Vapaudenristin ritarikunta

Vapaudenristin suurristi

Vapaudenristin ritarikunta (ruots. Frihetskorsets orden) on vanhin kolmesta virallisesta suomalaisesta ansioritarikunnasta. Ritarikunnan suurmestarina toimii puolustusvoimien ylipäällikkö eli tasavallan presidentti. Kunniamerkkejä jaetaan puolustusvoimain lippujuhlan päivänä ja Suomen itsenäisyyspäivänä. Sotilaille merkkejä jaetaan pääsääntöisesti puolustusvoimain lippujuhlapäivänä ja siviileille itsenäisyyspäivänä.

Mannerheim-ristiä lukuun ottamatta myönnettävän kunniamerkin luokka riippuu henkilön sotilasarvosta tai siihen rinnastettavasta siviiliasemasta: Vapaudenristejä myönnetään lähinnä upseereille ja Vapaudenmitaleja aliupseeristoon ja miehistöön kuuluville. Vapaudenristi annetaan sotilaallisista ansioista miekkojen kera ja kansalaisansioista ilman miekkoja. Erityisen rintamasuorituksen tai sodanaikaisen johtamisen palkitsemiseksi Vapaudenristi voidaan myöntää sotilaalle tammenlehvällä koristettuna. Vapaudenmitali annetaan sotilashenkilöille ja Vapaudenristin ansiomitali siviilihenkilöille. Sota-aikana voidaan poikkeustapauksissa myöntää siviilihenkilölle Vapaudenristi miekoilla tai Vapaudenmitali.

Miekkojen kera myönnettävän ristin nauhan väri on punainen valkoisilla juovilla (sodan ajan ansioista myönnetyt) tai keltainen punaisilla juovilla (rauhan ajan ansioista myönnetyt). Ilman miekkoja myönnetyissä risteissä nauhan väri on aina keltainen punaisilla juovilla.

Historia

Vapaudenristit perustettiin Vaasassa Suomen senaatin päätöksellä 4. maaliskuuta 1918 ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin aloitteesta sisällissodan aikana. Varsinainen vapaudenristin ritarikunta perustettiin pysyvästi vasta 16.12.1940. Sisällissodan ansioista merkkejä myönnettiin 28 000. Kunniamerkkien jakaminen keskeytettiin sisällissodan alkamisen vuosipäivänä 28. tammikuuta 1919. Samana päivänä myönnettiin vielä VR1 rintatähden kera kuudelle kenraalille ja pääministeri Lauri Ingmanille sekä perustettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta. Sekä Vapaudenristin että Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkit on suunnitellut Akseli Gallen-Kallela.

Vapaudenristejä oli aluksi seuraavat viisi luokkaa, jonka lisäksi siihen kuului kaksi mitalia:

• Vapaudenristin suurristi (VR SR)
• 1. lk:n Vapaudenristi (VR 1)
• 2. lk:n Vapaudenristi (VR 2)
• 3. lk:n Vapaudenristi (VR 3)
• 4. lk:n Vapaudenristi (VR 4)
• 1. lk:n Vapaudenmitali (VM 1)
• 2. lk:n Vapaudenmitali (VM 2)

Alkujaan VR SR, VR 1 ja VR 2 jaettiin keltaisessa nauhassa, jossa oli punainen reunus, ja VR 3 ja VR 4 punaisessa nauhassa, jossa oli valkoinen reunus, eikä erottelua sotilas- ja kansalaisansioista myönnettyjen merkkien välillä ollut. Kansalaisansioista jaettujen ristien seppelkuvio oli ilman miekkoja, ja VR 3 ja VR 4 emaloitiin sinisiksi.

Talvisodan sytyttyä vapaudenristin kunniamerkit otettiin uudelleen käyttöön 8. joulukuuta 1939. Perustamisensa jälkeen ritarikunnan kunniamerkit muuttuivat vuosina 1939, 1940, 1942 ja 1944 annetuilla asetuksilla. Siihen on mm. lisätty tunnettu Mannerheim-risti. Jatkosodan aikana myönnettiin yhteensä noin 650 000 Vapaudenristin kunniamerkkiä. Suureen lukumäärään vaikuttaa eittämättä se, että Mannerheimin ohjeen mukaan jokaiselle haavoittuneelle sotilaalle myönnetään arvonsa mukaan joko Vapaudenristi tai -mitali. Näin siksi, että suomalaisiin kunniamerkkeihin ei kuulu erillistä haavoittumismitalia, jollainen oli mm. Saksan haavoittumismerkki.

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen keskeytti 1960 vapaudenristien jakamisen lähes kolmeksi vuosikymmeneksi. Vain yksittäisiä poikkeuksia tapahtui, esimerkiksi kun VR 4 myönnettiin 1980 Sotainvalidien veljesliitolle ja 1988 Ilmasotakoululle ja Päällystöopistolle tai kun Lauri Sutelalle myönnettiin VR SR 1983. Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkien jakamista jatkettiin Mauno Koiviston kaudella vuodesta 1989 eteenpäin. Tämän jälkeen Vapaudenristin ritarikunnan kunniamerkkejä on myönnetty sotilaille, vapaaehtoisen maanpuolustustyön aktiiveille ja kansainvälisessä rauhanedistämisessä kunnostautuneille muutamia vuosittain.

Vapaudenristi

Tasavallan presidentin lippu

Vapaudenristi on perusmuodoltaan yrjönristi, jonka päällä on lyhytsakarainen hakaristi. Ristin keskiössä on heraldinen ruusu.

• 1. ja 2. luokan Vapaudenristit sekä miekoin että ilman miekkoja (kansalaisansioista) ovat valkoiseksi emaloidut, ja hakaristi on kullattu.
• Ristin 3. ja 4. luokassa risti miekoilla on mustaksi hapetettua rautaa, ja ilman miekkoja se on emaloitu siniseksi.
• Sururisti on kuin 4. luokan risti miekoilla, mutta mustalla ruusukenauhalla.
• Risti voidaan myös myöntää Punaisen Ristin kanssa, jolloin punainen risti sijoitetaan valkoisen ruusun päälle.

Tasavallan presidentin lipussa on kuvattu 3. luokan Vapaudenristi kansalaisansioista.

Ritarikunnan nykyiset kunniamerkit

Vapaudenristin suurristi miekkojen kera

• Vapaudenristin suurristi (VR SR)
• 1. lk:n Vapaudenristi rintatähtineen (VR 1 rtk)
• 1. lk:n Vapaudenristi (VR 1)
• 2. lk:n Vapaudenristi (VR 2)
• 3. lk:n Vapaudenristi (VR 3)
• 4. lk:n Vapaudenristi (VR 4)
• 1. lk:n Vapaudenmitali (VM 1)
• 2. lk:n Vapaudenmitali (VM 2)
• Vapaudenristin 1. lk:n ansiomitali (VR Am 1)
• Vapaudenristin 2. lk:n ansiomitali (VR Am 2)

Lisäksi voimassa olevan asetuksen mukaan on edelleen olemassa seuraavat Vapaudenristin erikoiskunniamerkit, joita ei kuitenkaan ole toisen maailmansodan jälkeen myönnetty: Vapaudenristin 1. luokan Mannerheim-risti, Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-risti, 1. luokan Vapaudenmitali ruusukenauhassa, Vapaudenristin kultainen ansiomitali, Vapaudenristin sururisti sekä Vapaudenristin surumitali.

• 

  VR 1

• 

  VR 1:n rintatähti

• 

  VR 1 mk ra

• 

  VR 1 mk tlk

• 

  VR 1 mk

• 

  VR 1:n rintatähti mk

• 

  VR 2 mk

• 

  VR 3 mk

• 

  VR 4

• 

  VR 4 mk

• 

  VR sururisti

Vapaudenristin kunniamerkeillä palkittuja

Vapaudenristin suurristin saaneita

Suomen itsenäisyyden tunnustamista hakevaa valtuuskuntaa johti valtioneuvos Edvard Hjelt (kolmas oikealta). Valtuuskunta kävi heinäkuussa 1918 Saksassa ja Itävallassa. Saksan sodanjohdon päämajassa kenraali Hannes Ignatius (uloimpana oikealla) valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin nimissä luovutti Suomen vapaudenristin suurristin sotamarsalkka Paul von Hindenburgille (toinen oikealta) ja kenraali Erich Ludendorffille (kolmas vasemmalta).

Suurristi on myönnetty noin 40 kertaa, mm. seuraaville henkilöille:

• Gustaf Mannerheim, 30.4.1918 (miekkojen kera) ja 20.3.1940 (miekkojen ja jalokivien kera)
• Pehr Evind Svinhufvud, 30.4.1918
• Vilhelm II, 30.6.1918 (miekkojen ja jalokivien kera)
• Rüdiger von der Goltz, 8.7.1918 (miekkojen ja jalokivien kera)
• Hugo Meurer, 8.7.1918 (miekkojen ja jalokivien kera)
• Arthur Zimmermann, 1918^lähde?
• Prinssi Heinrich, heinäkuu 1918 (miekkojen kera)
• Paul von Hindenburg, 31.7.1918 (miekkojen kera)
• Erich Ludendorff, 31.7.1918 (miekkojen kera)
• Georg von Hertling, marraskuu 1918
• Stephan Burián von Rajecz, marraskuu 1918
• Talaat pašša, marraskuu 1918
• Prinssi Carl, 1918
• Risto Ryti, 6.7.1940 (miekkojen kera)
• Rudolf Walden, 6.7.1940 (miekkojen kera)
• Ion Antonescu, 1.1942 (miekkojen kera)
• Wilhelm Keitel, 25.3.1942 (miekkojen kera)
• Erich Raeder, 25.3.1942 (miekkojen kera)
• Walther von Brauchitsch, 19.7.1942 (miekkojen kera)
• Heinrich Himmler, 30.7.1942 (miekkojen kera)
• Vilho Nenonen, 6.3.1943 (miekkojen kera)
• Eduard Dietl, 20.1.1944 (miekkojen kera)
• Karl Dönitz, 11.4.1944 (miekkojen kera)
• Jarl Lundqvist, 8.1.1945 (miekkojen kera)
• Väinö Valve, 8.1.1945 (miekkojen kera)
• Lennart Oesch, 2.2.1945 (miekkojen kera)
• Aarne Sihvo, 30.5.1953 (miekkojen kera)
• Kaarlo Heiskanen, 4.6.1959 (miekkojen kera)
• Lauri Sutela, 6.12.1983 (miekkojen kera)
• Adolf Ehrnrooth, 6.12.1989 (miekkojen kera)
• Jaakko Valtanen, 4.6.1994 (miekkojen kera)
• Jan Klenberg, 4.6.2007 (miekkojen kera)
• Gustav Hägglund, 4.6.2009 (miekkojen kera)
• Juhani Kaskeala, 4.6.2010 (miekkojen kera)
• Lisäksi ritarikunnan suurmestarin asemassa olleet tasavallan presidentit (ilman miekkoja).

Myönnettyjä erikoiskunniamerkkejä

• 1. lk:n Vapaudenmitali ruusukenauhassa, myönnetty ainoastaan kerran, Gustaf Mannerheimille
• Vapaudenristin kultainen ansiomitali, myönnetty ainoastaan kerran Waldemar Erfurthille, joka oli Saksan yhteysupseeri päämajassa jatkosodan aikana.

Kaupunkeja

Vaasan vaakuna

Mikkelin vaakuna

Koska osa Suomen hallituksen, Svinhufvudin senaatin jäsenistä joutui sisällissodassa pakenemaan kapinaan nousseita punaisia muodostaen Vaasan senaatin istuntosalinaan Vaasan kaupungintalo, tästä kiitokseksi senaatti myönsi toukokuun alussa 1918 kaupungille augmentin eli oikeuden liittää kunnialisäyksenä Vapaudenristin suurristin miekkojen kera Vaasan vaakunaan.
Myös Mikkelille on myönnetty Vapaudenristi - 4. luokan Vapaudenristi miekkoineen - vuonna 1944 kiitoksena päämajakaupunkina toimimisesta kolmessa (talvi-, jatko- ja Lapin sota) itsenäisen Suomen ajan sodassa. Kaupungin kunniamerkkiä kantaa Mikkelin vaakuna.

Rauhanturvaajia

Tasavallan presidentti Tarja Halonen myönsi 4. kesäkuuta 2006 neljälle suomalaiselle ISAF-joukoissa palvelleille rauhanturvaajalle kolme Vapaudenristiä ja yhden Vapaudenmitalin kunnostautumisesta Afganistanissa helmikuun 2006 mellakoiden yhteydessä. Nämä olivat ensimmäiset tasavallan presidentin suomalaiselle sotilaalle taistelutehtävässä kunnostautumisesta myöntämät kunniamerkit toisen maailmansodan jälkeen.

Vuoden 2006 jälkeen vapaudenristejä ja vapaudenmitaleja on myönnetty vuosittain muutamalle kansainvälisessä kriisinhallintaoperaatiossa, joko Afganistanissa tai Somalianlahdella taistelutilanteessa kunnostautuneelle sotilaalle.

Afganistanin ISAF-operaation ansioista jaettu vapaudenristi on yhdistelmä sodan ajan ansioista ja rauhan ajan ansioista jaettua vapaudenristiä. Vapaudenristi ansioista Afganistanissa on kiinnitetty keltaiseen, punaraitaiseen nauhaan, jossa on nauharuusuke. Somalian EU-operaatio Atalantassa vapaudenristit jaettiin keltaisella punaraitaisella nauhalla ilman nauharuusuketta.

Katso myös

• Suomen Leijonan ritarikunta
• Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta
• Pyhän Karitsan ritarikunta

Kirjallisuus

• Tom C. Bergroth et al. :Vapaudenristin ritarikunta: isänmaan puolesta. WSOY, 1997. ISBN 951-0-22037-X (sid.)
• Juha E. Tetri: Kunniamerkkikirja, s. 45-51. 3. painos. Ajatus, 2003. ISBN 951-20-6404-9.
• Jani Tiainen: Suomen Kunniamerkit, s. 8-35. Apali, 2010. ISBN 978-952-5877-03-8.

Aiheesta muualla

• Vapaudenristin ritarikunta www.vapaudenristinritarikunta.fi.
• Asetus Vapaudenristin ritarikunnasta (alkuperäinen säädös) Finlex®. Annettu 18. elokuuta 1944. Helsinki.
• GENOS 63/1992 Artikkeli ritarikunnan historiasta
• Ritarikunnat: kunniamerkkien keskinäinen järjestys