Tämä on lupaava artikkeli.

Työmies

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo vuosina 1895–1918 ilmestyneestä sanomalehdestä. Muistä merkityksistä katso Työmies (täsmennyssivu).
Työmies
Työmies.JPG
Lehtityyppi sanomalehti
Kustantaja Työväen Sanomalehti Oy
Levikki 80 000 (1917)
Perustettu 1895
Lakkautettu 1918
Sitoutuneisuus SDP
Kotipaikkakunta Helsinki
Ilmestymistiheys kuudesti viikossa

Työmies oli Helsingissä vuosina 1895–1918 ilmestynyt sanomalehti,[1] joka oli myös Suomen ensimmäinen työväenlehti. Se toimi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen pää-äänenkannattajana vuodesta 1906 lähtien.

Työmies ilmestyi aluksi viikkolehtenä vuoteen 1899 saakka, jolloin se muuttui kuusipäiväiseksi. Tämän jälkeen lehdestä tuli nopeasti Suomen luetuin työväenlehti.[2] Myöhemmin 1910-luvun aikana Työmies oli Helsingin Sanomien, Uuden Suomettaren ja Hufvudstadsbladetin ohella yksi Suomen neljästä suurimmasta sanomalehdestä. Vuonna 1917 Työmies oli 80 000 kappaleen levikillään jopa maan suurin sanomalehti.[3] Työmies lopetti ilmestymisensä sisällissodan loppuvaiheessa huhtikuussa 1918. Sen seuraajaksi perustettiin vielä saman vuoden aikana Suomen Sosialidemokraatti, joka nykyään ilmestyy nimellä Demokraatti.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työväen Sanomalehti Oy:n johtokunta 1915. Edvard Valpas-Hänninen (oik.), Väinö Tanner, Albin Karjalainen, S. Nieminen, Jussi Lumivuokko, Aleksanteri Järvenpää, Tapani Uski, T. Pietikäinen ja Hjalmar Kivilahti.

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus työväestölle suunnatun oman sanomalehden perustamisesta syntyi Helsingin Työväenyhdistyksen sosialistiopposition keskuudessa 1890-luvun alussa, kun heidän omaksumiaan ajatuksia haluttiin levittää myös työläisten keskuuteen. Innokkaimmin lehteä puuhasi ”Suomen ensimmäiseksi sosialidemokraatiksi” kutsuttu kirjansitoja Vilho Virta, joka ulkomailla matkustellessaan oli havainnut työväenlehdistön merkityksen.[4] Suomessa oli jo 1880-luvulla ilmestynyt lyhytikäiseksi jäänyt Suupohjan Työmies, ja lisäksi kaksikielistä Arbetaren–Työmiestä oli julkaistu muiden sanomalehtien liitteenä vuoteen 1889 saakka. Molemmat kuitenkin edustivat porvarillista wrightiläistä työväenliikettä, eikä niitä pidetä varsinaisina työväenlehtinä, koska tekijöinä ei ollut työväestöön kuuluvia.[5]

Kesällä 1894 Vilho Virta ja kirjapainotyöläinen Aleksanteri Järvenpää toimittivat monistettua lehteä, joka sisälsi työväenyhdistyksen radikaalin opposition näkemyksiä. Tammikuussa 1895 lehtihanke oli jo edennyt niin pitkälle, että sen toteuttamiseksi perustettiin johtokunta, johon Virran ja Järvenpään lisäksi kuuluivat koneenkäyttäjä Väinö Sohlman, maalari D. Sihvonen, räätäli K. Jokela sekä opettaja A. H. Karvonen. Helsingin ulkopuolelta johtokuntaan valittiin vielä tamperelainen kirjapainonomistaja Juho Hellberg sekä suomalaisuusliikkeen radikaaleihin lukeutunut toimittaja Kaarlo Rehnström Kotkasta.[4]

Lehden kustantamista varten perustettiin Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, joka myöhemmin alkoi harjoittamaan myös muuta kustannustoimintaa. Uuden sanomalehden nimeksi suunniteltiin aluksi Työmiehen Ääntä, mutta lopulta päädyttiin yksikertaisempaan muotoon. Lehden näytenumero julkaistiin jo 14. helmikuuta ja ensimmäinen varsinainen numero 2. maaliskuuta 1895. Päätoimittajaksi valitun A. H. Karvosen lisäksi ensimmäiseen toimituskuntaan kuuluivat Virta ja Sohlman sekä Nils Robert af Ursin. Työmies painettiin aluksi Päivälehden kirjapainossa, joka myös jakoi näytenumeroa liitteenään yhdessä Uuden Suomettaren kanssa.[6]

Ensimmäiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karvosen päätoimittajakaudella lehden linja oli maltillinen ja se myötäili aikakauden kansallisen heräämisen päämääriä. Työmies sisälsi helppotajuista ja yleishyödyllistä lukemista, jolla työväestöä valistettiin sosiaalipoliittisten uudistusten tarpeellisuudesta. Lisäksi kiinnitettiin huomiota henkiseen valistukseen, jota edusti erityisesti raittiusaate. Merkittävin yksittäinen tavoite oli yleinen äänioikeus.[6] Lisäksi lehdellä julkaistiin säännöllisesti selostuksia ulkomaisten työväenlikkeiden toiminnasta. Katsauksia kansainväliseen työväenliikkeeseen kirjoittivat af Ursinin ja Karvosen ohella myös muut ulkomailla matkustelleet henkilöt, kuten Kaarlo Sohlman, Eetu Salin ja Kössi Koskinen.[4]

Helsingin Työväenyhdistyksen sosialistit eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä Työmiehen Karvosen linjaan, jota he pitivät liian maltillisena. Tästä huolimatta lehti leimattiin työväenliikkeen ulkopuolella sosialistiseksi, minkä vuoksi se sai varoituksia viranomaisilta. Työmiehen kirjoitukset herättivät usein suuttumusta myös muissa poliittisissa ryhmittymissä. A. H. Karvonen erosi päätoimittajan tehvästä vuonna 1897, kun kansakoulunopettajana työskennelleen Karvosen toimintaa ei hyväksytty Helsingin kouluhallinnossa. Syynä olivat myös erimielisyydet lehden linjasta työväenyhdistyksen sosialistisen ryhmittyman kanssa. Uudeksi päätoimittajaksi valittiin myöhemmin utopiasosialistina tunnetuksi tullut Matti Kurikka. N. R. af Ursin vastusti Kurikan valintaa hänen teosofisten ja tolstoilaisten ajatustensa sekä kirkonvastaisuutensa takia ja päätti erota apulaispäätoimittajan tehtävästä.[4]

Kurikan valinnan jälkeen Työmiehen linja alkoi vähitellen muuttumaan kohti radikaalimpaa sosialismia. Syksyllä 1898 lehti kehotti työväestöä jättämään äänestämättä valtiopäivävaaleissa, elleivät porvaripuolueet ota listoilleen myös työläisiä. Seuraavana vuonna Työmiehelle perustettiin oma kirjapaino Fabianinkadulle, joka mahdollisti lehden muuttumisen kuusipäiväiseksi ja samalla sen linja jyrkkeni entisestään. Tämän myötä lehdessä alkoivat tulla esiin wrightiläisyyden ja työväenliikkeen uuden sosialistisen suuntauksen väliset näkemyserot. Työmies joutui erimielisyyksien vuoksi myös häirinnän kohteeksi; kirjapainosta katkaistiin välillä sähköt, sanomalehtipaperia ei aina toimitettu ja lehden toimitus häädettiin.[6] Vuoden 1898 loppuun mennessä Työmies onnistui kuitenkin kasvattamaan levikkinsa yli kolminkertaiseksi 3 600:aan.[4]

Sortokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työmiehen postitusta ensimmäisen maailmansodan aikana.

A. B. Mäkelän tullessa päätoimittajaksi vuonna 1899 Työmiehen linja jyrkkeni entisestään, mikä johtui samana vuonna tapahtuneesta Suomen Työväenpuolueen perustamisesta. Kansallismielisyyden sijasta painotettiin nyt luokkataistelua. Lehti sitoutui myös noudattamaan Suomen Työväenpuolueen ohjelmaa, josta se nosti sivuillaan esille useita eri kohtia.[6]

Vuonna 1901 päätoimittajaksi valitun Edvard Valpas-Hännisen myötä linja muuttui vielä entistä radikaalimmaksi. Hän kannatti jyrkkää kautskylaisuutta, joka pohjautui säätyjakoon perustuvan valtiopäivätoiminnan ulkopuolella tapahtuvaan työväenliikkeen joukkovoimaiseen toimintaan. Tämän vuoksi Valpas-Hänninen vastusti vuoden 1905 valtiopäivävaaleihin osallistumista, mikä aiheutti eripuraa Suomen työväenlehtien välille.[6] Väittelyä käytiin erityisesti Yrjö Mäkelin päätoimittaman oululaisen Kansan Lehden kanssa.[7] Valpas-Hänninen suhtautui kielteisesti sortokausien aikaista passiivista vastarintaa harjoittaneen kagaalin kanssa tehtävään yhteistyöhön. Hän ei myöskään hyväksynyt väkivaltaa ja terrorismia toimintatapanaan käyttänyttä työläisaktivistien ryhmää, joka oli perustettu porvarillisten aktivistien aloitteesta.[8] Mäkelin sen sijaan oli osallistunut karkotettujen aktivistien Ruotsissa järjestämään Bodenin kokoukseen ja siellä omaksunut perustuslaillisten kanssa tehtävän yhteistyön.[9]

Ensimmäisen sortokauden aikana toimitustyötä rajoitti ennakkosensuuri, minkä johdosta oikeudellinen vastuu siirrettiin päätoimittajalta ”linnatoimittajille”, jotka eivät välttämättä kuulueet edes lehden vakinaiseen henkilöstöön. Kirjoitusten johdosta tulleita vankeustuomioita kävivät suorittamassa ainakin Emil Elo, Otto Vilmi, J. A. Lehtinen sekä Juho Kustaa Lehtinen.[6] Ensimmäisen sortokauden päättymisen jälkeen vuonna 1905 sensuuri lieventyi ja Työmiehessä kannatettiin nyt entistä avoimmin marxilaisuutta ja luokkataisteluoppeja. Elokuussa 1906 Oulussa pidetyssä puoluekokouksessa Työmiehestä tuli sosialidemokraattisen puolueen pää-äänenkannattaja.[10] Vuonna 1908 alkaneen toisen sortokauden venäläistämistoimiin lehti suhtautui edelleen kriittisesti.[11]

Työmiehen levikki oli vuonna 1906 noin 17 000, josta se vuoteen 1916 mennessä kasvoi 40 000:een.[12]

Yleislakon ja sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työmiestä painetaan.

Venäjän 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Työmies omaksui vallankumouksellisen linjan, mutta päätoimittaja Valpas-Hännisen sijasta sen määrittelivät lehden muu toimituskunta. Valpas-Hänninen oli jo ensimmäisen maailmansodan alusta lähtien vähentänyt vaikuttamistaan Työmiehen poliittiseen linjaan ja siirtynyt varsinaisesta toimitustyöstä sivuun, joten hän ei enää vastannut pääkirjoituksista.[11] Vuoden 1917 aikana lehden toimittajakaartiin kuuluivat Kullervo Manner, Kalle Hämäläinen, Yrjö Sirola, Otto Vilmi, Jussi Lumivuokko, Antti Vahteri, Yrjö Räisänen, Evert Eloranta, Otto Ville Kuusinen, Emil Elo sekä Olavi Puro.[13] Marraskuun yleislakon jälkeen levikki oli peräti 80 000, mikä teki Työmiehestä Suomen ylivoimaisesti suurimman sanomalehden.[14] Esimerkiksi Helsingin Sanomien arkinumeron levikki oli tuolloin 39 000 ja sunnuntainumeron 51 000.[3]

Valpas-Hänninen jatkoi Työmiehen johdossa muodollisesti myös Suomen itsenäistymisen jälkeen, vaikka hän ei enää ollutkaan mukana toimitustyössä. Sisällissodan aikana toimituksessa työskentelivät Kullervo Mannerin johdolla Kalle Hämäläinen, Reinhold Sventorzetski, Antti Kaarne, Otto Vilmi, Edvard Torniainen, Antti Vahteri, Yrjö Räisänen, Olavi Puro sekä Algot Untola. Pilapiirtäjänä toimi Ola Fogelberg. Työmiehen vaikutusvalta näkyi myös punaisten hallinnossa, kansanvaltuuskunnan 14:stä jäsenestä Manner, Sirola, Kuusinen, Lumivuokko, Eloranta ja Elo olivat lehden toimittajia.[15]

Työmiehen viimeinen numero ilmestyi sisällissodan aikana 12. huhtikuuta 1918, jolloin Helsingin taistelu oli jo käynnissä. Sitä oli toimittamassa enää kirjailija Algot Untola, muitten siirryttyä punaisten johdon mukana Viipuriin tai jäätyä saksalaisten vangeiksi.[15] SDP:n uudeksi äänenkannattajaksi perustetun Suomen Sosialidemokraatin ensimmäinen näytenumero ilmestyi Väinö Tannerin johdolla jo toukokuussa. Säännöllisesti lehti alkoi kuitenkin ilmestyä vasta syksyllä 1918.[16] Työmiestä julkaissut Työväen Sanomalehti Oy puolestaan siirtyi SDP:n perustaman Kustannusosakeyhtiö Kansanvallan haltuun vuonna 1923 ja se lakkautettiin vuotta myöhemmin.[17]

Toimitilat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1979 purettu Työmiehen talo Helsingin Siltasaaressa.

Työmiehen ensimmäinen päätoimittaja A. H. Karvonen toimitti lehteä kotonaan. Myös häntä seurannut Matti Kurikka toimitti lehteä aluksi kotonaan, kunnes hankki Työmiehelle sen ensimmäiset varsinaiset toimitilat Pohjoisesplanadilla sijainneen Göhlen talon piharakennuksesta. Talon omistanut kauppias Carl Göhle kuitenkin suhtautui kielteisesti työväenliikkeeseen ja sanoi vuokrasopimuksen irti huhtikuussa 1899. Tämän jälkeen toimitus oli hetken aikaa Helsingin työväenyhdistyksen tiloissa Yrjönkadulla ja Fabianinkadulla toimineessa Työmiehen kirjapainossa, kunnes molemmat kesäkuussa 1901 muuttivat Siltasaarenkatu 12:een valmistuneeseen uuteen liiketaloon.[18]

Joulukuussa 1905 SDP:n ja Helsingin työväenyhdistyksen puheenjohtaja Emil Perttilä osti huutokaupasta Sirkuskatu 3:ssa (nyk. Paasivuorenkatu) sijaitsevan tyhjän tontin, jonka hän välittömästi myi edelleen Työmiehelle. Työmiehen toimitilojen rakentaminen aloitettiin elokuussa 1906. Birger Brunilan ja W. G. Palmqvistin suunnitelema viisikerroksinen jugendtalo valmistui syyskuussa 1908. Kirjapainon ja Työmiehen toimituksen lisäksi rakennuksessa oli muun muassa kirjakauppa. Työväenyhdistyksellä oli hallussaan viereinen tontti, jolle samaa vuonna valmistui Helsingin työväentalo.[18] Työmiehen lakkauttamisen jälkeen tiloissa jatkoivat Suomen Sosialidemokraatin toimitus ja SDP:n puoluetoimisto. Lehden toimitus muutti vuonna 1976 uusiin tiloihin Roihupeltoon ja puoluetoimisto vuonna 1978 viereiseen kortteliin uuteen puoluetaloon, jolloin vanha Työmiehen talo jäi tyhjilleen. Suomen Työväen Säästöpankki purki rakennuksen vuonna 1979 ja rakennutti sen paikalle pääkonttorinsa laajennusosan.[19]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1973 lähtien Suomessa on vietetty maaliskuun ensimmäisenä perjantaina työväenlehtipäivää, jonka ajankohta valittiin Työmiehen ensimmäisen numeron ilmestymispäivästä.[20] Työväenlehtipäivän tarkoituksena on korostaa työväenliikkeen omien sanomalehtien merkitystä.[21]

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kiiskilä, Outi-Maria: Punainen myrsky: Suomen työväenlehdistön taistelu vallankumousvuosina 1917–1918. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio.
  • Nygård, Toivo: ”Poliittisten vastakohtaisuuksien jyrkentyminen sanomalehdistössä”, Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan. Kuopio: Kustannuskiila, 1987. ISBN 951-65715-6-5.
  • Soikkanen, Hannu: Sosialismin tulo Suomeen: Ensimmäisiin yksikamarisen eduskunnan vaaleihin asti. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1961. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Työmies Kansalliskirjasto. Viitattu 20.7.2016.
  2. Tommila, Päiviö: Suomen lehdistön historia 5. Hakuteos Aamulehti – Kotka Nyheter. Sanoma- ja paikallislehdistö 1771–1985, s. 144. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-65715-6-5.
  3. a b Poliittisen lehdistön kultakausi alkoi vuoden 1905 suurlakosta Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. Viitattu 16.4.2017.
  4. a b c d e Soikkanen 1961, s. 47–52.
  5. Karvonen, Erkki: Johdatus viestintätieteisiin 9.7.2002. Tampereen yliopisto. Viitattu 16.4.2017.
  6. a b c d e f Kiiskilä 2010, s. 17–20.
  7. Kiiskilä 2010, s. 22–23.
  8. Kiiskilä 2010, s. 11–12.
  9. Soikkanen 1961, s. 104–105.
  10. Nygård 1987, s. 26, 41.
  11. a b Nygård 1987, s. 90–91.
  12. Nygård 1987, s. 30–33.
  13. Kiiskilä 2010, s. 32–33.
  14. Tommila, Päiviö & Salokangas, Raimo: Sanomia kaikille. Suomen lehdistön historia, s. 137. Helsinki: Edita, 1998. ISBN 951-37262-1-5.
  15. a b Kiiskilä 2010, s. 100, 144.
  16. Pohjanmaa, Atte: Sanan Säilä Taistelun Tiellä. Puolen vuosisadan (1895–1945) taival Työmiehen – Suomen Sosialidemokraatin palstoilta nähtynä, s. 119–121. Helsinki: Kansanvalta, 1948.
  17. 1800-luvun OY:t. Lisätietoja yhtiöistä T–Ö Pörssitieto. Viitattu 16.4.2017.
  18. a b Toimituksen asunto-olot ww. 1895–1915. Työmies, 2.3.1915, nro 50A, s. 4. Kansalliskirjasto Viitattu 16.4.2017.
  19. Manninen, Antti: Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä, s. 162. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2004. ISBN 952-55570-0-6.
  20. Työväenlehtipäivä 2.3.2007. Yle Uutiset. Viitattu 16.4.2017.
  21. Vilponiemi, Jukka: Hyvää työväenlehtipäivää! 4.3.2011. Uusi Aika. Viitattu 16.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]