Matti Ahde

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Ahde
Matti Ahde heinäkuussa 2013
Matti Ahde heinäkuussa 2013
Eduskunnan puhemies
1987–1989
Edeltäjä Ilkka Suominen
Seuraaja Kalevi Sorsa
Suomen sisäasiainministeri
Sorsan III hallitus
19.2.1982–6.5.1983
Sorsan IV hallitus
6.5.1983–30.9.1983
Edeltäjä Eino Uusitalo
Seuraaja Matti Luttinen
Suomen ympäristöministeri
Sorsan IV hallitus
1.10.1983–30.4.1987
Seuraaja Kaj Bärlund
Kansanedustaja
23.3.1970–30.6.1990
19.3.2003–19.4.2011
Ryhmä/puolue Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Oulun vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt 23. joulukuuta 1945
Oulu
Kuollut 20. joulukuuta 2019 (73 vuotta)
Helsinki
Ammatti sähköasentaja
Puoliso Hilkka Ahde
Tiedot
Puolue SDP

Matti Allan Ahde (23. joulukuuta 1945 Oulu[1]20. joulukuuta 2019 Helsinki[2]) oli suomalainen sosialidemokraattinen poliitikko. Hän toimi sisäasiainministerinä vuosina 1982–1983 Sorsan III:ssa ja IV:ssä hallituksessa, ympäristöministerinä 1983–1987 Sorsan neljännessä hallituksessa ja eduskunnan puhemiehenä 1987–1989. Kansanedustajana Ahde toimi vuosina 1970–1990 ja 2003–2011.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti Ahde oli seitsemänlapsisen perheen esikoinen. Sotien jälkeinen lapsuudenkoti oli niin köyhä, että rahaa ei ollut aina edes hellahuoneen vuokraan. Perheen isä kuoli Matin ollessa 13-vuotias, jolloin hänestä tuli perheen toinen elättäjä äitinsä ohella.[3]

Ahde valmistui Pohjois-Pohjanmaan keskusammattikoulun iltalinjalta vuonna 1962 ja Työväen Akatemian kansankorkeakoulusta vuonna 1968. Hän työskenteli vuodet 1961–1964 Oulussa Typpi Oy:n sähköasentajana. Vuosina 1968–1970 hän työskenteli Sosialidemokraattisen nuorison keskusliiton järjestöohjaajana Oulussa. Vuosina 1972–1984 hän oli Oulun kaupunginvaltuutettu.[1]

Ahde oli nuoruudessaan haaveillut liikunnanohjaajan ammatista, mutta haave kariutui loukkaantumiseen jalkapallo-ottelussa vuonna 1967.[3]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahde valittiin SDP:n kansanedustajaksi Oulun läänin vaalipiiristä vuoden 1970 eduskuntavaaleissa. Hän istui eduskunnassa yhtäjaksoisesti vuoteen 1990 ja oli SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja vuosina 1975–1982 sekä puoluetoimikunnan jäsen 1972–1990. Vuosina 1984–1987 Ahde oli SDP:n toinen varapuheenjohtaja ja 1987–1990 ensimmäinen varapuheenjohtaja.[1]

Ahde toimi sisäasiainministerinä Sorsan III hallituksessa 1982–1983, ympäristöministerinä Sorsan IV hallituksessa 1983–1987 sekä eduskunnan puhemiehenä 1987–1989. Presidentin valitsijamiehenä Ahde oli vuosina 1978, 1982 ja 1988.[1] Ympäristöministerinä Ahde oli Suomen ensimmäinen.[3]

Pitkäaikainen pääministeri Kalevi Sorsa jätti vuonna 1987 SDP:n puheenjohtajan tehtävät ja ehdotti seuraajakseen Ahdetta, mutta tämä kieltäytyi, ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pertti Paasio. Vuonna 1989 Sorsa syrjäytti Ahteen eduskunnan puhemiehen paikalta, minkä vuoksi miesten siihen saakka hyvät välit kylmenivät eivätkä koskaan palanneet ennalleen. Paljolti tästä syystä Ahde asettui SDP:n presidenttiehdokaskilvassa vuonna 1993 Sorsan sijasta Martti Ahtisaaren taakse.[3]

Ahde valittiin uudelleen eduskuntaan vuoden 2003 vaaleissa. Hän oli valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja vuosina 2003–2007 ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja vuosina 2007–2011.[1] Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Ahde ilmoitti saaneensa kampanjarahoitusta 21 010 euroa ”etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta” ja 17 459 euroa ”yrityksiltä” mutta ei nimennyt tahoja tarkemmin.[4] Myöhemmin selvisi Ahteen saaneen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä 10 000 euroa, jotka kierrätettiin Oulun työväenyhdistyksen kautta.[5] Ahde ei enää asettunut ehdolle vuoden 2011 vaaleissa.

Tutkija Seppo Hentilän mukaan Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasi piti Ahdetta yhtenä tärkeimmistä kontakteistaan SDP:ssä.[6] Ahteen nimi on myös Alpo Rusin tutkimusten perusteella kootulla Vasemmalta ohi -kirjassa julkaistulla listalla suomalaisista, jotka olivat tiiviissä yhteistyössä Stasin kanssa.[7] Vuonna 1971 Ahde yhtyi DDR:n edustuston päällikön valituksiin Demarin kirjoittelusta ja kertoi vuonna 1972 haluavansa lähteä yksityismatkalle DDR:ään.[8] 1980-luvulla Ahde oli Suomi–DDR-Seuran varapuheenjohtaja.[9] Kun Ahteen DDR-yhteyksiä puitiin julkisuudessa vuonna 2007, Ahde kiisti jyrkästi tavoitelleensa toiminnallaan poliittisia etuja.[3]

Veikkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahde oli Veikkauksen hallituksen jäsen vuosina 1980–2001, josta puheenjohtajana vuodet 1990–1999 ja varapuheenjohtajana vuonna 2000.[10] Vuonna 1990 Ahde siirtyi eduskunnasta Veikkauksen toimitusjohtajaksi. Hänet erotettiin vuonna 2001 luottamuspulan takia.[11] Luottamuspula oli syntynyt, kun naispuoliset alaiset syyttivät Ahdetta ahdistelusta.[12][13] Asian oli helmikuussa 2001 tuonut julkisuuteen toimittaja Harri Nykänen ensin Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan artikkelissa ja hieman myöhemmin Ahteen nimeltä mainiten Neloskanavan Palaneen käry -ohjelmassa. Eduskunnan entisen apulaisoikeusasiamiehen Pirkko K. Koskisen tekemän selvityksen perusteella Veikkauksen hallitus katsoi huhtikuussa 2001, ettei Ahteella ollut edellytyksiä jatkaa tehtävässään.[14]

Muutama viikko Ahteen irtisanomisen jälkeen Kalevi Sorsa katsoi mielipidekirjoituksessaan Uutispäivä Demarissa, että taustalla oli Kokoomuksen sisäpiirin juoni. Sorsan mielestä Ahteen erottamiseen olivat olleet vaikuttamassa silloinen kulttuuriministeri Suvi Linden, Veikkauksen hallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva ja Ahteen tilalle väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi valittu varatoimitusjohtaja Jussi Isotalo. Harri Nykästä Sorsa nimitti "maaniseksi sossunsyöjäksi".[15] Muistelmissaan Ahde kuvasi erottamisensa olleen vuosia jatkuneen ajojahdin huipentuma ja hänen julkisen uransa synkin kokemus. Ahde ei itse katsonut saaneensa mahdollisuutta puolustautumiseen ja hän tunsi kärsineensä oikeusmurhan, josta toipuminen vei hänen omien sanojensa mukaan pari vuotta.[3]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahde pelasi Oulun Palloseuran Suomi-sarjan eli nykyisen II-divisioonan jalkapallojoukkueessa kaudella 1966. Pelipaikaltaan hän oli hyökkääjä. 1970-luvun alussa Ahde osallistui Oulun Työväen Palloilijoiden toimintaan.[16]

Ahde toimi valtion liikuntaneuvoston puheenjohtajana vuosina 1975–1977. Hänet valittiin vuonna 1977 Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) puheenjohtajaksi.[17] Hän jatkoi tehtävässä vuoteen 1995. Tänä aikana tapahtui TUL:n yhdistyminen 1978–1979 ja syksyllä 1993 vanhanmuotoisen TUL:n alasajo. TUL:n yhdistyessä palasivat lähes kaikki TUL:stä vuonna 1959 eronneet Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton (TUK) seurat TUL:ään.[18][19] Suomen urheilun eheytymisen seurauksena syksyllä 1993 SVUL ajettiin alas ja syntyi uusi keskusjärjestö Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU). Ahteen rooli Suomen urheilun eheytyksessä johti TUL:n säilymiseen, vaikkakaan ei enää entisenlaisena kilpaurheilun keskusjärjestönä.[20] Ahde toimi TUL:n edustajana Suomen olympiakomiteassa varapuheenjohtajana 1979–1996 ja sen jälkeen Suomen olympiayhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtajana vuosina 1996–2004.

Ahde sai 1995 Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin tunnustuksena ansiokkaasta liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tehdystä työstä. Hän toimi myös Salibandyliiton puheenjohtajana 2002–2012.[21]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahteen perheeseen kuului vaimo Hilkka Ahde sekä kolme lasta, joista yksi on Juha-Matti (s. 1980).[1] Hilkka ja Matti Ahteen yhteisiä harrastuksia olivat hiihto, golf ja ooppera.[3]

Matti Ahteen musiikkiharrastus kumpusi jo lapsuudesta, jolloin hän lauloi Oulun tuomiokirkon poikakuorossa. Kuoroon kuului samaan aikaan myös myöhempi iskelmälaulaja Jamppa Tuominen.[22] Myöhemmin Ahde oli mukana työpaikkansa Typpi Oy:n työntekijöiden muodostamassa sekakuorossa, joka esitti julkisesti jopa oopperakuoroteoksia. Kuorolaulu ei 1960-luvulla ollut ylipäätään kovin yleinen harrastus.[3] Ahde toimi Oopperan tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1995 ja kuului Savonlinnan Oopperajuhlien valtuustoon[1] sekä Kansallisoopperan hallitukseen. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki.[23] Kansallisoopperan hallituksen jäsenenä Ahde oli mukana vuonna 1993 valmistuneen uuden oopperatalon rakennushankkeessa.[3]

Ahteen vakavasta sairaudesta kerrottiin toukokuussa 2017, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa tarkemmin. Sairaus todettiin huhtikuussa.[24] Ahde sai ministerin arvon vuonna 2017.[25] Ahde kuoli joulukuussa 2019 haimasyöpään 73-vuotiaana kotonaan Helsingin Arabianrannassa.[2][26] Vain pari viikkoa ennen kuolemaansa Ahde osallistui viimeiseksi jääneelle itsenäisyyspäivän vastaanotolle Presidentinlinnassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Matti Ahde Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 20.5.2014
  2. a b Oululainen poliitikko Matti Ahde on kuollut. Kaleva 20.12.2019. Viitattu 20.12.2019.
  3. a b c d e f g h i j Eeva-Kaarina Kolsi ja Suvi Kerttula: Köyhä lapsuus teki maailmanparantajan. Ilta-Sanomat 21. joulukuuta 2019, s. 6–7. Helsinki: Sanoma Media.
  4. Ilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta, eduskuntavaalit 2007: Ahde Matti Allan Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 20.5.2014.
  5. Myös Ahde sai KMS:ltä tukea Yle Uutiset. 5.6.2008. Viitattu 20.5.2014.
  6. Salminen, Juho: DDR halusi demarit. Suomen Kuvalehti, 26.7.2007, nro 39. Artikkelin verkkoversio Viitattu 20.5.2014.
  7. Rusi esitteli oman Stasi-listansa MTV Uutiset. 27.8.2007. Viitattu 20.5.2014.
  8. Tikka, Juha-Pekka: Näin DDR:lle laulettiin Ilta-Sanomat. 10.9.2007. Viitattu 20.5.2014.
  9. DDR-Kulturzentrum Helsinki 25 vuotta (DDR-Kulturzentrum Helsinki 1985)
  10. Kuka kukin on 2015, s. 24–25. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0.
  11. Matti Ahde erotettiin luottamuspulan vuoksi Helsingin Sanomat. 11.3.2012. Sanoma News. Viitattu 11.8.2015.
  12. Pirkko K. Koskinen: Ahde syyllistyi käpälöintiin MTV Uutiset. 17.4.2001. Viitattu 20.5.2014.
  13. Veikkaus erotti Matti Ahteen. Ilta-Sanomat, 17.4.2001. Sanoma. Artikkelin verkkoversio Viitattu 4.3.2012.
  14. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2002, s. 106. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17635-8.
  15. Kalevi Sorsa arvostelee Matti Ahteen erottamista 8.5.2001. MTV Uutiset.
  16. Ahde, Matti – Hakkarainen, Timo: ”Sähkömies”, Matti Ahde: Sähkömies. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-040-216-0. Google-kirjat (viitattu 20.12.2019).
  17. Hentilä, Seppo: ”TUL:n puheenjohtaja vaihtuu”, Suomen työläisurheilun historia 3: Työväen urheiluliitto 1959–1979, s. 411–415. Hämeenlinna: Karisto, 1987. ISBN 951-23-2433-4.
  18. Hentilä, Seppo: ”Eheytysparlamentti, TUK:n purkautuminen ja uusi TUL”, Suomen työläisurheilun historia 3: Työväen urheiluliitto 1959–1979, s. 424–449. Hämeenlinna: Karisto, 1987. ISBN 951-23-2433-4.
  19. Kokkonen, Jouko – Pyykkönen, Teijo: Suomalainen urheilujohtaja. (Verkkojulkaisu. Päivitetty 26.7.2014) Liikuntatieteellisen seuran Impulssi, 2011, nro 24, s. 38–39. Artikkelin verkkoversio.
  20. Eheytyssoppa on kiehunut pian neljä vuotta. Ilta-Sanomat, 20.10.1993.
  21. Matti Ahde ei jatka Salibandyliiton puheenjohtajana Pääkallo.fi. Viitattu 2.4.2018.
  22. Veikko Tiitto ja Petri Tuunainen: Aamu toi, ilta vei: Jamppa Tuominen, laulajan tarina, s. 133. Helsinki: Minerva Kustannus, 2008. ISBN 978-952-492-207-4.
  23. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto 2014 (PDF). Viitattu 27.2.2016.
  24. Tainola, Rita: Matti Ahde sairastui vakavasti Ilta-Sanomat. 18.5.2017. Viitattu 2.6.2017.
  25. Ilkka Kanerva, Seppo Kääriäinen ja Matti Ahde saivat ministerin arvonimen Verkkouutiset Kotimaa. Verkkouutiset. Viitattu 16.6.2017.
  26. Timo Hakkarainen: Syöpä vei ministeri Matti Ahteen. Iltalehti 21. joulukuuta 2019, s. 2. Alma Media.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Eino Uusitalo
Suomen sisäasiainministeri
1982−1983
Seuraaja:
Matti Luttinen
Edeltäjä:
Ilkka Suominen
Eduskunnan puhemies
1987−1989
Seuraaja:
Kalevi Sorsa