Yrjö Sirola

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansanvaltuutettu Yrjö Sirola senaatin täysistuntosalissa sotatalvena 1918.

Yrjö Elias Sirola (vuoteen 1896 Sirén, 8. marraskuuta 1876 Piikkiö18. maaliskuuta 1936 Moskova) oli suomalainen kirjailija, toimittaja ja vasemmistolainen poliitikko, joka vaikutti keskeisissä asemissa Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa (SDP) ja Neuvostoliittoon emigroiduttuaan Suomen kommunistisessa puolueessa (SKP). Hän kuului siihen työväenliikkeen johtajien joukkoon, joilla oli ratkaiseva rooli Suomen sisällissodan alkamisessa ja sodan aikana punaisen puolen johdossa.

Poliittisen uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö Sirolan vanhemmat olivat vuodesta 1878[1] Viipurin kaupunki- ja maaseurakunnan kappalaisena toiminut Karl Gustaf Sirén ja Wilhelmina Margareta Sandell.[2] Usein muistetaan mainita, että SKP:n johtajista myös Kullervo Manner oli papin poika.

Sirola kävi Viipurin klassillisen lyseon, jonka rehtorina toiminut nuorsuomalainen poliitikko J. A. Lyly rohkaisi hänet kiinnostumaan yhteiskunnallisista kysymyksistä. Sirola kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1896, mutta joutui keskeyttämään yliopisto-opintonsa velkojen vuoksi ja valmistui kansakoulunopettajaksi Rauman seminaarista 1902. Hän ehti toimia vuoden opettajana Hattulassa, mutta siirtyi sitten toimittajaksi, ensin nuorsuomalaiseen Kotkan Sanomiin ja – sen pian lakattua ilmestymästä – 1904 toimitussihteeriksi Tampereella ilmestyvään sosialidemokraattiseen Kansan Lehteen.[2]

Sirolan ura eteni tämän jälkeen hyvin nopeasti: hän tuli kunnolla mukaan SDP:n toimintaan suurlakkovuonna 1905 niin sanottujen marraskuun sosialistien mukana ja valittiin saman tien puolueen ensimmäiseksi päätoimiseksi puoluesihteeriksi[2]. Kun suurlakon aikana 4. marraskuuta 1905 valitsi kansalaiskokous Rautatientorilla Helsingissä Suomelle uuden hallituksen, oli vain 28-vuotiaan Sirolan nimi senaattorilistan joukossa.[3] Tämä hallitus jäi vain paperille, mutta Sirola nimettiin kuitenkin eduskuntauudistusta valmistelevaan komiteaan, jonka jäsenistä hän oli selvästi nuorin ja poliittisesti kokemattomin, suoriutuen kuitenkin tehtävästä. Vuonna 1906 hän myös valmisteli SDP:n kuuluisan puoluekokouksen ja johti vaalivalmisteluja (koulutti vaaliagitaattoreita, jotka sitten toivat SDP:lle maanvyöryvoiton), siirtyi puolueen pää-äänenkannattaja Työmiehen toimitussihteeriksi (jätti puoluesihteerin tehtävät) ja perusti muiden nuorten sosialistien kanssa teoreettisen keskustelun foorumiksi Sosialistisen aikakauslehden.[2] Sirola perusti hieman myöhemmin myös Työväen Arkiston[2] ja toimi sen ensimmäisenä arkistonhoitajana.

Sirola kirjoitti myös useita kirjoja, erityisesti yhteiskunnallisia ja poliittisia teoksia. Lisäksi hän suomensi muun muassa August Strindbergiä ja Karl Kautskya. Sirola oli erityisesti mukana kehittämässä työväenjärjestöjen opinto- ja valistustoimintaa.

SDP:n poliitikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö Sirola perheensä kanssa Hancockissa, Michiganissa, 1913.

Sirola valittiin eduskuntaan ensimmäisissä eduskuntavaaleissa Pohjois-Hämeen vaalipiirin suurimmalla äänimäärällä ja hänestä tehtiin saman tien SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Hän johti puolueensa kamppailua eduskunnassa pikaisten yhteiskunnallisten uudistusten aikaansaamiseksi. Vuoden 1908 toisilla valtiopäivillä vain 31-vuotias Sirola valittiin ensimmäiseksi varapuhemieheksi, missä tehtävässä hän jatkoi, kunnes jäi pois eduskunnasta vuoden 1910 vaaleissa.[2] Vuodet 1910–1914 Sirola asui perheineen Yhdysvalloissa, ja toimi Työväen Opiston johtajana Minnesotan Duluthissa[2], jossa oli kaikkein eniten suomalaissiirtolaisia ja näiden keskuudessa aktiivinen työväenliike. Hän kirjoitti myös paikallisiin amerikansuomalaisten radikaalien Industrialisti- ja Tie Vapauteen -lehtiin.[4]

Palattuaan Suomeen hän pääsi uudelleen Työmiehen toimitukseen ja 1916 toistamiseen toimitussihteeriksi. Sirola valittiin myös SDP:n puoluetoimikuntaan ja uudelleen eduskuntaan vuoden 1917 vaaleissa. Hän kuului puolueen radikaalin, "siltasaarelaiseen" siipeen, joka valtasi enemmistön puoluetoimikunnassa vuonna 1917. Hän oli monien muiden siltasaarelaisten tapaan oppositiossa Tokoin senaattiin nähden ja rupesi ihailemaan bolševikkien toimintaa ja vallankumousta Venäjällä. Sirola kuului vuoden 1917 yleislakon aikana salaisesti nimitettyyn vallankumoukselliseen keskusneuvostoon, jossa kannatti innokkaasti 16. marraskuuta tehtyä päätöstä vallan kaappaamisesta, joka kuitenkin kumottiin alle vuorokauden kuluessa. Kun hieman myöhemmin SDP viimeisenä yrityksenä parlamentaariseen vallan saamiseen esitti eduskunnassa oman senaattorilistansa vastaesityksenä Svinhufvudin senaatille, oli Sirolan nimi jälleen listalla, mutta tämäkään hallitus ei toteutunut.[2]

Vihdoin tammikuussa 1918 SDP:n radikaalit, Sirola mukaan luettuna, saivat ajettua läpi päätökseen vallankumouksen aloittamisesta. Kumouksen johtoon asettuneeseen Suomen kansanvaltuuskuntaan hänet nimitettiin ulkoasiain valtuutetuksi, siis ulkoministeriksi.[2] Ulkopolitiikassaan punainen hallitus onnistui lähinnä suhteiden solmimisessa Neuvosto-Venäjään, mikä osoittautuikin hyödylliseksi, kun kansanvaltuutetut valtansa luhistuessa saattoivat paeta sinne. Myös Sirola siirtyi rajan taa, ja asui siellä lopun ikänsä.

Emigranttikommunistina Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirola oli mukana perustamassa SKP:ta Moskovassa elokuussa 1918. Hän oli puolueen alkuaikoina sen nimellisenä puheenjohtajanakin[5] ja yhtä kaikki Otto Wille Kuusisen aisaparina toinen puolueen "sieluista" kuolemaansa asti.[2] "Moskovan SKP:n" sisäisissä valtakamppailuissa hän oli loppuun asti Kuusisen tukija ensin Eino Rahjan ja sittemmin myös puolueen puheenjohtaja Kullervo Mannerin jyrkempää linjaa vastaan. Vuosina 1922–1926 hän työskenteli Leningradissa Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopiston opettajana, lukuvuoden 1925–1926 myös sen rehtorina[2].

Sirola oli Kominternin palveluksessa 1926–1928 ja 1931–1936 ja oli sen ylimmän päätöksentekoelimen eli toimeenpanevan komitean jäsenenä, jossa vastasi Skandinavian ja Amerikan yhteyksistä käyden välillä Ruotsissa. Hän auttoi myös Edvard Gyllingin suomalaistamispolitiikkaa Karjalan autonomisessa sosialistisessa neuvostotasavallassa toimien sen kansanvalistuskomissaarina vuosina 1928–1931.[2] Myöhemmin tämä politiikka tuomittiin "kansallisena sovinismina" ja suomalaiset puhdistettiin tasavallan johdosta, mutta Sirola oli onnekseen jo sitä ennen palannut Moskovaan toisiin tehtäviin.

1930-luvun alussa Sirola työskenteli ulkomaisia kommunisteja maanalaiseen työhön kouluttaneen Moskovan Lenin-koulun suomalaisen sektorin johtajana. Koska koulua kävivät noina vuosina kymmenet sittemmin SKP:n johtoasemiin kohonneet henkilöt, sai Sirola kuolemansa jälkeen puolueen omassa historiankirjoituksessa lisänimen "SKP:n kaaderien isä".[6]

Sirolan viimeisiä vuosia leimasi ankaraksi kiihtynyt valtataisto SKP:n johdossa, jota alkoi sävyttää etenevä Stalinin terrori. Kuusinen laittoi kirjallisesti lahjakkaamman Sirolan kirjoittamaan ideologisia hyökkäyksiä, joilla Manner syöstiin 1934 puolueen johdosta – ja tuomittiin vuotta myöhemmin 10 vuodeksi vankileirille. Poliittiseen vainoharhaisuuteen ajavassa ilmapiirissä Sirola muuttui itseään kohtaan hyperkriittiseksi ja ajautui hermoromahduksen partaalle käydessään läpi omia vanhoja tekstejään oppivirheitä etsien.[7] Hän joutui henkisten ongelmien ja uupumuksen vuoksi vetäytymään Lenin-koulun suomalaissektorin johdosta jo vuoden 1933 lopulla, mutta jatkoi yhä opettajana ja muissa tehtävissään.[8] Vuonna 1935 hän kirjoitti epätoivoissaan Gyllingille: "Hermoni ovat lopussa, alan nähdä esineet kahtena"[2]. Raskauttavaa aineistoa Sirolaa vastaan oltiin jo keräämässä ja hänet aiottiin siirtää varhaiseläkkeelle[9], mutta äkillinen luonnollinen kuolema pelasti hänet tältä kohtalolta; Yrjö Sirola sai aivohalvauksen kesken oppitunnin maaliskuussa 1936 ja menehtyi sairaalassa aivoverenvuotoon vain 59-vuotiaana.[2][10] Koska häntä ei ehditty tuomitsemaan, hän sai sankarin hautajaiset ja kelpasi myöhemminkin SKP:n piirissä Kuusisen tavoin kunnioituksen ja ylistyksen kohteeksi.[11]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yrjö Sirolan mukaan nimettiin sotien jälkeen perustettu Yrjö Sirolan Säätiö, joka ylläpiti 1946–1994 Sirola-opistoksi ristittyä kansanopistoa, jossa myös koulutettiin suomalaisia kommunisteja puoluetyöhön. Itse säätiö toimii edelleen opiston lakkauttamisesta huolimatta.

Yrjö Sirolan tuhkauurna tuotiin kaksi vuosikymmentä myöhemmin Suomeen ja haudattiin marraskuussa 1957 Malmin hautausmaalle Helsinkiin[2], kortteliin 23-9-123, jossa sijaitsi valmiiksi myös vuonna 1918 "vakaumuksensa puolesta kaatuneiden" (punaisten) muistomerkki. Vuonna 1961 Sirolan haudalle pystytettiin hautapaasi SKP:n kustannuksella. Sen viereisestä haudasta tehtiin SKP:n johtohenkilöiden yhteishauta, johon ensimmäisenä haudattu Yrjö Enne – entinen Sirolan oppilas – oli itse saanut yllättävän sairauskohtauksen ja kuollut Sirolan hautamuistomerkin paljastustilaisuudesta kotiin palatessaan[12].

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Piirteitä siveyskäsitteiden kehityksestä : Letourneau - Ellen Keyn mukaan. Lentokirjasia työväestölle 6. Helsinki 1905
  • Kansa valvo kalleintasi! : eduskunta-uudistus ja suurlakko : ohjeita. Sosialidemokratinen puolue Suomessa / Puoluehallinnon lentokirjasia n:o 1. Helsinki 1906
  • Mitä odotat uudelta eduskunnalta? : Sosialidemokratisen puolueen vaaliohjelma ja muutamia mietteitä sen johdosta. Suomen sosialidemokratinen puolue : Puoluetoimikunnan lentokirjasia n:o 12. Helsinki 1906
  • Sosialidemokratinen puolue Suomessa : tilastollisia tietoja puolueeseen kuuluneista yhdistyksistä v. 1905 ja luettelo tammi-toukokuulla v. 1906 puolueeseen liittyneistä työväenyhdistyksistä sekä tilastollisia tietoja ammatillisesta järjestymisestä Suomessa. Sosialidemokratinen puolue, Helsinki 1906
  • Suomen sosialidemokratisen puolueen ohjelma : lyhyillä selityksillä varustettuna sekä liitteenä eri maitten sosialistisia puolueohjelmia. Puoluetoimikunta, Helsinki 1906
  • Kansalaisvapaudet vaarassa : niitä vaaleissa turvaamaan!. Sosialidemokratisia vaalijulkaisuja n:o 15. Sos.-dem. eduskuntaryhmä, Helsinki 1908
  • Karl Marx : elämäkerrallisia kuvauksia W. Liebknechtin mukaan. Työväen sanomalehti-o.y., Helsinki 1908
  • "Mitä sosialismi ei voi?" : vaalivalheita vastaan. Sosialidemokratisia vaalijulkaisuja n:o 11. Sos.-dem. eduskuntaryhmä, Helsinki 1908
  • Mitä sosialistinen ohjelma sisältää. Sosialidemokratisia vaalijulkaisuja n:o 12. Sos.-dem. eduskuntaryhmä, Helsinki 1908
  • Perustuslaillisten lankeemus : sosialistien epäluottamuslause senaatille. Mikkelin Työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta, Mikkeli 1908
  • Suomen köyhälistö luokkataistelussa : lyhyt yleiskatsaus. Sosialidemokratisia vaalijulkaisuja n:o 10. Sos.-dem. eduskuntaryhmä, Helsinki 1908
  • Vapautuksen tiellä : kirjoitelmia. Vihtori Kosonen, Helsinki 1908
  • "Isänmaa on vaarassa. - Aseisiin!" : puhe, suomalaisille puna-armeijalaisille Moskovassa heinäkuulla 1918. Suomalaisten kommunistien sarjajulkaisu n:o 16. Suom. kommunistisen puolueen keskuskomitea, Pietari 1918
  • Kunnia lokakuun vallankumouksen sankareille! : puhe Pietarin suomalaisten työläisten vallankumousjuhlassa 8 p:nä marrask. 1918. Suomalaisten kommunistien sarjajulkaisu n:o 23. Suom. kommunistisen puolueen keskuskomitea, Pietari 1918
  • Kapitalismia kukistamaan : kommunistisilla agitaattorikursseilla Pietarissa 29 p. marraskuuta 1918 pidetty luento. Suomalaisten kommunistien sarjajulkaisu n:o 39. Suom. kommunistisen puolueen keskuskomitea, Pietari 1919
  • Kirje suomalaiselle sosialidemokraatille. Suom. kommunistinen puolue 1919
  • Työväen Venäjältä : kirjotelmia. V. K. P:n suom. järjestöjen keskus-toimisto, Pietari 1920
  • Suomen työväen tulikoe ; kirj. O. V. Kuusinen ja Yrjö Sirola. Amerikan suomalaiset sosialistiset kustannusliikkeet 1923
  • Vapauttaako uskonto. V. K. P:n suom. jaoston keskus-toimisto, Pietari 1923
  • Lenin ja Suomen kysymys. Työväenjärjestöjen tiedonantaja A. Niemistö, Helsinki 1928
  • Kalevala : työtätekevien kulttuuriperintö : Yrjö Sirolan selostus Karjalan neuvostokirjailijain liiton Kalevala-kokouksessa helmikuun 26 päivänä 1935. Kirja, Petroskoi 1935

Toimitustöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kymmenen vuotta : Suomen työväenpuolueen muistoja ja ennätyksiä ; toim. Yrjö Sirola. Työväen sanomalehti, Helsinki 1909
  • Zimmervald-vasemmisto : lehtisiä Kommunistisen internatsionalen esihistoriasta. Suomalaisten kommunistien sarjajulkaisu 61. Suom. kommunistisen puolueen keskuskomitea, Pietari 1919
  • Suomen työväen vallankumous 1918 : arviota ja itsekritiikkiä : julkaistu 10-vuotismuiston johdosta ; toimittanut Suomen vallankumouksen tutkijakunta, vastaava toimittaja Yrjö Sirola. Kirja, Leningrad 1928

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • August Strindberg : Hyvän ja pahan tiedon puu : kuvauksia katolisuuden loppuajoilta Ruotsissa. Yrjö Weilin, Kotka 1903
  • August Bebel : Nainen ja yhteiskunnallinen kysymys. Reino Drockila, Kotka 1904, 2. painos nimellä Nainen ja sosialismi. Kyminlaakson työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta, Kotka 1907-1908, 2. painoksen näköispainos Sos.dem. naisten keskusliitto, Helsinki 1976
  • Pienen sotilaskaupungin elämästä : aikamme kuvaus ; kirj. Luutnantti Bilze ; suom. Y. S. O. Lindeman, Turku 1904
  • Jakob Hansen : Taistelu olemassa olosta ; tanskasta suom. Y. S. Otto Lindeman, Tampere 1904
  • Ernst Däumig : Kevätjuhla : yhteiskunnallinen näytelmä kolmessa näytöksessä. Työväen näytelmäkirjasto n:o 11. Kansan lehti, Tampere 1905
  • Enrico Ferri : Sosialismi ja uuden ajan tiede. Reino Drockila, Oulu 1905
  • Max Nordau : Taloudellinen valhe. M. V. Vuolukka, Tampere 1906
  • Paul Lafargue : Kristillinen rakkaus : historiallisten tosiasiain valossa. Työväen sanomalehti, Helsinki 1907
  • Lausuttavia runoja 4 ; suomensi ja sepitti Y. S. Työväen sanomalehti, Helsinki 1907
  • August Strindberg : Toteutuneita unelmia : neljä kertomusta. Yrjö Weilin, Helsinki 1907
  • Väriä ja viivoja ; Verner von Heidenstamin, Oscar Levertinin y. m. novelleja ; suomensi Yrjö Sirola. K. Kaatra, Tampere 1907, Isak Julin, Tampere 1912
  • Karl Kautsky : Ranskan vallankumousajan luokkavastakohdat 1789. Työväen sanomalehti-o.y., Helsinki 1908
  • O. Dalkvist : Tukkihuijarien jaloissa : kuvauksia työväen elämästä murrosaikana Pohjois-Ruotsissa. Työväen sanomalehti-o.y., Helsinki 1908
  • Karl af Geijerstam : Luonnontieteet maailmankatsomuksen muodostajina ; lyhennellen suomentanut Yrjö Sirola. Savon työväen sanomalehti-osuuskunta, Kuopio 1910
  • Wilhelm Liebknecht : Valtiopetos ja vallankumous. Visa, Porvoo 1910
  • Ferdinand Lassalle : Perustuslakien olemus : kaksi esitelmää. Savon työväen sanomalehti-osuuskunta, Kuopio 1911
  • Vallankumous- ja taantumusaikoina : Friedrich Engelsin ja Karl Marxin kirjoitelmia ; suomentanut ja Engelsin elämäkerralla varustanut Yrjö Sirola. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta, Kuopio 1911
  • Josef Dietzgen : Sosialidemokratisia siveyskäsitteitä. Savon Työväen Sanomalehti- ja Kirjapaino-Osuuskunta, Kuopio 1912, 2. painos 1919
  • Joukkoliike ja vallankumous : Karl Kautskyn ja Anton Pannekoekin väittely uudesta taktiikasta. Työmies kustannusyhtiö, Hancock, Michigan 1913
  • Frank Norris : Syvänne : kuvauksia Chicagon pörssipiireistä ; lyhennellen suomentanut Yrjö Sirola. Viipurin työväen sanomalehti- ja kirjapaino osuuskunta, Viipuri 1914
  • Upton Sinclair : Rahanvaihtajat. Tampereen työväen sanomalehti, Tampere 1915
  • V. I. Lenin : Kirjotuksia uskonnosta. Kirja, Leningrad 1925
  • Koronkiskurit : otteita Martti Lutherin kirjoituksista ; koonnut Karl Marx ; suomentanut Yrjö Sirola. Työväenjärjestöjen tiedonantaja, Helsinki 1925
  • Karl Marx : Työpalkka, hinta ja voitto. Kirja, Leningrad 1933

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Salomaa, Erkki: Yrjö Sirola, sosialistinen humanisti. Helsinki: Kansankulttuuri, 1966.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Venla Sainio: Sirola, Yrjö Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Yrjö Sirola Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  • Krekola, Joni: Stalinismin lyhyt kurssi. Suomalaiset Moskovan Lenin-koulussa 1926–1938. Helsinki: SKS, 2006.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Viipurin tuomioseurakunta, seurakuntaan muuttaneet, 1878
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Venla Sainio: Sirola, Yrjö Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Marko Tikka: Kun kansa leikki kuningasta: Suomen suuri lakko 1905. SKS, Helsinki 2009, s. 120.
  4. Dirk Hoerder: "The Immigrant Labor Press in North America, 1840s-1970s: An Annotated Bibliography: Volume 2: Migrants from Eastern and Southeastern Europe" (s. 230–232) Google Books. Viitattu 29.10.2013.
  5. Yrjö Sirola Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  6. Krekola, mm. s. 17.
  7. Krekola, s. 229–231.
  8. Krekola, s. 232.
  9. Krekola, s. 232, 303–304.
  10. Krekola, s. 304–305.
  11. Krekola, s. 305–307.
  12. Kansan Uutiset 13.11.1961.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Edeltäjä:
J. K. Kari
Sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri
1905–1906
Seuraaja:
Matti Turkia
Edeltäjä:
-
SKP:n puheenjohtaja
1918–1920
Seuraaja:
Kullervo Manner