Evert Eloranta
| Evert Eloranta | |
|---|---|
 |
|
| Kansanedustaja | |
|
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Turun läänin eteläinen |
| Tiedot | |
| Syntynyt |
10. lokakuuta 1879 Harjavalta |
| Kuollut |
1936 (56–57 vuotta) Neuvostoliitto |
| Puoliso | Selma Alexandra Helkiö (1912–1924) |
| Ammatti | torppari, puoluetoimitsija |
Frans Evert Eloranta (ent. Tuominen, 10. lokakuuta 1879 Harjavalta – 1936 Neuvostoliitto) oli suomalainen kansanedustaja, sosialidemokraattien piirisihteeri ja kansanvaltuuskunnan jäsen.[1] Eloranta toimi eduskunnassa SDP:n ryhmässä vuosina 1908–1918. Hänet valittiin kansanedustajaksi kuusissa eri eduskuntavaaleissa Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä.[2] Vuoden 1918 sisällissodan aikana hän toimi hetken aikaa myös punakaartin ylipäällikkönä yhdessä Adolf Taimin ja Eino Rahjan kanssa.
Sisällysluettelo
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Evert Elorannan vanhemmat olivat torppari Juha Erland Erlandsson (s. 1852) ja Eeva Kristiina Fransintytär Hanssi (s. 1854). Hän syntyi Harjavallan Hauvolassa sijainneessa Ojalan torpassa, josta perhe 1885 muutti Suvitien torppaan Alastaron Virttaalle sieltä edelleen 1894 Tuomisen torppaan Mynämäelle. Perhe oli sangen köyhä, lapsia oli kahdeksan eikä heidän koulunkäyntiinsä riittänyt varoja, Evert-poikakin kävi kansakoulua vain vuoden. Raskas ruumiillinen työ aiheutti sairastelua ja ainoa koulunkäyntivuosikin kärsi siitä. Hän lähti ensimmäisen kerran rengiksi 15-vuotiaana, palasi välillä kotitorppaan ja lähti taas maailmalle 18-vuotiaana. Eloranta oli renkinä, teki rakennus- ja kivitöitä ja oli metsäliikkeen palveluksessa. Hän viljeli myös itse Karjalan kunnassa sijainnutta Elorannan torppaa,[1] jonka mukaan otti sukunimensä vuonna 1906.[3] Eloranta oli nuoresta asti poliittisesti aktiivinen, aktiivisuuden seurauksena hänet erotettiin työpaikoistaan ja ne vaihtuivat tiheään tahtiin. Turussa Eloranta oli sosialidemokraattien piirisihteerinä ja toimittajana.[1]
Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen Eloranta liittyi Helsingissä ilmestyneen Työmiehen toimituskuntaan.[4] Sisällissodan alkaessa tammikuussa 1918 hän oli myös sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunnassa, ja Eloranta nimettiin kansanvaltuuskunnan maatalousasioista vastaavaksi valtuutetuksi. Kansanvaltuuskunnan maatalouspolitiikan päämääränä oli torppareiden vapauttaminen ja maatyöläisten aseman parantaminen. Eloranta oli paljon radikaalimpi ja suunnitteli jopa asetusta yksityisen maanomistuksen kieltämiseksi.[1]
20. maaliskuuta Elorannan, Alfred Taimin ja Eino Rahjan muodostama kolmikko nimitettiin Eero Haapalaisen tilalle punakaartin ylipäällikön tehtäviin. Heidän tilalleen puolestaan tuli diktaattorin valtuudet saanut Kullervo Manner jo 10. huhtikuuta.[1]
Elämä Neuvostoliitossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissota päättyi punaisten tappioon ja 1918 Eloranta pakeni Neuvosto-Venäjälle, kuten muutkin kansanvaltuuskunnan valtuutetut. [2] Hän oli Suomen Kommunistisen Puolueen teollisuuskomitean jäsen Pietarissa, jossa hän kävi punaupseerikoulun. Eloranta toimi Petroskoissa kirjastonhoitajana 1921–1922 ja työskenteli 1930-luvulla Leningradissa kirvesmiehenä ja kulki Jumalattomien liiton puhujana ympäri maata. Hän sai Neuvostoliiton kansalaisuuden vuonna 1929.[1]
Evert Elorannan viimeisistä vaiheista ei tiedetä. Eduskunnan kansanedustajamatrikkelin mukaan olisi viitteitä siitä, että hän olisi asunut vielä 1940–1941 Sortavalassa ja kuollut Neuvostoliitossa, kuolinpaikka ja -vuosi on tuntematon.[2] Kansallisbiografian mukaan Eloranta olisi kuollut Neuvostoliitossa vuonna 1936. Eloranta on lähettänyt viimeisen kirjeen Suomeen 1938. Hänet poistettiin kirkonkirjoista vuonna 1959 Neuvostoliiton kansalaisena.[1]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eloranta avioitui vuonna 1912 Selma Alexandra Helkiön (1885–1985) kanssa, mutta liitto päättyi eroon 1924.[2] Heille syntyi kaksi lasta, poika Matti Olavi (s. 1913) ja tytär Lea.[1] Evert Eloranta on lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren isoisä[5] ja kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan isoisoisä[6][7].
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Raisa Cacciatore: Selma ja Frans, Rakkaustarina vuosisadan vaihteesta. Prometheuskustannus 2012.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Keravuori, Kirsi: Eloranta, Evert (1879-1936) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.4.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 4.4.2015.
- ↑ a b c d Evert Eloranta Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Nimemme, jotka tähän asti ovat olleet. Suomalainen Wirallinen Lehti, 14.5.1906, nro 110, s. 3. Kansalliskirjasto Viitattu 25.4.2017.
- ↑ Kiiskilä, Outi-Maria: Punainen myrsky. Suomen työväenlehdistön taistelu vallankumousvuosina 1917–1918, s. 32. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2010. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Honkasalo, Sari: Karjalasta lähtöisin kolme kansanedustajaa. Vakka-Suomen Sanomat, 5.6.2017. Artikkelin verkkoversio (maksullinen) Viitattu 22.2.2018.
- ↑ Ehdokasesittely. Kompassi-lehti, 2011, nro 1, s. 5. Varsinais-Suomen SDP. Artikkelin verkkoversio Viitattu 5.4.2015.
- ↑ Lyytinen, Jaakko: Kansanedustajat kertovat sukulaistensa tylyistä kohtaloista vuonna 1918. Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, 18.1.2017. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.1.2018.
