Antti Lindtman

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antti Lindtman
Antti Lindtman 2019.
Antti Lindtman 2019.
Henkilötiedot
Syntynyt 11. elokuuta 1982 (ikä 37)
Vantaa
Poliitikko
Puolue SDP
Asema kansanedustaja (2011–)
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Kotipaikka Vantaa
Puoliso Kaija Helena Stormbom
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Antti Ilmari Lindtman (s. 11. elokuuta 1982 Vantaa) on suomalainen poliitikko. Hän on ollut SDP:n kansanedustaja vuodesta 2011 lähtien. Lindtman on ollut vuodesta 2009 Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.[1]

Tausta ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lindtman valmistui ylioppilaaksi Koivukylän lukiosta vuonna 2002. Vuosina 2000–2001 Lindtman toimi Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtajana, vuodesta 2000 demarinuorten hallituksessa, vuosina 2002–2003 Varusmiesliiton varapuheenjohtajana ja vuosina 2002–2006 Uudenmaan Sosiaalidemokraatit ry:n piirihallituksessa. Ennen valintaansa kansanedustajaksi hän työskenteli SAK:ssa projektisihteerinä (2003–2007) ja nuorisosihteerinä (2007–2011).[1] Vuodesta 2008 hän on toiminut Koivukylän Sosiaalidemokraatit ry:n puheenjohtajana.[1] Kansanedustajan työnsä ohella hän valmistui valtiotietieden kandidaatiksi Helsingin yliopistossa vuonna 2016.[2]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Lindtman valittiin kolmannella yrittämällään eduskuntaan. Toukokuussa 2012 Lindtman valittiin SDP:n toiseksi varapuheenjohtajaksi[3] ja toukokuussa 2014 ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi[4]. Hän luopui puolueen johtotehtävistä sen jälkeen, kun tuli eduskuntavaalien 2015 jälkeen valituksi sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.[5] Hän on ollut eduskunnassa muun muassa hallintovaliokunnan ja lakivaliokunnan jäsen.[1]

Lindtmanin muihin luottamustehtäviin kuuluvat muun muassa Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajuus[6] ja Nuorisoasiain neuvottelukunta Nuoran puheenjohtajuus.[7]

Syksyllä 2016 SDP:n eduskuntaryhmä sai selville, että Lindtman oli toimittanut eduskunnan puhemiehille listoja, joissa suositeltiin puheenvuorojen jakamista kulloistakin asiaa parhaiten tunteville kansanedustajille. Osa kansanedustajista oli jo ehtinyt ihmetellä puheenvuorojen omituista jakautumista.[8]

Listakohu lienee vaikuttanut siihen, että Lindtman ei vastoin odotuksia haastanut Antti Rinnettä SDP:n puheenjohtajan paikasta talvella 2017.[9]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lintman avioitui vuonna 2011 Kaija Stormbomin kanssa[10], ja marraskuussa 2017 he saivat tyttären.[11]

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2004 Vantaa 576 valittiin [12]
2008 Vantaa 1 017 valittiin [12]
2012 Vantaa 3 028 valittiin [12]
2017 Vantaa 4 653 valittiin [12]
   
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
2003 Uusimaa 865 ei valittu [12]
2007 Uusimaa 1 741 ei valittu [12]
2011 Uusimaa 4 805 valittiin [13]
2015 Uusimaa 10 687 valittiin [14]
2019 Uusimaa 14 527 valittiin [15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Antti Lindtman Eduskunta. Viitattu 23.4.2015.
  2. Junkkari, Marko: Sdp:n kultapoika Antti Lindtman valmistui salaa valtiotieteiden kandiksi - HSTV testasi, oppiko hän yliopistolla mitään HS.fi. 2.12.2016. Viitattu 28.7.2017.
  3. SDP:n johdossa nuorennusleikkaus - Vainio yllätysvalinta mtv3.fi. 25.5.2012. MTV3. Viitattu 23.4.2015.
  4. Pohjanpalo, Olli: Yllätysnimi Sanna Marin nousi Sdp:n puheenjohtajistoon HS.fi. 9.5.2014. Helsingin Sanomat. Viitattu 9.5.2014.
  5. Nieminen, Martta: Urpilainen vetäytyi Sdp:n ryhmäjohtaja­kisasta Rinteen vetoomuksen takia – Lindtman valittiin Helsingin Sanomat. 23.4.2015. Viitattu 23.4.2015.
  6. Kuntaliiton hallituksen jäsenet 2013-2017 Kunnat.net. Viitattu 27.4.2015.
  7. Kuka Antti? Anttilindtman.fi. Viitattu 27.4.2015.
  8. Sutinen, Teija: Sdp:n eduskuntaryhmässä kuohuu – ryhmä raivostui puheenjohtaja Lindtmanin toimintatavoista Helsingin Sanomat. 27.10.2016. Viitattu 28.10.2016.
  9. Marko Junkkari ja Teija Sutinen: Antti Rinne aikoo raivata itselleen lisätilaa Helsingin Sanomat. 5.2.2017.
  10. Antti Lindtman naimisiin vantaansanomat.fi. 29.11.2011. Vantaan Sanomat. Viitattu 27.12.2015.
  11. Antti Lindtmanin, 35, ja Kaija Storbomin, 54, vauva syntyi: ”Elämä on tässä ja nyt” iltalehti.fi. Viitattu 21.11.2017.
  12. a b c d e f Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxnet2.stat.fi. Viitattu 28.6.2016.
  13. Valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri 18.4.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 18.4.2011.
  14. Eduskuntavaalit 2015: Valitut ehdokkaat Uudenmaan vaalipiiri Vaalit.fi. 22.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 23.4.2015.
  15. Valitut tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 15.4.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]