Evert Elorannan vanhemmat olivat torppari Juha Erland Erlandsson (s. 1852) ja Eeva Kristiina Fransintytär Hanssi (s. 1854). Hän syntyi Harjavallan Hauvolassa sijainneessa Ojalan torpassa, josta perhe 1885 muutti Suvitien torppaan AlastaronVirttaalle sieltä edelleen 1894 Tuomisen torppaan Mynämäelle. Perhe oli sangen köyhä, lapsia oli kuusi eikä heidän koulunkäyntiinsä riittänyt varoja, Evert-poikakin kävi kansakoulua vain vuoden. Raskas ruumiillinen työ aiheutti sairastelua ja ainoa koulunkäyntivuosikin kärsi siitä. Hän lähti ensimmäisen kerran rengiksi 15-vuotiaana, palasi välillä kotitorppaan ja lähti taas maailmalle 18-vuotiaana. Eloranta oli renkinä, teki rakennus- ja kivitöitä ja oli metsäliikkeen palveluksessa. Hän viljeli myös itse Karjalan kunnassa sijainnutta Elorannan torppaa,[1] jonka mukaan otti sukunimensä vuonna 1906.[3] Eloranta oli nuoresta asti poliittisesti aktiivinen, aktiivisuuden seurauksena hänet erotettiin työpaikoistaan ja ne vaihtuivat tiheään tahtiin. Turussa Eloranta oli sosialidemokraattien piirisihteerinä ja toimittajana.[1]
Venäjän 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Eloranta liittyi Helsingissä ilmestyneen Työmiehen toimituskuntaan.[4] Sisällissodan alkaessa tammikuussa 1918 hän oli myös sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunnassa, ja Eloranta nimettiin kansanvaltuuskunnan maatalousasioista vastaavaksi valtuutetuksi. Kansanvaltuuskunnan maatalouspolitiikan päämääränä oli torppareiden vapauttaminen ja maatyöläisten aseman parantaminen. Eloranta oli paljon radikaalimpi ja suunnitteli jopa asetusta yksityisen maanomistuksen kieltämiseksi.[1]
20. maaliskuuta Elorannan, Alfred Taimin ja Eino Rahjan muodostama kolmikko nimitettiin Eero Haapalaisen tilalle punakaartin ylipäällikön tehtäviin. Heidän tilalleen puolestaan tuli diktaattorin valtuudet saanut Kullervo Manner jo 10. huhtikuuta.[1]
Evert Elorannan viimeisistä vaiheista ei tiedetä. Eduskunnan kansanedustajamatrikkelin mukaan olisi viitteitä siitä, että hän olisi asunut vielä 1940–1941 Sortavalassa ja kuollut Neuvostoliitossa, kuolinpaikka ja -vuosi on tuntematon.[2]Kansallisbiografian mukaan Eloranta olisi kuollut Neuvostoliitossa vuonna 1936. Eloranta on lähettänyt viimeisen kirjeen pojalleen Turkuun vuonna 1938. Hänet poistettiin kirkonkirjoista vuonna 1959 Neuvostoliiton kansalaisena.[1]
Eloranta avioitui vuonna 1912 Selma Alexandra Helkiön (1885–1985) kanssa, mutta liitto päättyi eroon 1924.[2] Heille syntyi kaksi lasta, poika Matti Olavi (s. 1913) ja tytär Lea.[1] Evert Eloranta on lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren isoisä[5] ja kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan isoisoisä[6][7].
↑Nimemme, jotka tähän asti ovat olleet. Suomalainen Wirallinen Lehti, 14.5.1906, nro 110, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 25.4.2017.
↑Kiiskilä, Outi-Maria: Punainen myrsky. Suomen työväenlehdistön taistelu vallankumousvuosina 1917–1918, s. 32. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio.
↑Honkasalo, Sari: Karjalasta lähtöisin kolme kansanedustajaa. Vakka-Suomen Sanomat, 5.6.2017. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 22.2.2018.
↑Ehdokasesittely. Kompassi-lehti, 2011, nro 1, s. 5. Varsinais-Suomen SDP. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.4.2015.
↑Lyytinen, Jaakko: Kansanedustajat kertovat sukulaistensa tylyistä kohtaloista vuonna 1918. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, 18.1.2017. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.1.2018.
