Miina Sillanpää

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Miina Sillanpää
Miina sillanpaa.jpg
Miina Sillanpää
Suomen II sosiaaliministeri
Tannerin hallitus
13.12.1926–17.12.1927
Kansanedustaja
22.5.1907–31.1.1911
2.2.1914–31.10.1917
1.4.1919–31.8.1933
1.9.1936–21.7.1948
Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Turun läänin pohjoinen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 4. kesäkuuta 1866
Jokioinen
Kuollut 3. huhtikuuta 1952 (85 vuotta)
Helsinki
Puolue SDP
Ammatti toimittaja
Arvonimet talousneuvos (1938)

Miina Sillanpää (alk. Vilhelmiina Riktig, 4. kesäkuuta 1866 Jokioinen3. huhtikuuta 1952 Helsinki) oli ensimmäinen suomalainen naisministeri ja sosiaalidemokraattisen työväenliikkeen johtohahmoja. Sillanpää oli Suomen sosialidemokraattisen naisliiton ja myöhemmin Suomen sosialidemokraattisen työläisnaisliiton puheenjohtaja.

Miina Sillanpää syntyi nälkävuosien aikana torppari Juho ja Leena (os. Roth) Riktigin yhdeksänlapsiseen perheeseen. Hän oli lapsista kolmanneksi nuorin. Kouluja Sillanpää ei juurikaan käynyt, vain kiertokoulua ja tehtaan koulua[1]

Hän aloitti työuransa jo 12-vuotiaana Forssan puuvillatehtaassa ja jatkoi myöhemmin Jokioisten naulatehtaassa. 18-vuotiaana hän muutti Porvooseen piiaksi ja samalla vaihtoi nimensä Vilhelmiina Riktigista Miina Sillanpääksi. Helsingin Taloustyöntekijäin Yhdistyksen Palvelijatarkodin ja paikanvälitystoimiston hoitajan tehtäviä hän hoiti vuodet 19001915. Osuusliike Elannon ruokaloiden ja kahviloiden tarkastajana Sillanpää oli 19161932 ja Sosiaalidemokraattisen työläisnaisliiton sihteeri 1932–1936.

Sillanpäälle myönnettiin talousneuvoksen arvonimi 1939, ja 1949 hän vastaanotti presidentti J. K. Paasikiveltä Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinnon elämäntyöstään.

Sillanpää sosiaalidemokraattina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miina Sillanpää ei ollut poliittinen teoreetikko mutta aktiivinen sosialidemokraattisessa järjestötoiminnassa. Erityisesti hän ajoi työläisnaisten ja yksinäisten naisten asiaa ja oli 1930-luvulla tarmokkaasti mukana ensikotitoiminnassa; monet aikakauden eläneet SDP:n veteraanit sanovatkin häntä koko Ensikotijärjestelmän perustajaksi. Onko näin, ei ole aivan varmaa, mutta ainakin voimakas eteenpäin vievä tahto ja taito hän oli tässä merkittävässä työssä, joten yhdeksi perustajista häntä voi aivan hyvin sanoa.

Hän oli Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluetoimikunnan jäsen 1918–1919 ja 1933–1940 sekä toimi Suomen Sosialidemokraattisen Naisliiton ja Suomen Sosialidemokraattisen työläisnaisliiton puheenjohtajana.

Sisällissodan aikana Sillanpää piti matalaa profiilia ja säilytti kunnioituksensa myös porvareiden keskuudessa.[1] Näin hän vältti vangitsemisen, toisin kuin intomielisempi aatesisarensa ja ystävänsä Ida Aalle-Teljo.[2]

Sillanpää toimi myös Helsingin kunnallispolitiikassa.

Ura kansanedustajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sillanpää oli yksi yhdeksästätoista Suomen ensimmäisestä naiskansanedustajasta, jotka valittiin vuonna 1907. Hän toimi kansanedustajana kaikkiaan 38 vuotta: 1907–1911, 1914–1917, 1919–1933, 1936–1948 ja istui 39 valtiopäivät. Miina Sillanpää onkin Suomen pitkäaikaisin naiskansanedustaja.

Kun hänet valittiin Väinö Tannerin hallitukseen 1926–1927 II sosiaaliministeriksi, hänestä tuli Suomen ensimmäinen naisministeri. Seuraava naisministeri oli vasta keväällä 1948 Pekkalan hallituksen salkuttomaksi ministeriksi nimitetty Hertta Kuusinen.

Presidentin valitsijamies Sillanpää oli 1925, 1931, 1937, 1940 ja 1943.

Kun ns. Pitkä parlamentti sotavuosien jälkeen päättyi, Sillanpää nimitettiin seuraavien vaalien jälkeen eduskunnan kunniapuhemieheksi.

Miina Sillanpää oli uusien sos.dem. -kansanedustajien voimakas opettaja ja äitihahmo; esimerkiksi pitkäaikainen kansanedustaja, toimittaja Yrjö Kilpeläinen, kiittää Miina Sillanpään voimakasta ohjausta siitä, että hänen oma kansanedustajauransa sujui ilman suurempia kompastuksia[3]

Ura toimittajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sillanpää työskenteli myös toimittajana sosiaalidemokraattisen naisliikkeen lehdissä. Hän toimi Palvelijatarlehden (1905–1906), Työläisnaisen (1907–1916) ja Toverittaren (1922–1943) vastaavana toimittajana. Yksi syy Sillanpään valinnalle johtui hänen naimattomuudestaan. Vuoteen 1930 asti naimisissa olevat naiset olivat miestensä holhouksen alaisena, eivätkä näin ollen voineet toimia vastaavina toimittajina.

Muistomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkki Helsingin Tokoinrannassa
Miina Sillanpään muistokivi Jokioisissa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Miina Sillanpää 80 vuotta 4. VI. 1946 / toimittanut Sosiaalidemokraattinen työläisnaisliitto; Helsinki : Tammi, 1946
  2. Uranuurtajan tie; otteita Ida Aalle-Teljon elämästä. Turku : Sos.-dem. naisliitto, 1955
  3. Yrjö Kilpeläinen: Miina on poissa; muistokirjoitus Suomen Sosiaalidemokraatissa 6. huhtikuuta 1952
  4. Antero Rautio: Pääkaupunkiseudun julkiset muistomerkit ja taideteokset, s. 304. Karisto 1998.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oma Mäkikossa: Yhteiskunnalle omistettu elämä. Miina Sillanpään elämän ja työn vaiheita (Tammi 1947)
  • Martta Salmela-Järvinen: Miina Sillanpää, legenda jo eläessään (WSOY-Porvoo 1973)
  • Miina Sillanpään bibliografia (Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarja A:1. Vammalan Kirjapaino 1989)
  • Metsämäki, Mikko ja Nisula, Petteri: Aktivistit – Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina (Edita-Helsinki 2006)
  • Miina Sillanpää 80 vuotta 4.VI.1946 / toimittanut Sosiaalidemokraattinen työläisnaisliitto; Helsinki : Tammi, 1946
  • Yrjö Kilpeläinen: Miina on poissa; muistokirjoitus Suomen Sosiaalidemokraatissa 6. huhtikuuta 1952