Huittisten meijerikahakka
| Huittisten meijerikahakka | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa maatalouslakkoja | |||||||||
 Huittisten Osuusmeijeri 1900-luvun alussa.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
lakkoilevat maataloustyöläiset |
maataloustuottajien vartijayhdistys | ||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
n. 400–500 |
n. 50 | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
8 loukkaantunutta |
1 loukkaantunut | ||||||||
Huittisten meijerikahakaksi kutsutaan Huittisten Osuusmeijerillä heinäkuussa 1917 tapahtunutta välikohtausta, jossa vastakkain olivat lakkoilevat maataloustyöläiset ja paikallisten maanviljelijöiden perustaman vartijayhdistyksen jäsenet. Se oli Suomen ensimmäinen väkivaltainen poliittinen yhteenotto sitten vuoden 1906 Hakaniemen mellakan.[1]
Selkkaus oli osa samana kevänä alkaneita maatalouslakkoja, ja sitä pidetään jopa vuoden 1918 sisällissotaan johtaneiden tapahtumien lähtölaukauksena.[2] Meijerikahakkaa on sanottu myös pienoiskuvaksi sisällissotaan johtaneesta prosessista, jossa porvaristo pyrki palauttamaan vanhaa järjestystä ja työläiset puolestaan puolustivat saavuttamiaan etuja.[3] Välikohtauksen seurauksena alettiin eri puolille maata perustaa suojeluskuntia. Myös työväen järjestyskaartien perustaminen alkoi, mutta varsinaisesti se käynnistyi vasta myöhemmin syksyllä.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1917 maatalouslakot olivat käynnistyneet toukokuussa 1917 Satakunnasta, jossa ensimmäinen työnseisaus nähtiin Huittisten naapuripitäjässä Keikyässä 4. toukokuuta. Lakkojen syynä olivat maataloustyöläisten vaatimukset työolojensa parantamisesta, ja niihin sisältyi muun muassa kahdeksan tunnin työaika. Lisäksi lakon taustalla vaikuttivat viranomaisten käynnissä olevan sodan vuoksi tekemät kotieläinten ja elintarvikkeiden pakko-otot, jotka aiheuttivat ruokapulaa. Huittisissa lakon alkua onnistuttiin neuvotteluissa siirtämään kylvökauden ylitse, niin että se alkoi vasta kesäkuun jälkipuoliskolla. Jo aikaisemmin kesäkuun aikana oli paikkakunnalle kuitenkin perustettu maataloussekatyöväen ammattiosasto ja tämän vastapainoksi noin 200-jäseninen maanviljelijöiden yhdistys, joka tunnettiin nimellä Huittisten kunnan maataloustuottajien paikallisjärjestö.[4]
Meijerilakon ensimmäinen päivä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kesä-heinäkuun vaihteessa alkanut Huittisten maatalouslakko laajeni parin viikon kuluttua koskemaan myös osuusmeijeriä, joka oli määrä sulkea 12. heinäkuuta. Turvatakseen meijerin toiminnan maataloustuottajien yhdistys perusti niin sanotun vartijayhdistyksen, johon palkattiin kuusi entistä poliisia. Tätä pidetään myös Huittisten suojeluskuntatoiminnan alkuna. Sen johtohahmoina olivat Saksassa koulutuksensa saaneet eläinlääkärit Gotthelm Klenberg ja John Engdahl, joilla ilmeisesti oli myös kontakteja jääkäriliikkeeseen.[4]
Meijerilakon ensimmäisenä päivänä lakkoilijat yrittivät Huittisten keskustaajamassa Lauttakylässä pysäyttää laitokseen matkalla olleen maitokuljetuksen, mutta se pääsi perille vartijoiden saattamana. Myös Sammun suunnasta tullutta kuljetusta yritettiin estää, ja lisäksi osa lakkolaisista pyrki sisälle meijeriin. Myöhemmin illalla lakkokomitea kokoontui palokunnantalolle, jossa tehtiin päätös seuraavana päivänä meijerille suuntautuvasta marssista. Komitean puheenjohtajana toimi Loiman työväenyhdistyksen aktiiveihin lukeutunut Kalle Virta, mutta käytännössä sitä johtivat lakkokomitean radikaaleimmat jäsenet. Lakkoilijoiden ohella myös Huittisten Osuusmeijerin johtokunnan puheenjohtaja kannatti sulkemista, jotta ikävyyksiltä vältyttäisiin, mutta ajatus ei saanut vastakaikua isänniltä. Sen sijaan he päättivät nimismies Leopold Öllerin ja piirieläinlääkäri John Engdahlin johdolla koota 50 hengen vahvuisen joukon, joka kokoontui meijerillä aamun valjettua.[5]
Tapahtumat osuusmeijerillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Heinäkuun 13. päivän aamuna noin 400–500 lakossa olevaa maatyöläistä kokoontui Lauttakylän torille ja aloitti sieltä marssinsa kohti puolen kilometrin päässä sijaitsevaa osuusmeijeriä. Väkivaltaisuudet alkoivat ilmeisesti heti kulkueen saavuttua meijerille, mutta kertomukset tapahtumien kulusta vaihtelevat osapuolen mukaan. Paikalla olleen vartiokaartin väitteiden mukaan lakkoilijat yrittivät tunkeutua sisälle meijeriin, kun taas nämä sanoivat joutuneensa heti meijerille saavuttuaan kivityksen kohteeksi, minkä jälkeen heitä ammuttiin halkopinojen takaa. Joka tapauksessa marssijoita kohti ammuttiin tiettävästi kymmeniä laukauksia, jolloin kuusi haavoittui. Lisäksi kaksi lakkoilijaa sai muunlaisia vammoja, kun taas vartiokaartilaisista loukkaantui vain yksi, joka joutui sairaalaan. Lakkolaisilla ei ollut ampuma-aseita, vaan he olivat aseistautuneet erilaisin astaloin sekä muun muassa polkupyöränketjuin ja kivin.[5]
Tapahtumien kulusta meijerillä ei ole tarkkaa tietoa, mutta osapuolten välinen nujakointi loppui ilmeisesti vartiokaartin pistooleilla ampumien laukausten jälkeen. Lakkoilijat onnistuivat kuitenkin ottamaan vangiksi nimismies Öllerin ja myöhemmin päivän aikana vielä kahdeksan ampujiksi epäilemäänsä henkilöä, jotka kuljetettiin Lauttakylän poliisiaseman selleihin. Pidätettyjen joukossa olivat muun muassa tulevan presidentin Risto Rytin veljet Uuno ja Väinö Ryti. Heistä nimismies Öller vapautettiin kuvernöörin vaatimuksesta jo seuraavana päivänä, muut joutuivat olemaan vangittuna kaksi ja puoli vuorokautta.[5]
Turun ja Porin läänin kuvernööri Mikko Collan lähetti välittömästi tapausta selvittämään kruununvouti B. Stenbergin ja Tyrvään nimismiehen J. A. Kalskeen. He järjestivät kuulustelut seurantalo Karhulassa, jonka ulkopuolelle kerääntyi tuhatpäinen vihainen väkijoukko. Tilanne laukesi lopulta kuvernööri Collanin ja huittislaisen sosiaalidemokraatteja edustaneen kansanedustaja Oskari Leivon sovitteluun. Uusi työehtosopimus allekirjoitettiin 14. heinäkuuta. Siinä työntekijät saivat läpi ympärivuotisen kahdeksan tunnin työpäivän. Maanviljelijät puolestaan kokivat joutuneensa allekirjoittamaan sopimuksen pakkotilanteessa.[5]
Jälkiselvittelyt ja seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvernööri Collan määräsi lakon vietäväksi oikeuteen, mutta sinne saakka asia ei milloinkaan edennyt. Syynä oli uuden kruununvoudin Hanne Keravuoren viivyttely. Hän hautasi tapauksen asiakirjat pinon alimmaiseksi, ja loppuvuodesta viranomaisilla oli jo merkittävimpiä asioita käsiteltävänään.[5]
Välikohtauksen molemmat osapuolet käyttivät kahakkaa innokkaasti omassa propagandassaan. Työnantajapuolella oli kuitenkin ongelmana kirjatyöläisten lakko, joka oli lopettanut porvarilehtien ilmestymisen jo heinäkuun alussa viiden viikon ajaksi. Esimerkiksi Turun Sanomat pääsi kertomaan meijerikahakasta vasta kuukausi tapahtumien jälkeen.[2] Työväenlehdet sen sijaan ilmestyivät, ja ne kirjoittivatkin tapauksesta värikkäin ilmaisuin. Helsingissä ilmestynyt sosiaalidemokraattien pää-äänenkannattaja Työmies kuvasi tapahtumia "verilöylyksi", ja tamperelainen Kansan Lehti kertoi "omistavan luokan aloittaneen työväen teurastuksen". Lehdet paheksuivat erityisesti sitä, että paikallinen nimismies oli virkavallan edustajana asettunut tuottajien puolelle työläisiä vastaan. Tapaus herätti runsaasti tunteita työväenliikkeessä eri puolilla maata, ja Helsingin Työväenyhdistyksessä vaadittiin jopa aseistetun kaartin lähettämistä Huittisiin, mutta ehdotus äänestettiin lopulta kumoon.[6] Tampereella työläiset järjestivät tapauksen johdosta vastalausekokouksen ja julkaisivat Kansan Lehdessä kirjoituksen, jossa vaadittiin, että työväestön on joka paikkakunnalla otettava järjestysvalta itselleen.[7] Porvarilehdet puolestaan käyttivät kahakkaa varoittavana esimerkkinä sosialististen agitaattorien aiheuttamasta väkivallasta ja epäjärjestyksestä.[2]
Meijerikahakan jälkeen suojeluskuntia alettiin perustaa eri puolilla maata, ja ne alkoivat samalla myös aseistautua. Huittisissa meijerin vartiokaarti järjestäytyi nopeasti suojeluskunnaksi, ja Satakunnan maakunnallinen suojeluskuntaorganisaatio muodostettiin Porissa 6. elokuuta. Myös työväen järjestyskaartien perustaminen alkoi, mutta varsinaisesti se käynnistyi vasta Työmies-lehdessä 20. lokakuuta julkaistun kehotuksen jälkeen.[6] Huittisissa työväen järjestyskaarti koottiin 11. marraskuuta.[8]
Meijerin seinään kiinnitettiin vuonna 1999 kahakasta kertova muistolaatta.[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Viikki, Raimo: Suur-Huittisten historia III: 1: Hajoavan hallintokokonaisuuden kausi: Suur-Huittisten vaiheet kunnallisen itsehallinnon valmisteluajoista vuoteen 1917 asti, Huittisten kaupunki 1989. ISBN 952-90-1262-4
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kumousvuodet 1917-1918 Huittisissa Suomi Finland 100. Viitattu 13.3.2016.
- ↑ a b c Huittisten meijerikahakka kiihdytti sotaa edeltänyttä kilpavarustelua 13.7.2007. Turun Sanomat. Viitattu 4.12.2014.
- ↑ Kinnunen, Matti: Valta huumasi suurlakon kansan: Teoriat nuoren kansakunnan murroksista kohtaavat käytännön esimerkin 27.8.1994. Helsingin Sanomat. Viitattu 4.12.2014.
- ↑ a b Viikki, s. 642–644.
- ↑ a b c d e Viikki, s. 645–646.
- ↑ a b Viikki, s. 647–648.
- ↑ Suodenjoki, Sami & Peltola, Jarmo: ”Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa – Luokka, liike ja yhteiskunta 1880–1918: Vasemmistolainen työväenliike Pirkanmaalla 1”, s. 205. Tampere University Press 2007. Teoksen verkkoversio
- ↑ Kansalaissota (Arkistoitu – Internet Archive) Huittisten seudun työväenperinneyhdistys ry. Viitattu 4.12.2014.
- ↑ Sadat maatyöläiset marssivat meijerille käsissään kiviä ja halkoja, vastassa oli luotisade – Huittisissa tapeltiin 100 vuotta sitten sisällissodan esinäytös (Arkistoitu – Internet Archive) Satakunnan Kansa 8.7.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]