Siirry sisältöön

Erkki Raatikainen

Wikipediasta
Erkki Raatikainen vuonna 1967.

Erkki Raatikainen (24. toukokuuta 1930 Jyväskylä – 30. tammikuuta 2011 Helsinki[1][2]) oli suomalainen poliitikko, toimittaja ja kirjailija, joka toimi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) puoluesihteerinä vuosina 1967–1969 ja Yleisradion pääjohtajana vuosina 1970–1979.[3]

Uran alkuajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raatikaisen isä oli SDP:n kansanedustajana ja ministerinä toiminut toimittaja Jussi Raatikainen.[4]

Raatikainen pääsi ylioppilaaksi 1948 ja toimi Suomen Sosialidemokraatin ulkomaanosaston toimittajana 1950–1955. BBC:n maailmanpalvelun suomenkielisen osaston toimittajana Lontoossa Raatikainen työskenteli 1955–1958, Yleisradion tiedotuspäällikkönä 1958–1961 ja Suomen Television uutispäällikkönä 1961–1964.[5]

Raatikainen toimi Suomen Sosialidemokraatin toisena päätoimittajana vuosina 1964–1966 ja SDP:n puoluesihteerinä vuosina 1967–1969.[5] Hän loi puoluesihteerinä osaston, jonka tehtävänä oli hyödyntää tieteellistä tutkimusta SDP:n politiikan suunnittelussa.[6] Puoluesihteerikaudellaan Raatikainen sanoi SDP:lla olevan ”luurankoja kaapissa”, ja termi ”sosialismin luuranko” eli poliittisten pilapiirtäjien ansiosta vuosia.[7]

Poliittiselta kannaltaan Raatikainen oli vasemmistososialidemokraatti, ja hän veti kaudellaan puolueeseen nuoria radikaaleja. Puolueura päättyi kuitenkin lyhyeen, kun hän sai tarjouksen Yleisradion pääjohtajaksi.

Yleisradion pääjohtajuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eino S. Revon pääjohtajakautena Yleisradion sisällön katsottiin olleen liiaksi vasemmalla, joten Raatikainen ja Keskustapuolueen Pekka Silvola kutsuttiin Raatikaisen luonnehdinnan mukaan ”normalisoimaan” tilanne.[4] Raatikaisen pääjohtajakaudella (1970–1979) Yleisradion taloudelliset ja henkilöresurssit kasvoivat samalla kun yhteydet länteen ja itään laajenivat. Sosialidemokraatit halusivat kuitenkin vaihtaa puolueen mandaatilla olleen pääjohtajan. Hänen seuraajansa oli Sakari Kiuru. Raatikainen palasi toimittajaksi. Hyvät neuvostosuhteet kuitenkin säilyivät, ja Raatikainen seurasi puoluekokouksia aitiopaikalta.[4] Raatikaisen muistelmista käy ilmi, että hän otti raskaasti syrjäyttämisensä Ylen pääjohtajan paikalta.[8]

Pääjohtajakautensa jälkeen Raatikainen aloitti radiossa Eurooppalaisia puheenvuoroja -ohjelmasarjan, jonka rinnalle tulivat sittemmin sarjat Amerikkalaisia puheenvuoroja ja Kolmannen maailman puheenvuoroja.

Kirjailijaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raatikainen kirjoitti kolumneja muun muassa Apu-lehteen, ja vielä viimeisinä elinvuosinaan hän toimi ajoittain kolumnistina Ylen Ykkösen Ykkösaamu- ja Radio Suomen Ajantasa-ohjelmissa.[7]

Raatikainen kirjoitti pääjohtajauransa jälkeen useita kirjoja, muun muassa puoluetovereistaan Mauno Koivistosta ja Kalevi Sorsasta sekä sisäministerinäkin toimineesta, Alzheimerin tautia sairastaneesta vaimostaan Kaisa Raatikaisesta. Neuvostoliitosta hän kirjoitti kolme kirjaa.[4]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuinka presidentti tehdään. Helsinki: Tammi, 1964.
  • Kuin punainen varjo vain eli Pienesti pirullisia profiileja luurankokaapista. Espoo: Weilin + Göös, 1980. ISBN 951-35-2187-7
  • Oi Amerikka. Mitä jokaisen tytön ja pojan tulee tietää Yhdysvaltain politiikasta. Espoo: Weilin + Göös, 1981. ISBN 951-35-2242-3
  • Mauno Koivisto ja kaikki kuninkaan miehet. Espoo: Weilin + Göös, 1982. ISBN 951-35-2819-7
  • Raju on ajan riento. Espoo: Weilin + Göös, 1982. ISBN 951-35-2723-9
  • Vankempi poika. ”Sinä ja Sorsan Kale, kaverukset maailmalla”. Helsinki: Tammi, 1985. ISBN 951-30-6353-4
  • Rajumpi on ajan riento. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6576-6
  • Voi Venäjä, eli, ”Aika jo menneestä jäljenkin vei”. Helsinki: Tammi, 1991. ISBN 951-30-9913-X
  • Se ruusu on puhdasta purppuraa. Elegia. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24632-8

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ylen entinen pääjohtaja Erkki Raatikainen on kuollut yle.fi. 1.2.2011. Yleisradio. Viitattu 1.2.2011.
  2. ↑ Mitä missä milloin 2012, s. 421. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2011. ISBN 978-951-1-25293-1
  3. ↑ Salokangas, Raimo: ”Raatikainen, Erkki (1930–2011)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 21–22. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
  4. ↑ a b c d Hämäläinen, Unto: Yleisradion normalisoija. Helsingin Sanomat, 2.2.2011, s. C 6. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ a b Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
  6. ↑ Leppänen, Veli-Pekka: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1964-70, s. 15. Edita, 1999. ISBN 951-37-2785-8
  7. ↑ a b Pitko, Matti: Raatikaisen Erkki, menestyksen merkki. Aamulehti, 2.2.2011, s. B 18.
  8. ↑ Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 2, s. 261. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Edeltäjä:
Kaarlo Pitsinki 		Sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri
1966–1969 		Seuraaja:
Kalevi Sorsa
Ylen pää- ja toimitusjohtajat
Pääjohtajat: Hjalmar Woldemar Walldén (1944–1945) • Hella Wuolijoki (1945–1949) • Einar Sundström (1950–1964) • Eino S. Repo (1965–1969) • Erkki Raatikainen (1970–1979) • Sakari Kiuru (1980–1989) • Reino Paasilinna (1990–1994)
Toimitusjohtajat: L. M. Viherjuuri (1926–1927) • Yrjö Koskelainen (1927) • Armas Deinert (1927) • Hjalmar Woldemar Walldén (1927–1944) • Arne Wessberg (1994–2005) • Mikael Jungner (2005–2010) • Lauri Kivinen (2010–2018) • Merja Ylä-Anttila (2018–)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erkki_Raatikainen&oldid=23118156”