Kustaa Ahmala

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kustaa Ahmala
Kustaa Ahmala.jpg
Kansanedustaja
1.11.1917–16.5.1918
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Oulun läänin eteläinen
Henkilötiedot
Syntynyt 22. syyskuuta 1867
Lumijoki
Kuollut 30. elokuuta 1933 (65 vuotta)
Oulu
Ammatti kirvesmies
Puoliso Sofia Kaakinen

Kustaa Ahmala (22. syyskuuta 1867 Lumijoki30. elokuuta 1933 Oulu) oli suomalainen kirvesmies ja sosialidemokraattisen puolueen kansanedustaja 1917–1918. Hän oli Oulun Työväenyhdistyksen pitkäaikaisia aktiiveja, joka vuoden 1918 sisällissodan aikana kuului Työväen pääneuvostoon eli punaisen Suomen eduskuntaan. Hän työskenteli lyhytaikaisesti myös Kansan Tiedon päätoimittajana.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmalan vanhemmat olivat torppari Matti Ahmala ja Liisa Ahmala. Hän työskenteli aluksi renkinä Lumijoella, sen jälkeen sepänapulaisena ja tehdastyöläisenä Oulussa 1890–1897 sekä kirvesmiehenä 1897–1933. Ahmala toimi myös Åströmin kaljatehtaan ja SOK:n Oulun varaston varastonhoitajana. Vuonna 1914 Ahmala oli Oulussa ilmestyneen Kansan Tieto-lehden päätoimittaja.[1]

Kansanedustajaksi Ahmala valittiin Oulun läänin eteläisestä vaalipiiristä vuoden 1917 eduskuntavaaleissa. Sisällissodan aikana hän oli punaisten postineuvoston sekä Työväen pääneuvoston jäsen. Sodan jälkeen Ahmala asetettiin syytteeseen valtiopetoksesta ja hänen kansanedustajantoimensa katsottiin lakanneen 16. toukokuuta 1918. Vuodet 1918–1922 Ahmala oli vankilassa poliittisista syistä.[1]

Ahmala kuului Oulun kaupunginvaltuustoon vuosina 1906−1908 ja 1930−1933. Hän oli myös sosialidemokraattisen puolueen puolueneuvoston jäsen ja Oulun läänin eteläisen vaalipiirin sosialidemokraattisen piirijärjestön puheenjohtaja.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kustaa Ahmala oli naimisissa Sofia Kaakisen kanssa. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta. Heistä tunnettuja ovat yhden runoteoksen julkaissut postimies Kössi Ahmala, jonka valkoiset teloittivat sisällissodan loppuvaiheessa Viipurissa, sekä valkoisten puolella taistellut jääkärivääpeli Otto Johannes Ahmala.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kustaa Ahmala Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 8.2.2008.
  2. Kustaa Ahmala, 1867–1933 My Heritage. Viitattu 8.8.2016.