Unto Varjonen

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Unto Uuno Mikael Varjonen (22. elokuuta 1916 Turku11. helmikuuta 1954 Washington DC, Yhdysvallat) oli suomalainen kansanedustaja, ministeri, sosiaalidemokraattinen poliitikko ja pankinjohtaja. Varjonen toimi toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina SDP:n puoluesihteerinä ja oli keskeinen vaikuttaja, kun sosiaalidemokraatit voittivat heistä vasemmalla olevat voimat kamppailussa järjestöjen hallinnasta ja työväenliikkeen johtoasemasta.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varjonen kirjoitti ylioppilaaksi Turun klassillisesta lyseosta vuonna 1935 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1938. Opiskeluaikanaan hän oli läheisessä yhteistyössä Yrjö Ruudun johtamien suomalaissosialistien kanssa. Varjonen liittyi ryhmän mukana SDP:hen vuonna 1937 ja alkoi toimia sekä äärioikeistoa että -vasemmistoa vastaan.[1]

Talvisodan ja jatkosodan aikana Varjonen oli rintamaupseerina ja TK-komppanian päällikkönä. Vuonna 1941 hän oli Suomen Aseveljien Liiton lehden toimittaja. Kesäkuussa 1944 hän loukkaantui vakavasti ja vietti lopun sodan ajan eri sairaaloissa. Kielitaitoisena henkilönä Unto Varjonen käänsi toipilasaikana Stefan Szenden teoksen Puolan juutalaiset Gestapon kourissa. Samaan aikaan hän käänsi myös Niilo Lavio-nimellä Dorothy L. Sayersin jännitysromaanin Kuka ja mistä?, Jan Fridegårdin romaanin Tässä käteni ja C. E. Scogginsin seikkailukirjan Päivänkoittoa kohti.[2]

Jatkosodan aikana Varjonen liittyi joukkoon sosiaalidemokraatteja, joista sodan jälkeisinä vuosina käytettiin nimikettä asevelisosialistit.

Varjonen valittiin SDP:n puoluesihteeriksi 25. marraskuuta 1944 pidetyssä puoluekokouksessa. Uuden puoluejohdon aloitettua toimintansa vuoden 1945 alussa Varjonen eristi nopeasti maanalaisuudesta nousseen SKP:n kanssa yhteistyön aloittaneet voimat sosiaalidemokraattien järjestötoiminnasta. Lisäksi hän nosti muita asevelisosialisteja puolueen johtotehtäviin, merkittävimpänä näistä Väinö Leskisen puolueen järjestösihteeriksi.[3]

Keväällä 1945 SDP:n puoluehallitus Varjosen esityksestä torjui vasta muodostetun SKDL:n ehdotuksen yhteistyöstä.[4]. Varjonen keskittyi tämän jälkeen puoluesihteerivuosinaan varmistamaan sosiaalidemokraattien vallan työväenjärjestöissä ja eristämään kommunistien kanssa yhteistoimintaa harjoittavat SDP:n jäsenet. Merkittävä väline tässä työssä oli Varjosen esityksestä perustettu SDP:n ammattiyhdistysjaosto, jonka alkuaikojen tavoitteena oli estää kommunisteja valtaamasta SAK:hon kuuluvia ammattiliittoja omaan määräysvaltaansa.[5]

Varjosen puoluesihteerikautena sosiaalidemokraatit varmistivat valtansa SAK:ssa, osuuskauppaliikkeessä ja TUL:ssä. Hänen puoluesihteerikautensa muistetaan erityisesti Taisteleva sosialidemokratia -kampanjasta, jonka aikana Varjonen yhdessä Yrjö Kilpeläisen kanssa kiinnitti kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon salonkivaunuun kampanjan tunnuslauseen Jo riittää. Tapahtuma jatkui sosiaalidemokraattien kannalta menestyksekkäisiin vuoden 1948 eduskuntavaaleihin.[6]

Varjonen luopui puoluesihteerin paikasta vuoden 1946 ylimääräisessä puoluekokouksessa ja siirtyi rautatiehallituksen tariffiosaston johtajaksi. Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajaksi Varjonen valitiin vuonna 1947.[7]. Vuosina 1949–1950 hän toimi Fagerholmin hallituksen salkuttomana ministerinä. Vuosina 1953–1954 Varjonen oli Suomen pankin johtokunnan jäsen. Hieman ennen 1954 tapahtunutta kuolemaansa hän ehti siirtyä Kansainvälisen jälleenrakennuspankin palvelukseen Skandinavian osaston varajohtajaksi.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Työllisyys ja työttömyys sodasta rauhaan siirryttäessä. Selostus / Kansanhuoltoministeriö, tiedotustoimisto 41. Helsinki 1944 (pdf, 5 s.)
  • "Todellinen demokratia". WSOY 1945
  • Emil Puhl : Saksan taloudellinen nousu. Unto Varjonen: Miltä vakauttaminen nyt näyttää. Suomen ulkomaankauppaliitto, 1952 (38 s.)

Suomennoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omalla ninellä :

  • Stefan Szende : Puolan juutalaiset Gestapon kourissa. Tammi, Helsinki 1945 (alkuteos Den siste juden från Polen)

Salanimellä Niilo Lavio:

  • Dorothy L. Sayers : Kuka ja mistä? : jännitysromaani. Tammen jännityskirjoja 4. Tammi, Helsinki 1944, 2. painos 1960 (alkuteos Whose body?)
  • C. E. Scoggins : Päivän koittoa kohti : seikkailuromaani. Tammen seikkailukirjoja 3. Tammi, Helsinki 1944 (alkuteos The house of dawn)
  • Jan Fridegård : Tässä käteni. Tammi, Helsinki 1945 (alkuteos Här är min hand)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tapio BergholmUnto Varjosen nousu SDP:n johtajaksi, teoksessa Jännittävä työväenhistoria: Hannu Soikkasen 60-vuotiskirja. Työväen Arkisto, 1990. ISBN 952-90-1982-3.
  • Jarl HellemannTammen neljännesvuosisata, toimintaa ja tuotantoa 1943-1967. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1968.
  • Hannu Soikkanen: Kohti kansanvaltaa. 1944–1952. Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, 1991. ISBN 951-9220-50-X.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bergholm, sivut 94–96
  2. Hellemann, sivu 67
  3. Bergholm, sivut 98–100
  4. Bergholm, sivut 101–102
  5. Soikkanen, sivu 135
  6. Soikkanen, sivu 193
  7. Soikkanen, sivu 215

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Aleksi Aaltonen
Sosialidemokraattisen puolueen puoluesihteeri
1944–1946
Seuraaja:
Väinö Leskinen