Turun Päivälehti
| Turun Päivälehti Länsisuomen Työmies, Sosialisti, Demokraatti |
|
|---|---|
 |
|
| Lehtityyppi | sanomalehti |
| Levikki | enimmillään 22 300 (1918) |
| Perustettu | 1898 |
| Lakkautettu | 2001 |
| Sitoutuneisuus | SDP |
| Kotikunta | Turku |
| Kotimaa | Suomi |
| Ilmestymistiheys | 1–6 kertaa viikossa |
| Kieli | suomi |
Turun Päivälehti oli Turussa vuosina 1898–2001 ilmestynyt sosiaalidemokraattinen sanomalehti. Vuoteen 1906 saakka sen nimenä oli Länsisuomen Työmies, vuosina 1906–1918 ja 1920–1951 Sosialisti ja vuonna 1919 Demokraatti.[1]
Länsisuomen Työmies oli tamperelaisen Kansan Lehden ohella ensimmäinen sosiaalidemokraattinen maakuntalehti. Sen julkaisuyhtiöksi perustettiin Turun Työväen Sanomalehti Oy. Vuoden 1900 lopulla aloitti toimintansa myös lehden oma Ammattilaisten Kirjapaino.[1]
Vuoden 1905 suurlakkoa seuranneella työväenliikkeen nousukaudella lehden nimi muutettiin aatteellisuutta korostaneeksi Sosialistiksi. Vuoden 1906 alussa lehti ilmestyi jonkin aikaa sekä vanhalla että uudella nimellään. Kuusipäiväiseksi muutettu Sosialisti oli edeltäjäänsä parempi uutislehti, mutta laajennus pani sen talouden kovalle koetukselle. Kahden yhtiön tilalle perustettiin vuonna 1907 Sosialistin Kirjapaino-Osuuskunta. Samana vuonna hankittiin Ossian Ansaan Pohjalaiselle kuulunut rotaatiokone, joka palveli lehteä 1960-luvulle saakka. Vuonna 1911 kirjapaino sai myös Linotype-latomakoneen.[1]
Sisällissodan jälkeen Sosialistin omaisuus takavarikoitiin ja sen julkaisuosuuskunta kävi välillä vararikossakin. Lehden ilmestyminen sai jatkua talvella 1919 nimellä Demokraatti ja seuraavan vuoden alussa sen nimeksi tuli jälleen Sosialisti. Työväenliikkeen jakautuminen aiheutti osuuskunnassa ankaran valtataistelun, joka lopulta ratkesi sosiaalidemokraattien eduksi. Tilanteen varmistamiseksi julkaisuosuuskunta muutettiin vuonna 1922 Sosialistin Kirjapaino Oy:ksi, jossa SDP:n järjestöillä oli entistä suurempi omistus.[1]
Radikaalivasemmiston kannatus ja Turun Sanomien kilpailu veivät Sosialistin ahtaalle, mutta puolueen tuella sen talous ja levikki saatiin 1930-luvun pulavuosien jälkeen nousuun. Alueen ykköslehdeksi muodostuneen Turun Sanomien kilpailijaksi Sosialistista ei kuitenkaan enää ollut. Toisen maailmansodan jälkeisistä talousvaikeuksista selvittiin jälleen puolueen avulla, josta tuli lehtiyhtiön pääomistaja. Lehden nimi muutettiin vuonna 1951 poliittisesti neutraaliksi Turun Päivälehdeksi ja samalla myös julkaisuyhtiö nimettiin Lounais-Suomen Kirjapaino Oy:ksi. 1950-luvun lopulla lehti kärsi SDP:n puoluehajaannuksesta ja vuonna 1958 talousongelmat olivat vähällä johtaa sen lopettamiseen.[1]
Työväenlehden toiminta-ajatuksen kirkastaminen, lehdistötuki ja luopuminen kilpailusta valtalehtien kanssa johdattivat Turun Päivälehden uuteen nousuun 1970-luvulle tultaessa. Vuonna 1971 lehti sai uudet toimitilat ja siirtyi tabloidikokoon ja offsetpainatukseen. Vaikutusvaltaisten päätoimittajiensa Rafael Paasion, Aarne Keskitalon ja Aimo Massisen johdolla se sai myös poliittista merkitystä.[1] Tasapainottelu Turun demariaktiivien ryhmäkuntien ja nuorten vasemmistolaistoimittajien välillä aiheutti toisaalta vakaviakin ristiriitoja[2].
Lounais-Suomen Kirjapainon taloudellinen tilanne oli vielä 1980-luvun alussa hyvä, mutta vuoden 1986 jälkeen sen kannattavuus laski ja henkilökuntaa jouduttiin supistamaan. Pitkälti puoluetuen varassa toiminut yhtiö oli huonosti hoidettu ja teki konkurssin joulukuussa 1993. Lehden taakse perustettiin uusi yhtiö, joka sittemmin sai nimen Turun Päivälehti Oy. Vaatimattomilla resursseilla tehty Turun Päivälehti lopetettiin itsenäisenä lehtenä vuonna 1997, minkä jälkeen sitä julkaistiin Demarin alueellisena painoksena. Lopullisesti lehti yhdistettiin SDP:n pää-äänenkannattajaan vuonna 2001, jolloin Uutispäivä Demarille jäi aluetoimitus Turkuun.[3]
Lehti ilmestyi tammikuusta 1899 lähtien kerran, vuodesta 1900 kolmesti, vuodesta 1906 kuudesti ja vuodesta 1969 viidesti viikossa. Sosialistin laajentuessa kuusipäiväiseksi sen rinnalla julkaistiin myös kolmipäiväistä painosta. Levikki oli enimmillään 22 300 kappaletta vuonna 1918, mutta laski sen jälkeen voimakkaasti ja kohosi yli 10 000:n vasta 1970-luvulla.[1]
Päätoimittajina ja vastaavina toimittajina työskentelivät K. F. Hellsten (1899 ja 1900–1905), N. R. af Ursin (1900), Seth Heikkilä (1905–1906 ja vast. toim. 1911–1912 ja 1914–1917), Taavi Tainio (1906–1908), Kaapo Murros (1907 ja 1910), Ali Aaltonen (1908–1909), Santeri Nuorteva (vast. toim. 1908), K. H. Heikell (vast. toim. 1909–1911), R. W. Österman (vast. toim. 1911–1912), Heikki Välisalmi (1909–1912 ja 1923–1924), Väinö Jokinen (1912–1917), E. W. Ahlfors (vast. toim. 1912–1914), W. Uro (vast. toim. 1914), Kaarlo Tähtelä (1917–1918), Johan Helo (1919), Emil Pienimäki (1919–1920), K. Peltokivi (1920), E. O. J. Kotiranta (1920–1922), Heikki Laakso (1922–1923), Edvin Wahlsten (1924–1925), Toivo Rainio (1925–1928), Aleksi Aaltonen (1928–1934), Ano Airisto (1934–1940), Jalmari Leino (1940–1941), Rafael Paasio (1942–1966), Antero Vakkari (vt. 1958–1959), Jenny Palanne (vt. 1961–1962), Aarne Keskitalo (1966–1976), Olli Mäntylä (vt. 1976), Aimo Massinen (vuodesta 1977)[1] ja Antti Vuorenrinne (1980-luvun lopulta vuoteen 2001)[4].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hämäläinen, Reijo: Työväenlehden arktinen taival. Vantaa: Kellastupa, 2015. ISBN 978-952-5787-18-4. Teoksen verkkoversio.