Huittinen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Huittinen
Huittisten.vaakuna.svg Huittinen.sijainti.suomi.2009.svg

vaakuna

sijainti

www.huittinen.fi
Sijainti 61°10′35″N, 22°41′55″E
Maakunta Satakunnan maakunta
Seutukunta Porin seutukunta
Hallinnollinen keskus Lauttakylä
Perustettu 1865
– kauppalaksi 1972
– kaupungiksi 1977
Kuntaliitokset Vampula (2009)
Kokonaispinta-ala 539,59 km²
208:nneksi suurin 2017 [1]
– maa 532,64 km²
– sisävesi 6,95 km²
Väkiluku 10 305
97:nneksi suurin 31.8.2017 [2]
väestötiheys 19,35 as./km² (31.8.2017)
Ikäjakauma 2016 [3]
– 0–14-v. 14,7 %
– 15–64-v. 58,6 %
– yli 64-v. 26,7 %
Äidinkieli 2016 [4]
suomenkielisiä 96,5 %
ruotsinkielisiä 0,1 %
– muut 3,3 %
Kunnallisvero 20,75 %
153:nneksi suurin 2017 [5]
Työttömyysaste 7,1 % (2017) [6]
Kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa
Kaupunginvaltuusto 27 paikkaa
  2017–2021[7]
 • Kesk.
 • Kok.
 • SDP
 • Ps.
 • Vas.
 • Vihr.

9
6
4
4
3
1
Lauttakylänkatu Huittisten keskustassa
Loimijokea Huittisissa

Huittinen (ruots. Vittis) on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Satakunnan maakunnassa. Kaupunki kuuluu Porin seutukuntaan. Kaupungissa asuu 10 305 ihmistä,[2] ja sen pinta-ala on 539,59 km2, josta 6,95 km2 on vesistöjä.[1] Väestötiheys on 19,35 asukasta/km2. Huittisten naapurikunnat ovat Kokemäki, Loimaa, Punkalaidun, Sastamala ja Säkylä.

Huittisista erotettiin vuonna 1892 omaksi kunnaksi Kauvatsa, joka liitettiin osaksi naapurikaupunki Kokemäkeä vuonna 1969, sekä vuonna 1919 Keikyä, joka yhdistettiin Kiikan kanssa Äetsän kunnaksi vuonna 1981. Myös Vampula on ennen ollut osa Huittista, ja se liitettiin uudelleen Huittisiin vuoden 2009 alusta. Huittinen tuli kauppalaksi vuoden 1972 alussa ja kauppaloiden lakkauttamisen yhteydessä kaupungiksi vuonna 1977. Huittisten vaakunan on suunnitellut Erkki Honkanen, ja se on vahvistettu vuonna 1953.[8]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huittisten suurin vesistö on Kokemäenjoki, joka virtaa aluksi lounaaseen, mutta kääntyy kunnan alueella luoteeseen kohti Poria. Siihen yhtyvät tärkein sivujoki Loimijoki sekä pienemmät Punkalaitumenjoki ja Sammunjoki. Järviä ei Huittisten alueella enää ole, mutta sen sijaan luoteisosassa on laajoja soita. Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston eteläpää ulottuu Huittisten puolelle ja puiston opastuskeskus on entisellä Karhiniemen koululla.

Pinnanmuodoiltaan Huittinen on enimmäkseen tasaista ja alavimmat alueet sijaitsevat jokien varsilla kaupungin keskiosassa. Kallioperä, joka on Huittisissa enimmäkseen granodioriittia, ei ole näkyvissä kaupungin alueella juuri missään. Korkeimmat, yli 100 metrin korkeudelle merenpinnasta ulottuvat mäet sijaitsevat etelässä Vampulan suunnalla. Tunnettuja näköalapaikkoja ovat Ripovuori, Kännönvuori ja Korkeakallio. Huittisten halki kulkee harjujakso, joka tulee luoteesta Kokemäen puolelta ja jatkuu Huhtamon kautta Punkalaitumen puolelle.[9]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huittisten alueelta, Palojoelta, löydettiin vuonna 1904 yksi Suomen kuuluisimmista muinaisesineistä, hirvenpään muotoinen lyömäase, joka on peräisin kivikaudelta. Se on talletettu Kansallismuseoon. Esinelöytöjen lisäksi on kampakeraaminen asuinpaikka Korkeakoskella ja nuorempi hautapaikka Sammun kylässä sekä joitakin kalmistoja. Tutkijat ovat päätelleet Huittisten saaneen ensimmäiset asukkaansa pääosin luoteesta, Kokemäenjoen alajuoksun suunnalta.[9]

Huittinen mainittiin kirkkopitäjänä vuonna 1414. Huittisten harmaakivikirkko on rakennettu 1400-luvun lopulla. Kirkko paloi vuonna 1783 ja korjauksen yhteydessä siihen lisättiin korkea torni. Tasaisessa maastossa torni näkyy kauas ympäristöön. Ennen kivikirkkoa Huittisissa on ollut puukirkko, mahdollisesti kaksikin.[9]

Suur-Huittisten alueella oli 1500-luvun alussa 300 maataloa, mutta saman vuosisadan lopulla autioituneita taloja oli toistasataa. Suurina nälkävuosina 1696–1697 kerrotaan kuolleen yli 800 pitäjän asukasta. Tilastotieteilijä Ulrik Rudenschöld antoi matkakuvauksessaan vuosilta 1738–1741 varsin myönteisen kuvan Huittisten maataloudesta ja ehdotti Kokemäenjoen kanavoimista sekä kaupungin perustamista Karhiniemen kylään. Kokemäenjokea perattiin 1700-luvun lopulla tulvavahinkojen estämiseksi.[9]

Huittisiin asutettiin viime sotien jälkeen Pyhäjärven (Vpl) ja Sakkolan siirtoväkeä.[10]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työllistävin toimiala on elintarvikkeiden jatkojalostus. Kaupungissa toimii myös merkittäviä kone-, rakennus- ja laukkualan yrityksiä ja lukuisa joukko muuta pienteollisuutta. Huittislainen maataloustuotanto on painottunut kasvintuotannon osalta voimakkaasti erikoiskasvien tuotantoon. Vastaavasti kotieläintuotannossa painopiste on sian- ja broilerintuotannossa. Huittisten sikojen kappalemäärä on kansallisestikin merkittävä; se on Suomen suurin.

Huittinen tunnetaan myös vilkkaana henkilö- ja tavaraliikenteen sekä autokaupan keskuksena. Liikenteellisesti Huittinen sijaitsee Turun, Tampereen ja Porin kaupunkien muodostaman kolmion keskellä. Huittisten keskustan tuntumassa on Helsingistä Poriin johtavan valtatie 2:n ja Raumalta Kouvolaan johtavan valtatie 12:n risteys. Samassa paikassa on myös Auraan johtavan kantatie 41:n päätepiste. Teiden risteys tuli valmistuttuaan 1960-luvulla nopeasti tunnetuksi useista liikenneonnettomuuksista ja se muutettiin eritasoliittymäksi jo vuonna 1967. Aikanaan Huittinen oli myös Toijalaan vieneen kantatie 57:n toinen päätepiste; nykyisin pääosa tästä tiestä on Urjalaan, Punkalaitumen kautta kulkeva, Taikayöntieksi kutsuttu seututie 230.

Sijaintinsa ansiosta Huittinen on erittäin vilkas linja-autoliikenteen solmukohta. Päivittäin sieltä lähtee useita pikavuoroja Helsingin, Turun, Rauman, Porin ja Tampereen suuntiin. Nykyinen linja-autoasema on valmistunut vuonna 1965. Ennen Huittisten muuttumista kauppalaksi (1972) Lauttakylän Auto oli Suomen suurin maalaiskunnasta käsin linja-autoliikennettä harjoittanut yritys ja Huittisten linja-autoasema Suomen vilkkain maaseudun linja-autoasema.[11]

Huittisilla ei ole omaa rautatieasemaa, mutta Tampere–Pori-junaradasta noin sadan metrin pätkä kulkee Huittisten puolella, Kuukinmaantien pohjoispäädyssä. Lähimmät rautatieasemat ovat Kokemäellä ja Sastamalassa.[12]

Vuonna 2001 konkurssiin ajautunut tunnettu elintarvikeyhtiö Huittisten Lihapojat oli aikoinaan yksi kaupungin suurimpia työnantajia. Yhtiö työllisti tuolloin noin 200 henkilöä.

Jokisivun kultakaivos sijaitsee Huittisissa. Polar Mining aloitti esiintymän louhimisen vuonna 2009 [13].

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen.

Huittisten väestönkehitys 1980–2010
Vuosi Asukkaita
1980
  
11 650
1985
  
11 502
1990
  
11 429
1995
  
11 270
2000
  
10 983
2005
  
10 768
2010
  
10 663
Lähde: Tilastokeskus.[14]

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huittisten keskustaajama on Lauttakylä. Se on talousalueensa ja työssäkäyntialueensa kaupallinen keskus.

  • Hirvelä
  • Hannula
  • Huhkola
  • Huittistenkylä
  • Huhtamo
  • Hurula
  • Kaharila
  • Kannila
  • Karhiniemi
  • Korkeakoski
  • Korvenkylä
  • Kiviranta
  • Kirkonkylä
  • Pöyriälä
  • Raijala
  • Raskala
  • Rekikoski
  • Rieskala
  • Riesola
  • Sampu
  • Sorvola
  • Suttila
  • Suontausta
  • Vakkila
  • Vesiniitty

Huittisen kyliä ovat myös

Etäisyyksiä Huittisista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettuja huittislaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LP-Vampula Huittinen pelaa naisten lentopallon pääsarjassa. Kotiottelunsa LP-Vampula pelaa Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston liikuntahallissa.

Yleisen sarjan Suomen mestaruuksia lujalaisista ovat yleisurheilussa voittaneet Jouko Uola, Kari-Pekka Lax, Seppo Haavisto, Seppo Peltola, Ringa Ropo, Antti Rintakoski, Petteri Lax.

Vapaa-ottelussa suomenmestaruuden on voittanut Tommi Haavisto.

Suunnistuksessa yleisen sarjan Suomen mestaruuksia on voittanut Pirjo Mattila, joka on menestynyt myös hiihtosuunnistuksessa ja ampumahiihdossa (MM-kisoissa neljäs).

Hiihdossa Lujalle toi 2007 ensimmäisen Suomen mestaruuden Jenni Höylänen nuorten sarjassa.

Suomen mestaruuksiin yltivät aikanaan myös painon- ja voimanostajat sekä juniorilentopalloilijat.

Voimanostaja Timo Hokkanen voitti 2012 penkkipunnerruksen Euroopan mestaruuden. 2016 ja 2017 Hokkanen voitti klassisen penkkipunnerruksen MM-kultaa.

Salibandyssa SBS Rupun naisjoukkue sijoittui parhaimmillaan kaudella 2006–2007 naisten salibandyliigan neljänneksi. Joukkueen silloinen valmentaja, Matti Kaipio, nousi myöhemmin naisten salibandymaajoukkueen päävalmentajaksi.

Lentopalloilijat Matti ja Mikko Oivanen ovat myös Huittisista. Kaudella 2011–2012 Lauttakylän Lujan edustusjoukkue jääkiekossa pelaa II divisioonassa.

Media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huittisten seudulla ilmestyy vuonna 1913 perustettu Lauttakylä-lehti.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomenmaa 2 (toim. Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela), WSOY 1968, Porvoo (ss. 103–108)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2017 1.1.2017. Maanmittauslaitos. Viitattu 2.7.2017.
  2. a b Ennakkoväkiluku sukupuolen mukaan alueittain, elokuu 2017 31.8.2017. Tilastokeskus. Viitattu 7.10.2017.
  3. Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2016 31.12.2016. Tilastokeskus. Viitattu 4.7.2017.
  4. Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2016 31.12.2016. Tilastokeskus. Viitattu 4.7.2017.
  5. Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017 24.11.2016. Verohallinto. Viitattu 2.1.2017.
  6. Työllisyyskatsaus 24.10.2017. ELY-keskus. Viitattu 25.10.2017.
  7. Kuntavaalit 2017, Huittinen Oikeusministeriö. Viitattu 8.6.2017.
  8. Mitä-Missä-Milloin 1980, s. 158. Otava 1979, Helsinki.
  9. a b c d Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 2: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 103–108. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1968.
  10. Mitä-Missä-Milloin 1951, s. 129. Otava 1950, Helsinki.
  11. Mikola, Tapani: Lauttakylän Auto Oy 1934–1984, s. 127. Satakunnan Kirjateollisuus 1984, Pori.
  12. https://www.youtube.com/watch?v=cMbmwlLYYhA
  13. Dragon Mining: Jokisivu Gold Mine
  14. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]