Jussi Niinistö

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jussi Niinistö
Jussi Niinistö.jpg
Jussi Niinistö Suomi-areena-tapahtumassa 2014.
Suomen puolustusministeri
Sipilän hallitus
29.5.2015–
Edeltäjä Carl Haglund
Kansanedustaja
20.4.2011–
Ryhmä/puolue Perussuomalaisten eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 27. lokakuuta 1970 (ikä 46)
Helsinki
Puolue Perussuomalaiset
Puoliso Leena Sharma
Kotisivut jussiniinisto.fi

Jussi Lauri Juhani Niinistö (ent. Lauri Juhani Niinistö,[1] s. 27. lokakuuta 1970 Helsinki) on suomalainen poliitikko ja historiantutkija. Hän on ollut perussuomalaisten kansanedustaja vuodesta 2011 ja Sipilän hallituksen puolustusministeri toukokuusta 2015.

Vuosina 2011–2015 Niinistö oli eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja. Vuodesta 2013 hän on ollut perussuomalaisten ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Koulutukseltaan Niinistö on filosofian tohtori. Vuodesta 2004 lähtien hän on ollut Suomen historian dosentti Helsingin yliopistossa ja Suomen sotahistorian dosentti Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Niinistö syntyi Helsingissä vuonna 1970. Hänen vanhempansa ovat emeritusprofessori Lauri Niinistö ja lääkintöneuvos Leena Niinistö.[2] Niinistö asui lapsuudessaan Vantaan Seutulassa, Varistossa ja Hämevaarassa ja opiskeli Seutulan, Rajatorpan ja Hämeenkylän kouluissa.[3] Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenkylän lukiosta vuonna 1989.[2] Vuosina 1989–1990 hän suoritti asepalveluksen Karjalan prikaatissa ja valmistui Reserviupseerikoulusta. Hänen reservin sotilasarvonsa on yliluutnantti (2014).[4]

Niinistö opiskeli Helsingin yliopistossa Suomen ja Pohjoismaiden historiaa.[1] Hän asui opiskellessaan Helsingin Tapulikaupungissa ja työskenteli 1987–1994 muun muassa varastoapulaisena, apumiehenä ja vahtimestarina.[3][2] Niinistö aloitti opintonsa vuonna 1990 ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1994.[3][2] Hän suoritti Arkistolaitoksella arkistonhoitotutkinnon vuonna 1997.[2]

Uusi Suomi kirjoitti vuonna 2011, että sen tietojen mukaan Niinistöllä oli 1990-luvun alussa ”tiivis suhde äärioikeistolaiseksi kuvattuun Kansallinen Kulttuuririntama -järjestöön”. Sen tavoite oli vaalia suomalaista kulttuuria ja elämäntapaa sekä vastustaa ”pakolaisten, siirtolaisten ja kaikkien suomalaisuudesta ja esi-isiemme uhrauksista piittaamattomien kansanjoukkojen ryntäystä Suomeen”. Niinistö kirjoitti järjestön Valkoinen Rintama -lehteen ja Uuden Suomen mukaan myös ”tunsi läheisesti” järjestön perustajan Jukka Mattilan. Kokoomuksen Varsinais-Suomen nuortenjärjestön puheenjohtajana 1990-luvun alussa toiminut Petri Lahesmaa muisteli vuonna 2011, että Niinistö oli Kansallisen Kulttuuririntaman hahmoja. Lahesmaan mukaan järjestö pyrki valtaamaan kokoomusnuorten järjestöjä ja sitä piti monin paikoin sulkea pois. Niinistö totesi vuonna 2011 pitäneensä järjestön toimintaa ”ihan normaalina isänmaallisena toimintana”.[5]

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1998 väitöskirjalla Paavo Susitaival 1896–1993: Aktivismi elämänasenteena.[6] Hän oli ehtinyt tavata Susitaipaleen ennen tämän kuolemaa. Väitöskirjan ohjasi dosentti Juha Siltala. Hän ehdotti, että tutkimus suuntautuisi teoreettisemmin, mutta Niinistö teki väitöskirjansa perinteisellä elämäkerrallisella ja sotahistoriallisella otteella. Niinistön mukaan ”teoretisointi” on ollut hänelle ”aina vierasta”.[7]

Vuosina 1995–2004 Niinistö toimi tutkimusavustajana ja tutkijana eri projekteissa. Vuonna 2003 hän oli Kansallisarkiston tutkija.[2] Hän on kirjoittanut teoksia Suomen uudemmasta poliittisesta ja sotahistoriasta. Niinistö pitää pääteoksinaan väitöskirjaansa, elämäkertoja Bobi Sivénistä ja Isontalon Antista sekä teosta Heimosotien historia 1918–1922.[3]

Heimosotien historia 1918–1922 sai pääasiassa myönteisen vastaanoton esimerkiksi Helsingin Sanomissa.[8][9] Sen sijaan sosiaalidemokraattinen poliitikko ja historiantutkija Erkki Tuomioja väitti, että ”teos on tarkoitettu ensi sijassa suomettumisikeen alta vapautuneille uusnationalisteille sekä heimosotureiden jälkeläisille”, vaikka kehuikin lähde- ja tietomäärää sekä sisältöä päällisin puolin.[10] Paljolti Niinistön teoksen pohjalta teki Greger Grönqvist tunnin pituisen dokumentin ”Tulkoon sota ja veriset vaatteet”, joka esitettiin FST5:llä huhtikuussa 2011. Niinistö myös itse esiintyi asiantuntijana dokumentissa.[11]

Niinistö on kirjoittanut Historialliseen Aikakauskirjaan.lähde? Hänet nimitettiin vuonna 2004 Helsingin yliopiston Suomen historian dosentiksi ja Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian dosentiksi.[2]

Perinne- ja maanpuolustustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö oli Suomalaisuuden liiton hallituksessa vuosina 1996–2013 ja liiton toiminnanjohtaja vuosina 1999–2000 sekä 2001.[4] Hän oli 1998–2011 Viro-säätiön hallituksessa ja P. E. Svinhufvudin Muistosäätiön hallintoneuvostossa 2003–2013. Lisäksi hän toimi Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön perinnetyön sihteerinä 2003–2011. Sotilasperinteen Seuran tieteellisessä toimikunnassa Niinistö vaikutti vuosina 2005–2011.[4] Vuosina 2006–2011 hän oli Vapaussoturi-lehden päätoimittaja.[12] Vapaussoturin lisäksi Niinistö on kirjoittanut useita artikkeleita ja arvosteluita muun muassa Suomen Sotilas -lehteen ja Sotilasaikakauslehteen.lähde?

Niinistö oli Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan jäsen 2007–2011 ja kuului tuolloin myös suunnittelukunnan työjaostoon.[4] Hän kuului puolustusministerin asettamaan 2009–2010 toimineen asevelvollisuustyöryhmän neuvottelukuntaan.[13] Hän oli Maanpuolustuksen Tuki ry:n valtuuskunnassa 2012–2015 ja on ollut Paasikivi-seuran valtuuskunnassa vuodesta 2014 lähtien.[4]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluetoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2004 Niinistö lähti mukaan politiikkaan, kun hänen ystävänsä Timo Soini pyysi häntä perussuomalaisten vaalikoordinaattoriksi. Niinistö toimi perussuomalaisten vaalipäällikkönä vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa, vuoden 2006 presidentinvaalissa, vuoden 2007 eduskuntavaaleissa, vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa ja vuoden 2012 presidentinvaalissa.[3] Vuosina 2004–2011 hän oli Perussuomalaisten Uudenmaan piirin piiritoimikunnan jäsenenä tai varajäsenenä.[4]

Niinistö oli perussuomalaisten projektisihteeri vuonna 2004, perussuomalaisten eduskuntaryhmän eduskuntasihteeri 2004–2005 ja ryhmän pääsihteeri 2005–2011.[2] Hän on toiminut Perussuomalainen-lehden vakituisena toimittajana.lähde? Niinistö on kuulunut useisiin puolueen työryhmiin ja vaikuttanut etenkin vaaliohjelmatyöryhmissä.[3] Hän oli Suomen Perusta -säätiön hallituksen jäsen 2012–2015.[4]

Perussuomalaisten kesän 2013 puoluekokouksessa Niinistö valittiin puolueen 1. varapuheenjohtajaksi.[14]

Kuntapolitiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaaleissa 2004 Niinistö oli perussuomalaisten ehdokkaana Nurmijärvellä. Hän sai 61 ääntä eikä häntä valittu valtuustoon.[15] Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Niinistö valittiin Nurmijärven kunnanvaltuustoon 500 äänellä; hän oli perussuomalaisten ääniharava ja kunnan neljänneksi eniten ääniä saanut. Perussuomalaiset saivat Nurmijärvellä yhteensä 1 198 ääntä, joten Niinistön saama osuus listan äänistä oli 41 prosenttia.[16] Niinistö oli Nurmijärven Perussuomalaisten varapuheenjohtaja 2008–2012 ja puolueen valtuustoryhmän puheenjohtaja kunnassa 2009–2014. Hän oli Suomen Kuntaliiton valtuustossa 2009–2013 perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana.[4] Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Niinistö sai 842 ääntä ja jatkoi Nurmijärven valtuustossa.[17] Vuosina 2013–2015 hän oli Nurmijärven Sähkön ja sen tytäryhtiön Nurmijärven Sähköverkon hallituksen jäsen sekä kuului KUUMA-johtokuntaan.[4] Hän muutti elokuussa 2015 Helsinkiin ja jätti Nurmijärven kuntapolitiikan.[18] Niinistö on ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon vuoden 2017 kuntavaaleissa.[19]

Kansanedustajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Jussi Niinistö sai 4 911 ääntä ja tuli valituksi kansanedustajaksi.[15] Niinistön vaalipäällikkönä toimi hänen veljensä Jaakko Niinistö.[20]

Niinistö toimi 2011–2015 puolustusvaliokunnan puheenjohtajana ja Eduskunnan kirjaston hallituksen puheenjohtajana sekä oli jäsenenä Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnassa ja Kansainvälisten asiain foorumissa. Toukokuusta 2011 lokakuuhun 2012 hän oli suuren valiokunnnan varajäsen ja siitä eteenpäin huhtikuuhun 2015 ulkoasiainvaliokunnan varajäsen. Lisäksi Niinistö oli perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja huhtikuusta kesäkuuhun 2011 ja on ollut eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäsen vuodesta 2011 lähtien.[2] Hän seurasi puolustusvoimauudistusta parlamentaarisen kontaktiryhmän jäsenenä 2011–2012 ja toimi siinä 2012–2013 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon liittyen. Vuosina 2013–2014 hän oli parlamentaarisessa puolustusselvitysryhmässä.[4]

Niinistö totesi huhtikuussa 2011, että jos jokin varuskunta olisi pakko lakkauttaa, niin se olisi Dragsvikin varuskunta, koska sille on hänen mukaansa vain kielipoliittiset perusteet, ei sotilas- eikä aluepoliittisia perusteita. Se voitaisiin Niinistön mielestä helposti yhdistää Upinniemen varuskuntaan.[21] RKP:n ehdokkaana aiemmin ollut Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak syytti Helsingin Sanomien yleisönosastolla Niinistöä maanpuolustuksen heikentämisestä kielipoliittisista syistä. Salonius-Pasternakin mukaan Dragsvikin varuskunnan olemassaololle on sotilaalliset perusteet.[22] Niinistön mielestä RKP oli se, joka perusteli asiaa kielipolitiikalla ja yritti nyt sysätä kielipoliittiset perusteet hänelle. Hän totesi, että varuskuntia ei tule lakkauttaa kielipoliittisista syistä, mutta että Dragsvik ”on ollut lakkautuslistalla jo pitkään”, mutta että se ”on säilytetty lähinnä kielipoliittisista syistä”.[23]

Niinistö ehdotti kesäkuussa 2011, että Suomeen voisi perustaa kodinturvajoukkoja muiden Pohjoismaiden ja Viron tapaan.[24]

Eduskuntavaaleissa 2015 Niinistö sai 11 767 ääntä ja tuli valituksi kansanedustajaksi.[15] Toukokuussa 2015 hän toimi hallintovaliokunnan varapuheenjohtaja ja suuren valiokunnan varajäsenenä.[2]

Ministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sipilän hallitus nimitettiin 29. toukokuuta 2015 ja Niinistöstä tuli sen puolustusministeri.[25]

Syyskuussa 2015 Niinistö nimitti puolustusministeriön kansliapäälliköksi Jukka Juustin, vaikka Arto Räty haki tehtävään jatkokautta. Päätös herätti vastustusta etenkin kokoomuksessa.[26][27]

Poliittiset näkemykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistö luonnehtii olevansa näkemyksiltään ”enemmän vasemmalla kuin oikealla”, mutta ”maanpuolustuksessa voi sanoa, että olen oikealla”. Hän vastustaa pakkoruotsia ja kannattaa Karjalan palauttamista. 1990-luvulla oli Niinistön mielestä mahdolisuus saada Karjala takaisin ja se olisi pitänyt käyttää. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa se on hänen mielestään mahdotonta, mutta luovutettu Karjala ei ”unohdu kansakunnan muistista” ja se voidaan saada takaisin ”aikana, jolloin me emme ole enää elossa”.[5]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistöllä on ensimmäisestä avioliitostaan 1993–2014[28] kolme lasta.[29] Kesäkuussa 2015 hän avioitui toimittaja Leena Sharman kanssa.[18]

Niinistö ja Timo Soini ovat ystäviä. Niinistö tunsi Soinin jo 1990-luvun alussa ja tutustui häneen paremmin, kun he olivat samaan aikaan Suomalaisuuden liiton hallituksessa.[30]

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnallisvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2004: 61 ääntä (Nurmijärvi, 0,4 % äänistä; ei valittu)[15]
  • 2008: 500 ääntä (Nurmijärvi, 3,0 % äänistä; valittiin)[15]
  • 2012: 842 ääntä (Nurmijärvi, 4,9 % äänistä; valittiin)[15]

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistölle myönnettyjä kunnianosoituksia:[4]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niinistön kirjallinen tuotanto:[4]

  • Paavo Susitaival 1896–1993. Aktivismi elämänasenteena. Bibliotheca Historica 29. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1998. ISBN 951-710-077-9.
  • Suomalaisia soturikohtaloita. Jyväskylä: Suomalaisuuden liitto, 1998. ISBN 951-96348-5-1.
  • Kiinteistöjen liputustieto. Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 1999. ISBN 951-96348-6-X.
  • Niinistö, Jussi & Mattila, Jukka I.: Pohjan Pojat. Kuvahistoria suomalaisen vapaaehtoisrykmentin vaiheista Viron vapaussodassa 1919. Helsinki: LAK-Kustannus, 1999. ISBN 951-98147-0-1.
  • Bobi Sivén. Karjalan puolesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-241-7.
  • Suomalaisia vapaustaistelijoita. Sotilasperinteen seuran julkaisusarja nro 9. Helsinki: Nimox, 2003. ISBN 952-5485-00-5.
  • Lapuan Liike. Kuvahistoria kansannoususta 1929–1932. Helsinki: Nimox Ky, 2003. ISBN 952-5485-01-3.
  • Heimosotien historia 1918–1922. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-687-0.
  • ”Suomalaisuuden Liiton vaiheita 1906–2006”, teoksessa Tala, Heikki (päätoim.): Vuosisata suomalaisuuden puolesta: Suomalaisuuden liitto 1906–2006. Helsinki: Suomalaisuuden liitto, 2006. ISBN 951-96348-7-8.
  • Eteläpohjalaiset ja Suomen vapaustaistelu, Rauhan ajan suojeluskunta- ja lottajärjestöt, Eteläpohjalaiset talvi- ja jatkosodassa sekä Tyytymättömän oikeiston tukialue -luvut teoksessa Etelä-Pohjanmaan historia VII (Etelä-Pohjanmaan liitto. Toim. Raimo Salokangas. Vaasa 2006)
  • Isontalon Antti. Eteläpohjalainen jääkäri, värväri ja seitsemän sodan veteraani. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-979-1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pää- tai sivuaineen tutkielmat, Suomen historia, Suomen ja Skandinavian historia (1994–1995) Helsingin yliopisto. Viitattu 21.5.2014.
  2. a b c d e f g h i j Jussi Niinistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. a b c d e f Esittely Jussi Niinistö. Viitattu 7.1.2017.
  4. a b c d e f g h i j k l CV Jussi Niinistö. Viitattu 7.1.2017.
  5. a b Kammonen, Teemu: Soinin ”ministeri”: Karjala takaisin 4.3.2011. Uusi Suomi. Viitattu 10.1.2017.
  6. Pro gradu -työnsä Niinistö julkaisi nimellä Lauri Juhani Niinistö ja väitöskirjan nimellä L. J. Niinistö, mutta seuraavat teokset ovat ilmestyneet Jussi Niinistön nimellä. L.J. Niinistö:Paavo Susitaival 1896-1993. Aktivismi elämänasenteena Elektra-tietokanta. Helsingin yliopisto. Viitattu 21.5.2014.
  7. Juutilainen, Tero: Ripeästi tohtoriksi 375 humanistia. 15.7.2015. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 10.1.2017.
  8. Suomen pyhä sota. (Maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat, 6.5.2005. Artikkelin verkkoversio.
  9. http://www.militariafennica.net/documents/2005/Heimosotureita_-_kenraaleja_-_ministereita.pdf
  10. http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1293&category=3
  11. http://yle.fi/ohjelmat/1047792 luettu 28.6.2011
  12. Lehden historiaa Vapaussoturi. Viitattu 7.1.2017.
  13. Suomalainen asevelvollisuus, s. 1. Puolustusministeriö, 2010. ISBN 978-951-25-2135-7. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 9.1.2017).
  14. Jussi Niinistö perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi Yle Uutiset. 29.6.2013. Viitattu 21.5.2014.
  15. a b c d e f g h Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) Viitattu 3.7.2016.
  16. http://yle.fi/vaalit2008/tulospalvelu/kunnat/puolueiden_kannatus_kno543.html
  17. http://www4.vaalikone.fi/kunta2012/tulos/ehdokas/543/73/
  18. a b Puolustusministeri Niinistö muuttaa Helsinkiin 27.6.2015. Valtioneuvosto. Viitattu 10.1.2017.
  19. Laitinen, Joonas: Perussuomalaiset hakevat Helsingistä suurvoittoa Sampo Terhon ja Jussi Niinistön avulla 2.5.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 7.1.2017.
  20. Epäselvyyttä vaalirahoituslainsäädännöstä Jussi Niinistön blogi. 31.1.2011. Uusi Suomi. Viitattu 21.5.2014.
  21. Perussuomalaiset voisi harkita Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista 20.4.2011 (päivitetty 21.4.2011). Yleisradio. Viitattu 14.1.2017.
  22. Ovaskainen, Teppo: Persun armeijaväite tyrmätään: ”Täyttä lumetta” 21.4.2011. Uusi Suomi. Viitattu 14.1.2017.
  23. Ovaskainen, Teppo: Dragsvik-väittely: ”Ruotsinkieliset hermostuivat turhaan” 22.4.2011. Uusi Suomi. Viitattu 14.1.2017.
  24. Yllättävä esitys: ”Kodinturvajoukot Suomeen” 16.6.2011. Uusi Suomi. Viitattu 10.1.2017.
  25. Sipilän hallitus nimitettiin 29.5.2015. Valtioneuvosto. Viitattu 9.1.2017.
  26. Ervasti, Pekka: "Jussi Niinistö halusi jees-miehen"​ – ​Kansliapäällikön vaihto hämmästyttää puolustushallintoa Yle Uutiset. 25.8.2015. Viitattu 10.9.2015.
  27. Toivonen, Terhi: Kiista sai päätöksen – Juusti nousee puolustusministeriön kansliapäälliköksi Yle Uutiset. 10.9.2015. Viitattu 10.9.2015.
  28. Kirjoitti kirjan perussuomalaisista – ryhtyi suhteeseen puolueen kansanedustajan kanssa 20.5.2014. Ilta-Sanomat. Viitattu 20.5.2014.
  29. CV (Internet Archive) Jussi Niinistön kotisivu. Viitattu 21.5.2014.
  30. Juutilainen, Tero: Historian opinnoista on hyötyä politiikassa 375 humanistia. 15.7.2015. Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Viitattu 10.1.2017.
  31. Linden, Sakari: Suomalaisuuden Liitto juhli 110 vuottaan. Suomen Mieli, 2016, 29. vsk, nro 2–3, s. 6. Suomalaisuuden liitto. Lehden verkkoversio (PDF) Viitattu 7.1.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flag of the Minister of Defence (Finland).svg Edeltäjä:
Carl Haglund
Suomen puolustusministeri
2015–
Seuraaja: