Saimi Ääri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saimi Annikki Ääri (o.s. Rantanen, 26. maaliskuuta 1931 Huittinen18. joulukuuta 2010 Punkalaidun) oli suomalainen poliitikko. Hänen puolueensa oli Suomen Keskusta.[1]

Ääri toimi kansanedustajana Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä kahteen otteeseen, vuosina 1970–1979 ja 1993–1995.[1] Jälkimmäisellä kerralla hän nousi eduskuntaan varaedustajan paikalta Kauko Juhantalon erottamisen jälkeen.[2] Eduskunnan valiokunnista hän oli jäsenenä hallintovaliokunnassa, sivistysvaliokunnassa, sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa.[1]

Paitsi kansanedustajana, kunnallisneuvoksen arvonimen vuonna 1986 saanut Ääri toimi poliittisella urallaan muun muassa Punkalaitumen kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsenenä, kunnanhallituksen puheenjohtajana vuodesta 1969 – tässä tehtävässä hän oli ensimmäinen nainen Suomessa[3] – puolueensa naisjärjestön Satakunnan piirin puheenjohtajana ja puolueensa puoluevaltuuskunnan jäsenenä. Hän toimi myös kolmesti presidentin valitsijamiehenä, vaaleissa 1968, 1978 ja 1982. Hänen politiikan ulkopuolisiin luottamustehtäviinsä kuului muun muassa kirkolliskokouksen maallikkojäsenyys, jossa tehtävässä hän toimi vuosina 1988–1991 ja 1992–1995.[1]

Ääri oli ammatiltaan maatilan emäntä, jona hän toimi Punkalaitumella yli 50 vuoden ajan, 1950-luvulta 2000-luvulle. Äären tila oli keskittynyt sianlihantuotantoon.[4] Hän myös vastasi vuonna 1974 perustetun Äären Konepajan kirjanpidosta.[5] Ääri työskenteli myös yhdeksän vuoden ajan kansakoulunopettajana Huittisissa ja Punkalaitumella.[1]

Äären puoliso oli Aulis Ääri, jonka kanssa hän oli naimisissa vuodesta 1955. Saimi Ääri kuoli joulukuussa 2010, 79-vuotiaana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Saimi Ääri Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 29.1.2011.
  2. "Pakko mennä, mutta ei ole mukavaa". Saimi Ääri palaa eduskuntaan 14 vuoden tauon jälkeen. Helsingin Sanomat, 4.12.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.1.2011.
  3. Kuolleet: Kunnallisneuvos Saimi Ääri, Helsingin Sanomat, 2.3.2011 sivu C9. Artikkelin verkkoversio
  4. Stolt, Hanna-Maija: Oman aikansa edelläkävijä – Puoli vuosisataa porsaantuotantoa. Jokasorkka, 2007, nro 5, s. 8–9. LSO Foods. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 29.1.2011.
  5. Sertifikaatti Äären Konepaja Oy:lle Alueviesti. 20.5.2010. Viitattu 29.1.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]