Ahon nimitys olisi Venäjän yritys vaikuttaa pakotteiden purkamiseen, mutta hän näki myös, että suomalaiset poliitikot ovat perinteisesti pyrkineet ylläpitämään hyviä suhteita Venäjään[24]. Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa vaan piti sitä Ahon henkilökohtaisena ratkaisuna[24].

Kun Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen haastatteli Ahoa Sberbankin hallituksen jäsenyydestä, Aho yritti estää jutun julkaisun.[6][25]

Sberbank maksoi Aholle palkkioita noin 116 000 euroa vuonna 2016[26].

Aho jatkaa Sberbankin hallituksessa myös seuraavalla kaudella vuodesta 2019 eteenpäin ja toimii samaan aikaan myös JPMorganin neuvonantajana[27].

JPMorgan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho nimitettiin helmikuussa 2019 yhdysvaltalaisen suurpankin JPMorgan Chasen Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueiden neuvonantajaryhmän jäseneksi.[28]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho on naimisissa, ja hänellä on neljä lasta.[29]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pajala, Lasse & Lagerbohm, John (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 29. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Esko Aho Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  3. a b Esko Aho Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  4. Johtokunta Nokia Suomi. Viitattu 30.5.2012.
  5. Länkinen, Tiina; Hirsimäki, Tiina: Esko Aho jättää Nokian johtokunnan Yle uutiset. 30.5.2012. Viitattu 30.5.2012.
  6. a b Tommi Nieminen: Minä ja Venäjä. Helsingin Sanomat, 2.12.2018, s. B 1–4. Sanoma. digitilaajille Viitattu 2.12.2018.
  7. Yle.fi Vintti Yleisradio. Viitattu 25.6.2015.
  8. Stubb kärkikolmikossa presidenttikyselyssä Yle Uutiset. 20.8.2008. Viitattu 20.8.2008.
  9. Pitkänen, Perttu: Esko Aho Nokian johtokuntaan Digitoday.fi. 15.8.2008. Viitattu 15.11.2014.
  10. Mikko Kosonen valittiin Sitran yliasiamieheksi 13.11.2008. Sitra. Viitattu 24.6.2010.
  11. Iltalehti. Esko Aho jättää Nokian johdon. viitattu 30.5.2012.
  12. Kunniatohtorit, Vaasan yliopisto (Arkistolinkki: Archive.is, arkistoitu 5.10.2013)
  13. Olli Ainola, Esko Aho vihjaa lähtöön Nokiasta, Talouselämä
  14. a b c Esko Aho meni pokeripöydässä usein "sippiin". Kauppalehti 19.8.2011, viitattu 19.8.2011 (haettu päivitetty linkki 2.12.2018)
  15. Politiikan syntisten seurakunta - Verkko-Särö verkkosaro.sarolehti.net. Viitattu 21.9.2019.
  16. Näin Esko Aho säntäsi karkuun – kun häneltä kysyttiin peliveloista ja uhkapeliaddiktiosta Tolkun Henkilö. 5.4.2019. Viitattu 21.9.2019.
  17. Kuka Sipilän korvaan kuiskaa? Pääministeriä ympäröi poliittisten avustajien muuri, ja lähipiirin mukaan Sipilän “Dream Team” on yhä koossa Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2019.
  18. a b Iltalehti 11.12.2018
  19. Executive Chairman of the Board East Office of Finnish Industries. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
  20. Organisaatio ja hallitus www.svkk.fi. Suomalais-Venäläinen kauppakamari SVKK. Viitattu 30.3.2018.
  21. Esko Ahoa esitetään venäläispankin johtopaikalle Yle Uutiset. Viitattu 30.3.2018.
  22. Supervisory Board sberbank.com. Viitattu 30.3.2018. (englanniksi)
  23. "Sberbank on osa Venäjän valtiota" – brittitutkijoilta tyly arvio Esko Ahon uudesta työnantajasta Yle Uutiset. Viitattu 30.3.2018.
  24. a b c Esko Aho ehdolla venäläispankkiin iltalehti.fi. Viitattu 31.3.2018.
  25. Mikko Kiesiläinen, Esko Aho yritti vaientaa keskustelua hänen roolistaan Sberbankissa, Libera 5.12.2018
  26. Antti Honkamaa: IS selvitti ex-pääministerien Ahon ja Lipposen muhkeat tulot Venäjän-bisneksistä Ilta-Sanomat. 20.3.2018. Viitattu 21.9.2019.
  27. Lännen Media: Esko Aho jatkaa pakotelistalla olevassa venäläisessä Sberbankissa (digitilaajille) Helsingin Sanomat. 28.5.2019. Viitattu 29.5.2019.
  28. Reuters: Yhdys­val­ta­lainen suurpankki JPMorgan nimitti Esko Ahon neuvo­nan­ta­jak­seen Suomenmaa. 8.2.2019. Viitattu 9.2.2019.
  29. Häikiö, Martti: Aho, Esko (1954–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 17.2.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 18.11.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Kalevi Sorsa
Eduskunnan puhemies
1991
Seuraaja:
Ilkka Suominen
Edeltäjä:
Harri Holkeri
Suomen pääministeri
19911995
Seuraaja:
Paavo Lipponen
Edeltäjä:
Paavo Väyrynen
Suomen Keskustan puheenjohtaja
19902002
Seuraaja:
Anneli Jäätteenmäki