Feliks Kellosalmi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Felix (Feliks) Emil Kellosalmi (vuoteen 1908 Pettersson, 3. kesäkuuta 1877 Messukylä28. maaliskuuta 1939 Petroskoi) oli suomalainen faktori ja kansanedustaja. Kellosalmi toimi eduskunnassa SDP:n ryhmässä vuosina 1909–1910 ja 1917. Hänet valittiin kansanedustajaksi Viipurin läänin läntisestä vaalipiiristä.

Kellosalmen vanhemmat olivat pellavatehtaan työmies Pietari Kustaa Pettersson ja Aleksandra Heikintytär. Kansa- ja käsityöläiskoulut käynyt Kellosalmi oli ammatiltaan kirjaltaja. Hän eteni työnjohtajaksi, faktoriksi. Hän työskenteli muun muassa Eteenpäin-lehden taloudenhoitajana ja kirjapainonhoitajana Kotkassa. Kellosalmi toimi alkuaikojen Suomen työväenpuolueessa, joka vuodesta 1903 tunnettiin SDP:nä. Hän oli mukana perustamassa punakaartia Kotkassa 1904 ja myöhemmin Viipurissa 1917 ollessaan siellä SDP:n kaupunkijärjestön puheenjohtajana. Kunnallispolitiikassa hän oli mukana Helsingin ja Kotkan kaupunginvaltuuston jäsenenä ja Kotkan rahatoimikamarin jäsenenä.

Vuonna 1918 Kellosalmi työskenteli Suomen kansanvaltuuskunnan maksukonttorin johtajana. Keväällä hän pakeni Neuvosto-Venäjälle. Kellosalmi perusti Petroskoihin Karjalan kansallisen kirjapainon 1920 ja toimi myös sikäläisen Vapaus-lehden toimittajana. Vuosina 1924–1926 Kellosalmi toimi Kirja-osuuskunnan sihteerinä, 1926–1932 solujen perustajana MOPR:n Karjalan aluekomiteassa ja 1932–1934 suomen kielen opettajana finanssi-talousteknikumissa (keskiasteen sivistävä oppilaitos) sekä kielenkääntäjänä Anohinille nimetyssä kirjapainossa.

Kellosalmi erotettiin NKP:stä 16. lokakuuta 1935 ja hänet pidätettiin 21. lokakuuta samassa kuussa. Kellosalmi vapautettiin kuitenkin helmikuussa 1936 heikentyneen kunnon takia ja hän kuoli maaliskuussa 1939 Petroskoissa.

Kellosalmi oli naimisissa vuodesta 1899 Vilhelmina (Mimmi) Santalan kanssa ja heillä oli yksi ottopoika.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.